Korruption kakkonen

Törmäsin taannoin (tähän) uutiseen The Slovak Spectator sivulla, joka viittasi The World Economic Forumin julkaisemaan vuosittaiseen korruptiomittaukseen. The World Economic Forumin sivuilta on muuten mielenkiintoista käydä klikkaamassa Global Competitiveness Indexin (GCI) eri osa-alueita ja siellähän se kotimaa Suomi loistaa usein kärkikahinoissa, hyvä me! Joka tapauksessa Slovakia oli kansainvälisessä kilpailukyvyssä noussut viime tutkimuksesta kaksi sijaa ylöspäin 65. sijalle (Suomi 8. sijalla). Tästä huolimatta Slovakia osoittautui toiseksi korruptoituneeksi maaksi Euroopassa yhdessä Ukrainan kanssa. (Ei hyvä, ei todellakaan hyvä.) Huonommin asiat menevät vain Moldovassa.

Tiedettiin kyllä kun tänne muutettiin, että mies lähti töihin bisnestarkoitusten perässä. Tiedettiin, että varsinkin paikallisten kanssa bisneksen tekeminen saattaa osoittautua erittäin hankalaksi. Ei vain siksi, että kieli ei ole yhteinen, mutta myös siksi että vastaan saattaa tulla hyvinkin äkkiä lahjussysteemit jos toisetkin. Mihinköhän kaikkeen siis saisi varautua? Olihan mieheni jo kuullut juttua jostakin paikallisesta kaverista, joka sai ovelleen viikoittain viinilaatikollisen (ja minä haaveillen jäin odottamaan tätä järjestelyä meillekin ASAP, vitsivitsi). Suomalainen firmahan ei suostu lähtemään tällaiseen mukaan niin siinähän sitten yrität. Noh, onneksi heiltä löytyy projekteja muihinkin maihin kuin Slovakiaan. Kuitenkin uutisen luettuani saatoin jopa hetkeksi mennä shokkiin. Onko täällä asiat oikeasti niin korruptoituneita?

Muutat maahan, josta yrität luoda itsellesi tietenkin rehellisen kuvan ja toki omaan kotimaahan usein verraten, mutta samalla yrität etsiä asioita, joista voi olla ylpeä ja asioita, joita voit jäädä kaipaamaan kun on aika lähteä pois. Positiivisia puolia. Niitä tarvitaan jos aiot viihtyä pidempään. Kaikki kysyvät sinulta aina ensimmäisenä, miten olet täällä viihtynyt ja mitä pidät maastamme? Olemme tosiaan viihtyneet hyvin ja nauttineet monista etuuksista (esim. halvat hinnat, välimatkat Euroopassa, elämä ilman sääntösuomen tolkuttomia rajoituksia kaikessa), mutta juuri tällaisten uutisten äärellä alkaa suututtaa ja saattaa jopa tulla kotimaata ikävä. En ole enempää perillä paikallisten politiikasta, mutta täälläkin on monilla asioilla, kuten julkisella terveydenhuollolla, koulutuksen tasolla vielä pitkä matka lähellekään Suomen tasoa.

Laitoin uutisen pohdinnan alle takaraivoon ja jatkoin elämääni normaalisti eteenpäin. Sitten kohtaan muutamia ongelmia (heh, nimeltä mainitsemattolmalta) työpaikallani. Ensinnäkin minulle luvattiin palkaksi tietty summa, jonka tulisin saamaan nettona. Kotona laskettiin miehen kanssa, että sopimuksen bruttosumman pitäisi olla ihan kohdallaan. Allekirjoitin työsopimukseni siinä uskossa, että toimiston täti osasi laskea tästä bruttosummasta tulevan luvatun nettopalkan verran vähennyksien jälkeen. (Note to everyone: kannattaa ehkä ottaa enemmän selvää uuden maan käytännöistä ennen kuin allekirjoittaa yhtään mitään!) Kuitenkin ensimmäinen palkkakuitti aiheutti vain suurta hämmennystä. Ensinnäkin se oli tietenkin slovakiksi ja vaikeampi ymmärtää. Olin aloittanut työt viides päivä syyskuuta, joten kuukausi ei ollut kokonainen. Kuukausipalkka oli siis laskettu jotenkin päivien mukaan ja vasta siitä oltiin alettu vähentää veroja ja etuuksia. Okei.

Sitten vielä toinen yllätys, jota kukaan ei tietenkään ole vaivautunut kertomaan etukäteen oli se, että nettopalkastasi vähennetään vielä tietty osuus lounaskupongeista. Saan 4€ arvoisia lounaskuponkeja työpäivieni verran, joista työnantaja maksaa 55% ja palkastani vähennetään 45%. Periaatteessani siis sain tilille n. 40€ vähemmän varsinaista nettopalkkaa, joskin saan lounareita sitten n. 80€ arvosta päälle. Ihan kiva etuus, mutta tämä ei kuitenkaan minun mielestäni ole sama asia kuin minulle luvattu nettopalkka, joka tarkoittaa puhdasta rahaa. Käsittääkseni Slovakiassa laki määrää työnantajan tarjoamaan työntekijöilleen lounarit. Tämä tekeekin sitten muutamasta lounaskuponkifirmasta mielettömän rikkaita, sillä he ovat tehneet tästä itselleen jäätävän bisneksen (mahtavatko olla myös jollakin tavalla olleet säätämässä tätä lakia?). Kupongit käyvät lähes kaikissa ravintoloissa ja myös ruokakaupoissa maksuvälineenä. Koko lounaskuponkibisnes on siis jo vähän hämärää.

Tiedän, että aussireksi ei ole varsinaisesti näistä asioista perillä ja ehkä hän ei edes ollut tietoinen näistä kaikista jutellessaan palkastani kanssani. Hän ei voi näihin asioihin oikeastaan edes vaikuttaa, joten hänelle on sinänsä turha mennä valittamaan. Kuulin myös hänen ja toisen ylemmän tahon henkilön keskustelun aiheesta, jossa he olivat myös pettyneitä maan systeemiin. Juttelin palkka-asioista yhden opettajakollegan kanssa ja selvisi, että firma (kyllä, yksityiskoulu on voitonhakuista bisnestä) maksaa hänelle maan työehtosopimusten mukaisen perus opettajan palkan (jotakin 560€/kk-850€/kk välillä --> kyllä: kysyn samaa, miten tuolla bruttopalkalla kukaan selviää?). Lisäksi opettaja saa "matkakuluja" Kyproslaiselta tililtä kattamaan "kansainvälisen koulun opepalkkaa". Sosiaali- ja terveysvakuutuksille toki maksetaan vain sen virallisen palkan mukaan. Huhhuh, tässähän siis ei ole taas yhtään mitään epäilyttävää, ei tietenkään! Kunnon veronkierrot siis käynnissä.

Kollegani edellisessä työpaikassakin (myös eräs paikallinen kansainvälinen koulu) oli kuulemma jätetty ihan haikailematta veroja maksamatta ja kaikkea muuta kivaa, joka sitten jossain kohtaa kosahti kun kakka osui tuulettimeen. Tässä kohtaa alkoi silmät viimeistään avautua todellisuudelle, joka näyttää olevan hyvinkin lukemani uutisen mukaista. Samoiten täällä on aivan p*skat työehdot muutenkin. Juttelin työkaverin kanssa hänen ollessaan kipeänä. Pakko oli kuulemma alkaa parin päivän päästä tulla töihin tai kuukausipalkka menisi aivan liian matalaksi. Hetkonen? Saamme ilmeisesti olla vuodessa 3 päivää kipeänä omalla ilmoituksella ja kokonaisella palkalla. Sitten se tippuu ainakin puoleen tai jopa vain 25%/päivä. Ei kannata siis liikaa olla töistä pois. Huhhuh. Tällaisiahan asioita ei tullut edes mieleenkään kysyä työsuhdetta aloittaessa.

Olen myös kuullut, että opettajat painostetaan käyttämään lomansa, mutta samalla työskentelemään tietty määrä viikkoja vuodessa. Nämä päivien määrät eivät kuulemma ihan täsmää ja sitten ollaankin taas hankalien asioiden äärellä kun kukaan ei korjaa tilannetta. Toisilla kollegoillani on käsittääkseni myös jonkinlainen peruspalkka ja sitten 20% lisä, jonka he saavat ilmeisesti jos noudattavat työnantajan antamia tehtäviä ja tekevät työnsä hyvin. En vielä ihan ymmärtänyt mitä piti tapahtua, että se toinen osa jäisi maksamatta? Tätä ei minun sopimuksessani ole ollenkaan. Omassa työsopparissa lukee vain perus aloituspäivä, palkka, työaika jne. Lisäksi siinä viitataan joihinkin pykäliin. Minulla varmaan olisi oikeus nähdä työehtosopimus, johon viitataan, mutta tuskin saisin sitä englanniksi. Olin iloinen työn saamisesta ulkomailla, mutten osannut edes ajatellakaan millaisia eroja työehdoissa voisi olla tuttuihin ja turvallisiin suomalaisiin itsestään selvinä pitämiini asioihin. Olkaa siis omistanne todella onnellisia!

Miten nostaa tällaisia kollegani saamia palkkajärjestelyitä puheeksi jos vaarana on joutua asian nostamisesta vaikeuksiin tai vaikkapa saada potkut? Onko vain helpompi olla hiljaa ja olla tyytyväinen siihen mitä saa, vaikka se saattaisi ollakin kyseenalaista? Kuulemani jälkeen taidan olla onnellinen, että minä selviän yhdellä virallisella palkkakuitilla, joka on summaltaan työtehtävään nähden huomattavasti korkeampi kuin maassa yleensä (abouttiarallaa saan avustajana paikallista reksin palkkaa, tää kaikki on kyllä ihan hurjaa). Verot on maksettu ja saan lounarit niin kuin asiaan kuuluukin. Onneksi ruokaostoksia tulee joka kuukausi pakostikin, joten näihin saa sitten lounarit kulutettua ja loput rahat voi käyttää säästöihin ja mihin ikinä haluaakaan.

Juuri kun olin saamassa mielenrauhaa palkka-asioistani, minut laitetaan töissä jälleen erikoiseen asemaan. Varsinainen opettaja on estynyt tulemaan töihin, joten minut passitetaan sijaiseksi. Kiva tapa aloittaa maanantai. Eihän siinä, tuttua hommaahan tämä onneksi on. Jotta saataisiin vielä lisämuuttujia päivään, tuodaan luokkaan 5 min. ennen ensimmäisen tunnin alkua uusi vieraileva oppilas. Heippa, pärjäilkää! Ehdin heittää rehtorille hulinan keskeltä kysymyksen, että kuinka paljon tästä minulle maksetaan. Vastaus: ei täällä sijaisuuksista mitään makseta, korkeintaan saatat saada kiitosta. HEHHEH. Lisäksi minulla on silti tehtävä avustajan velvollisuuksiani, kuten valvontatehtäviä ja koulun jälkeisen after schoolin pitämistä. Tässä kohtaa suomalainen arvonsa tunteva opettaja suuttuu uudelleen koulun *piip* käytännöille. Tiedän kollegoideni tehneen tätä mutisematta, mutta tässä kohtaa minä en enää voinut hiljetä ja ottaa noin vain ekstravastuuta hoidettavakseni. Varsinkin kun alkoi näyttää, että opettaja tulisi olemaan poissa useita päiviä.

Suomessa tästä saisi automaattisesti lisää rahaa, sillä teet täysin eri työnkuvan tehtäviä ja tosiaan vastuu on paljon suurempi. Minulle on erityisesti selitetty, että avustajana en saa ottaa vastaan opetustehtäviä tai olla yhteyksissä vanhempiin ja niin edelleen. Hmm, nyt minua sitten pyydetään tekemään juurikin tätä, mutta samalla palkalla. Tai oikeastaan pyydetään on aika kiltisti sanottu, sillä tavallaan pyydetään, mutta muuta vaihtoehtoa ei oikein anneta. Ja kuka nyt haluaisi kieltäytyä ja laittaa kollegat tosi huonoon tilanteeseen? Varsinkaan kun ei taas mitään hajua mitä seuraamuksia tällaisella valinnalla voisi omalle työpaikan säilyttämiselle olla. Lisäksi meillä on vahvoja syitä, miksi luokassa ylipäätään tarvitaan avustajaa, joten mielestäni ei ole oikein laittaa minua opettamaan heitä yksin. Toki me opet aina ajatellaan lasten parasta ja taivutaan ja joustetaan tilanteessa kuin tilanteessa yhteisen hyvä puolesta, mutta rajansa on kaikellakin.

Rehtori ei meidän koulussa voi taas sanoa muuta kuin, että tämä ei ole minun päätökseni alla (ah, tätä hierarkiaa) ja ohjaa juttelemaan suoraan CEO:n kanssa. Kaiken stressin ja hulinan keskeltä sitten laitan hänelle painavaa viestiä siitä, että mielestäni ei ole oikein, että teen käytännössä kahta työtä samanaikaisesti ilman mitään korvauksia. Huh, ainakin olen mielipiteeni ilmaissut ja heti tuntui paremmalta. Jos ei mitään kysy/pyydä, ei mitään kannata odottaa saavansakaan. Tämän seurauksena hän eräs aamu poikkeaa luokkaamme ja vastaa ymmärtävänsä pointtini ja lupaa järjestää minulle pientä korvausta. Jihuu, kannatti! Nyt sitten odottelen palkkalisää (kuka tietää miltä tileiltä ja missä muodossa), jonka otan iloiten vastaan. Näin täällä tällä kertaa, kiitos ja kuittaus!

Kukitettuna kouluun

Kaikki ovat ottaneet minut ihanasti vastaan uuteen työpaikkaan. Ensimmäisenä päivänä aloitimme luokan kanssa kokoontumalla oppilaiden ja vanhempien (jaiks, paljon porukkaa) luokkaan. Minut yllätti täysin slovakialainen tapa tuoda opettajalle kukkia ensimmäisenä koulupäivänä. Niinpä myös minulle kiikutti muutama suloinen lapsonen kukkakimpun. Awwwwww. Aikamoisesti uusia naamoja tuppasi ovista sisään ja yritin käydä esittäytymässä kaikille. Meidän koulussa tosin vanhemmat tulevat äkkiä tutuksi, sillä he saattavat joka aamu lapsensa kouluun ja myös hakevat heidät. Yksin pienet alakoululaiset eivät saa täältä lähteä kotiin itsenäisesti.

Back to business.

Mikä minua on jo jonkin aikaa vaivannut on slovakkien tapa "huseeraata" lapsiaan kantamalla heidän reppujaan. Joka aamu luokkaan tulee vanhempia, jotka kantavat lastensa tavarat ja reput luokkaan asti. Kaduilla näkee myös aamuisin ja iltapäivisin paljon vanhempia, jotka kantavat lastensa reppuja. Jotenkin kaikki mitälie transformers, minions ja hello kitty -reput eivät jotenkin tunnu sopivan muutoin muotitietoisten ihmisten imagoon, haha. Tässä ei voi muuta kuin vertailla suomeen, jossa monilla paikkakunnilla ja monissa kouluissa ekaluokkalaiset opettelevat hyvinkin itsenäisiksi ja osaavat lähteä omatoimisesti kouluun, kulkea koulureitin ja huolehtia tavaroistaan. Tai ainakin tätä heiltä saatetaan odottaa, vaikei tavarat aina ihan mukana olisikaan.

Tervetuloa kouluun!

Tällaisessa pienessä yksityiskoulussa 20 oppilaan luokkaa pidetään hyvinkin suurena, joten opettaja lienee todella helpottunut, että on saanut minut täyspäiväiseksi avukseen. Kyllähän siellä muutamalla riittää vauhtia ja liikettä moneen suuntaan silloin kuin ei pitäisi. Myös kielimuuri on jollain tavalla osan kanssa vaikeuttava tekijä. Erityisen tuen tarpeen arviointi onkin heti hankalampaa jos yhteistä kieltä ei synny ja testejä voi olla hankala tehdä. Peruskoulupäivää lapset kuitenkin viettävät ilman ongelmia ja pysyvät yllättävän hyvin mukana. Nyt jo ensimmäisten viikkojen jälkeen voi havaita suurta edistystä monien slovakkilasten englannin kielen käytössä. Onneksi kollegat sitten auttavat jos ilmenee ongelmia, joita he eivät enkuksi osaa vielä selittää.

Koulu on kasvanut peruskoulun osalta vuodessa 30%, joten organisointi joidenkin asioiden kohdalta on vielä hieman hakusessa. Tämä on aiheuttanut jonkin verran stressaavia tilanteita kaikille työntekijöille. Toki tällaisilta tilanteilta ei aina voida välttyä. Aloittavana työntekijänä on myös hankala päästä aluksi kiinni koulun sääntöihin ja toimintatapoihin, joista osa saattaa olla kirjoittamattomia sääntöjä. Samoin yksityiskoulussa johtajia ja erilaisia sihteereitä riittää, joten vieläkään en ole ihan täysin varma kenen puoleen missäkin asiassa tulisi kääntyä. Hatunnosto suomen rehtoreille, jotka kykenevät hienosti hoitamaan koulun asioita, johtamaan alaisiaan ja jopa opettamaan samalla.

Luokanopettaja opettaa suurimman osan aineista, mutta musiikki, liikunta, slovakki, slovakki toisena kielenä ja saksa kuuluvat aineenopettajille. Sillä aikaa sitten pidetään taukoa tai suunnitellaan jotakin tai minun osaltani ainakin liikunnassa ja osin saksassa olen mukana avustamassa tunnilla. Muut aineet lukujärjestyksen mukaan ovat matikka, englanti, art topic, lukutunti, ict (information and communications technology) -tunti, kirjastotunti, science topic ja history/geography topic.  Eroavat siis jonkinlaisesti suomalaisen koululaisen oppiaineista. Läksyjäkään meidän luokan oppilaat eivät saa muuta kuin lukemisesta englanniksi esimerkiksi viikoittaisen kirjastokirjan muodossa ja slovakista.

Koulupäivät ovat siis pienimmillekin aika pitkiä ja osalle tosi pitkiä. Koululle saa tuoda oppilaat heti 8 jälkeen ja puuhaillaan jotakin hiljaista luokassa kunnes ensimmäinen oppitunti alkaa 8.30. Viimeinen tunti loppuu 15.15. Siitä monet jatkavat vielä iltapäiväklubeihin tunniksi tai afterschooliin leikkimään ja odottamaan vanhempia. Tästä osa lapsista vielä jää odottamaan neljästä aina jopa kuuteen asti vanhempia. Tästä lapsenvahtipalvelusta tosin vanhemmat jo maksavat. Mutta kuvitelkaa nyt neljävuotiasta tai kaksitoistavuotiasta tylsistyneenä roikkumassa koululla odottamassa, että vanhemmat tulevat hakemaan. Hurjaa! Minä vahdin porukkaa maanantaista torstaihin 45 minuutin verran koulun jälkeen ja silloin ollaan jo tosissaan aikamoisessa eläintarhassa, pienessä huoneessa kaikkien lelujen keskellä. Varsinkin vanhemmat oppilaat ehtivät keksiä tyhmyyksiä jos toisiakin tylsistyneinä.

Kukitettu avustaja ensimmäisenä päivänä.

Oppilaat pitävät school uniformeja eli koulupukuja, joihin kuuluu tummansininen pikeepaita koulun logolla tai tytöille mahdollisuutena on myös sinivalkoruudullinen mekko. Alaosana pitäisi pitää jotakin siistiä, mielellään tummia housuja, mutta ei sinisiä farkkuja tai muutenkin denimfarkkuja. Opettajillekin on suhteellisen tiukka pukukoodi, henkilökunnan ohjekirjasessa taidettiin mainita jopa ihan "smart, business-like" pukeutuminen. Miesten odotetaan pukeutuvan kauluksellisiin paitoihin ja käyttävän kravattia. (Huhhuh, aikamoista.) Pukukoodi alkoi tosissaan jopa hieman ahdistamaan ja pännimään alussa, sillä tiedän omistavani tasan yhdet mustat housut farkkujen lisäksi. Onneksi jotkut mekoistani soveltuvat töihin. Ensimmäistä palkkaa odotellessa, pakko lähteä shoppailemaan! Suomessa nautin suuresti kun varsinkin liikkapäivinä pystyi ihan rauhassa pukeutua juoksutrikoisiin, jotka ovat maailman mukavimmat päällä. Niken lenkkareistani en kyllä ole nytkään luopunut, eikä onneksi kukaan ole niistä mitään sanonut. Ja onneksi conssitkin kelpaavat. Huh, ei tarvitse sentään kokonaan luopua omasta olemuksestaan töiden takia.

Vaikka Niket ovatkin parhaat kengät jalassa, ensimmäisen viikon jälkeen jalat olivat aivan poikki. Kroppa ei ollut hetkeen aikaan tottunut kävelemään kahdeksaa tuntia putkeen. Lisätreenin antaa joka päivä muutaman kerran kolmanteen kerrokseen portaita pitkin kävelemisen. Kestää hetken ennen kuin tottuu aikaisiin herätyksiin ja pääsee yli megaväsymyksestä. Ensimmäisen viikon perjantaina päätettiin väsystä huolimatta lähteä InterNationsin tapahtumaan meksikolaiseen ravintolaan. Tapasimme uudet kaverit Romaniasta, jotka muuttaisivat seuraavana päivänä naapurustoon. Mukavaa saada uusia tuttuja.  Lauantaiaamulla heräsin kamalaan kurkkukipuun, joka ei viikonloppuna hellittänyt vaan selkeä flunssa pukkasi päälle. Damn, joko ensimmäisen työviikon stressi laukesi tai sitten vastustuskykyä todella koeteltiin lasten kanssa.

Lauantaina koluttiin läpi jälleen ihana lähiötapahtuma Good Market eli Dobry Trh, joka järjestettiin tällä kertaa muutamien satojen metrien päässä meiltä. Samanlaisia paikallistuotteita oli esillä kuin aiemminkin ja kojut tarjosivat ihania herkkuja. Mukaan tarttui kangaskassi, joka toivottaa slovakiksi hyvää päivää. Flunssan kourissa olikin hyvä katsoa miljoona jaksoa putkeen Orange is the new blackiä. Helppoa viikonloppuohjelmaa. Apua, mistä saadaan lisää katsottavaa? Onko teillä hyviä sarjoja vinkata? Mietin jo flunssan takia, että olisinko työkunnossa maanantaina. Kuumetta ei kuitenkaan tullut, joten menin takaisin töihin vaikka olo olikin aika puolikuntoinen. Maanantaina saatiin yllätyksenä luokalle kolme uutta oppilasta kokeiluun. Aikamoista hulinaa siis vielä toisen kouluviikon alkuun. En jaksanut vapaa-ajalla tehdä oikein mitään ja salitreenit sekä pilateksetkin piti jättää välistä, höh. Loppukevennykseksi kaupunkipoliisit slaavityyliin. Kulkee se pamppu mukana noinkin.

Viimeiset vapauden hetket

Kuten kaikki, jotka lukivat elokuun viimeisestä päivästä, tietävät että sain töitä! Jee, hyvä minä! Saanen esitellä siis teille: Teaching Assistant for year 2! Menin maanantaina tapaamaan rehtoria, joka osoittautui erittäin mukavaksi aussimieheksi.  Hänellä oli tarjota minulle oitis täyspäiväistä duunia avustajana. Vaikka olinkin jo lupaillut hommia toiselle koululle, oli aika selvä juttu, että täytyi ottaa vastaan työ täysillä tunneilla, joka kestäisi koko lukuvuoden. Otin kuitenkin aikaa päiväksi pohtia vaihtoehtojani. Yksi mahdollisuus olisi ollut tehdä mahdollisesti sijaisuuksia useissa kouluissa, jolloin olisi mahdollista viettää enemmän vapaata ja tehdä töitä silloin kun niitä olisi tarjolla ja lisäksi tehdä iltapäiväkerhojen aktiviteetteja. Kuitenkin opettajan sijaisuuksia tehneenä tiedän, että ne ovat yleensä aika stressaavia kun menet tuntemattomiin paikkoihin kohtaamaan tuntemattomia lapsia ja tässä tapauksessa vielä erilaiseen koulukulttuuriin. Lähetin jo samana iltapäivänä viestin ensimmäiselle rehtorille, että en tulekaan heille töihin ja vastaanotin paikan.

Olen työpaikasta niin onnellinen ja kiitollinen. Ihana päästä vihdoin osaksi jotakin! Osaksi koulumaailmaa, työyhteisöä, osaksi jotakin. En todellakaan odottanut että saisin kokoaikaisia opettajan töitä vieraasta maasta, mutta nyt päästiin jo todella lähelle! Täyspäiväistä avustajan hommaa. Ihan mahtavaa! Tällä tavoin pääsen sisälle koulun toimintaan aivan eri tavalla kuin tekemällä hajanaisia sijaisuuksia eripuolella kaupunkia. Ja voin imeä uusia näkemyksiä ja ideioita omaan käyttööni ja osaksi omaa opettajuuttani. Täydellistä. Päiväkotihommatkin olisivat kelvanneet kokemuksesta, mutta en edes ehtinyt hakea niihin, vau.

Saman viikon perjantaina olisi vain hoidettava paperihommat kuntoon ja allekirjoitettava työsopimus. Minua pyydettiin takaisin koululle kymmeneksi mutta odottelin toimistossa useita tunteja kiireistä opettajaa, jonka piti tulla minun ja business managerin kanssa sosiaali- ja terveysvirastoihin täyttelemään papereita. Toimiston tädit varoittelivat minua, että virastoissa voisi mennä aikaa useita tunteja jonottamassa. Lopulta lähdettiin ilman häntä taksilla suht lähellä sijaitsevaan Sociálna poisťovňaan eli sosiaalivakuutuslaitokseen. Härregudendå miten tädit tiskeillä heiluttelivat leimasimiaan. Yhdellä tiskillä nainen latoi 5cm paksuisesta A4 pinosta papereita leimattavaksi. Slovakit _todella_ rakastavat leimasimiaan. Tästä ei päästä yli eikä ympäri. 

Pääsimme pienen odottelun jälkeen tiskille, jossa osoittautui, että koska minulla oli jo paikallinen henkkari ja sen myötä syntymänumero, voisimme täyttää hakemuksen netissä. Suhteellisen turha reissu siis monen tunnin odottelun jälkeen, mutta onneksi osoittauduin taas helpoksi asiakkaaksi ja koulu pääsee helpommalla kun heidän ei tarvitse raahata minua enää ulkomaanpoliisille jne. Ilmeisesti jenkkiläiset kollegani ovat aiheuttaneet huomattavasti enemmän päänvaivaa ja paperisotaa, jotta he saavat luvan työskennellä. Ainakin sain allekirjoitettua työsopimuksen. Maanantaina alkaisi hommat. Palasin vielä koululle tapaamaan luokan opettajaa ja vaihdettiin hieman tietoja itsestämme ja tulevasta luokasta. Enkkukoulun mukaisesti year 2:lla tulee olemaan oikeastaan 6-7-vuotiaita lapsia eli suomen ekaluokkaa vastaavasti. Ennen tänne tuloa ekaluokkaa opettaneena tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Oli aika juhlistaa viimeistä viikonloppua vapaana lintuna. Täällä koulut alkaa aina syyskuun alusta. Tänä vuonna kansainvälisen vapaapäivän vuoksi vasta maanantaina 5. syyskuuta. Viikonloppuna ehdittiin käydä herkuttelemassa italailaisessa ravintolassa, kierrellä keskustassa käsityömarkkinoilla ja päiväskumpilla katsellen ohi kulkevia ihmisiä. Syyskuun alussa oli vielä hellettä. Ostettiin kaksi ihanaa puukippoa yhdestä kojusta. Kokattiin bataatista ja kurpitsasta salaattia ja katsottiin monta jaksoa Orange is the new black -sarjaa. Oli vaikea vielä uskoa, että arki tulisi muuttumaan aika lailla, joskin sitä jo kaipasi itselleen jotakin tarkoituksellista tekemistä.

Käsityömarkkinat.

Tyypillisiä slovakialaisia kankaita ja vaatteita.

Kippis!

Elokuun viimeinen päivä

On elokuun viimeinen päivä. Aamu alkaa sillä, että harjoittelen aikaisemmin heräämistä (noot). Käytännössä siis käänsin selkää kun miehen herätyskello soi 6.30. Kuitenkin hänen tapoihinsa kuuluu tulla tökkimään ja kutittelemaan minua ja ilmoittamaan töihin lähdöstä. Tässä kohtaa täytyy siis herätä uudelleen. Tai useimmiten "herään" ja murahdan pari sanaa jostain tiedottomuuden rajoilta ja nukahdan uudelleen. Tänään kuitenkin heräsin ja näin kirkkaan kultaista kimmellystä suljettujen sälekaihtimien pienistä raoista. Hyvä päivä tulossa. Hieman olisi kiireitäkin, joten pitäisi varmaan yrittää nousta ylös ja ehtiä salille ennen tapaamista.

Aamupalaksi laitoin Lidlin ruispalaneliön puolikkaan juustolla. Ei hassumpaa. Tämä on oikeastaan ainoa oikea ruisleipä, mitä täältä on mahdollista saada. Kamppeet kasaan ja salille. Pukkarin rappusissa törmään yllättäen slovakin opettajaani, joka selittää slovakiksi jotakin siitä, että hänkin treenaa nyt täällä. Tai sitten jotain vastaavaa, sillä olin aika omissa ajatuksissani ja yhtäkkiä piti kaivaa slovakin kielinen suht järkevä vastaus hänelle aivosolujen perukoilta. Huh, teki mieli selittää hänelle anteeksipyyntö tai selitys siitä, etten ole menossa hänen kurssilleen enää, mutta hän jatkoi jo matkaa alakertaan enkä viitsinyt häiritä hänen treeniään. Ehkä hän huomaa ensi viikolla loistavan poissaoloni kurssin alkaessa.

Omalle kohdalle sattui jotenkin huono salipäivä. Ei vaan lähtenyt. Ensinnäkin näin aikaisin sali oli täynnä porukkaa, mikä jo vähän alkoi ahdistaa kun piti muuttaa treenisuunnitelmia jo alkuunsa. Hikoilin silti kuin pieni sika ja katsoessani kelloon tajusin, että tunnin päästä pitäisi vissiin olla jo seuraavassa paikassa ja olin vielä salilla. Uups. Äkkiä kotiin ja suihkuun. Bongaan kotimatkalla jo jonkin matkan päästä katumme alapäässä pariskunnan tutkimassa karttaa. Etsivät satavarmaan reittiä linnalle niinkuin tuhannet muutkin aikalailla samassa kohtaa. Joka kerta tekisi mieli auttaa kaikkia, mutta eihän nyt vaan voi mennä päsmäröimään jos kukaan ei kysy apua. Päätän kokeilla hymytekniikkaa eli kävellä ohi oikein ystävällisen näköisenä. Nainen pysäyttää minut heti ja kysyy tietä linnalle. Neuvon ja toivotan hyvää päivää. Oho, sehän toimi.

Kun juoksee (eli kävelee reippaasti) ylämäkeen koko matkan salilta kotiin ja käy liian kuumassa suihkussa, jälkihiki on välttämätön. Tässä kohtaa pitäisi kehittää jokin järkevä asukokonaisuus päälle ja laittaa naama kuntoon. Pyykistä tulleet farkut, joita et ole pitänyt koko kesänä olikin semisti hankalampi haaste pujotella kosteisiin jalkoihin, varmaan tiedätte tämän ongelman. Entäs sitten meikkaaminen jälkihikiseen naamaan? En tiedä oliko siinä nyt mitään pointtia, mutta jotakin oli laitettava, ettei näyttäisi ihan tomaatilta. Tai ainakin näyttäisi tomaatilta, jolla on ripset?

Onhan siellä repussa nyt tarvittavat paperit mukana? Voinko vaan lähteä märillä hiuksilla? Kyllä ne kuivuu nopeasti matkalla. Kännykkä. Lompakko. Avaimet. Paperit. Äh, mikäs bussi tulee seuraavaksi ja monelta? En ehkä ehdi ihan sovittuun aikaan. Onneksi tapaamisaika oli joustava. Taas ulos ja alamäkeen pysäkille. Piti vaihtaa bussia, joten ei voinut olla ihan kuplassa kyydissä. Vaihdoin lentokentälle menevään bussiin, joka oli ihan tupaten täynnä. Juuri ja juuri mahtui kyytiin. Note to self: koita mahdollisesti välttää tätä reittivaihtoehtoa tulevaisuudessa. Ulos hypätessä olen tosiaan hieman myöhässä, joten tyhmänä menen taas juoksentelemaan katujen yli määränpäähän. Hikoiluhan ei tällä lopu.

Saavun määränpäähän. The English School of Bratislava:n pihaan. Rakennus on silkkaa slaavityyliä ja pihalla odottaa koulun kyltti ja liput tangoissa sen molemmin puolin. Tiedän, että edessä odottaa vielä kipuaminen kolmanteen kerrokseen portaita pitkin, kävin täällä nimittäin viimeksi maanantaina.  Tapaamisessa, joka ilmeisesti olikin työhaastattelu. Tai oikeastaan menin kuulemaan työtarjousta. En oikein vieläkään käsitä, miten voi yhtäkkiä olla näin onnekas, että minusta on kysyntää. Tuntuu kivalta. Maanantaina oli kansallinen vapaapäivä, joten koulun käytävät ammottivat tyhjyyttään, toisin kuin tänään. Tänään joka suunnassa kuhisi opettajia ja työntekijöitä järjestelemässä paikkoja kuntoon ensi maanantaina alkavaa lukuvuotta varten. Voi *piip* tätä hien määrää. Piti kaivaa paperi ja pyyhkiä naamaa rehtoria odotellessa.

Minut toivotettiin ilolla vastaan ja onniteltiin uudesta työstä. Rehtori oli todella iloinen, että olin vastaanottanut työtarjouksen. Itsellänikin on tästä tosi hyvä ja innostunut fiilis. Sen jälkeen lähdimme kierrokselle ympäri koulua ja minut esiteltiin varmaankin vähintään kymmenelle ihmiselle. Jäiköhän yhdenkään nimi edes mieleen? Lupasin kaikille, että minua voi vapaasti sanoa Annieksi, sillä se on paljon helpompi lausua kuin suomalainen Anni. Kaikki vaikuttivat erittäin mukavilta. Toimiston puolella työskentelevä nainen oli erityisen mukava, sillä hän on naimisissa ruotsalaisen miehen kanssa ja tunsi paljon mukavia suomalaisia. Muutoinkin ihmiset tosiaan tuntuvat olevaan innoissaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja ovat kuulleet sen hienoudesta. Ei siis paineita minulle kun kollegani ensimmäiset sanat olivat luokkaa suomalaiset opettajat ovat maailman parhaita. Hän oli mukava ja myös iloinen siitä, että olen tulossa hänen luokkaansa avustajaksi.

Käytiin kopioimassa papereitani ja rehtori yllättyi iloisesti siitä, että minulla on jo slovakkialainen ID kortti, joten olen helppo tapaus. Säälittää kyllä paljon esimerkiksi töihin tulevia jenkkejä, jotka saavat varmasti käydä foreign police officella uuvuttavaa paperisotaa. Kiva olla helppo tapaus. Jossakin laitoksella tosin pääsen vielä käymään yhden slovakialaisen henkilökunnan jäsenen kanssa hoitamassa työasiat kuntoon. Ihanaa, että hän lähtee paikallisena mukaan hoitamaan asioitani. Perjantaina minua pitäisi odottaa koululla allekirjoitusta vailla oleva työsopimus. Rehtori kiittää hirmuisesti tapaamisesta ja heittää iloiset heipat. Pois kävellessä fiilis on mitä mahtavin. Aurinko paistaa ja tuntuu niin kesäiseltä. On lämmintä jotain 25 astetta. Niin se vaan elämä muuttuu ensi viikon maanantaina. On aika jättää vapauden päivät taakse ja aloittaa työt. Olen innoissani.

Jalat vievät lähellä sijaitsevaan ostoskeskukseen. Pitäisi löytää lounasta. Jos kuitenkin ensin pyörisi parissa kaupassa. Täytyisi olla jotain siistejä vaatteita, joita voisi pitää myös töissä. Ensimmäisen kaupan sovittamani paidat eivät olleet sopivia. Jostain kumman syystä seuraavassa kaupassa hairahduin sovittamaan housuja. Tämä on ehdottomasti yksi inhokkipuuhistani, mutta housuthan sujahtivat jalkaan ja olivat oikeastaan tosi kivat, joten kävelin suoraan kassan kautta ulos. Mitäköhän ihmettä juuri tapahtui? Seuraavaksi suuntasin ravintolamaailman puolelle, jossa oli hieman vaikeuksia päättää mitä sitä tekisi mieli syödä. Päädyin tilaamaan lohisalaatin Bageterie Boulevardista.

Odottaessani salaattia tiskin sivussa, paikalle pyyhälsi tuohtunut mies, joka kaivoi täytetystä patongistaan ison salaattipalan (okei siis iso pala tyyliin romaine salaattia, jossa on keskellä iso ruoti) ja alkoi huutaa kassaneidille, että mikä tämä oikein on? Hän heittää salaatinpalan dramaattisesti kassapöydälle ja heti sen perään koko pari palaa haukatun täytetyn patonkinsa ja lähtee tuohtuneena pois. Anteeksi, mutta mitä juuri todistinkaan? Kuka aikuinen mies käyttäytyy noin typerästi? Tuohtuu salaatinpalasesta ja vielä heitää ruoan työntekijän eteen huutaen? Olisi nyt vaikka ottanut sen pois ja syönyt loput? Tai käynyt asiallisesti valittamassa jos ei ollut saamaansa tuotteeseen tyytyväinen? Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa kun pitää käyttäytyä noin kiivaasti? Tämäkään ei ollut millään edes kassatädin vika. Hyvää päivää siis vain sinullekin. Yritän unohtaa välikohtauksen ja palata hyvään fiilikseen, joka minulla oli sitä ennen.

Alkoi väsyttää jotenkin vietävästi ja oli aika suunnistaa ratikalla kotiin. Jossain kohtaa matkalla viereeni istahti joku, mutta en liiemmin kiinnittänyt huomiota vaan keskityin tuijottamaan ulos ikkunasta. Yhtäkkiä vieressä istuva täti alkoi selittää minulle jotakin kirjakauppaan menemisestä. Tällä kertaa en jäätynyt, vaan selitin hänelle ystävällisesti, että olen pahoillani, puhun vain vähän slovakkia, joten en ymmärtänyt kaikkea. Jostain kumman syystä lisäsin perään vielä, että olen Suomesta. Tähän täti vastaa ilahtuen, että hänellä on suomalainen ystävä (myöhemmin mietin mitä sanaa hän mahtoi käyttää eli oliko kyseessä jopa miesystävä). Sen jälkeen hän kertoi suomalaisen miehen nimen, sanoi jotain ongelmista ja että hänellä on kolme poikaa ja selitti jotakin lomasta ja ehkä myös Venäjästä. Nyökkäilin ja hymyilin ja vastailin jotakin hölmöä kun en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Sitten nainen jäi pysäkillä pois ja sanoi näkemiin. Toivotin hänellekin hyvää päivää.

Harmittaa kyllä, ettei voi mummeleille täällä olla enempää juttuseuraksi. Ei muuten ollut ensimmäinen kerta kun joku tulee juttelemaan. Kiva kuitenkin, että tämänpäiväinen täti jatkoi juttuaan vaikka kerroinkin, että en osaa kovin hyvin paikalliskieltä. Hahah, ihan kiva se on kuunnella maksimissaan puolen minuutin pituinen selostus jonkun elämästä ja sitten yhtäkkiä toivotella näkemiin. Sen patonkitoopen jälkeen olin taas onnellinen kohtaamastani tädistä. On täällä onneksi tosi paljon ystävällisiä ihmisiä, jotka tuntemattomillekin ovat niin avuliaita ja kohteliaita. Samoin kuin ulkomaalaisten yhteisö, joka niin ihanasti toivottaa kaikissa tilaisuuksissa tervetulleeksi, niinkuin tänään tulevalla työpaikallani. Nämä ovat ehdottomasti niitä mahtavia hetkiä, joita haluan muistaa ja muistella myöhemminkin. Ehkä siksi luitkin juuri kuulumisiani puolikkaasta keskiviikostani, elokuun viimeisestä päivästä.

Tähän asti (15:45) päivä on ollut tosi hyvä. Elokuu on ollut aivan mahtava. Syyskuu, mitä ihanaa sinulla onkaan minua varten? Tarina jättänee aukkoja siitä kuinka tähän päivään ollaan tultu, joten seuraavaksi pitää kelata elämää hieman taaksepäin, jotta päästään taas elokuun loppuun. Ja siitä sitten taas syyskuuhun. Jännittävään uuteen slaavivaimon elämään.