Ihastuttava Itä-Slovakia

Italian reissun jälkeen meille jäi vielä muutama päivä lomaa jäljelle elokuun lopussa. Haluttiin lomailla myös Slovakiassa. Ylä-Tatrat kiinnostivat suuresti. Samoin kuin Kosiče. Päätettiin heittää Pösöllä rinki molempien kautta. Olimme kuulleet paljon hyvää Kosičesta. Sanotaan, että siellä on ystävällisiä ihmisiä ja vähemmän kiireinen elämäntyyli kuin täällä pääkaupungissa. Kosiče on 240 000 asukkaalla Slovakian toiseksi suurin kaupunki. Se on nimetty 2013 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Kaupungissa on hyvin historiallisessa asussa säilynyt vanha kaupunki, jossa on monia suojeltuja niin gootti-, renesanssi-, barokki- kuin art nouveautyylisiä rakennuksia. Kosičessa on Slovakian suurin kirkko: St. Elisabeth katedraali. Kirkossa pääsee myös kiipeämään torniin.

Tunnelmallinen  vanha kaupunki.

Peruslounas: valkosipulikeitto juustolla ja krutongeilla
sekä kananugetit ranskalaisilla ja tatarska -kastikkeella.

Kosičen kävelykatualue on aivan ihastuttavaa. Sieltä löytää paljon putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita. Hinnat ovat alhaisemmat Bratislavaan verrattuna. Kävimme lounaalla, jonka jälkeen tsekkasimme itsemme sisään hotelliin. Vaikka sää oli hieman sateinen, nautimme suuresti vanhan kaupungin tunnelmasta sitä ympäri kävellen. Puistossa tanssivat vesipatsaat musiikin tahtiin ja ihmiset olivat paljon terasseilla nautiskelemassa lomasta. Käytiin katsastamassa paikallinen Aupark -ostoskeskus, jollainen meillä on myös Bratislavassa. Lisäksi käppäiltiin ihanassa Mestský park -puistossa.

Legio vlak -näyttely.

Illalliselle päätimme mennä ehdottomasti ainutlaatuiseen Slávia -ravintolaan. Ravintola on Art Nouveau tyylisessä rakennuksessa ja remontoitu tyylisuuntaa kunnioittaen myös sisältä upeasti. Ravintolan lisäksi täällä voi käydä myös kahvilla tai drinkillä tai vaikkapa järjestää omia tapahtumia. Ravintolapuolella tosin saimme heti uskomattoman hyvää palvelua englanniksi ja kaikki viimeisen päälle valkoisin hansikkain. Tällaiseen ei olla totuttu todellakaan Slovakiassa. Kolmen ruokalajin illallinen herkullisilla ruoilla ja juomaksi pullollinen hyvää slovakialaista roseeviiniä. Uskomattoman hyvää ruokaa upeasti laitettuna ja todella hyvä palvelu laittoivat tämän illalliskokemuksen aivan Slovakian kärkipäähän. Parasta oli tietenkin laskun aika. Veikkailtiin molemmat, että menee varmaan kahdeksankympin tai satasen pintaan tämä keissi, mutta laskussa komeili 54€. Siis mitä? 54€ kolmen ruokalajin huikeasta illallisesta juomineen, joka tarjoiltiin valkoisin hansikkain? Vaikka olemme jo tottuneet paikalliseen hintatasoon, tämä oli meille silti suuri yllätys. Pitäisikö muuttaa sittenkin Kosičeen?

Slávian upea rakennus.

Seuraavana päivänä matka jatkui pohjoisen suuntaan kohti Ylä-Tatraa. Saavuimme iltapäivästä Tatranska Lomnican vuoristokylään. Majoituimme vuorilla vanhassa perinteikkäässä Grand Hotel Prahassa. Hotelli on rakennettu 1905 myöskin Art Nouveau tyylillä. Kylällä kaikki reippailivat vaellusvarusteissa ympäriinsä ja nauttivat raikkaasta ulkoilmasta. Mekin kävimme lounaalla terassilla ihastellen samalla maisemia ja tähyillen jatkuvasti pilvien peittoon piiloutuvaa Lomnický štít -huippua. Hotelliltamme oli hienot näkymät yhteen matalampaan huippuun ja alas laaksoon. Hotellin kulmilta lähti myös vaellusreitti ylös vuorelle, jonne aioimme lähteä heti seuraavana aamuna.

Olimme jo jonkin aikaa haaveilleet Ylä-Tatroille pääsystä. Monissa matkaoppaissa ja kuvissa näkyy tällä huipulla oleva näköalatasanne, jossa pääsee 2 634 metrin korkeudessa ritiläsillan päälle ottamaan huikeita kuvia. Täällä pääsisi vielä himpun verran korkeammalle kuin Ala-Tatroilla, jossa olemme käyneet aiemmin laskettelemassa. Lomnický štít on yksi korkeimmista vuorenhuipuista Tatravuorilla ja myös maan eniten käydyin. Ensimmäisenä huippu on valloitettu jo vuonna 1793 ja vuodesta 1940 asti sinne on päässyt köysirataa pitkin kulkevalla gondolihissillä. Tämä sattuu olemaan yksi Euroopan jyrkimmistä köysiradoista, eikä asemien välillä ole ollenkaan tukipylväitä. Uujee, tänne olisi päästävä. Paitsi, että kaikki unemamme murtuivat about heti kättelyssä kun marssimme ensimmäisenä hotellin aulapalveluun ostamaan hissilippua.



Hissiliput gondooliin huipulle ovat loppuunmyytyjä useita päiviä etukäteen. Tieto tästä oli tietenkin löydettävissä vain hiihtokeskuksen slovakiankieliseltä sivustolta kun taas samalta englanninkieliseltä sivulta sama kohta puuttui kokonaan. Pettyneenä sitten laitettiin ensinnäkin palautetta informaation puutteesta ja jouduttiin miettiä pelisuunnitelmaa aivan uusiksi. Ei ollut kiva tulla tänne asti hotelliin saadakseen tietää, että ei ole mitään mahdollisuuksia päästä aivan huipulle asti. Olisimme hyvin voineet varata liput aiemmin kotoa käsin. Noh, ketutuksissa oli hyvä lähteä rauhoittumaan hotellin wellness -osastolle. Infinity pool kuohujuoman kanssa sai olon tuntumaan paremmalta. Suomalainen sauna oli tuttuun tapaan liian kuuma ja kosteus puuttui kokonaan, vaikka löylyä sai heittää onneksi itse. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että se on päällä koko päivän ja kuivahtaa saunojien puuttuessa. Tiedä sitten. Herbal höyrysaunat nämä osaavat tehdä täällä. Näistä on tullut ehdottomasti suosikkini. Tällaisessa ei tarvitse istua kauaakaan kun hikoilee itsensä läpimäräksi.

Grand Hotel Prahan infinity pool.

Seuraavan päivän suunnitelmaksi muotoutui lopulta lähteä kävellen vaeltamaan 2 h 45 min. Skalnaté pleson (1751 m) ylä-asemalle, josta pääsisi vielä tuolihissillä mahdollisesti Lomnické sedloon (2190 m). Ihan hieno suunnitelma, mutta pikkasen jännitti kyllä lähteä tarpomaan kolmisen tuntia jyrkkää ylämäkeä koko kesän löysäilyjen jälkeen. Minulla meinasi usko loppua jo ala-aseman kohdalla, josta olisi tosiaan päässyt ylös gondolihissillä. Ei. Suomalaiset kävelevät. Vaikka sitten sisulla. Vaeltamaanhan tänne ollaan tultu. Ei kuin ylöspäin. Reppuun pakattiin vettä, kokista, suolatikkuja ja pari suklaapatukkaa. Ihan pro meiningillä siis.

Lähdössä ylöspäin.

Teemaan sopivat eväät?

Hobittipolkuja pitkin ylöspäin.

Ns. "himohiihtäjät" vain kiitivät ohi hurjaa vauhtia. Kun oltiin ohitettu viimeinenkin hissiasema ennen yläasemaa, ei voinut muuttaa enää mieltään. Mutta jos vaahtosammuttimen kokoisetkin skidit vetää tällaista settiä perheen mukana niin kyllä meidänkin pitäisi pystyä? Piti vain pysähdellä usein tasaamaan hengitystä ja juomaan vettä. Reitti oli todella kivinen ja yhdessä kohdassa hobittilandian näköinen pätkä puunjuurien valloittavan metsikön läpi. Sai olla tarkkana, ettei nyrjäytä nilkkaansa. Eikä me tietenkään omisteta mitään vaelluskenkiä tai -sauvoja. Niken lenkkareilla oli pärjättävä. Täytyy myöntää, että matkalla koeteltiin fyysisen puolen lisäksi myös suomalaista sisua. Sisua nimittäin tarvittiin, että jaksettiin puskea ylös asti. Lopussa jokaisella askeleella ja kavutulla metrillä tuli mahtavampi fiilis ja maisema vain parani paranemistaan.

Vihdoinkin ylhäällä!

Skalnaté pleso.

Pääsimme voittajina ylös asti kahdessa ja puolessa tunnissa. Skalnaté pleson uskomattoman kirkas järvi kimmelsi upeasti auringossa ja ihmiset nautiskelivat juomista ja ruoasta ravintolassa. Ihasteltiin hetki ympärillemme ja lähdimme sitten vielä ylöspäin tuolihissillä Lomnické sedloon. Sielläkin sai edetä varovasti kivikkoja pitkin, mutta se oli kaiken tasapainoilun arvoista! Tällaiset maisemat vain yksinkertaisesti tiputtavat lättänämaasta kotoisin olevien suomalaisten leuat polviin asti. UPEAA! Ylhäällä tuntee itsensä myös hyvin pieneksi ja voi yrittää tihrustaa alas laaksoon, että tuolta jostain pikkupläntiltä näyttävältä hotelliltako muka lähdettiin tänään liikenteeseen? Lomnické štítin huippu katosi ajoittain pilviin ja komeili auringossa. Näiltäkin korkeuksilta saatiin tunne, että oltiin valloitettu tämä vuori, eikä enää haitannut, ettemme päässeet aivan huipulle asti.

Lomnické štít -huippu.

Lomnické sedlo.

Söimme lounasta ylhäällä, jonka jälkeen lähdimme hissillä alaspäin. Oikeastaan vaellusreitti olisi ollut todella rankka alaspäin mentäessä, joten olimme tyytyväisiä, että vaelsimme ylös ja tulimme hissillä alas. Oli aika pakata kimpsut ja kampsut sekä suunnata Pösö Bratislavaa kohti. Paluumatkalla teimme vielä lyhyen pysähdyksen Štrbské Plesossa, joka on yksi suosituista matkailukohteista Ylä-Tatroilla. Štrbské Plesosta löytää sen ikonisen järven, jonka rannalla on puinen hotelli ja taustalla komeilevat useat vuorenhuiput. Todella kaunis maisema. Harmi, ettei ollut aikaa jäädä soutelemaan järvelle. Ensi kerralla sitten. Oli aika palata kaupunkiin ja normaaliin arkeen takaisin töiden pariin. Jos ikinä haluatte matkustaa Slovakiassa, kannustan ehdottomasti käymään muuallakin kuin pääkaupungissa. Vaeltaminen vuorilla, ihanat pienet kylät tai vaikkapa Kosičen historiallinen kaupunki tutustuttavat aitoon Slovakialaiseen kulttuuriin ja sielunmaisemaan.

Štrbské Pleso ja takana kohoavat Ylä-Tatran huiput.

Saapasmaan antimia

Mamma mia, pizza, pasta & prosecco! Arvasit varmaan jo meidän lomakohteen. Ah, pääsin vihdoin Italiaan! Slaavivaimon matkatoimisto aloitti hommat samana päivänä kuin Brysselin liput oli ostettu. Olihan jo matkailusivustot sopivasti avattuina koneella. Tällä kertaa pohdittiin kuitenkin jo etukäteen jonkin aikaa mitkä kohteet meitä kiinnostaisivat eniten ja myös millä olisi fiksuinta lähteä liikenteeseen suhteellisen lähellä sijaitsevaan Italiaan. Pohjoiseen olisi melkein voinut jo ajaa omalla autolla, mutta olisi kertynyt aikamoisesti ajokilometrejä ja vielä todella paljon enemmän jos haluaisi lähteä yhtään pidemmälle saapasta etelään.

Tiesimme, että on olemassa edullisia yöjunia Wienistä Venetsiaan ja ehkä jopa Roomaan saakka. 38€ per naama ei kuulostanut ollenkaan pahalta. Niinpä päätimme lähteä liikenteeseen junalla. Tässä nyt kävi niin, että ahneella on puutunut takapuoli eli ostimme halvimmat liput a.k.a normipaikat 11h yöjunaan Wienistä Venetsiaan. Kai sitä nyt yhden yön jaksaisi nuokkua matkatyynyä nojaten? Onneksi säästimme kaikki kolme ensimmäistä Game of Thrones -jaksoa junamatkalle viihdykkeeksi. Sattuipa jopa kaksi suomalaista reilaajatyttöä samaan vaunuun. Venetsiassa ei ajateltu viihtyä kovin pitkään, sillä meitä ei ehkä loppujen lopuksi kiinnostanut liiemmin jonotella paikan museoihin ja kirkkoihin tai maksaa maltaita gondoliajeluista. Oli vielä muutama kohde mielessä, jonne haluttiin päästä.

Seuraavaksi etapiksi valikoitui Desenzano del Garda. Gardajärvi oli ainakin itselleni sellainen must visit paikka, sillä siitä on kuullut todella paljon hyvää. Pohjois-Italialaiset herkut ja upea järvi vuorimaisemineen oli pakko päästä kokemaan. Varasin taas junan Venetsiasta Gardalle, jossa päätettiin yöpyä 2 yötä. Halusimme päästä myös jonnekin meren äärelle ja lopulta päätettiin ottaa kolmanneksi kohteeksi Napoli. Napoli kiinnosti tietenkin margherita -pitsan syntypaikkana, mutta myös sen lähialueella sijaitsevien kohteiden takia. Näitä olivat esimerkiksi Vesuvius, Pompeii, Sorrento, Capri, Ischia jne. Minulla oli ainakin pieni obsessio Caprista. Sinne olisi päästävä. En tiedä kuinka moni katsoi joskus televisiosarjaa kyseiseltä saarelta, mutta olisi päästävä näkemään se turkoosi meri ja ajamaan mahonkiveneellä. Nojoo, aina saa haaveilla. Napolista päätettiin lentää takaisin Wieniin, sillä paluumatka junaillen Napolista asti olisi ollut jo puuduttavan pitkä. Italiaan jää ehdottomasti vielä todella monia paikkoja, joissa haluaisin vierailla.

Venetsia

Venetsian tunnelma on kyllä jotakin ainutlaatuista maailmassa. Oli upeaa saapua aamulla junalla siltaa pitkin saarelle. Heti kun käveli St. Lucia -aseman läpi ulos, löysi itsensä suoraan kanaalin varresta ihmettelemästä venetakseja ja kondooleita. Päätettiin jatkaa Gardalle jo iltapäivästä, joten suunnitelmana oli tutustua Venetsiaan alle päivässä.  Kävimme pitkän junamatkan jälkeen nälkäisinä aamupalalla ja sen jälkeen kävelimme todella paljon pitkin kaupungin kapeita katuja ja ylittäen useita pienempia ja isompia tunnetumpia siltoja. Nauttien kaupungin omalaatuisesta tunnelmasta. Ja pitsasta. Ainiin ja proseccosta.

Huh, taas junaan.

Gardajärvi - Desenzano del Garda

Venetsiasta otettiin juna Desenzano del Gardaan, jossa käveltiin hotellille. Kuuman ja pitkän päivän päätteeksi oli ihana päästä iltauinnille järveen. Varsinkin näin upeisiin maisemiin. Huikeeta. Iltauinnin jälkeen käytiin vielä vetämässä iltapalapitsaa ja -pastaa ja tietty proseccoa. Koska meille jäi  Gardajärvellä oleskeluun vain yksi kokonainen päivä, päätettiin käyttää se veneilemällä Desenzanosta Gardaan. Tämä on ehdottomasti paikka, jossa pitää päästä vesille. Valittiin reitti: Desenzano del Garda - Sirmione - Lazise - Bardolino - Garda ja sama takaisin. Click: Navigazione Laghi. Garda valikoitui päiväretkikohteeksi aika randomilla, mutta osoittautui kivaksi pikkukyläksi, jossa oli hyvä käydä lounaspitsapaloilla ja tietenkin uimassa.

Illalla saatiin kokea (onneksi hotellilta käsin) yllättävä ukkoskuuro, joka yhtäkkiä muuttui vähintään golfpallon kokoisiksi rakeiksi. Onneksi loppuiltaa kohden selkeni, sillä kaupungilla oli joka keskiviikko ohjelmaa ja iltaan pidennettyt shoppailuajat kaupoissa. Simpukat tomaattikastikkeessa ja suolakuoressa valmistettu kala maistuivat erinomaisesti. Samoin kuin paikallinen viini. Parasta oli löytää paikallisesta karkkikaupasta noitapillejä! Oli jo niiiiin ikävä noitapillejä. Mums. Gardalla olisi todellakin viihtynyt pidempään, vuokrannut vaikka veneen päiväksi, käynyt fillaroimassa, vaeltamassa vuorilla tai käynyt lautoilla useammissakin kohteissa. Tänne täytyy tulla ehdottomasti joskus uudelleen!

Kerrassaan upeat maisemat.

Garda, Lago di Garda.

Ja matka jatkui!

Napoli

Junamatka Napoliin sujui oikein mukavasti. Ensin paikallisjunalla Milanoon, josta vaihdettiin Frecciarossa 1000:een. Onnistuin saamaan meille liput businessluokkaan normaalilipun hinnalla, joten matkalla sai pientä snackia ja juoman. Matkalla viihdyttämässä Paula Hawkinsin The girl on the train, mitäpä muutakaan. Hyvä lukukokemus. Kaikki junamatkat sujuivat erittäin mukavasti ja yllättävän nopeasti. Yli 770 kilometrin matka taittui Milanosta Napoliin junalla about 4 ja puolisen tuntia. 

Yövyimme Napolissa neljä yötä B&B:ssä Chiaian alueella. Olin etukäteen lukenut Chiaian designerliikkeistä ja ravintoloista, mutta kun saavuimme juna-asemalta "metrolla" (tästä kohta lisää) Piazza Amadeolle ja kävelimme siitä majoituspaikalle, näimme vain todella huonossa kunnossa olevia autoja, kodittomia kissoja ja kapeita "ghettokatuja", joissa kerrostalojen väleihin oli ripustettu pyykit kuivumaan. Jaa. Designereista ei ollut tietoakaan. Nämä löytyi onneksi myöhemmin metroaseman toiselta puolelta. Meidän puolella yöllä kotiin kävellessä saattoi bongata jengiä hengailemassa näillä kapeilla kaduilla kotinsa ulkopuolella muovituoleilla. Esimerkiksi koviksen näköisen kyyneltatuoidun naisen. Riviera di Chiaia ei siis valitettavasti pääse millään tasolla Ranskan Rivieran kanssa samalle listalle. Onneksi löydettiin B&B:n suosituksesta vähän matkan päästä ihana uimaranta Bago Elena, jossa pääsi eri tunnelmaan.

Bagno Elena beach

Napolissa on siis metrolinja, "metrolinja" ja funicolarit. Kulkeminen julkisilla oli suhteellisen helppoa, joskin tietoa esimerkiksi bussien reiteistä oli hyvin vaikea löytää. Myöskin tämä koko metrokuvio hämmensi suuresti. Saavuttuamme juna-asemalle, meillä ei ollut hajuakaan mistä saadaan ostettua lippuja kun ainoat automaatit olivat TrenItalian. Näistä kuitenkin olisi saanut liput ostettua. Pitää vain tietää mille asemalle on menossa. Linja 2 tosiaan ei ole oikea metro, vaan paikallisjuna, joka kulkee n. 20 min. välein. Tästä kannattaa selvittää aikataulut etukäteen, muutoin joutuu venailemaan aikansa asemalla ennen kuin pääsee mihinkään. Saattaa käydä legendaarinen "kävellen olisit jo perillä". Tämän selvitessä, käytettiinkin kerran funicolarea keskustaan pääsemiseen. Ensin Chiaia funicolarella ylös ja sieltä siirtyminen Funicolare Centralella takaisin alas.

Näkymät Castel Sant'Elmosta

Itse kaupunki ei jäänyt mieleen kovinkaan upeana kohteena. Napoli on lopulta aika likainen miljoonakaupunki ja illalla esimerkiksi rautatieaseman ympäristö on todella roskaista ja täynnä epämääräistä jengiä. Kaupungilla keskityttiin enimmäkseen hyvän pitsan metsästykseen. Shoppailuunkin kaupunki olisi tarjonnut hyvät mahdollisuudet. Kävimme sentään tsekaamassa muutamaa nähtävyyttä. Castel dell'Ovosta oli upea katsella merelle ja kaupunkiin auringonlaskun aikaan. Castel Sant'Elmo komeilee kaupungin yllä kukkulalla. Tänne kannattaa myös lähteä katsomaan maisemia. Huikeeta. Ensimmäisenä "nähtävyytenä" piti myös päästä testaamaan Pizzeria Brandi. Tämä pizzeria on avattu 1780 ja vuonna 1889 pizzaiuloa Raffaele Espositoa ja hänen vaimonsa Maria Giovanna Brandia pyydettiin valmistamaan her majesty the queen Margheritalle uusi pitsa. Loppu on historiaa. Margarita pitsa oli vain niin niin hyvää ja suussasulavaa. Tätä ei voi kuvailla. Tämä pitää kokea.

Toinen kaupungin kuuluisimmista pizzerioista on L'Antica Pizzeria Da Michele. Tämä pizzeria on niin tunnettu, että sen edessä parveilee joka päivä törkeän suuri ihmisjoukko. Täällä on syönyt mm. Julia Roberts. Paikka on saanut Michelin Guide suosituksen. Jos onni lykästää ja olet ajoissa paikalla, voit ottaa omistajalta jonotusnumeron joko pyötäpaikkoihin tai take-awayhyn. Sitten alkaa aika armoton odotus vesi kielellä. Ensimmäisellä yrityksellä vuoronumeroita ei enää jaettu ja toisella kerralla satuimme onneksemme paikalle heidän viimeisenä päivänä ennen loman ajaksi sulkemista. Saimme vuoronumeron ja sinnikkäästi odotimme puolitoista tuntia pitsaa. Ravintolalla on tasan kaksi vaihtoehtoa pitsoissa: marinara ja margherita plus viiisi erilaista juomaa. Maistoimme tietenkin molempia pitsoja. Romanttinen illallinen jalkakäytävällä pitsaa nälässä ahmien, uuhlalaa. 

Pizzeria Brandi

L'Antica Pizzeria Da Michele 

Check out:

Pizzeria Brandi

L'Antica Pizzeria Da Michele
Metrolinjat

Pompeii

Kuten sanottu, itse Napoli ei jäänyt mieleen todella houkuttelevana kohteena, mutta parasta oli, että sen lähettyviltä löytyy todella paljon upeita kohteita. Yksi must go on ehdottomasti Pompeiin rauniot. Näistä muistaa vieläkin elävästi koulukirjojen kuvat ja tarinat tuhkan alle hautautuneiden kohtaloista. Alueella on ollut uskomattoman elävää ja edistyksellistä kulttuuria. Pompeiin ei kuitenkaan noin vain marssita sisään ainakaan elokuun turistirysässä. Ensin täytyy päästä Pompein kylään Napolista. Tämän hoitaa Circumvesuviana -juna, joka vastaa todella kälyistä metrovaunua. Juna tuli luonnollisesti aivan täyteen samaan kohteeseen tai Sorrentoon pyrkiviä turisteja, joten istumapaikoista kannattaa haaveilla vain villeimmissä unissa. Ainakin jos on liikkeellä aamupäivästä samaan aikaan kuin kaikki muutkin. Varaudu hikoilemaan junassa tunnin verran.

Arkeologiselle alueelle suosittelemme ehdottomasti varaamaan etukäteen liput netistä, jolloin ne pääsee lunastamaan lyhyemmästä jonosta. Ensimmäisellä sisäänkäynnillä oli kahden kilometrin mittainen jono ja olimme jo luovuttamassa, mutta onneksi tsekkasimme toisen sisäänkäynnin, jossa ei ollut melkein ollenkaan jonoa. Huh, pelastus. Pompeiin rauniot on upea historiallinen kohde, jota voi suositella kaikille. Vesuvius taustalla voi tutustua asuintaloihin, kylpylöihin, ravintoloihin ja jopa maailman vanhinta ammattia harjoittavien "toimistoon". Näillä kavereilla oli jo olemassa coolit "pizzauunit". Esillä on esineistöä ja muutamia valuja, jotka on tehty paikalta löydetyistä ruumiista. 

Capri

Napolista merelle päin tähyävä bongaa heti Sorrenton niemimaan vierestä Caprin saaren. Caprin saarella on upeaa kävellä ympäriinsä ja ihastella maisemia, luksusputiikkeja ja villoja. Parasta on myös saaren upeat antimet. Sitruunapasta ja merenelävät olivat parasta ikinä! Kävimme aamupäivällä uimassa Marina Granden ilmaisella rannalla. Virkistävän uinnin jälkeen nousimme funicolarilla ylös Caprille Piazza Umbertolle. Nautimme herkullisen lounaan ja sen jälkeen lähdimme vaeltamaan pitkin katuja toiselle puolelle saarta. Halusimme nähdä saaren ikoniset Faraglioni kivimuodostelmat. Ensi kerralla olisi kyllä päästävä kiertämään saarta veneellä, mutta tällä kertaa päädyimme jalkapatikointiin extremereittejä pitkin. Kaikki ne portaat kannattivat, sillä näkymät merelle ja kiville olivat todella upeat.

Capri on aivan upea kohde, joskin toisaalta ilmeisen näyttäytymispaikka jahdeilla liikkuville rikkaille, joilla on myös varaa käydä pikkuostoksilla Luis Vuittonilla. Pieni lasipullokokis maksoi keskusaukiolla huikeat 7,50€. Meille reissu oli kuitenkin hintalisän arvoista. Caprin kaduilla samoilu oli täysin erilaista Napolin suurkaupunkiin verrattuna. Pienelle saarelle jäi vielä paljon nähtävää, kuten Anacapri ja Augustuksen puutarha. Iltapäivästä juotiin kaljaa ja skumppaa katsellen takaisin Napoliin päin lauttaa odotellessa. Kyllä tällaisissa paikoissa mieli lepää. 

Ristorante - Bar Michel'angelo

Tältä reissulta jäi paljon muisteltavaa. Nyt on oltava ainakin pitsalakossa kun ei kukaan voi tehdä yhtä hyvää margherita pitsaa Bratislavassa. Proseccoa onneksi saa kaupasta, ettei vieroitusoireet käy liian suuriksi. Lentokentältä ostettiin iso metalliboksi täynnä Gragnano città della pasta -alueella tehtyä pastaa kotiinviemiseksi. On muuten täysin eri makuista kuin euron halpispasta. Laitan miehen kokkaamaan sitruunapastaa. Näillä eväillä kohti arkea. 

Lomaliitelyä

Kevät ja kesä ovat kuluneet haipakkaa! Viimeiset kuukaudet koulussa kuluivat todella pitkien päivien parissa vääntäen viimeisen unitin suunnitelmia sopivasti samaan aikaan kun suomalaiset opekollegat pääsivät jo kesälaitumille. Loppurutistus oli myös aikamoinen saada kirjoitettua henkilökohtaiset end of the year -raportit kommentteineen jokaiselle oppilaalle sellaisen yhdeksän viikon opettamisen jälkeen. Vihdoin matelevien ja hikisten (raporttihiki ja oikea hellehiki) viimeisten viikkojen jälkeen pääsimme vihdoin kesälomalle! Viimeisenä päivänä työnantaja tarjosi meille tunnin GoKart -radalla. Oli muuten siistiä hurjastelua! Ja mikä parasta niin ajettiin zero CO2 emissions sähköautoilla. Bratislavassa ajamaan haluavat: paikka on Max60.

Jotta pääsisi lomatunnelmaan oli vaihdettava maisemaa. Onneksi ystävä Suomesta ehdotti kaupunkilomaa ja olin sekunnissa myyty. Vaikka keväällä juuri kävimme Budapestissa, olen aina valmis lähtemään sinne uudelleen. Kympin bussimatka ei paljoa paina kukkarossa, joten eikun Regiojet taas alle ja reissun päälle. Hankittiin kämppä aivan juutalaiskorttelin menomestoilta Budahomepestiltä. Jos on valmis mahdolliseen meteliin kaduilta, sijainti on todellakin sen arvoinen ja kämpiltä pääsee lyhyellä kävelymatkalla kaikkiin kaupungin cooleimpiin kuppiloihin ja rauniobaareihin. Vaikka käytiinkin perusturreilupaikoissakin keskustassa, voisi aivan hyvin viettää aikaa vain juutalaiskorttelissa. Siellä on vaan niin jees tunnelma ja kaikki tarvittava. Ei todellakaan kannata lähteä turistikeskustaan sisäänheittäjien väisteltäväksi.

Citadella

Näkymät Citadellalata

Korttelitaidetta ja pakollinen Lángos

Rauniolovee

Rauniolovee vol. 2

Myös yksi uusi valloituskohde poissa turistikeskustasta oli kauempana Tonavan rannalla. Katselin jostakin vinkeistä, että Tonavan rannalla olisi jotakin hengailubaareja. Lähdettiin seikkailemaan Rómaifürdő -kaupunginosaan. Bussilta käveltiin asuinalueen läpi rantaan. Hieman katseltiin ihmetellen matkalla näkyviä selkeitä amfiteatterin raunioita ja autotien kyljessä kulkevaa akveduktia. Selvisi, että tämä kaupunginosa on ollut ennen vanhaan Aquincum -niminen roomalainen kaupunki. Damn. Täältä löytyy myös Aquincumin museo. Rantaa pitkin kävellessä löytää buffetteja ja minirantoja (esim. tämä). Rannalla chillailun lisäksi voi katsella ohi lipuvia laivoja tai lähteä vaikka melomaan. Jos tänne asti ei jaksa lähteä seikkailemaan voi onneksi keskustassakin chillata Tonavan rannassa.

Roomalaisten jalanjäljillä

Pontoon

Check out:

• Kuplung - Rauniobaari huikeella drinkkilistalla
• Szimpla Kert - Tunnetuin rauniobaari, ehdottomasti visiitin arvoinen
• Gozsdu Udvar - Ravintola- ja markkinakortteli täynnä eloa
• Pontoon - Tonavan rannalla drinksuttaa erinomaisesti erityisesti auringonlaskun aikaan
• Citadella - Linnoitus Gellértinvuorella, josta aukeaa huikeat näkymät kaupunkiin
• Castle district - Perinteinen turistikohde, josta on myös huikeat näkymät
• Parlamenttitalo - Kaupungin suurin rakennus ja maailman kolmanneksi suurin parlamenttitalo
• Széchenyi bath - Suurin ja tunnetuin thermal bath huikealla arkkitehtuurilla
• Rómaifürdő - Kaupunginosa 

Paluumatkalla olikin aika tsekata jo seuraavaa reissua, nimittäin sain ystävältä kutsun Brysseliin. Tässä olisi viimeinen tilaisuus käydä hänen luona kylässä. Kun pääsin kotiin, otin läppärin esiin ja aloin katsella lentoja. Oli muuten aikamoista kikkailua eri sivustojen kanssa, että sain saman hinnan näkyviin mikä näkyi Belgian päässä kaverillani. Muistakaahan siis käyttää incognito -ikkunoita ja tyhjennellä sivuhistoriaa jos olette googlailleet lentoja. En enää muista minkä sivuston kautta katsottiin, mutta kun vaihdoin maani Suomesta esim Belgiaan tai Slovakiaan, hinnat ja palveluntarjoajat vaihtuivat aikalailla. Hyvillä kikkailuilla sain siis kohtuuhintaiset lennot Austrian Airlinesilta. Tätä lentoyhtiötä voi muuten suositella lämpimästi. Lyhyellä lennolla sai suolaisen tai makean snackin ja kaikki juomat kuuluivat myös hintaan. Sanoisin, että naksut ja viini voittavat Finskin mustikkamehun mennen tullen, vaikka kattavaa skybistro-menua ei ollutkaan.

Pakolliset vohvelit, Manneken Pis ja museon ravintola.

Olin kerran käynyt piipahtamassa päiväretkellä Antwerpenissä, mutta Brysseli osoittautui yllätykseksi aivan erilaiseksi paikaksi. Ensinnäkin pölähdin tietenkin paikalle ilman ennakkotietämystä tai sen suurempia ennakkoluuloja. Ensimmäiseksi yllätti tietenkin ranskan kieli. Siis ihan kuin olisin Pariisissa, mutta en ole? Brysseli osoittautui aika sokkeloiseksi kaupungiksi, jossa en aivan päässyt kartalle, varsinkaan seuraten ystävääni kaikkialle. Se myös yllätti, että kaupunki on aika mäkinen tai oikeastaan sijaitsee vähän niinkuin montussa. Ystäväni asui ihanalla hipsterimäisellä alueella, josta löydettiinkin lähikuppilat myöhäisille, joskus jopa lounaaksi muttuneille aamupaloille. Naapurustosta löytyi myös aivan ihana pieni ravintola, jossa päästiin syömään tiskille. Päästiin aitiopaikalta seuraamaan kun kokki valmisti rakkaudella herkullisia ravintolan annoksia. 

Le 203

Oluen juonnin aloittelija vaikeuksissa

Ainiin ja syy miksi ystäväni kutsui minut kylään oli hänen pidennetty viikonloppu. Sattui olemaan Belgian kansallispäivä (21.7.) kaikkineen juhlallisuuksineen. Itse juhlapäivä kuluikin keskuspuistossa nautiskellen mimosasta ja sangrista sekä kansainvälisestä juttuseurasta. Satuttiin löytämään puistosta myös huispausturnaus. Woot?! Tästä: Belgian Quidditch Federation. Illalla lähdettiin porukalla kanaalin rannalle salsa -iltamiin. Aluelle on rakennettu kiva rantamainen kortteli, joka täyttyy eri maiden ruokakojuista ja baareista. Täytyy sanoa, että oli todella kiva vaan ilmestyä paikalle kaikkien näiden juhlallisuuksien keskelle paikallisoppaan vietäväksi. Nuoret EU:n hommissa tutustuvat toisiinsa helposti ja ottavat kaikki kaverit ja tällaiset lainakaverit menoihin mukaan, kiitos! 

Parc de Bruxelles

Kuninkaanpalatsi

Check out:

• EU -työntekijöiden after work @Place du Luxembourg - "Young Eurocrats stroll in costumes conversing in English with a pint in hand." -BrusselsLife.be (In our case a sangria in our hands...)
• Le 203 -ravintola - Parasta ruokaa ikinä.
• Belgian Waffles @Maison Dandoy - Ah, näitä herkkuja!
• The Sister Cafe - Täällä voi tilata kaiken terveellisen herkun lisäksi väh. kahdelle hengelle olutlentoja. Suosittelemme. Kaikki suuren valikoiman oluet ovat luomua. Crosscheck.
• Brussels Beach (Bruxelles les Bains) - Urbaani "biitsialue" kanaalin rannassa. Ihanat ruokakojut esittelevät ruokakulttuureita ympäri maailmaa. Myös mojito oli hyvää.
• Royal Palace of Brussels - Kuninkaanpalatsi aukeaa yleisölle joka kesä kansallispäivän jälkeen. Kaiken upeuden keskeltä erottui ehdottomasti mirror room ja sen jalokuoriaisista (jewel beetles) tehty huikea smaragdin väreissä kimmeltävä katto!
• Manneken Pis - Must see pissaava poika. Kannattaa kuulemma mennä juhlapäivien aikaan niin näkee hänet erilaisissa asuissa. Tällä kertaa hän pissi vain syntymäasussaan.
• MIM aka Musical instruments museum - Upeassa Art nouveau -rakennuksessa pääsee ihmettelemään mitä erikoisempia soittimia. Vinkkinä upea ravintola ja kattoterassi ylimmässä kerroksessa!