Yökylässä Nitrassa

Opettajien joululoma oli onneksi ihanan pitkä ja jatkui meillä aina tammikuun kahdeksanteen päivään saakka. Kuitenkin viimeisellä viikolla sohvalla makoilu alkoi jopa hieman tylsistyttää ja yritin keksiä itselleni jotakin tekemistä. Pyysin työkaveria Wieniin shoppailemaan, mutta hän oli vielä kotona omalla paikkakunnallaan. Tästä syntyikin idea lähteä tutustumaan hänen kotikaupunkiinsa Nitraan. Huikeeta. Sain siis kutsun ystäväni äidin luokse yhdeksi yöksi. Kahden päivän aikana ehdittäisiin sitten tutustua kaupunkiin ja tietty vähän yöelämäänkin. Ainoana rajoitteena näytti olevan tuleva sää, nimittäin (paikallisille) jykevä -12 asteen pakkanen sekä huisin jäiset kadut, joille ei kuulemma oltu tehty juuri mitään joululomien aikaan.

Pakkasin kimpsut ja kampsut, hyppäsin RegioJetin luottobussiin (yhden suunnan lippu kustansi lauantaiaamuna 2€) ja otin suunnaksi Nitran. Muutama asia hieman jännitti, sillä olin menossa kylään kaverini äidin luo, joka ei puhu Englantia. Toisekseen kaverini oli aika paniikissa liukkaista teistä ja kylmyydestä. Koitin lohduttaa, ettei sen pitäisi suomalaista hetkauttaa mihinkään suuntaan. Totta puhuakseni olin viettänyt ainakin vuoden ilman tällaisia kelejä, joten oli siinä itsellekin hieman totuttelemista, että yhtäkkiä onkin aika kylmä. Bratislavassa oli toistaiseksi ollut vain suolattua lumisöhjöä kaduilla ja kun astuin bussista ulos Nitrassa oli aika selvää, että laitettiin suomimuijan jäälläkävelytaidot testiin. Hiekoitusta ei ollut lainkaan. Ensimmäistä kertaa Slovakiassa tuli sellainen "kotoisa talvifiilis". Piti laittaa mamikset jalkaan ja mennä ulkoillessa välillä sisälle lämmittelemään, sillä tuulisessa säässä ainakin reidet jäätyivät todella nopeasti.

Kaveri tuli vastaan ja oli heti sitä mieltä, että otamme taksin takaisin kotiin, ettei minun tarvitse luistella isoa kassia kantaen. Talo oli todella lähellä, mutta jopa minä olin suhteellisen vakuuttunut siitä, että taksi oli hyvä valinta. Eikä kustannuskaan ollut huikea, 2€. Oli muuten saletisti halvin taksimatka so far minun elämäni aikana. Sisällä minua odotti valmiiksi pedattu sänky ja keittiöstä paikallisherkkuja. Ihana vastaanotto, vaikka tunnelma olikin minulle semisti akward kun en oikein kyennyt puhumaan mitään talon emännän kanssa. Mama oli kokannut tomaattikeittoa slovakialaiseen tyyliin ja mm. granatír nimistä pastaa ja perunaa sisältävän laatikon. Minulle tarjottiin tomaattikeittoa upealta vanhalta lautaselta, joka oli  kuvioitu reunoista sinisin traditionaalisin kuvioin. Juomaksi sain maman itse tekemää hedelmäteetä. Kaveri yritti painostaa vielä maistamaan itse tehtyjä suolakurkkuja, mutta en kyllä suostunut, koska en tykkää niistä yhtään. Vähän alkoi pelottaa, että kuinka tällaisen nirson käy kun menee kylään, jossa sinulle avokätisesti tarjotaan paikallista hyvää kotiruokaa.

Pitäiskö hankkia oma?!

Lyhyen kotoilun jälkeen lähdettiin turrekierrokselle. (Sovitin ensin paikallistyylin ulkoiluasusteen eteisessä..) Ensimmäisenä käveltiin kivaan puistoon, josta löytyi ulkojäät paikalliseen tapaan eli jäätynyt lampi. Porukkaa oli aikalailla pelailemassa lätkää ja luikkaamassa. Puiston sivussa kulkee Nitra -joki. Vallilta oli makeet näkymät ylös korkealle mäelle Vysielač Zoborille eli Pyramidá -radiomastoon. Sinne ei tällä visiitillä päästy käymään, mutta ehdottomasti seuraavalla kerralla on kavuttava ylös tsiigaamaan maisemat. Toinen sään ja teiden kunnon takia katsastamatta jäänyt kohde olisi ollut Slovakian vanhimpiin kirkkoihin lukeutuva Dražovce church myöskin kukkulan päällä.

Ulkojäät paikalliseen tapaan.

Käytiin lämmittelemässä puistossa sijaitsevassa ravintolassa kahvilla. Aika fiini, mutta ihan jees paikka.  Kun astuttiin ulos, vastaan  rakennuksen edessä tuli tällainen mötikkä. Hän roikkui siinä varmaan valmistautumassa illallispöytään. Kaveri ei paljon siasta hetkahtanut, mutta itse kyllä hykertelin naurusta. Tää on taas tätä "only in Slovakia" kamaa.

Seuraava osoite oli linna mäen päällä. Matkalla bongattiin tää setä pitelemässä taloa pystyssä. Hän on nimeltään Corgoň. Hän on legendan mukaan supervahvana metallityöntekijänä pelastanut aikanaan kaupungin Ottomaaneilta. Yhteiskuva superbodarien kanssa kelpaa aina. Ylhäältä mäen päältä aukesi upeat näkymät ympäri kaupunkia. Kylmä ilma toi mukanaan myös makean sinisen taivaan. Perhe oli pulkkailemassa linnan alapuolella. Muutoin oli tosi hiljaista. Linnan pihalta löytyi Paavi John Paul kakkosen patsas (high five!) ja pottapäinen lumiukko.

Käytiin toki myös Nitran linnan vieressä katedraalissa. Katolinen kirkko osaa kyllä laittaa joulun blingit, peruskullitusten lisäksi kirkossa sai ihastella esimerkiksi tätä joulukuusta ja yhellä sivualttareista oli lisäksi neljä samanlaista hieman pienempää täyteen koristeltua joulukuusta. Nais. Jatkettiin matkaa kaupungin keskustan kävelykatualueelle. Tuuliselta linnan mäeltä laskeuduttua oli tosin mentävä taas lämmittelemään. Tällä kertaa välikakuille Elisabeth Patisserie kahvilaleipomoon. Täällä kannattaa tosiaan poiketa Nitrassa. Aivan ihanasti sisustettu kahvila, joka tarjoaa suolaisia ja makeita herkkuja. Porkkanakakku oli ainakin loistava valinta. 

Turreilun jälkeen lähdettiin kotiin loikoilemaan ja valmistautumaan iltaan. Tämä aloitettiin tietty slovakialaiseen tyyliin kotipolttoisella aprikoosiviinalla (vuosimallia 2014) eli Marhuľovicalla. Haju oli ainakin aika karmaiseva, mutta alashan se meni irvistelyn kanssa. Toki mukavasti kroppaa talvipäivän kävelyiden jälkeen lämmittäen. Juotiin myös rosé viiniä, joka tarjoiltiin muovipullosta, jossa ei ollut etikettiä. Ilmeisesti joistain viiniputiikeista saa täytettyä omiin kanistereihin viinit mukaan? (Note to self: ota tästä selvää!) Jatkettiin illalliselle ravintola Hofferka u Hofferaan, jossa oli pakko maistaa ensimmäistä kertaa Sviečková na smotane -annos, jossa on siis sirloin nautaa pitkään haudutettuna, kermaista kastiketta ja knedľa eli slovakialaisten knöödeleitä, valkoisia höttöleipää muistuttavia slaisseja. Ainakin ne imee soossit kivasti, vaikkakin ravintoarvoksi veikkaisin aikalailla nollaa. Päälle annokseen vielä tutusti ja turvallisesti puolukkahilloa niin johan alkoi paikallisruoka maistua. Liha oli tosi mureaa, joskin koko annoksen ja eritoten kastikkeen kermainen makeus oli ehkä hieman jännä yhdistelmä lihan ja puolukan kanssa. Testaamisen arvoinen annos kuitenkin!

Ravintolasta lähdettiin pubiin jälkkärijuomille. Pečiatkáreň oli oikein kotoisa paikka Nitra -joen ylittävän sillan kupeessa, joskin ainoa iso miinus tuli siitä, että koko baarissa sai polttaa sisällä. Ja niin näyttivät kaikki tekevän, joten aikamoinen kirvely meinasi iskeä silmiin ja haju nyt tietty tarttuu kaikkiin vaatteisiin. Täältä jatkettiin vielä Devil's pubiin, jonne myöhemmällä alkoi valua aika lailla jengiä ja tanssilattia kävi kuumana. Juomat tilattiin taattuun slovakkityyliin eli vodkaa (no Finlandiaa tietty) tarjoiltuna grogilasista ja kylkeen pikkupullo lantrinkia. Alkoholijuomien hinnat olivat aivan naurettavan halvat ainakin verrattuna Bratislavan tasoon, joka on suomalaisen silmin jo täysin halpaa sielläkin, huhhuh. Ennen kotiin paluuta piti vielä testata ystäväni suosituksesta Nitran paras pikaruokapaikka Hami Papi, joka tarjoaa täytettyjä patonkeja, hamppareita sekä suolaisia ja makeita lettuja. 

@ Devil's pub

@ Hami Papi

Aamulla kaverin äiti kolisteli jo keittiössä meille lounaaksi perinteisiä schnitzeleitä kanasta, kaveriksi herneriisiä ja jälkkärivanukkaat. Kylkeen oli tarjolla myös eräänlaista omenakeitosta taatelien kanssa. Hirveen hyvät sapuskat odottivat siis meitä kunhan saatiin vaan ensin kömmittyä pitkän illan jälkeen sängystä ylös. Harmitti kun en ottanut yhtään kuvia ruuista, mutta ei kai se kovin kohteliasta olisi ollutkaan. Keittiön hienojen astioiden lisäksi olohuoneen vitriinistä löytyi aivan upea vanha posliiniastiastokokoelma! Ihasteltiin myös emännän keräämiä eri maiden taidelautasia, joita oli ripustettu seinille. Oli tosi hienoa päästä kokemaan autenttista slovakialaista asumista. Suurimmalla osalla on varmasti vielä kommunistiselta ajalta oleva kämppä alkuperäisine mööpeleineen, köökkeineen ja kylppäreineen. Ystäväni oli jo ensimmäisenä pahoittelemassa vanhaa sisustusta kun astuin ensimmäisen kerran sisään. Ei kai kaiken tarvitsekaan olla aina uusinta ja modernia, varsinkaan jos vanhat vielä toimivat hyvin. Sain tosissaan hienon kokemuksen elämisestä pääkaupungin ulkopuolella, maistoin huikeita kotikokkauksia ja tutustuin uuteen kaupunkiin. Skvelé! 

Nitra:

Slovakian 5. suurin kaupunki

90 km pääkaupungista Bratislavasta

79,472 asukasta (2.1.2017, lähde wikipedia)

Turrevinkit:

• keskustan kävelykatualue

• synagoga

• linna ja kirkko mäellä

• Pyramidá kukkulalla

• Dražovce church

• kaupunkipuisto

Hiiliä vai herkkuja?

Tällä viikolla odotettiin innolla oppilaiden kanssa tiistaita. Kuudes joulukuuta saapuu slovakkialaisten luo Mikuláš. Mikuláš on unkarilainen versio Saint Nicholasista ja se tunnetaan ainakin Romaniassa, Sloveniassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Puolassa. 6.12. St. Nicholasin päivänä tai sitä edellisenä päivänä Mikuláš tulee vierailemaan perheisiin tai jättämään herkkuja häntä varten esille laitettuihin sukkiin tai kuulemani mukaan saappaisiin tai kenkiin. Suklaaherkkujen lisäksi voi saada hedelmiä tai leluja. Tuhmat lapset voivat saada hiiliä, porkkanoita, perunoita tai sipuleita. Joskus sukanvarressa on hieman molempia, jolloin lapsi on saanut varoituksen tarkkailla hieman käyttäytymistään.

Slovakiassa Mikuláš esiintyy yleensä enkelin ja Krampuksen kanssa. Enkeli antaa lahjoja kilteille lapsille ja Krampus rankaisee heitä tai antaa tuhmien lapsien "lahjat". Krampus on puoliksi vuohi ja puoliksi mikälie demoni. Aikamoinen ilmestys siis. Krampus tunnetaankin laajemmalta Euroopassa, mm. Itävallassa, Kroatiassa ja Pohjois-Italiassa. Ensimmäisen kerran törmäsin aika moneen Krampukseen mennessäni kauppakeskukseen. Täytyy sanoa, että yksi enkeli ei pelastanut shokkia kun lähettyvillä lymyili kymmenenkunta karvaista ja sarvet pystyssä naamat tummaksi maalattua hahmoa. Hetkeksi piti pysähtyä suu auki tuijottamaan, että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Sitten aivot alkoivat raksuttaa, että tämä varmaankin liittyy jotenkin Mikulákšeen. Kai sieltä jostain hulinan keskeltä löytyi myös herra Miku valkoisessa parrassaan ja kaavussaan. Lisäksi hänellä on aina sellainen pappistötsähattu (anteeksi sivistymättömyyteni) päässä.

Suomalaisena täytyy tietenkin sanoa, että tuli joulupukkia erittäin kovasti ikävä. Nämä asut olivat aika surkeasti toteutettuja. (Eikä käynyt kateeksi ostoskeskuksen sisälämmössä, joka Slovakiassa vastaa suomen kesää, täyskarvapukuun sonnustautuneita köpökrampuksia...) Siis missä on joulupukin aito valkoinen parta? Miksi Krampuksilla oli ihan lällyt muoviset pilailukaupan paholaisen sauvat? Ja toisekseen, miksi ihmeessä perhetapahtumassa panostetaan niin kovin pienten lasten säikyttelyyn? Ihan kiva kuunnella kun pikku-Zuzana ja pikku-Miroslav itkevät täyttä häkää kun äiti ja isi yrittävät tunkea heitä yhteiskuvaan itse pirun kanssa.

Siis katsokaa nyt näitä pukuja! Eih.

Jouluna täällä ilmeisesti lapset saavat kuitenkin lahjat, tosin uskonnollisena perinteenä lahjojen antajan rooli on jätetty Jeesuslapselle jouluaattoon. Kyselin muksuilta töissä, ovatko he kirjoittaneet kirjeitä tai lahjatoiveita ja kenelle. Usea oli kirjoittanut toivelistan Ježiškolle. (Oikea) Joulupukki saattaa tulla joihinkin perheisiin, mutta Ježiško taitaa olla vielä paljon yleisempi ylläpidetty traditio täällä. Satuin muuten käymään kaupassa kuudes päivä illalla, jossa karkkihyllyt ammottivat tyhjyyttään. Loputkin vietiin käsistä ja työntekijät yrittivät täyttää rullakosta hyllyjä minkä kerkesivät. Hyvä syy ostaa ihan järjettömästi karkkia ja suklaata. Huhhuh! Selvisi muuten myös, miksi kaupassa aiemmin myytiin enkelin ja pirun kuvalla varustettuja kakkuja.

Kiltti vai tuhma ope?

Koulussa oveen koputti aamupäivällä itse herra Miku ja enkelityttö ja tummaan karvaliiviin pukeutunut poikkeli tulivat tuomaan kaikille pussillisen herkkuja, suklaapukin, pähkinöitä ja mandariineja kera sipulin ja porkkanan. Kai sitä olisi itselläkin ajoittain tsempattavaa... Ekaks piti laulaa, mutta onneks lapset osas hoitaa tän osuuden. Meillä kotona ei Mikuláš käväissyt ollenkaan, mutta itse tonttuilin miehen synttäreiksi tällaisen yllätyksen lahjaksi. Herkkujahan nämäkin ovat?!

Vastapainoksi kaikelle tälle vieraalle kulttuurille päätin panostaa edes jonkin verran joulukoristeluihin, sillä aiomme pysyä jouluna Slovakiassa. (Kyllä, tähän kohtaan lisää jokaisen saman asian kuulleen ihmisen WOOT -ilme.) Ensin piti suostutella rakas mies mukaan ostamaan joulukuusta. Ymmärrän hänen pointtinsa siitä, ettei kaikenmaailman juttuja kannata ostaa tilapäiskotiin, josta ei kaikkea, varsinkaan painavaa tavaraa, saa välttämättä tuotua mukaan takaisin Suomeen. Jos ostetaan kuusi niin pitää olla jalka ja koristeet. Onneksi löysin yhdestä rautakaupasta muovisen kuusenjalan vitosella, jonka myötä lähdettiin katsastamaan myös kuusia.

Täällä on ihan hurjan monta erilaista lajiketta kuusia ja osa jopa enemmän männyn tyyppisiä ihmeellisiä puita. Olikin aikamoinen työ löytää rautakaupan pihamyymälästä se aito ja oikea joulukuusi. Ja sitten sattuu vielä olemaan niin, että minä satun olemaan perheeni nirsoin kuusen kanssa enkä siedä mitään aukkoja ja tarpeeksi tuuhea pitää olla. Äitini toivottikin jo vävykokelaalle paljon kärsivällisyyttä matkaan. Onneksi ihana ja sopivan kokoinen kuusi löytyi kympin hintaan, ei paha ollenkaan! Päälle ostettiin valot ja ruokakaupasta alemyynnistä vähän koristeita. Voilá! Nyt täällä asuu todella onnellinen ja hyggeilevä slaavivaimo.

Joulu saa tulla!

Korruption kakkonen

Törmäsin taannoin (tähän) uutiseen The Slovak Spectator sivulla, joka viittasi The World Economic Forumin julkaisemaan vuosittaiseen korruptiomittaukseen. The World Economic Forumin sivuilta on muuten mielenkiintoista käydä klikkaamassa Global Competitiveness Indexin (GCI) eri osa-alueita ja siellähän se kotimaa Suomi loistaa usein kärkikahinoissa, hyvä me! Joka tapauksessa Slovakia oli kansainvälisessä kilpailukyvyssä noussut viime tutkimuksesta kaksi sijaa ylöspäin 65. sijalle (Suomi 8. sijalla). Tästä huolimatta Slovakia osoittautui toiseksi korruptoituneeksi maaksi Euroopassa yhdessä Ukrainan kanssa. (Ei hyvä, ei todellakaan hyvä.) Huonommin asiat menevät vain Moldovassa.

Tiedettiin kyllä kun tänne muutettiin, että mies lähti töihin bisnestarkoitusten perässä. Tiedettiin, että varsinkin paikallisten kanssa bisneksen tekeminen saattaa osoittautua erittäin hankalaksi. Ei vain siksi, että kieli ei ole yhteinen, mutta myös siksi että vastaan saattaa tulla hyvinkin äkkiä lahjussysteemit jos toisetkin. Mihinköhän kaikkeen siis saisi varautua? Olihan mieheni jo kuullut juttua jostakin paikallisesta kaverista, joka sai ovelleen viikoittain viinilaatikollisen (ja minä haaveillen jäin odottamaan tätä järjestelyä meillekin ASAP, vitsivitsi). Suomalainen firmahan ei suostu lähtemään tällaiseen mukaan niin siinähän sitten yrität. Noh, onneksi heiltä löytyy projekteja muihinkin maihin kuin Slovakiaan. Kuitenkin uutisen luettuani saatoin jopa hetkeksi mennä shokkiin. Onko täällä asiat oikeasti niin korruptoituneita?

Muutat maahan, josta yrität luoda itsellesi tietenkin rehellisen kuvan ja toki omaan kotimaahan usein verraten, mutta samalla yrität etsiä asioita, joista voi olla ylpeä ja asioita, joita voit jäädä kaipaamaan kun on aika lähteä pois. Positiivisia puolia. Niitä tarvitaan jos aiot viihtyä pidempään. Kaikki kysyvät sinulta aina ensimmäisenä, miten olet täällä viihtynyt ja mitä pidät maastamme? Olemme tosiaan viihtyneet hyvin ja nauttineet monista etuuksista (esim. halvat hinnat, välimatkat Euroopassa, elämä ilman sääntösuomen tolkuttomia rajoituksia kaikessa), mutta juuri tällaisten uutisten äärellä alkaa suututtaa ja saattaa jopa tulla kotimaata ikävä. En ole enempää perillä paikallisten politiikasta, mutta täälläkin on monilla asioilla, kuten julkisella terveydenhuollolla, koulutuksen tasolla vielä pitkä matka lähellekään Suomen tasoa.

Laitoin uutisen pohdinnan alle takaraivoon ja jatkoin elämääni normaalisti eteenpäin. Sitten kohtaan muutamia ongelmia (heh, nimeltä mainitsemattolmalta) työpaikallani. Ensinnäkin minulle luvattiin palkaksi tietty summa, jonka tulisin saamaan nettona. Kotona laskettiin miehen kanssa, että sopimuksen bruttosumman pitäisi olla ihan kohdallaan. Allekirjoitin työsopimukseni siinä uskossa, että toimiston täti osasi laskea tästä bruttosummasta tulevan luvatun nettopalkan verran vähennyksien jälkeen. (Note to everyone: kannattaa ehkä ottaa enemmän selvää uuden maan käytännöistä ennen kuin allekirjoittaa yhtään mitään!) Kuitenkin ensimmäinen palkkakuitti aiheutti vain suurta hämmennystä. Ensinnäkin se oli tietenkin slovakiksi ja vaikeampi ymmärtää. Olin aloittanut työt viides päivä syyskuuta, joten kuukausi ei ollut kokonainen. Kuukausipalkka oli siis laskettu jotenkin päivien mukaan ja vasta siitä oltiin alettu vähentää veroja ja etuuksia. Okei.

Sitten vielä toinen yllätys, jota kukaan ei tietenkään ole vaivautunut kertomaan etukäteen oli se, että nettopalkastasi vähennetään vielä tietty osuus lounaskupongeista. Saan 4€ arvoisia lounaskuponkeja työpäivieni verran, joista työnantaja maksaa 55% ja palkastani vähennetään 45%. Periaatteessani siis sain tilille n. 40€ vähemmän varsinaista nettopalkkaa, joskin saan lounareita sitten n. 80€ arvosta päälle. Ihan kiva etuus, mutta tämä ei kuitenkaan minun mielestäni ole sama asia kuin minulle luvattu nettopalkka, joka tarkoittaa puhdasta rahaa. Käsittääkseni Slovakiassa laki määrää työnantajan tarjoamaan työntekijöilleen lounarit. Tämä tekeekin sitten muutamasta lounaskuponkifirmasta mielettömän rikkaita, sillä he ovat tehneet tästä itselleen jäätävän bisneksen (mahtavatko olla myös jollakin tavalla olleet säätämässä tätä lakia?). Kupongit käyvät lähes kaikissa ravintoloissa ja myös ruokakaupoissa maksuvälineenä. Koko lounaskuponkibisnes on siis jo vähän hämärää.

Tiedän, että aussireksi ei ole varsinaisesti näistä asioista perillä ja ehkä hän ei edes ollut tietoinen näistä kaikista jutellessaan palkastani kanssani. Hän ei voi näihin asioihin oikeastaan edes vaikuttaa, joten hänelle on sinänsä turha mennä valittamaan. Kuulin myös hänen ja toisen ylemmän tahon henkilön keskustelun aiheesta, jossa he olivat myös pettyneitä maan systeemiin. Juttelin palkka-asioista yhden opettajakollegan kanssa ja selvisi, että firma (kyllä, yksityiskoulu on voitonhakuista bisnestä) maksaa hänelle maan työehtosopimusten mukaisen perus opettajan palkan (jotakin 560€/kk-850€/kk välillä --> kyllä: kysyn samaa, miten tuolla bruttopalkalla kukaan selviää?). Lisäksi opettaja saa "matkakuluja" Kyproslaiselta tililtä kattamaan "kansainvälisen koulun opepalkkaa". Sosiaali- ja terveysvakuutuksille toki maksetaan vain sen virallisen palkan mukaan. Huhhuh, tässähän siis ei ole taas yhtään mitään epäilyttävää, ei tietenkään! Kunnon veronkierrot siis käynnissä.

Kollegani edellisessä työpaikassakin (myös eräs paikallinen kansainvälinen koulu) oli kuulemma jätetty ihan haikailematta veroja maksamatta ja kaikkea muuta kivaa, joka sitten jossain kohtaa kosahti kun kakka osui tuulettimeen. Tässä kohtaa alkoi silmät viimeistään avautua todellisuudelle, joka näyttää olevan hyvinkin lukemani uutisen mukaista. Samoiten täällä on aivan p*skat työehdot muutenkin. Juttelin työkaverin kanssa hänen ollessaan kipeänä. Pakko oli kuulemma alkaa parin päivän päästä tulla töihin tai kuukausipalkka menisi aivan liian matalaksi. Hetkonen? Saamme ilmeisesti olla vuodessa 3 päivää kipeänä omalla ilmoituksella ja kokonaisella palkalla. Sitten se tippuu ainakin puoleen tai jopa vain 25%/päivä. Ei kannata siis liikaa olla töistä pois. Huhhuh. Tällaisiahan asioita ei tullut edes mieleenkään kysyä työsuhdetta aloittaessa.

Olen myös kuullut, että opettajat painostetaan käyttämään lomansa, mutta samalla työskentelemään tietty määrä viikkoja vuodessa. Nämä päivien määrät eivät kuulemma ihan täsmää ja sitten ollaankin taas hankalien asioiden äärellä kun kukaan ei korjaa tilannetta. Toisilla kollegoillani on käsittääkseni myös jonkinlainen peruspalkka ja sitten 20% lisä, jonka he saavat ilmeisesti jos noudattavat työnantajan antamia tehtäviä ja tekevät työnsä hyvin. En vielä ihan ymmärtänyt mitä piti tapahtua, että se toinen osa jäisi maksamatta? Tätä ei minun sopimuksessani ole ollenkaan. Omassa työsopparissa lukee vain perus aloituspäivä, palkka, työaika jne. Lisäksi siinä viitataan joihinkin pykäliin. Minulla varmaan olisi oikeus nähdä työehtosopimus, johon viitataan, mutta tuskin saisin sitä englanniksi. Olin iloinen työn saamisesta ulkomailla, mutten osannut edes ajatellakaan millaisia eroja työehdoissa voisi olla tuttuihin ja turvallisiin suomalaisiin itsestään selvinä pitämiini asioihin. Olkaa siis omistanne todella onnellisia!

Miten nostaa tällaisia kollegani saamia palkkajärjestelyitä puheeksi jos vaarana on joutua asian nostamisesta vaikeuksiin tai vaikkapa saada potkut? Onko vain helpompi olla hiljaa ja olla tyytyväinen siihen mitä saa, vaikka se saattaisi ollakin kyseenalaista? Kuulemani jälkeen taidan olla onnellinen, että minä selviän yhdellä virallisella palkkakuitilla, joka on summaltaan työtehtävään nähden huomattavasti korkeampi kuin maassa yleensä (abouttiarallaa saan avustajana paikallista reksin palkkaa, tää kaikki on kyllä ihan hurjaa). Verot on maksettu ja saan lounarit niin kuin asiaan kuuluukin. Onneksi ruokaostoksia tulee joka kuukausi pakostikin, joten näihin saa sitten lounarit kulutettua ja loput rahat voi käyttää säästöihin ja mihin ikinä haluaakaan.

Juuri kun olin saamassa mielenrauhaa palkka-asioistani, minut laitetaan töissä jälleen erikoiseen asemaan. Varsinainen opettaja on estynyt tulemaan töihin, joten minut passitetaan sijaiseksi. Kiva tapa aloittaa maanantai. Eihän siinä, tuttua hommaahan tämä onneksi on. Jotta saataisiin vielä lisämuuttujia päivään, tuodaan luokkaan 5 min. ennen ensimmäisen tunnin alkua uusi vieraileva oppilas. Heippa, pärjäilkää! Ehdin heittää rehtorille hulinan keskeltä kysymyksen, että kuinka paljon tästä minulle maksetaan. Vastaus: ei täällä sijaisuuksista mitään makseta, korkeintaan saatat saada kiitosta. HEHHEH. Lisäksi minulla on silti tehtävä avustajan velvollisuuksiani, kuten valvontatehtäviä ja koulun jälkeisen after schoolin pitämistä. Tässä kohtaa suomalainen arvonsa tunteva opettaja suuttuu uudelleen koulun *piip* käytännöille. Tiedän kollegoideni tehneen tätä mutisematta, mutta tässä kohtaa minä en enää voinut hiljetä ja ottaa noin vain ekstravastuuta hoidettavakseni. Varsinkin kun alkoi näyttää, että opettaja tulisi olemaan poissa useita päiviä.

Suomessa tästä saisi automaattisesti lisää rahaa, sillä teet täysin eri työnkuvan tehtäviä ja tosiaan vastuu on paljon suurempi. Minulle on erityisesti selitetty, että avustajana en saa ottaa vastaan opetustehtäviä tai olla yhteyksissä vanhempiin ja niin edelleen. Hmm, nyt minua sitten pyydetään tekemään juurikin tätä, mutta samalla palkalla. Tai oikeastaan pyydetään on aika kiltisti sanottu, sillä tavallaan pyydetään, mutta muuta vaihtoehtoa ei oikein anneta. Ja kuka nyt haluaisi kieltäytyä ja laittaa kollegat tosi huonoon tilanteeseen? Varsinkaan kun ei taas mitään hajua mitä seuraamuksia tällaisella valinnalla voisi omalle työpaikan säilyttämiselle olla. Lisäksi meillä on vahvoja syitä, miksi luokassa ylipäätään tarvitaan avustajaa, joten mielestäni ei ole oikein laittaa minua opettamaan heitä yksin. Toki me opet aina ajatellaan lasten parasta ja taivutaan ja joustetaan tilanteessa kuin tilanteessa yhteisen hyvä puolesta, mutta rajansa on kaikellakin.

Rehtori ei meidän koulussa voi taas sanoa muuta kuin, että tämä ei ole minun päätökseni alla (ah, tätä hierarkiaa) ja ohjaa juttelemaan suoraan CEO:n kanssa. Kaiken stressin ja hulinan keskeltä sitten laitan hänelle painavaa viestiä siitä, että mielestäni ei ole oikein, että teen käytännössä kahta työtä samanaikaisesti ilman mitään korvauksia. Huh, ainakin olen mielipiteeni ilmaissut ja heti tuntui paremmalta. Jos ei mitään kysy/pyydä, ei mitään kannata odottaa saavansakaan. Tämän seurauksena hän eräs aamu poikkeaa luokkaamme ja vastaa ymmärtävänsä pointtini ja lupaa järjestää minulle pientä korvausta. Jihuu, kannatti! Nyt sitten odottelen palkkalisää (kuka tietää miltä tileiltä ja missä muodossa), jonka otan iloiten vastaan. Näin täällä tällä kertaa, kiitos ja kuittaus!

Kukitettuna kouluun

Kaikki ovat ottaneet minut ihanasti vastaan uuteen työpaikkaan. Ensimmäisenä päivänä aloitimme luokan kanssa kokoontumalla oppilaiden ja vanhempien (jaiks, paljon porukkaa) luokkaan. Minut yllätti täysin slovakialainen tapa tuoda opettajalle kukkia ensimmäisenä koulupäivänä. Niinpä myös minulle kiikutti muutama suloinen lapsonen kukkakimpun. Awwwwww. Aikamoisesti uusia naamoja tuppasi ovista sisään ja yritin käydä esittäytymässä kaikille. Meidän koulussa tosin vanhemmat tulevat äkkiä tutuksi, sillä he saattavat joka aamu lapsensa kouluun ja myös hakevat heidät. Yksin pienet alakoululaiset eivät saa täältä lähteä kotiin itsenäisesti.

Back to business.

Mikä minua on jo jonkin aikaa vaivannut on slovakkien tapa "huseeraata" lapsiaan kantamalla heidän reppujaan. Joka aamu luokkaan tulee vanhempia, jotka kantavat lastensa tavarat ja reput luokkaan asti. Kaduilla näkee myös aamuisin ja iltapäivisin paljon vanhempia, jotka kantavat lastensa reppuja. Jotenkin kaikki mitälie transformers, minions ja hello kitty -reput eivät jotenkin tunnu sopivan muutoin muotitietoisten ihmisten imagoon, haha. Tässä ei voi muuta kuin vertailla suomeen, jossa monilla paikkakunnilla ja monissa kouluissa ekaluokkalaiset opettelevat hyvinkin itsenäisiksi ja osaavat lähteä omatoimisesti kouluun, kulkea koulureitin ja huolehtia tavaroistaan. Tai ainakin tätä heiltä saatetaan odottaa, vaikei tavarat aina ihan mukana olisikaan.

Tervetuloa kouluun!

Tällaisessa pienessä yksityiskoulussa 20 oppilaan luokkaa pidetään hyvinkin suurena, joten opettaja lienee todella helpottunut, että on saanut minut täyspäiväiseksi avukseen. Kyllähän siellä muutamalla riittää vauhtia ja liikettä moneen suuntaan silloin kuin ei pitäisi. Myös kielimuuri on jollain tavalla osan kanssa vaikeuttava tekijä. Erityisen tuen tarpeen arviointi onkin heti hankalampaa jos yhteistä kieltä ei synny ja testejä voi olla hankala tehdä. Peruskoulupäivää lapset kuitenkin viettävät ilman ongelmia ja pysyvät yllättävän hyvin mukana. Nyt jo ensimmäisten viikkojen jälkeen voi havaita suurta edistystä monien slovakkilasten englannin kielen käytössä. Onneksi kollegat sitten auttavat jos ilmenee ongelmia, joita he eivät enkuksi osaa vielä selittää.

Koulu on kasvanut peruskoulun osalta vuodessa 30%, joten organisointi joidenkin asioiden kohdalta on vielä hieman hakusessa. Tämä on aiheuttanut jonkin verran stressaavia tilanteita kaikille työntekijöille. Toki tällaisilta tilanteilta ei aina voida välttyä. Aloittavana työntekijänä on myös hankala päästä aluksi kiinni koulun sääntöihin ja toimintatapoihin, joista osa saattaa olla kirjoittamattomia sääntöjä. Samoin yksityiskoulussa johtajia ja erilaisia sihteereitä riittää, joten vieläkään en ole ihan täysin varma kenen puoleen missäkin asiassa tulisi kääntyä. Hatunnosto suomen rehtoreille, jotka kykenevät hienosti hoitamaan koulun asioita, johtamaan alaisiaan ja jopa opettamaan samalla.

Luokanopettaja opettaa suurimman osan aineista, mutta musiikki, liikunta, slovakki, slovakki toisena kielenä ja saksa kuuluvat aineenopettajille. Sillä aikaa sitten pidetään taukoa tai suunnitellaan jotakin tai minun osaltani ainakin liikunnassa ja osin saksassa olen mukana avustamassa tunnilla. Muut aineet lukujärjestyksen mukaan ovat matikka, englanti, art topic, lukutunti, ict (information and communications technology) -tunti, kirjastotunti, science topic ja history/geography topic.  Eroavat siis jonkinlaisesti suomalaisen koululaisen oppiaineista. Läksyjäkään meidän luokan oppilaat eivät saa muuta kuin lukemisesta englanniksi esimerkiksi viikoittaisen kirjastokirjan muodossa ja slovakista.

Koulupäivät ovat siis pienimmillekin aika pitkiä ja osalle tosi pitkiä. Koululle saa tuoda oppilaat heti 8 jälkeen ja puuhaillaan jotakin hiljaista luokassa kunnes ensimmäinen oppitunti alkaa 8.30. Viimeinen tunti loppuu 15.15. Siitä monet jatkavat vielä iltapäiväklubeihin tunniksi tai afterschooliin leikkimään ja odottamaan vanhempia. Tästä osa lapsista vielä jää odottamaan neljästä aina jopa kuuteen asti vanhempia. Tästä lapsenvahtipalvelusta tosin vanhemmat jo maksavat. Mutta kuvitelkaa nyt neljävuotiasta tai kaksitoistavuotiasta tylsistyneenä roikkumassa koululla odottamassa, että vanhemmat tulevat hakemaan. Hurjaa! Minä vahdin porukkaa maanantaista torstaihin 45 minuutin verran koulun jälkeen ja silloin ollaan jo tosissaan aikamoisessa eläintarhassa, pienessä huoneessa kaikkien lelujen keskellä. Varsinkin vanhemmat oppilaat ehtivät keksiä tyhmyyksiä jos toisiakin tylsistyneinä.

Kukitettu avustaja ensimmäisenä päivänä.

Oppilaat pitävät school uniformeja eli koulupukuja, joihin kuuluu tummansininen pikeepaita koulun logolla tai tytöille mahdollisuutena on myös sinivalkoruudullinen mekko. Alaosana pitäisi pitää jotakin siistiä, mielellään tummia housuja, mutta ei sinisiä farkkuja tai muutenkin denimfarkkuja. Opettajillekin on suhteellisen tiukka pukukoodi, henkilökunnan ohjekirjasessa taidettiin mainita jopa ihan "smart, business-like" pukeutuminen. Miesten odotetaan pukeutuvan kauluksellisiin paitoihin ja käyttävän kravattia. (Huhhuh, aikamoista.) Pukukoodi alkoi tosissaan jopa hieman ahdistamaan ja pännimään alussa, sillä tiedän omistavani tasan yhdet mustat housut farkkujen lisäksi. Onneksi jotkut mekoistani soveltuvat töihin. Ensimmäistä palkkaa odotellessa, pakko lähteä shoppailemaan! Suomessa nautin suuresti kun varsinkin liikkapäivinä pystyi ihan rauhassa pukeutua juoksutrikoisiin, jotka ovat maailman mukavimmat päällä. Niken lenkkareistani en kyllä ole nytkään luopunut, eikä onneksi kukaan ole niistä mitään sanonut. Ja onneksi conssitkin kelpaavat. Huh, ei tarvitse sentään kokonaan luopua omasta olemuksestaan töiden takia.

Vaikka Niket ovatkin parhaat kengät jalassa, ensimmäisen viikon jälkeen jalat olivat aivan poikki. Kroppa ei ollut hetkeen aikaan tottunut kävelemään kahdeksaa tuntia putkeen. Lisätreenin antaa joka päivä muutaman kerran kolmanteen kerrokseen portaita pitkin kävelemisen. Kestää hetken ennen kuin tottuu aikaisiin herätyksiin ja pääsee yli megaväsymyksestä. Ensimmäisen viikon perjantaina päätettiin väsystä huolimatta lähteä InterNationsin tapahtumaan meksikolaiseen ravintolaan. Tapasimme uudet kaverit Romaniasta, jotka muuttaisivat seuraavana päivänä naapurustoon. Mukavaa saada uusia tuttuja.  Lauantaiaamulla heräsin kamalaan kurkkukipuun, joka ei viikonloppuna hellittänyt vaan selkeä flunssa pukkasi päälle. Damn, joko ensimmäisen työviikon stressi laukesi tai sitten vastustuskykyä todella koeteltiin lasten kanssa.

Lauantaina koluttiin läpi jälleen ihana lähiötapahtuma Good Market eli Dobry Trh, joka järjestettiin tällä kertaa muutamien satojen metrien päässä meiltä. Samanlaisia paikallistuotteita oli esillä kuin aiemminkin ja kojut tarjosivat ihania herkkuja. Mukaan tarttui kangaskassi, joka toivottaa slovakiksi hyvää päivää. Flunssan kourissa olikin hyvä katsoa miljoona jaksoa putkeen Orange is the new blackiä. Helppoa viikonloppuohjelmaa. Apua, mistä saadaan lisää katsottavaa? Onko teillä hyviä sarjoja vinkata? Mietin jo flunssan takia, että olisinko työkunnossa maanantaina. Kuumetta ei kuitenkaan tullut, joten menin takaisin töihin vaikka olo olikin aika puolikuntoinen. Maanantaina saatiin yllätyksenä luokalle kolme uutta oppilasta kokeiluun. Aikamoista hulinaa siis vielä toisen kouluviikon alkuun. En jaksanut vapaa-ajalla tehdä oikein mitään ja salitreenit sekä pilateksetkin piti jättää välistä, höh. Loppukevennykseksi kaupunkipoliisit slaavityyliin. Kulkee se pamppu mukana noinkin.

Viimeiset vapauden hetket

Kuten kaikki, jotka lukivat elokuun viimeisestä päivästä, tietävät että sain töitä! Jee, hyvä minä! Saanen esitellä siis teille: Teaching Assistant for year 2! Menin maanantaina tapaamaan rehtoria, joka osoittautui erittäin mukavaksi aussimieheksi.  Hänellä oli tarjota minulle oitis täyspäiväistä duunia avustajana. Vaikka olinkin jo lupaillut hommia toiselle koululle, oli aika selvä juttu, että täytyi ottaa vastaan työ täysillä tunneilla, joka kestäisi koko lukuvuoden. Otin kuitenkin aikaa päiväksi pohtia vaihtoehtojani. Yksi mahdollisuus olisi ollut tehdä mahdollisesti sijaisuuksia useissa kouluissa, jolloin olisi mahdollista viettää enemmän vapaata ja tehdä töitä silloin kun niitä olisi tarjolla ja lisäksi tehdä iltapäiväkerhojen aktiviteetteja. Kuitenkin opettajan sijaisuuksia tehneenä tiedän, että ne ovat yleensä aika stressaavia kun menet tuntemattomiin paikkoihin kohtaamaan tuntemattomia lapsia ja tässä tapauksessa vielä erilaiseen koulukulttuuriin. Lähetin jo samana iltapäivänä viestin ensimmäiselle rehtorille, että en tulekaan heille töihin ja vastaanotin paikan.

Olen työpaikasta niin onnellinen ja kiitollinen. Ihana päästä vihdoin osaksi jotakin! Osaksi koulumaailmaa, työyhteisöä, osaksi jotakin. En todellakaan odottanut että saisin kokoaikaisia opettajan töitä vieraasta maasta, mutta nyt päästiin jo todella lähelle! Täyspäiväistä avustajan hommaa. Ihan mahtavaa! Tällä tavoin pääsen sisälle koulun toimintaan aivan eri tavalla kuin tekemällä hajanaisia sijaisuuksia eripuolella kaupunkia. Ja voin imeä uusia näkemyksiä ja ideioita omaan käyttööni ja osaksi omaa opettajuuttani. Täydellistä. Päiväkotihommatkin olisivat kelvanneet kokemuksesta, mutta en edes ehtinyt hakea niihin, vau.

Saman viikon perjantaina olisi vain hoidettava paperihommat kuntoon ja allekirjoitettava työsopimus. Minua pyydettiin takaisin koululle kymmeneksi mutta odottelin toimistossa useita tunteja kiireistä opettajaa, jonka piti tulla minun ja business managerin kanssa sosiaali- ja terveysvirastoihin täyttelemään papereita. Toimiston tädit varoittelivat minua, että virastoissa voisi mennä aikaa useita tunteja jonottamassa. Lopulta lähdettiin ilman häntä taksilla suht lähellä sijaitsevaan Sociálna poisťovňaan eli sosiaalivakuutuslaitokseen. Härregudendå miten tädit tiskeillä heiluttelivat leimasimiaan. Yhdellä tiskillä nainen latoi 5cm paksuisesta A4 pinosta papereita leimattavaksi. Slovakit _todella_ rakastavat leimasimiaan. Tästä ei päästä yli eikä ympäri. 

Pääsimme pienen odottelun jälkeen tiskille, jossa osoittautui, että koska minulla oli jo paikallinen henkkari ja sen myötä syntymänumero, voisimme täyttää hakemuksen netissä. Suhteellisen turha reissu siis monen tunnin odottelun jälkeen, mutta onneksi osoittauduin taas helpoksi asiakkaaksi ja koulu pääsee helpommalla kun heidän ei tarvitse raahata minua enää ulkomaanpoliisille jne. Ilmeisesti jenkkiläiset kollegani ovat aiheuttaneet huomattavasti enemmän päänvaivaa ja paperisotaa, jotta he saavat luvan työskennellä. Ainakin sain allekirjoitettua työsopimuksen. Maanantaina alkaisi hommat. Palasin vielä koululle tapaamaan luokan opettajaa ja vaihdettiin hieman tietoja itsestämme ja tulevasta luokasta. Enkkukoulun mukaisesti year 2:lla tulee olemaan oikeastaan 6-7-vuotiaita lapsia eli suomen ekaluokkaa vastaavasti. Ennen tänne tuloa ekaluokkaa opettaneena tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Oli aika juhlistaa viimeistä viikonloppua vapaana lintuna. Täällä koulut alkaa aina syyskuun alusta. Tänä vuonna kansainvälisen vapaapäivän vuoksi vasta maanantaina 5. syyskuuta. Viikonloppuna ehdittiin käydä herkuttelemassa italailaisessa ravintolassa, kierrellä keskustassa käsityömarkkinoilla ja päiväskumpilla katsellen ohi kulkevia ihmisiä. Syyskuun alussa oli vielä hellettä. Ostettiin kaksi ihanaa puukippoa yhdestä kojusta. Kokattiin bataatista ja kurpitsasta salaattia ja katsottiin monta jaksoa Orange is the new black -sarjaa. Oli vaikea vielä uskoa, että arki tulisi muuttumaan aika lailla, joskin sitä jo kaipasi itselleen jotakin tarkoituksellista tekemistä.

Käsityömarkkinat.

Tyypillisiä slovakialaisia kankaita ja vaatteita.

Kippis!

Puusammakkopaikka, piilopuutarha ja folkloremuksut

Tänään sain huokaista syvään. Tasokoe slovakin A1-kurssista on vihdoin suoritettu ja nyt vain sitten odotellaan tuloksia. Pänttäämisen jälkeen koe tuntui yllättävän iisiltä, joten eniten ärsytti muiden kuiskuttelu koetilanteessa, josta olisi kyllä tullut jotain seuraamuksia jos minä olisin ollut opettajana. Ehkä otan ensi kerralla suomalaisen slovakkia hyvin osaavan istumaan viereen, että voi pari asiaa varmistaa? No ehkä täällä ei sitten ole kaikki niin vakavaa (millainen itse olen näköjään tällaisissa tilanteissa, mutku ei oo reiluu). Palauttaessani koetta opettaja antaa palautetta, että se olisi pitänyt kirjoittaa kuulakärkikynällä. Selitys miksi meni ihan ohi. Jotain hän sanoi siitä, että sitten vastauksia voi muuttaa? Mutta siis kuka niitä minulle muuttaisi muuta kuin minä itse? Ja tämähän olisi vain hyvä ettei tule kamalaa suttua, vai pitäisikö kaikki muka ekalla yrittämällä osata? Tämän täytyy olla jokin Tšekkoslovakian aikainen suoja itseäsi vastaan, ettei kukaan peukaloi koetuloksiasi, oikeasti? (Jos jollakulla on joku muu hyvä veikkaus niin kommentoi.) Noh, ehkä tämä johtui siitä, että koe oli štátna skúška eli jonkinlainen valtion testi.

Tervetuloa kesä!

Kokeen suorittaminen oli suuri huojennus, sillä ei tarvinnut enää jännittää osaako tai muistaako yhtään mitään. Viimeiset viikkoni ovat siis kuluneet enemmän ja vähemmän kuntosalilla ja nenä kiinni kirjassa (ja ehkä vähän shoppailemassa, shh). Kaiken lisäksi mies jätti minut yksin pitämään kämppää pystyssä kahdeksi viikoksi. Perjantaina onneksi taas nähdään. Nyt voi vapaasti keskittyä kesän viettoon (ja blogin kirjoittamiseen), vaikka kurssi vielä pari viikkoa vielä jatkuukin. Kotiin päästyäni palkitsinkin itseni sirkusaakkosilla! Nam. Meillä on aika hyvä suomiherkkujemma kaapissa, joskin täyttöä tarvitsee aina tuliaisten tai matkatuomisten muodossa. Esimerkiksi hapankorput kun vaan eivät sovi vain koristeeksi kaapin pohjalle vaan massuun, koska ne ovat niiiiin hyviä (ja varsinkin avokadon kanssa!).

Mitäs muuta kuuluisi tänne meidän pieneen suureen kaupunkiin? Toukokuun viimeisenä päivänä tänne aukesi maan ensimmäinen Starbucks -kahvila. Eli aika jäljessä tullaan täälläkin isojen ketjujen kanssa. Mentiin kaverin kanssa katsastamaan paikka heti toisena päivänä sen avauduttua ja onneksi pitkän jonon lisäksi myös työntekijöitä oli riittävästi, jotta palvelu pysyi nopeana. Tätä muuten tarvittiin, sillä tajusin jonossa, että minunhan pitää olla puolen tunnin päästä kotona vastaanottamassa ilmastointilaitteen puhdistajia. Noh, oltiin oltu ottamassa aurinkoa puistossa, josta siirryttiin Aupark -ostoskeskukseen kahville. Hyvä niin, sillä kahvijonossa oltuamme ulkona oli kehittynyt aivan jäätävä rankkasade ja ukkonen. Minun ei auttanut kuin ottaa jääkahvi kainaloon, tunkea kaikki muut kamat laukkuun piiloon, heittää rantapyyhe pään päälle ja lähteä juoksemaan lätäkköjen läpi bussipysäkille ja perillä bussipysäkiltä kotiin. Pääsin kotiin sitten nauttimaan läpimärkänä kylmää kahvia. Ja remppapenat olivat sitten puolitoista tuntia myöhässä että suhteellisen turhaan tuli juoksenneltua.

Märkä ja punanaamainen Anny. Täällä mun nimi vaan loppuisi y -kirjaimeen.

Käytiin miehen kanssa sitten pari päivää myöhemmin uudelleen testaamassa Starbucksia ja muutenkin pyörimässä ostoskeskuksessa. Mies ehdoti kotiin kävelemistä, mutta olin aika varma, että hiostava ilma lupailisi taas ukkosta ja onneksi mentiin ulos ihmettelmään säätä ennen päätöstä lähteä kävellen kotiin. Suoraan edessämme välähti iso salama ja jyrähti kunnolla. Siis ostoskeskuksen läpi bussipysäkille päin. Paitsi että pysäkille johtavalle ovelle päästyämme alkoi sataa niin kovaa, ettei eteensä nähnyt. Miten tuntuikin jotenkin tutulta tilanteelta? Taisi yhdessä vaiheessa tulla jopa rakeitakin. Päätettiin mennä ostoskeskukseen syömään ja odottamaan sään lauhtumista. Ei sekään huono ratkaisu. Täällä on ollut siis todella paljon ukkosta ilmassa, mitä on uutisten perusteella ollut muuallakin Euroopassa. Hurjinta on kyllä se, että sadekuurot ja ukkonen saattavat tulla ihan yhtäkkiä päälle. Aina ei osaa olla varautunut tällaiseen.

Onneksi on ollut myös ihania aurinkoisia ja lämpimiä päiviä. Kaverini olivat bonganneet Dúbravka kaupunginosasta suhteellisen piilossa olevan maauimalan ja lähdettiin eräänä pilvettömänä päivänä aamusalin jälkeen ottamaan aurinkoa ja lilluttelemaan altaiseen. Ah, tästä ei voi elämä paremmaksi muuttua! Tosiaan ollaan muutamilta tutuilta kyselty missä täällä voisi sitten kuumalla ilmalla mennä uimaan, mutta toistaiseksi olemme saaneet vain muutamia vastauksia, joista myös monet suosittelevat Itävallan puolella olevia rantoja. Kaupungista löytyy muutamia tekojärviä kun Tonavaan ei voi lähteä itseään viilentämään. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen uimapaikka, jota tuli testattua. Nimi on Letné kúpalisko Rosnička eli näin vapaasti käännettynä kesäuimala puusammakko. Yhdessä seinässä komeilikin sammakon kuva.

Paikka oli aikas pieni, mutta erittäin kotoisa. Sisäänpääsy maksoi aikuiselta koko päiväksi 3,60€. Lekottelupaikaksi pystyi valita aurinkotuolia, nurmikkoa tai varjoisaa puistikkoa. Me raahattiin aurinkotuolit nurtsille, joskin heti tuli työntekijä selittämään, että ne maksavat erikseen. Hän kuitenkin oli ystävällinen ja sanoi, että ei se haittaa, hänen pomonsa ei ymmärrä englantia, joten olkaa vaan. Hahah, no ensi kerralla sitten tiedetään. Eikä kukaan kyllä tullut sen koommin onneksi kyselemään. Rikottiin myös sääntöjä hyppäämällä ensimmäisenä lastenaltaaseen, joka vain oli vedeltään kaikista lämpimin (ja mataluudeltaan täydellinen istuskella ottamassa aurinkoa), mutta kun lueskeltiin kylttejä tarkemmin se oli ilmeisesti vain lapsille 6 vuoteen asti. Heh, eipä se kyllä työntekijöitä kiinnostanut ja paikka tosiaan oli todella tyhjähkö ja rauhallinen iltapäivällä, joten ihan rauhassa saatiin olla, joskin sitten omatunto ja nolotus ajoivat meidät lopulta isompaan, joskin myös matalahkoon altaaseen. Lisäksi paikalta löytyy vesiliukumäki ja tavallinen uima-allas, jossa voi uida sitten matkaa. Tällaisia paikkoja todellakin kaipaa kun on tottunut, että melkein missä vaan Suomessa voi pulahtaa johonkin jäveen tms. uimaan kuumalla säällä.

The oldest store in town

Viikonloppuna oli taas paljon tapahtumia, joskin opiskelun takia ei ollut aikaa ehtiä joka paikkaan. Perjantaina näin kuitenkin kaveriani, jonka kanssa seikkailtiin vanhassa kaupungissa. Ensimmäisenä vierailtiin Bratislavan vanhimmassa kaupassa, joka toimii paikallistuotteiden myynnin lisäksi kauppamuseona. Takahuoneissa on hulppeita vanhoja kassakoneita ja vanhaa kauppaesineistöä. Täältä saat ainakin paikallista hunajaviiniä ja palkintoja voittaneita suklaita. Kauppa sijaitsee kadulla nimeltä Biela ja on hauska kohde kaupunkikävelyn lomassa. Sieltä lähdettiin etsimään kirjaston lukupuistoa, jonka voi nähdä Michalská kadun alussa kurkaten kaiteelta alas. Sisäänkäynti vain oli täysin hukassa. Se löytyi aivan Mikaelin portin juurelta Primi -ravintolaa vastapäätä olevan farmasiamuseon oikealla puolella on puinen ovi hämyiseen käytävään ja siitä kun uskaltaa jatkaa eteenpäin löytää portaat alas lukupuutarhaan. Täällä siis voi viihtyä lehtien tai kirjaston langattoman netin parissa nautiskellen rauhallisesta ilmapiiristä. Tällaisia paikkoja saisi ehdottomasti olla Suomessakin!

Siis ei ihme jos jengi ei ihan vahingossa eksy tänne.

Ihana rentoutumispaikka.

Hlavné námestiella oli alkamassa lasten folkloretapahtuma, joten päästiin todistamaan toinen toistaan komeimpiin kansallispukuihin sonnustautuneita lapsia ja nuoria. Kulkueen ihailun jälkeen piti päästä istahtamaan johonkin ja päädyttiin Zeppelin kahvilaan kakuille. Vasta maanantaina oltiin edellisen kerran istuttu samaisessa paikassa kakuilla. Mutta kun oli niin hyvää niin täytyi saada maistaa kattavasta valikoimasta jotakin muutakin! Juttua riitti ja kakku oli hyvää. Ehdittiin vielä kakuilta seuraamaan eri tanssikoulujen esityksiä, jotka olivat kyllä hienoja. Sinänsä kansantanssit ovat nopealla ja asiaan perehtymättömällä arviolla hyvin samankaltaisia, mutta näihin esityksiin oli laulun lisäksi osaan yhdistetty myös kansansatuja ja sen kautta puhetta tai sitten niissä vaikkapa tytöt tanssivat pojat "suohon". Jäätiin aika pitkäksi aikaa seuraamaan esityksiä. Hirveän taitavia ja ihanasti laulavia lapsia. Hieman kävi sääli aina yhtä lasta, joka laitettiin seisomaan toisten esityksen ajan lavan etuosaan pitelemään nimikylttiä. Yhden kyltinpitäjäpojan ilme oli niin priceless kun ei olisi voinut paljoa kiinnostaa. Samainen poika tosin loisti täysin kun pääsi lavalle tanssimaan.

Tällaista ajatustenjuoksua tällä erää. Sitten mennäänkin haipakkaa häähumua kohti, samoin miehenkin kesälomia ja yritetään päästä vähän reissun päälle. Suomen kesäreissusta palaudutaan ystäväpariskunnan kanssa Prahan kautta takaisin Bratislavaan. En malta odottaa! Erityisesti toivottelen rentouttavaa lomaa kaikille opekollegoille!

Ken on heistä kaikkein kaunein?

Ne, jotka eivät ole kiinnostuneita kauneushömpästä, etukäteisvaroitus. Tosin voitte olla kiinnostuneita siitä, miten slovakit pukeutuvat? Joka tapauksessa voitte puhtaalla omalla tunnolla skipata tämän postauksen.

Ensimmäisellä viikolla oli päästävä ulos ahtaasta tilapäismajoituksesta ja huomasin useassa paikassa erittäin halpoja kynsistudioita. (Tiedän, halpa ei ole aina välttämättä hyvä saati kovin hygieeninen.) Ehkä pienestä hetken mielijohteesta sitten yksi päivä kävelin yhteen sisään. Puhuuko kukaan täällä englantia? Yksi työntekijöistä puhui hieman, mutta minut istutettiin alas istumaan. Tänne vaan. Mitä laitetaan? Yritin mielestäni kysyä geelikynsiä, mutta he tekivät kyllä akryylit. Ei se mitään, on minulla sellaiset ollut joskus ennemminkin. Ehkä he kysyivätkin vain koristelun osalta, sillä sen he tekivät geelilakalla. No kuitenkin, jouduin ensimmäistä kertaa aika hölmistyneenä tilanteeseen, jossa meillä ei ollut kynsien tekijän kanssa yhteistä kieltä. (Englantia puhuva teki toisen asiakkaan kynsiä sivummalla.) Noh, katsotaan mitä tulee, ajattelin. En ehkä osannut arvioida tippien pituutta ja osannut ilmaista itseäni tarpeeksi hyvin, sillä kynsistä tuli hieman liian pitkät omaan makuuni. Hei, slaavityylillä tietenkin.

Blingiä elämään! Ylimpänä mainitsemani ekat kynnet.

Vaaleanpunaiset kynnet ja ekaa kertaa hennatatuoituna.

Tämän jälkeen on sitten ollut muutamat kynnet... Ja huomaamatta on alkanut tottumaan tähän pituuteenkin, tosin ei sellaisilla kotkankynsillä tee yhtään mitään jos ei saa tölkkejä auki tai muuta aikaiseksi niiden takia. Joka kerta olen myös oppinut puhumaan paremmin slovakkia, joten ehkä pian uskaltaisi jo yrittää kysellä jotain spessumpia koristeluitakin. Viimeisimmät kynnet sattuivat tietenkin mätsäämään uuteen kultaiseen puhelimeeni. Ja edelliset laskettelutakkiin. Kyllähän sitä nyt slaavivaimolla täytyy kaikki mätsätä tyyliin! Rakennekynnet kustantavat tällaisissa paikoissa 18-20€. Opiskelijana ne saisi vielä halvemmalla. Tämä olikin ehkä yksi syy kynsien ottamiseen, sillä mielestäni hinta on hyvä (Suomen hintoihin verrattuna kolme kertaa halvempi) ja olen muutenkin aika laiska pitämään huolta kynsistäni, jolloin ne ehtivät aina katketa ja lohkeilla.

Miehellä kun tuo tukka kasvaa nopeasti ulos mallistaan, oli hänen aika pikaiseen löydettävä englantia puhuva parturi. Ensimmäisen majoituspaikkamme läheltä löytyi hänelle sopiva parturi, jolla hän on käynyt sittemminkin. Miehelle aina vitsailen, että koska hän tulee Jaromir Jagr tyylisella tukalla parturista kotiin. (Ainakin yhellä meillä käyneellä remppapenalla oli aika komea kasarityylinen kihara lyhyt otsatukka ja tietenkin pitkä takatukka!) Ei ole tullut, höh. Nytkin olisi ollut hyvä tilaisuus jääkiekon mm-kisojen takia laittaa joku tyylikäs sini-puna-valkoinen look. Nyt sitten käytiin yhdessä varaamassa ajat hänen löytämäänsä ja hyväksi havaitsemaansa paikkaan. En ollut löytänyt mistään kosmetiikkaosastoilta värjäysaineita kulmakarvoille, joten pyysin samaan syssyyn kulmien muotoilun ja värjäyksen. Miehellä maksaa hiustenleikkuu 9€. Eiiii todellakaan paha hinta! Minulla maksoi leikkaus ja kulmat yhteensä 27€. Ei sekään paha mielestäni, taisi olla 19€ hiustenleikkuu ja 8€ kulmien värjäys ja muotoilu, en ole ihan varma kun en tainnut ottaa edes kuittia matkaan.

Ihanaa keventää tukkaa leikkaamalla huonot latvat pois!

No mites sitten noin muuten paikallinen tyyli? Mummeleilla on järjestäen turkishatut ja -takit. Sitten on niitä monia hoikkia ja usein erittäin pitkiä naisia, jotka pukeutuvat (ainakin talvella) leggingseihin ja karvaliiviin ja törkeän korkeisiin korkkareihin. Meidän silmäämme siis hiukan Itä-Eurooppalaiseen tyyliin, vaikka täällä oikeasti takapajula Suomen länsipuolella sijaitsemmekin (juu, katsokaa karttaa ja yllättykää, me ollaan oikeasti siellä ihan kaukana perällä jossakin jos täältä päin katsoo). Paikallisethan eivät välttämättä ollenkaan ilahdu jos heitä menee vahingossa sanomaan itäeurooppalaisiksi. Kuitenkin, hattua nostan heille, jotka pystyvät vanhan kaupungin mukulakivissä ja talven suolatussa sohjossa kävelemään korkokengissään.

Tässä mummelit postissa tammikuussa.
On muuten aika hieno lähiposti meillä.
Taattua menneen ajan tyyliä.

Alkuun täkäläinen tyyli pisti enemmän silmään, mutta enää ei niinkään ylläty jos jossakin esimerkiksi työntekijöiden asut ovat omaan silmään hieman liian paljastavat. Elokuvateatterissa kaikilla on päällä sellainen makkarankuori trikoominihame, jota saa koko ajan olla kiskomassa alaspäin. Ja ihonväriset sukkahousut tietenkin ympäri vuoden, ei täällä varmaan paljoa pohdita keväisin, että saakohan jo nyt laittaa mustien sijaan ne ihonväriset? Tämän keskustelun kun olen useaan kertaan käynyt Suomessa. Eihän siinä, mutta kuvittelen joskus jos minun itseni tarvitsi tällä varrella pitää samaa asua töissä, näyttäisi se varmasti omasta mielestä liian paljastavalta ja tuntuisi varmasti epämukavalta. Uutistenlukijoilla ja säänaisilla on myös välillä silmään osuvat vaatetukset. Ei meillä Suomessa laiteta piikkikorkokenkiin ja tiukkaan lyhyeen pinkkiin mekkoon ketään keski-ikäistä naista sääkartan eteen, eihän? Voitaisiinpa laittaakin ja ilman, että siitäkin tulisi sanomista tai arvostelua.

Paikallistyyliä eri aikakausilta.

Menneellä viikolla bongasin vastapäisen ravintolan tarjoilijalla pinkit takamuksen paljastavat minishortsit päällä.  Kesää innolla odottaen?! Klubeilla ja näköjään brittien kaljoittelupaikoissa on parhaillaan jo kymmenen aikaan illalla kova meno ja baaritiskin päällä tanssimassa puolialastomia naisia sukkanauhoineen. Samanmoisiin puolialastomiin korokkeilla ketkutteleviin tanssijoihin törmää täällä kuulemma klubeillakin. Mautonta, ei ehkä voi muuta sanoa.

Nämä turkismuijat ja korkokenkäilijät (tanssitytöistä puhumattakaan) eivät tosiaan ole koko kuva kadulla vastaan tulevista! Ihan samalla tavalla täälläkin on ihmisiä joka lähtöön ja pukeutumistyyliin. Vastaan tulee paljonkin nuorisotyyliä skeittilautoineen tai selkeästi hipsterityylillä vetäviä tyyppejä. Tällaisia tapaa erityisesti nuorekkaista tapahtumista ja street food kojuilta. Eräs mies tanssahteli yksi päivä fiiliksissä kadulla mankka täysillä muista välittämättä. Eikä läpinäkyvissä silmälasien sangoissa ei ollut tietenkään linssejä. Sitten on niitä kasarityyliin jumahtaneita vanhempia henkilöitä kuten tämä meillä käynyt remppapena. Hänellä oli rehellisesti aito kasarituulitakki neontekseineen ja se kasaritukka. Mielestäni täällä ei myöskään paljoa katsota huonolla tai jäädä suu auki ihmettelemään jos on omalaatuinen tyyli (tai sitten vain ei ole osunut kohdalle kauhistelevia tilanteita). Kadulla saa kulkea mukavasti omana itsenään.

Kampaajalta mentiin suoraan turistikierrokselle linnalle.

(Ps. älkää pliis sitten ottako näitä slaaviyleistyksiä liian tosissaan.)