Ihastuttava Itä-Slovakia

Italian reissun jälkeen meille jäi vielä muutama päivä lomaa jäljelle elokuun lopussa. Haluttiin lomailla myös Slovakiassa. Ylä-Tatrat kiinnostivat suuresti. Samoin kuin Kosiče. Päätettiin heittää Pösöllä rinki molempien kautta. Olimme kuulleet paljon hyvää Kosičesta. Sanotaan, että siellä on ystävällisiä ihmisiä ja vähemmän kiireinen elämäntyyli kuin täällä pääkaupungissa. Kosiče on 240 000 asukkaalla Slovakian toiseksi suurin kaupunki. Se on nimetty 2013 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Kaupungissa on hyvin historiallisessa asussa säilynyt vanha kaupunki, jossa on monia suojeltuja niin gootti-, renesanssi-, barokki- kuin art nouveautyylisiä rakennuksia. Kosičessa on Slovakian suurin kirkko: St. Elisabeth katedraali. Kirkossa pääsee myös kiipeämään torniin.

Tunnelmallinen  vanha kaupunki.

Peruslounas: valkosipulikeitto juustolla ja krutongeilla
sekä kananugetit ranskalaisilla ja tatarska -kastikkeella.

Kosičen kävelykatualue on aivan ihastuttavaa. Sieltä löytää paljon putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita. Hinnat ovat alhaisemmat Bratislavaan verrattuna. Kävimme lounaalla, jonka jälkeen tsekkasimme itsemme sisään hotelliin. Vaikka sää oli hieman sateinen, nautimme suuresti vanhan kaupungin tunnelmasta sitä ympäri kävellen. Puistossa tanssivat vesipatsaat musiikin tahtiin ja ihmiset olivat paljon terasseilla nautiskelemassa lomasta. Käytiin katsastamassa paikallinen Aupark -ostoskeskus, jollainen meillä on myös Bratislavassa. Lisäksi käppäiltiin ihanassa Mestský park -puistossa.

Legio vlak -näyttely.

Illalliselle päätimme mennä ehdottomasti ainutlaatuiseen Slávia -ravintolaan. Ravintola on Art Nouveau tyylisessä rakennuksessa ja remontoitu tyylisuuntaa kunnioittaen myös sisältä upeasti. Ravintolan lisäksi täällä voi käydä myös kahvilla tai drinkillä tai vaikkapa järjestää omia tapahtumia. Ravintolapuolella tosin saimme heti uskomattoman hyvää palvelua englanniksi ja kaikki viimeisen päälle valkoisin hansikkain. Tällaiseen ei olla totuttu todellakaan Slovakiassa. Kolmen ruokalajin illallinen herkullisilla ruoilla ja juomaksi pullollinen hyvää slovakialaista roseeviiniä. Uskomattoman hyvää ruokaa upeasti laitettuna ja todella hyvä palvelu laittoivat tämän illalliskokemuksen aivan Slovakian kärkipäähän. Parasta oli tietenkin laskun aika. Veikkailtiin molemmat, että menee varmaan kahdeksankympin tai satasen pintaan tämä keissi, mutta laskussa komeili 54€. Siis mitä? 54€ kolmen ruokalajin huikeasta illallisesta juomineen, joka tarjoiltiin valkoisin hansikkain? Vaikka olemme jo tottuneet paikalliseen hintatasoon, tämä oli meille silti suuri yllätys. Pitäisikö muuttaa sittenkin Kosičeen?

Slávian upea rakennus.

Seuraavana päivänä matka jatkui pohjoisen suuntaan kohti Ylä-Tatraa. Saavuimme iltapäivästä Tatranska Lomnican vuoristokylään. Majoituimme vuorilla vanhassa perinteikkäässä Grand Hotel Prahassa. Hotelli on rakennettu 1905 myöskin Art Nouveau tyylillä. Kylällä kaikki reippailivat vaellusvarusteissa ympäriinsä ja nauttivat raikkaasta ulkoilmasta. Mekin kävimme lounaalla terassilla ihastellen samalla maisemia ja tähyillen jatkuvasti pilvien peittoon piiloutuvaa Lomnický štít -huippua. Hotelliltamme oli hienot näkymät yhteen matalampaan huippuun ja alas laaksoon. Hotellin kulmilta lähti myös vaellusreitti ylös vuorelle, jonne aioimme lähteä heti seuraavana aamuna.

Olimme jo jonkin aikaa haaveilleet Ylä-Tatroille pääsystä. Monissa matkaoppaissa ja kuvissa näkyy tällä huipulla oleva näköalatasanne, jossa pääsee 2 634 metrin korkeudessa ritiläsillan päälle ottamaan huikeita kuvia. Täällä pääsisi vielä himpun verran korkeammalle kuin Ala-Tatroilla, jossa olemme käyneet aiemmin laskettelemassa. Lomnický štít on yksi korkeimmista vuorenhuipuista Tatravuorilla ja myös maan eniten käydyin. Ensimmäisenä huippu on valloitettu jo vuonna 1793 ja vuodesta 1940 asti sinne on päässyt köysirataa pitkin kulkevalla gondolihissillä. Tämä sattuu olemaan yksi Euroopan jyrkimmistä köysiradoista, eikä asemien välillä ole ollenkaan tukipylväitä. Uujee, tänne olisi päästävä. Paitsi, että kaikki unemamme murtuivat about heti kättelyssä kun marssimme ensimmäisenä hotellin aulapalveluun ostamaan hissilippua.



Hissiliput gondooliin huipulle ovat loppuunmyytyjä useita päiviä etukäteen. Tieto tästä oli tietenkin löydettävissä vain hiihtokeskuksen slovakiankieliseltä sivustolta kun taas samalta englanninkieliseltä sivulta sama kohta puuttui kokonaan. Pettyneenä sitten laitettiin ensinnäkin palautetta informaation puutteesta ja jouduttiin miettiä pelisuunnitelmaa aivan uusiksi. Ei ollut kiva tulla tänne asti hotelliin saadakseen tietää, että ei ole mitään mahdollisuuksia päästä aivan huipulle asti. Olisimme hyvin voineet varata liput aiemmin kotoa käsin. Noh, ketutuksissa oli hyvä lähteä rauhoittumaan hotellin wellness -osastolle. Infinity pool kuohujuoman kanssa sai olon tuntumaan paremmalta. Suomalainen sauna oli tuttuun tapaan liian kuuma ja kosteus puuttui kokonaan, vaikka löylyä sai heittää onneksi itse. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että se on päällä koko päivän ja kuivahtaa saunojien puuttuessa. Tiedä sitten. Herbal höyrysaunat nämä osaavat tehdä täällä. Näistä on tullut ehdottomasti suosikkini. Tällaisessa ei tarvitse istua kauaakaan kun hikoilee itsensä läpimäräksi.

Grand Hotel Prahan infinity pool.

Seuraavan päivän suunnitelmaksi muotoutui lopulta lähteä kävellen vaeltamaan 2 h 45 min. Skalnaté pleson (1751 m) ylä-asemalle, josta pääsisi vielä tuolihissillä mahdollisesti Lomnické sedloon (2190 m). Ihan hieno suunnitelma, mutta pikkasen jännitti kyllä lähteä tarpomaan kolmisen tuntia jyrkkää ylämäkeä koko kesän löysäilyjen jälkeen. Minulla meinasi usko loppua jo ala-aseman kohdalla, josta olisi tosiaan päässyt ylös gondolihissillä. Ei. Suomalaiset kävelevät. Vaikka sitten sisulla. Vaeltamaanhan tänne ollaan tultu. Ei kuin ylöspäin. Reppuun pakattiin vettä, kokista, suolatikkuja ja pari suklaapatukkaa. Ihan pro meiningillä siis.

Lähdössä ylöspäin.

Teemaan sopivat eväät?

Hobittipolkuja pitkin ylöspäin.

Ns. "himohiihtäjät" vain kiitivät ohi hurjaa vauhtia. Kun oltiin ohitettu viimeinenkin hissiasema ennen yläasemaa, ei voinut muuttaa enää mieltään. Mutta jos vaahtosammuttimen kokoisetkin skidit vetää tällaista settiä perheen mukana niin kyllä meidänkin pitäisi pystyä? Piti vain pysähdellä usein tasaamaan hengitystä ja juomaan vettä. Reitti oli todella kivinen ja yhdessä kohdassa hobittilandian näköinen pätkä puunjuurien valloittavan metsikön läpi. Sai olla tarkkana, ettei nyrjäytä nilkkaansa. Eikä me tietenkään omisteta mitään vaelluskenkiä tai -sauvoja. Niken lenkkareilla oli pärjättävä. Täytyy myöntää, että matkalla koeteltiin fyysisen puolen lisäksi myös suomalaista sisua. Sisua nimittäin tarvittiin, että jaksettiin puskea ylös asti. Lopussa jokaisella askeleella ja kavutulla metrillä tuli mahtavampi fiilis ja maisema vain parani paranemistaan.

Vihdoinkin ylhäällä!

Skalnaté pleso.

Pääsimme voittajina ylös asti kahdessa ja puolessa tunnissa. Skalnaté pleson uskomattoman kirkas järvi kimmelsi upeasti auringossa ja ihmiset nautiskelivat juomista ja ruoasta ravintolassa. Ihasteltiin hetki ympärillemme ja lähdimme sitten vielä ylöspäin tuolihissillä Lomnické sedloon. Sielläkin sai edetä varovasti kivikkoja pitkin, mutta se oli kaiken tasapainoilun arvoista! Tällaiset maisemat vain yksinkertaisesti tiputtavat lättänämaasta kotoisin olevien suomalaisten leuat polviin asti. UPEAA! Ylhäällä tuntee itsensä myös hyvin pieneksi ja voi yrittää tihrustaa alas laaksoon, että tuolta jostain pikkupläntiltä näyttävältä hotelliltako muka lähdettiin tänään liikenteeseen? Lomnické štítin huippu katosi ajoittain pilviin ja komeili auringossa. Näiltäkin korkeuksilta saatiin tunne, että oltiin valloitettu tämä vuori, eikä enää haitannut, ettemme päässeet aivan huipulle asti.

Lomnické štít -huippu.

Lomnické sedlo.

Söimme lounasta ylhäällä, jonka jälkeen lähdimme hissillä alaspäin. Oikeastaan vaellusreitti olisi ollut todella rankka alaspäin mentäessä, joten olimme tyytyväisiä, että vaelsimme ylös ja tulimme hissillä alas. Oli aika pakata kimpsut ja kampsut sekä suunnata Pösö Bratislavaa kohti. Paluumatkalla teimme vielä lyhyen pysähdyksen Štrbské Plesossa, joka on yksi suosituista matkailukohteista Ylä-Tatroilla. Štrbské Plesosta löytää sen ikonisen järven, jonka rannalla on puinen hotelli ja taustalla komeilevat useat vuorenhuiput. Todella kaunis maisema. Harmi, ettei ollut aikaa jäädä soutelemaan järvelle. Ensi kerralla sitten. Oli aika palata kaupunkiin ja normaaliin arkeen takaisin töiden pariin. Jos ikinä haluatte matkustaa Slovakiassa, kannustan ehdottomasti käymään muuallakin kuin pääkaupungissa. Vaeltaminen vuorilla, ihanat pienet kylät tai vaikkapa Kosičen historiallinen kaupunki tutustuttavat aitoon Slovakialaiseen kulttuuriin ja sielunmaisemaan.

Štrbské Pleso ja takana kohoavat Ylä-Tatran huiput.

Rakkauden rasvaprosentti

Tammikuuhun on mahtunut jo muutama kulttuuripläjäys. Tammikuun alun mahtavat talvikelit innostivat meidät lähtemään autoilemaan kauemmas kaupungista ihastelemaan Unkarin rajan tuntumaan Tonavaa, jossa se levenee upeasti. Pakkaspäivään sattui ihana aurinkoinen ilma ja täysin sininen taivas. Kun kerran lähdettiin tähän suuntaan, oli vain luontevaa mennä samalla käymään Danubiana Meulensteen Art Museumissa, joka on rakennettu todella hienolle paikalle Tonavan penkan päälle. Danubiana on modernin taiteen museo, jossa riitti katseltavaa niin paikallisilta kuin ulkomaisiltakin nimiltä. Museon erityispiirre on sen tilat, jotka tuntuvat lähes kelluvan Tonavan päällä. Isot ikkunat ja syvennykset veden päällä tekevät jo maisemasta itsestään suuren ihailtavan taideteoksen. Museoon kuuluu myös ulkoalue, josta löytyy suurempia patsaita ja installaatioita.

Parasta oli ehkä Viktor Frešon Birth of the niemand -installaatio isopäisisine ukkeleineen ja tšekkiläisen Jiŕí Georg Dokoupilin saippuakuplataide. Kaikkein kiinnostavinta oli  katsella Kiro Urdinin Planetarium teosta ja varsinkin sen viereen liitettyä dokumenttielokuvaa (katsokaa täältä). Tää äijä oli raahannut parin vuoden ajan kangasta ympäri maailmaa Jeesus Kristuksen haudalta Jerusalemista aina Machu Picchulle asti. Todellinen monivuotinen taideprojekti ja sille täysin omistautunut taiteilija, huhhuh.

Viktor Fredo

Jiŕí Georg Dokoupil

Kiro Urdin - Planetarium

Jäinen Tonava oli myös niin jännä nähtävyys. Yleensä Tonava virtaa kovaa vauhtia ja nyt näky oli niin tyyni. Miehestä parasta oli nähdä vesilinnun laskeutuminen jäälle slaidaten. Olihan se kieltämättä hauskaa. Jotenkin tuli ensimmäisiä kertoja mieleen Suomen talvi ja sitä vastaava maisema ja kelit ylipäätään. Se tuntui jännältä.

Jossain tuli vastaan mainoksia Skandinaavisesta filmifestarista ympäri Slovakiaa ja kipaisin nettisivuille katsomaan ohjelmaa. Harmi, että vain Tsekeissä olisi ollut tarjolla Mielensäpahoittaja englanniksi The Grump (haha). Bratissa olisi ollut tarjolla Kaurismäen ohjaama Tyttökuningas eli Kráľovná Kristína, mutta elokuvassa puhutaan ilmeisesti useita kieliä ja tšekkitekstitys olisi jättänyt varmaan osan elokuvasta aika pimentoon. Onneksi ohjelmistosta löytyi myös toinen suomalainen elokuva, nimittäin Rakkauden rasvaprosentti. Body Fat Index of Love englanniksi ja paikalliskielellä Iba sex (?) =Vain seksiä (?). Tämä oli myös tekstitetty tšekiksi. Elokuva on vuodelta 2012 ja olin nähnyt sen aiemminkin, mutta kyllähän nyt oli pakko mennä katsomaan suomalaista elokuvaa suomeksi Slovakiassa kun sellainen mahdollisuus tarjoutui. Pyysin heti työkaveria mukaan leffaan meidän kanssa ja hän innostui tulemaan.

Kino Mladosť on pieni yhden salin elokuvateatteri erittäin keskeisellä sijainnilla vanhassa kaupungissa. Elokuvalippu Rakkauden rasvaprosenttiin maksoi 4,5€, ei huono. Vanhat mammat pyörittivät lippuluukkua ja lipuntarkistusta, joskin muutoin elokuvateatteri täyttyi suurimmaksi osaksi hipsterihköistä nuorista aikuisista. Jotenkin jännitti, että miten suomenkielinen leffa ja meidän huumori iskee jengiin, mutta juurikin tämä elokuva osoittautui mielestäni aika osuvaksi valinnaksi tällaiselle skandifestarille. Elokuvassa vilahteli aika hyvin suomalaista kulttuuria ja maisemaa. Leffa kuvasi ihanasti kesäistä Helsinkiä, siinä oli tietty ripaus saunahuumoria ja täten alastomia miesten takamuksia. Löytyi angry birsit, veneilyä ja mökkeilyä, Stadin hipsteriterassit, paritanssit ja mikä parasta: eukonkannon maailmanmestaruuskisat. Aikamoinen nauru raikasi kun äijät hiki otsassa kantoivat muijia pitkin esterataa ja ei voinut kuin miettiä, että kuinka moni slovakki edes aavistaa, että tällainen kisa on todella olemassa ja järjestetään joka vuosi? For foreign readers: Go to www.eukonkanto.fi and get to know one of our weirdest (and totally coolest) sports that we have in Finland.

Leffakokemus oli ihan huippu! Työkaverini tykkäsi leffasta tosi paljon. Itselle tuli tosi paljon ikävä erityisesti Suomen vihreää ja valoisaa kesää. Ihan todella ikävä. Elokuvan suomalaiset musiikit menivät myös suoraan ihon alle, pitääkin kuunnella enemmän esimerkiksi Anna Puuta. Leffasta ainakin nämä: Pieni ja hento ote, Riko minut ja Kaunis päivä, olkaa hyvä. Jos ette ole vielä nähneet kyseistä elokuvaa, suosittelen ehdottomasti!


Danubiana Meulensteen Art Museum
http://www.danubiana.sk
Vodné dielo, 851 10 Bratislava-Čunovo
Avoinna: ti-su 10-18
Liput: 10€ aikuinen, 5€ lapset ja opiskelijat, 20€ perhelippu
Kulku museolle: Bussilinja 90 ja kesäisin veneellä

Kino Mladosť
http://kinomladost.sk
Hviezdoslavovo nám. 17, Bratislava
+4212/5443 5003
biosba@stonline.sk

Yökylässä Nitrassa

Opettajien joululoma oli onneksi ihanan pitkä ja jatkui meillä aina tammikuun kahdeksanteen päivään saakka. Kuitenkin viimeisellä viikolla sohvalla makoilu alkoi jopa hieman tylsistyttää ja yritin keksiä itselleni jotakin tekemistä. Pyysin työkaveria Wieniin shoppailemaan, mutta hän oli vielä kotona omalla paikkakunnallaan. Tästä syntyikin idea lähteä tutustumaan hänen kotikaupunkiinsa Nitraan. Huikeeta. Sain siis kutsun ystäväni äidin luokse yhdeksi yöksi. Kahden päivän aikana ehdittäisiin sitten tutustua kaupunkiin ja tietty vähän yöelämäänkin. Ainoana rajoitteena näytti olevan tuleva sää, nimittäin (paikallisille) jykevä -12 asteen pakkanen sekä huisin jäiset kadut, joille ei kuulemma oltu tehty juuri mitään joululomien aikaan.

Pakkasin kimpsut ja kampsut, hyppäsin RegioJetin luottobussiin (yhden suunnan lippu kustansi lauantaiaamuna 2€) ja otin suunnaksi Nitran. Muutama asia hieman jännitti, sillä olin menossa kylään kaverini äidin luo, joka ei puhu Englantia. Toisekseen kaverini oli aika paniikissa liukkaista teistä ja kylmyydestä. Koitin lohduttaa, ettei sen pitäisi suomalaista hetkauttaa mihinkään suuntaan. Totta puhuakseni olin viettänyt ainakin vuoden ilman tällaisia kelejä, joten oli siinä itsellekin hieman totuttelemista, että yhtäkkiä onkin aika kylmä. Bratislavassa oli toistaiseksi ollut vain suolattua lumisöhjöä kaduilla ja kun astuin bussista ulos Nitrassa oli aika selvää, että laitettiin suomimuijan jäälläkävelytaidot testiin. Hiekoitusta ei ollut lainkaan. Ensimmäistä kertaa Slovakiassa tuli sellainen "kotoisa talvifiilis". Piti laittaa mamikset jalkaan ja mennä ulkoillessa välillä sisälle lämmittelemään, sillä tuulisessa säässä ainakin reidet jäätyivät todella nopeasti.

Kaveri tuli vastaan ja oli heti sitä mieltä, että otamme taksin takaisin kotiin, ettei minun tarvitse luistella isoa kassia kantaen. Talo oli todella lähellä, mutta jopa minä olin suhteellisen vakuuttunut siitä, että taksi oli hyvä valinta. Eikä kustannuskaan ollut huikea, 2€. Oli muuten saletisti halvin taksimatka so far minun elämäni aikana. Sisällä minua odotti valmiiksi pedattu sänky ja keittiöstä paikallisherkkuja. Ihana vastaanotto, vaikka tunnelma olikin minulle semisti akward kun en oikein kyennyt puhumaan mitään talon emännän kanssa. Mama oli kokannut tomaattikeittoa slovakialaiseen tyyliin ja mm. granatír nimistä pastaa ja perunaa sisältävän laatikon. Minulle tarjottiin tomaattikeittoa upealta vanhalta lautaselta, joka oli  kuvioitu reunoista sinisin traditionaalisin kuvioin. Juomaksi sain maman itse tekemää hedelmäteetä. Kaveri yritti painostaa vielä maistamaan itse tehtyjä suolakurkkuja, mutta en kyllä suostunut, koska en tykkää niistä yhtään. Vähän alkoi pelottaa, että kuinka tällaisen nirson käy kun menee kylään, jossa sinulle avokätisesti tarjotaan paikallista hyvää kotiruokaa.

Pitäiskö hankkia oma?!

Lyhyen kotoilun jälkeen lähdettiin turrekierrokselle. (Sovitin ensin paikallistyylin ulkoiluasusteen eteisessä..) Ensimmäisenä käveltiin kivaan puistoon, josta löytyi ulkojäät paikalliseen tapaan eli jäätynyt lampi. Porukkaa oli aikalailla pelailemassa lätkää ja luikkaamassa. Puiston sivussa kulkee Nitra -joki. Vallilta oli makeet näkymät ylös korkealle mäelle Vysielač Zoborille eli Pyramidá -radiomastoon. Sinne ei tällä visiitillä päästy käymään, mutta ehdottomasti seuraavalla kerralla on kavuttava ylös tsiigaamaan maisemat. Toinen sään ja teiden kunnon takia katsastamatta jäänyt kohde olisi ollut Slovakian vanhimpiin kirkkoihin lukeutuva Dražovce church myöskin kukkulan päällä.

Ulkojäät paikalliseen tapaan.

Käytiin lämmittelemässä puistossa sijaitsevassa ravintolassa kahvilla. Aika fiini, mutta ihan jees paikka.  Kun astuttiin ulos, vastaan  rakennuksen edessä tuli tällainen mötikkä. Hän roikkui siinä varmaan valmistautumassa illallispöytään. Kaveri ei paljon siasta hetkahtanut, mutta itse kyllä hykertelin naurusta. Tää on taas tätä "only in Slovakia" kamaa.

Seuraava osoite oli linna mäen päällä. Matkalla bongattiin tää setä pitelemässä taloa pystyssä. Hän on nimeltään Corgoň. Hän on legendan mukaan supervahvana metallityöntekijänä pelastanut aikanaan kaupungin Ottomaaneilta. Yhteiskuva superbodarien kanssa kelpaa aina. Ylhäältä mäen päältä aukesi upeat näkymät ympäri kaupunkia. Kylmä ilma toi mukanaan myös makean sinisen taivaan. Perhe oli pulkkailemassa linnan alapuolella. Muutoin oli tosi hiljaista. Linnan pihalta löytyi Paavi John Paul kakkosen patsas (high five!) ja pottapäinen lumiukko.

Käytiin toki myös Nitran linnan vieressä katedraalissa. Katolinen kirkko osaa kyllä laittaa joulun blingit, peruskullitusten lisäksi kirkossa sai ihastella esimerkiksi tätä joulukuusta ja yhellä sivualttareista oli lisäksi neljä samanlaista hieman pienempää täyteen koristeltua joulukuusta. Nais. Jatkettiin matkaa kaupungin keskustan kävelykatualueelle. Tuuliselta linnan mäeltä laskeuduttua oli tosin mentävä taas lämmittelemään. Tällä kertaa välikakuille Elisabeth Patisserie kahvilaleipomoon. Täällä kannattaa tosiaan poiketa Nitrassa. Aivan ihanasti sisustettu kahvila, joka tarjoaa suolaisia ja makeita herkkuja. Porkkanakakku oli ainakin loistava valinta. 

Turreilun jälkeen lähdettiin kotiin loikoilemaan ja valmistautumaan iltaan. Tämä aloitettiin tietty slovakialaiseen tyyliin kotipolttoisella aprikoosiviinalla (vuosimallia 2014) eli Marhuľovicalla. Haju oli ainakin aika karmaiseva, mutta alashan se meni irvistelyn kanssa. Toki mukavasti kroppaa talvipäivän kävelyiden jälkeen lämmittäen. Juotiin myös rosé viiniä, joka tarjoiltiin muovipullosta, jossa ei ollut etikettiä. Ilmeisesti joistain viiniputiikeista saa täytettyä omiin kanistereihin viinit mukaan? (Note to self: ota tästä selvää!) Jatkettiin illalliselle ravintola Hofferka u Hofferaan, jossa oli pakko maistaa ensimmäistä kertaa Sviečková na smotane -annos, jossa on siis sirloin nautaa pitkään haudutettuna, kermaista kastiketta ja knedľa eli slovakialaisten knöödeleitä, valkoisia höttöleipää muistuttavia slaisseja. Ainakin ne imee soossit kivasti, vaikkakin ravintoarvoksi veikkaisin aikalailla nollaa. Päälle annokseen vielä tutusti ja turvallisesti puolukkahilloa niin johan alkoi paikallisruoka maistua. Liha oli tosi mureaa, joskin koko annoksen ja eritoten kastikkeen kermainen makeus oli ehkä hieman jännä yhdistelmä lihan ja puolukan kanssa. Testaamisen arvoinen annos kuitenkin!

Ravintolasta lähdettiin pubiin jälkkärijuomille. Pečiatkáreň oli oikein kotoisa paikka Nitra -joen ylittävän sillan kupeessa, joskin ainoa iso miinus tuli siitä, että koko baarissa sai polttaa sisällä. Ja niin näyttivät kaikki tekevän, joten aikamoinen kirvely meinasi iskeä silmiin ja haju nyt tietty tarttuu kaikkiin vaatteisiin. Täältä jatkettiin vielä Devil's pubiin, jonne myöhemmällä alkoi valua aika lailla jengiä ja tanssilattia kävi kuumana. Juomat tilattiin taattuun slovakkityyliin eli vodkaa (no Finlandiaa tietty) tarjoiltuna grogilasista ja kylkeen pikkupullo lantrinkia. Alkoholijuomien hinnat olivat aivan naurettavan halvat ainakin verrattuna Bratislavan tasoon, joka on suomalaisen silmin jo täysin halpaa sielläkin, huhhuh. Ennen kotiin paluuta piti vielä testata ystäväni suosituksesta Nitran paras pikaruokapaikka Hami Papi, joka tarjoaa täytettyjä patonkeja, hamppareita sekä suolaisia ja makeita lettuja. 

@ Devil's pub

@ Hami Papi

Aamulla kaverin äiti kolisteli jo keittiössä meille lounaaksi perinteisiä schnitzeleitä kanasta, kaveriksi herneriisiä ja jälkkärivanukkaat. Kylkeen oli tarjolla myös eräänlaista omenakeitosta taatelien kanssa. Hirveen hyvät sapuskat odottivat siis meitä kunhan saatiin vaan ensin kömmittyä pitkän illan jälkeen sängystä ylös. Harmitti kun en ottanut yhtään kuvia ruuista, mutta ei kai se kovin kohteliasta olisi ollutkaan. Keittiön hienojen astioiden lisäksi olohuoneen vitriinistä löytyi aivan upea vanha posliiniastiastokokoelma! Ihasteltiin myös emännän keräämiä eri maiden taidelautasia, joita oli ripustettu seinille. Oli tosi hienoa päästä kokemaan autenttista slovakialaista asumista. Suurimmalla osalla on varmasti vielä kommunistiselta ajalta oleva kämppä alkuperäisine mööpeleineen, köökkeineen ja kylppäreineen. Ystäväni oli jo ensimmäisenä pahoittelemassa vanhaa sisustusta kun astuin ensimmäisen kerran sisään. Ei kai kaiken tarvitsekaan olla aina uusinta ja modernia, varsinkaan jos vanhat vielä toimivat hyvin. Sain tosissaan hienon kokemuksen elämisestä pääkaupungin ulkopuolella, maistoin huikeita kotikokkauksia ja tutustuin uuteen kaupunkiin. Skvelé! 

Nitra:

Slovakian 5. suurin kaupunki

90 km pääkaupungista Bratislavasta

79,472 asukasta (2.1.2017, lähde wikipedia)

Turrevinkit:

• keskustan kävelykatualue

• synagoga

• linna ja kirkko mäellä

• Pyramidá kukkulalla

• Dražovce church

• kaupunkipuisto

Chilli sushijoulu

Slaavijoulu muutamalla sanalla:

Joulukuusi - must
Vieraat
Ihanat joulutorit Wienissä
Laamat drinkillä
Riisipuuro
Karjalanpiirakat
Oltermanni
Juustolautanen - myös must
Lohimössöä ruisnapeilla
Huikeet sushit
Tiimipaidat ja jouluasusteet - check
Hurjat rinnekelit
Great slopes
Turreilua
B-day paaarty

Kuvat puhukoon puolestaan!

Rentouttavan loman jälkeen oli kiva palata takaisin arkeen.

 Ps. Dropbox ilmoitti jo jokusen aikaa sitten, että aikoo laittaa Public kansion yksityiseksi, joka todennäköisesti tarkoittaa sitä, että kaikki blogin kuvat häviävät tämän myötä näkyvistä. Pitääkin alkaa säätämään jotakin näiden suhteen. Saattaa olla melkoinen homma. :(