Viisi viikkoa jäljellä

Hei kaikki,

Syksyn arki on vienyt hurjaa vauhtia mennessään. Koulun alettua tiesin, että viimeiset neljä kuukautta Slovakiassa alkavat. Sain huomata, miten ensimmäiset kolme vain hujahtivat ohitse. Syksy on kyllä ollut samalla ihanaa, mutta myös ahdistavaa aikaa. Ihanaa oli perusarki duunikavereiden kanssa ja harrastukset sekä erityisesti syyslomareissu Prahassa ja Bratissa siskon kanssa. Toisaalta mitä enemmän ihmisiä alkoi kysellä tulevaisuudensuunnitelmista joihin ei ollut antaa mitään vastausta, alkoi ahdistaa hieman lisää. Koska lennätte Suomeen? Mihin maahan tai kaupunkiin muutatte? Olisitteko halunneet jäädä Slovakiaan vielä pidemmäksi aikaa? Älkää lähtekö. Etkö voisi vielä jäädä puoleksi vuodeksi töihin vaikka poikaystävä muuttaa jo takaisin? Ja niin edelleen... Kun vastaus on "emme tiedä vielä mitään" alkaa asia kaivertaa hieman lisää. Toki sen tiesimme jo kesästä saakka, että mieheni yritys täällä ei tule jatkamaan ja toimistokin jo suljettiin aiemmin hänen jatkaessa syksyn kotitoimistosta. Hänen on nyt siis aika palata Suomen toimistolle jatkamaan hommia. Ei siis ihan vain mihin maahan tältä pallolta, come on people, ihan kuin vain voitaisiin valita mikä tahansa kohde. (Tässä tapauksessa oltaisiin varmaan jo jossain Barbadoksella tms.)

Paljon pohdittavaa

Suuri kysymys meille oli myös pitkään valita kahden kaupungin väliltä Suomesta. Palaisiko takaisin pienempään kaupunkiin, josta muutimme tänne vai lähteäkö pääkaupunkiseudulle parempien työmahdollisuuksien perään ja lähemmäs ainakin minun perhettäni. Tällaisia asioita ei voi ihan vain sekunnissa päättää. Tietenkin tämäkin on osittain meistä riippumaton päätös, kunnes mieheni työpaikka ilmoitti, että sijoituspaikka on heille oikeastaan ihan sama. Pohdittavaa on siis ollut riittämiin. Täytyy myöntää, että olemme pystyneet valitsemaan lokaation, mutta kaikki muu on vielä aika levällään. Olemme olleet yhteydessä vuokranantajan edustajaan kämpän irtisanomisessa eli tuleva kodittomuus on ainakin varmaa. Pitäisi vain sopia avainten luovutuksesta tarkemmin, että voisimme alkaa ostamaan lentoja Suomeen. Noh, onhan tässä vielä kuukausi aikaa.

We <3 Praha

Amazing Sushi @ Hanabi Sushihouse

Hot wine!

Muuttojärjestelyissä on yllättävän paljon asioita, joita tulee ottaa huomioon. Yritin jo huudella Kelalle, että ottaisivat minut vuoden vaihteesta takaisin Suomen sosiaaliturvaan, mutta mokomat eivät hyväksy lomaketta yli kuukautta etukäteen. Pitäisi selvittää, miten haen eläkettä täällä tienaamistani ansioista ja mitä kaikkia helkkarin leimattuja lomakkeita tulen tarvitsemaan mm. mahdollisia suomalaisia työttömyystukia hakiessa jos ei työnhaku nappaa heti tammikuun alusta. Foreign police on toinen murheenkryyni, josta kyllä ilmeisesti pääsee poistuessa eroon helpommin kuin tullessa (tässä tulotarina), joskin olemme kuulleet tästäkin poistumisprosessista erilaisia versioita. Asumisluvan kanssa voisi varmaan vain poistua maasta ja unohtaa koko asian, mutta kun se sitoo meidät tähän osoitteeseen täällä, tulee meidän ehkä kuitenkin ilmoittaa jotakin lähdöstämme. Samoin minun tulisi irtisanoa kaikki kantiskortit Tescoon ja DM:ään, ettei tulisi mitään postia. Wish me luck. Sitten on vielä kaikki Suomesta tulevat postit, jotka pitäisi ohjata jonnekin. Esimerkiksi se kaikista ihanin (L)Opettaja -lehti, joka tulee joka saamarin toinen viikko, vaikka sitä ei koskaan ehdi lukea.

We <3 Brati

She <3 Čumil

Päiväkahvit Mondieu Laboratoriessa. Iso suositus.

Kasville ja tauluille olen jo löytänyt naapuruston ystävistä adoptoijan. Tulimme tänne viiden matkalaukun ja käsimatkatavaroiden kanssa ja nyt suoranaisesti hirvittää montako laukullista lähtee takaisin. Joitakin täältä ostamiamme keittiötarvikkeita haluamme ottaa mukaan ja vaatteitakin on tullut ostettua lisää kahden vuoden aikana. Siihen päälle vielä sitten kaikki matkamuistot ja 2 000 viinipulloa, jotka haluaisit tuoda mukanasi. Pitää ehkä ottaa nuo nollat pois. Ja tilata Suomeen Alkoon jo valmiiksi Slovakialaista viiniä? Tatra tea -likööreistä olen päättänyt jo viedä mustan, valkoisen ja harmaan ihan vain kauniiden pullojen takia. Harmaa vain sattuu olemaan Outlaw 72% teelikööri. Rakkaat ystävät, tervetuloa sitten tupaantuliaisiin! Kaikenlaista pakkauslistaa on alettava kirjoittamaan ja mieheni jopa listasi ravintolat, joissa pitää vielä käydä ennen lähtöä. Samaan syssyyn kun vielä laskee kaikki treffit, mitä pitää sopia nähdäkseen ja hyvästelläkseen kavereita, voin taata, että joulukuukin tulee hujahtamaan nopeasti. Tällä hetkellä mennään todella ristiriitaisilla tunteilla. Olisi ihana jäädä pidemmäksi aikaa, mutta samalla on ihana palata Suomeen ystävien ja perheen luokse. Lasten herkistely töissä minun lähtemisestäni on pahinta. Niitä pikkumonstereita tulee jäämään kova ikävä.

Rautakaupasta löytynyt Herra Kaktustonttu lähti kotiin koristamaan tämän vuoden joulua! <3

Tällaiset terveiset tältä erää täältä paluumuuttajan tunteiden vuoristoradasta,

Chilli sushijoulu

Slaavijoulu muutamalla sanalla:

Joulukuusi - must
Vieraat
Ihanat joulutorit Wienissä
Laamat drinkillä
Riisipuuro
Karjalanpiirakat
Oltermanni
Juustolautanen - myös must
Lohimössöä ruisnapeilla
Huikeet sushit
Tiimipaidat ja jouluasusteet - check
Hurjat rinnekelit
Great slopes
Turreilua
B-day paaarty

Kuvat puhukoon puolestaan!

Rentouttavan loman jälkeen oli kiva palata takaisin arkeen.

 Ps. Dropbox ilmoitti jo jokusen aikaa sitten, että aikoo laittaa Public kansion yksityiseksi, joka todennäköisesti tarkoittaa sitä, että kaikki blogin kuvat häviävät tämän myötä näkyvistä. Pitääkin alkaa säätämään jotakin näiden suhteen. Saattaa olla melkoinen homma. :(

Suomituristi puristi sukkasandaaleis

Lomalla part 1
Suomessa

Tammikuusta lähtien olin käynyt jo kahdesti Suomessa ja mieheni jopa kolmesti. Tällä kertaa ostettiin menoliput kesän kolmansiin häihin. Kuitenkaan ei paljon napostellut lähteä heinäkuussa Suomeen vain viikonlopuksi niin kuin aiemmilla polttari- ja hääreissulla. Huutelin jo sukulaisillekin hyvissä ajoin, että mökille olisi tämän vierailun aikana päästävä.

Wienin kentällä työntekijät puhuivat meille slovakkia, öö?
Enikeis, skool lomalle!

Ja sitten meillä oli vielä tämä loputon menopaluulentojen suma väärään suuntaan aina Helsingistä Wieniin ja takaisin. Tarkoituksena ei ole ehkä hetkeen näiden tapahtumien jälkeen tulla käymään Suomessa, joten piti päästä eroon tästä kierteestä. Onneksi kaverit ehdottivat kylään tulemista jossain vaiheessa heidän lomaansa ja kas kummaa kun saatiinkin heidän kanssaan aikataulut osumaan kohdilleen ja vielä ynnättyä Prahan matka samaan syssyyn. Paluulento saatiin Norwegianilta halvemmalla Prahaan, josta bussiyhteys Bratislavaan kustansi vain 10€. Mutta tästä reissusta myöhemmin lisää, nyt oltiin turinoinnissa vasta menossa Suomeen.

Ystäväni häät järjestettiin kotipaikkakunnallani, joten meitä oli jo kentällä vastassa VIP kuljetus kotiin eli äiti! Siskokin pääsi kivasti töiltään mukaan viettämään meidän kanssa aikaa. Perhe on paras! Saavuttiin Suomeen myöhään illalla torstaina, joten perjantaina ehdittiin vielä hengailla maman ja siskon kanssa. Sattui törkeän sateinen päivä, mutta ei se haitannut. Käytiin tsekkaamassa kotikulman kuumin ostari (ne jotka tietää mistä on kyse, tässä kohtaa on lupa nauraa), ajettiin Helsinkiin lounaalle ja sitten tissuteltiin kotona pelaten Blokusta (peliä, joka on tosi hyvä ja koukuttava, joskin saattaa aiheuttaa perheriitoja).

Äitini oli vihjaissut mummille tulostamme ja sovitiinkin mummilaan lauantaina lounastreffit. Mummilasta saa ainakin aidot suomalaiset karjalanpiirakat ja sitten kaikkea mahdollista muuta tarjottavaa ähkyyn asti. Meillä oli kuitenkin häät edessä, joten piti hieman rajoittaa tuota syömisen määrää, jotta mahtuisi vielä mekkoonkin. Suuri pelastukseni oli pikkusiskoni, joka auttoi minua kampaukseni kanssa. Itse en kyllä osaa omalle tukalleni tehdä yhtikäs mitään. Nyt sai lähteä häihin ihanan nuttura- ja lettikampauksen kanssa. Kiitooooos! Lähdimme häihin, joissa oli ihana tavata ystäviä ja viettää heidän kanssa aikaa ihastellen samalla upeaa hääparia ja heidän osaamiaan tanssiliikkeitä (OMG, meidän niin täytyisi mennä tanssikurssille).

Suomessa on niin ihanan vihreää!

Ihanat häät!

Seuraavana päivänä olimmekin varanneet jo bussiliput mieheni vanhempien luo. Ensin vain piti istua tunnin verran autossa ja sitten reilu kolme tuntia bussissa. Täytyy myöntää, että kun ei hetkeen ole matkustanut noin pitkiä matkoja bussilla, tuntui se aika puuduttavalta. Jopa lento Wienistä Helsinkiin on nopeampi ja sujuu vaivattomammin. Meillä Euroopassa pääsee noilla kilometreillä jo hyvin pitkälle ellei jopa muutaman maan läpikin jo. Näitä mittakaavoja on kyllä monen suomalaisen vaikea ymmärtää ja toisinpäin ulkomaalaisten ymmärtää, että matkustamalla kolme-neljä tuntia Helsingistä pohjoiseen, ei olla päästy vielä minnekään ja ollaan nähty vain peltoa ja metsää. Yep.

Siis nää ihanat! <3
Kissaa ei oikeen kiinnostanut posettaa kuvissa. :'D

Miehen vanhemmat olivat juuri muuttaneet uuteen asuntoon, jota oli kiva päästä katsastamaan. Täälläkin residenssissä oli huippuhyvä majoituspalvelu! Käytiin samalla katsastamassa entisen asuinpaikkakunnan mestat, torin antimet ja tietty filmaamassa ulkkiskavereille kaikennäköistä tärkeää kuvaa Suomesta (maisemien lisäksi esim. kaupan valikoimasta ja oluiden hintatasosta). Pitihän se ajaa sen verran pilistä, että käytiin ihmettelemässä vanhan asunnon ikkuinoitakin. Käytiin myös tulevien reissukavereiden luona suunnittelemassa tulevaa reissua. Anoppilan pyörävuokraamosta sai kaksi upeaa citypyörää, joilla yksi ilta hurautettiin ystäväpariskunnan luokse kylään pelaamaan mölkkyä ja petankkia. Takapuoli tuli kipeäksi kun ei ollut hetkeen pyöräillyt. Reissu oli kuitenkin sen arvoinen. Kiitokset kahvitteluista ja jätskittelyistä frendit!

Perillä odotti myös innokas koiruus.

Seuraavana päivänä otin suunnaksi legendaarisen Savonlinnan, rakkaan entisen opiskelukaupunkini, jossa minua olikin jo vastassa ex-vaiffi (eli edelleenkin vain entinen kämppis) ja sen tuore aviomies. Suunnattiin suoraan Lettukahvila Kalliolinnaan, jolle annamme kaikki vahvan suosituksen. Sieltä saa hymyilevää ja loistavaa palvelua ja niin taivaallisen hyviä makeilla tai suolaisilla täytteillä täytettyjä plättyjä. SuperMUMS. Käytiin myös entisellä työpaikallani Linnakrouvissa iltapäivän virkistävillä kuohujuomilla. Tämäkin paikka saa suuren suosituksen oopperavieraille tai muuten vain kaupungissa pyöriville! Sitten olikin aika heivata miehet (hups, oma jäi jo aamulla kotiin) oman onnensa nojaan ja lastata auto täyteen herkkuruokaa, viiniä ja upeita leidejä ja ottaa suunnaksi Punkaharjun mökki. Se kaikista pyhin ja kaunein paikka maailmasta, minne oli päästävä edes kerran kesässä vaikka mikä olisi.

Savonlinna on aina yhtä ihana!

Mökillä pääsi relaamaan, emännöimään, sytyttämään grillitulia ja lämmittämään saunaa. Ja uimaan suhteellisen lämpimässä Saimaassa (tais olla tuulisella kelillä +18 asteista). Ainiin ja mainittakoon vielä, että me independent women teamin kanssa tehtiin loimulohet ihan ite. Tästä ollaan ylpeitä. Tietenkin suoritettiin myös parin vuoden takaa legendaariset mökkiolympialaiset! Vähän harmitti kun ei päässyt selältä puhaltavan tuulen takia soutamaan (tyhmät aallot) kun oikein uhosin salikaverilleni meneväni käyttämään sitä aitoa ja oikeaa soutulaitetta. Shh, ei kerrota hänelle. Tärkeintä oli kuitenkin, että pääsi viettämään aikaa näiden ihanien ystävien kanssa. Ahh, kyllä tämän mökkireissun naurunremakan määrällä jaksaa taas vaikka ens vuoden tsembaloihin asti!

Nyt on herkkua!

Oli aika palata kotitukikohtaan pesemään pyykkiä ja pakkaamaan seuraavaa etappia, Prahaa, varten. Onneksi mökiltä kerkesi palata Lappeenrannan kautta. Aikaa jäi juuri sopivasti käydä satamassa vetämässä kunnon vety ja päälle vielä pehmistä. Huhhuh, kyllä viikossa ehtii kokea kaikenlaista huippua!

Onnellista elämää

Viime aikoina on aika mennyt tosi haipakkaan. Kielikurssin koe lähenee ja tahti vaan tiivistyy, samoin kuin oma motivaatio laskee koko ajan mitä vaikeammaksi opeteltavat asiat siellä menee. Kaksi viikkoa sitten mieheni lähti viikoksi työmatkalle Iraniin, jolloin onneksi sain seuraa kavereilta viikonlopuksi. Kuitenkin hänen palatessaan kotiin, lähdin minä seuraavana päivänä lentäen Suomeen ex-vaiffin (eli oikeasti entisen kämppiksen) polttareihin. Oli ihan jännä lähteä käymään kotimaassa, vaikkakin visiitti oli tällä kertaa hyvin lyhyt, vain pe-su. Muutoin ei ollut vielä tullut ikävä Suomeen. Oli kuitenkin jossakin määrin ensin pieni shokki saapua Helsingin keskustaan, joka oli perjantai-iltapäivällä täynnä ihmisiä ja menoa ja meininkiä. Siis ihan vaan, että mihin suurkaupunkiin sitä onkaan tupsahtanut kun piti harjoitella vetolaukun kanssa pujottelua ihmismassoissa joka paikassa. Huh! Bratislavan pitäisi olla saman kokoinen kaupunki, mutta ei kyllä täällä ihan samanlaista keskustaa ole.

Piti ihan miettiä, että miten näiden julkisten lippujen kanssa oikeen täällä toimitaankaan (pitääkö leimata?! kauan tää on voimassa?!), ihan kuin olisi ulkomailla, eiku hetkonen olenhan mä tavallaan tullut ulkomaille... Hetken aikaa oikeasti oli jopa hassua istua junassa, jossa ymmärsi muiden ihmisten keskustelut. Menin kampin DNA -liikkeeseen vaihtamaan sim-korttiani suominumerosta pienemmäksi, jotta se mahtuu uuteen puhelimeeni ja ulos astuttuani huomasinkin olevani Uniikin keikalla keskellä kauppakeskusta. Haha, mahtavaa! Mahtavaa oli myös saada ihanan iloista ja pirteää asiakaspalvelua sekä DNA:sta että jostain mistä hainkaan vähän syötävää itselleni. Slovakit voisivat kyllä monissa paikoissa ottaa oppia suomalaisesta palvelukulttuurista. Oikeasti.

Lauttasaaren upeat puitteet!

Muutoin perjantai sujuikin polttareita valmistellessa askarrellen ja kuulumisia opiskelukavereiden kanssa vaihtaen. Niin ja kävin myös keskustassa entisellä työpaikalla vähän yllättämässä tuttuja. Jostain kummasta vain alkoi illalla tuntua kurkussa ja seuraavana aamuna se oli jo tosi kipeä. Ei voinut siis huonompi tuuri olla flunssan kanssa, mutta douppasin sen verran (eli paljon), että pystyin olemaan koko polttaripäivän meiningissä mukana. Parasta oli päästä viettämään aikaa ystävien kanssa, erityisesti tietenkin päivänsankarin, ja saada samalla uusia tuttavuuksia. Polttaripäivä meni hurjan kivasti ja nopeasti!

Edustavana liikenteessä!

Pieni raha-ahdistus kyllä iski pakostikin, sillä suomen hinnoilla joisi ja söisi ruhtinaallisesti täällä. Ainakin illan kohteessa flunssaan tilattu rommitoti kustansi kympin luokkaa. (Miten sinne sopeutuu takaisin? Tosin palkassakin sitten on kivemmin sitä nollaa perässä tai no ainakin isompaa lukua ekoissa numeroissa.) Sunnuntaina sain isältäni kyydin avoautolla lentokentälle. Olin ensimmäistä kertaa avoauton kyydissä, mutta flunssan takia kokemus ei valitettavasti ollut niin upea, millaiseksi olin sen ajatellut joku päivä olevan. Paluumatka oli siis aika kamala, kylmänhiki otsalla kiemurtelin ahdistuneena ihmisjoukoissa lentokentällä, mutta koneessa onneksi sain ikkunapaikan ja mahdollisuuden nojata seinään ja nukkua, ah. Ihana mieheni oli autolla vastassa Wienin lentokentällä ja lähdettiin ajamaan kotiin nopeasti, sillä piti päästä katsomaan Suomen finaalipeliä. Kanada ei kaatunut, voi harmi.

Tästä reissusta ehdin palautua normaaliin arkeen kolmeksi päiväksi ja yrittää samalla parannella flunssaa. Ystäväni olivat tulossa kylään! Torstaina siis otettiin taas pösön suunnaksi Wienin lentokenttä ja haettiin yksi ihanuus kyytiin ja tutustumaan Slovakian ihmeelliseen maailmanmenoon. Käytiin tietenkin ensimmäisenä syömässä Slovak pubissa slovakkiruokaa (valkosipulikeitto tarjottuna leivässä vaan on namia) ja päästiin naureskelemaan ravintolahinnoille. Suora lainaus: "siis täh, maksaako nää annokset vaan näin vähän?" Kyllä. Kolmen henkilön ruoat ja juomat kustansivat 34€ ja mies taisi ainakin kolme kaljaa ehtiä tässä ajassa juomaan ja me lasilliset viiniä ja kofolat (paikalliskokikset), ruoista puhumattakaan. Perjantaina suunnattiin ah niin kauniille (noot) päärautatieasemalle vastaan kahta ihanuutta ja jengi oli koossa! "Meil on hyvä jengi koossa taas, ei todellakaan olla synnytty oottamaan, tää on parasta just nyt, tää on parasta just nyt!" (Sori oli pakko ku alko soimaan päässä.)

Matkalla lentokentälle pysähdyttiin tien varteen
parsakojulle, josta ostettiin littanoita persikoita!

Huhhuh mitä läppää lähtikin heti lentämään kun ei oltu pitkään aikaan nähty. Kotiuduttiin meille, lähdettiin syömään, syömästä laivaravintolan kannelle drinksuille ja kelithän hellivät lähempänä 30 astetta. Käveltiin ekaa kertaa vihreä silta eli 17.5. jalankulkijoille avattu uusittu "vanha, uusi silta" (joo näil on nää nimet aika hyvin hallussa) johon tulee pian myös ratikkayhteys. Sieltä eksyttiin muutaman puutiikin kautta puistoilemaan Eurovean ja Tonavan väliin. Näissä hetkissä elämä on niin laiffii! Ja ihana päästä höpöttelemään kavereiden kanssa pitkästä aikaa. Lauantaina otettiin suunnaksi keskiaikafestivaalit (tällä kertaa Slovakian puolelta). Tapahtuma sijaitsi siis Červený kameň -linnalla eli erittäin upeissa puitteissa. Slovakia todella on tuhansien linnojen maa jos meillä on ne järvet. Festareissa pääsi jälleen nauttimaan keskiaikaisesta tunnelmasta, hyvästä ruoasta ja ritarishowsta, näin muutamia mainitakseni. Linnassa ei jaksettu kiertää sisällä, joskin nähtävää olisi varmasti riittänyt sielläkin.

Laivaravintolan kannella kelpaa köllötellä aurinkotuoleissa.

Välikuoleman jälkeen lähdettiin illaksi syömään ja päädyttiin Gatto Mattoon italialaiselle. Suosittelen, sillä palvelu oli todella hyvää ja ruoka oikein maittavaa! Jälkkäreille mentiin vielä Zeppelin kahvilaan, jossa tarjoilija aiemmalla visiitillä kehui minulle ja silloisille matkaseuralaisilleni, että heillä on kaupungin parhaat kakut. Pitihän ne lähteä testaamaan! Zeppelinistä olen saanut myös aina tosi hyvää palvelua englanniksi ja jopa ylimääräistä infoa vaikka sun mistä perinteisistä pääsiäismunien koristeluista aina kaupungin historiaan. Kakkuja löytyykin niin, että oli vaikea valita, mums! Eli tämä kahvila saa myös vahvan suosituksen!

Ah, onnellisuutta!

Sunnuntai vietettiin shoppaillessa ja tietysti ihastellen kaupunkimme maamerkkiä eli linnaa. Perinteiset hyppykuvat otettiin myös linnalla. Tästä olikin hyvä siirtyä linnan pihaan sillä käynnissä koko viikonlopun linnan pihassa oli Slovak food festival. Jee, lisää herkkuja! Ruokafestareille piti ostaa omia doxx -lipukkeita, jotka sitten toimivat koko alueella valuuttana. Tarjolla oli kaikkea hyvää ja missä puitteissa! Testattiin ainakin pulled veal -miniburgereita ja sellaisia pullarullia, joiden taikina kääritään puisen lieriön ympärille ja paistetaan hiilloksen päällä pyörien. Päällysteeksi saa mm. kanelia, pähkinää ja vaniljaa. Nämä ovat nimeltään trdelníky.

Käytiin tutkailemassa myös Tatra tean telttaa, jossa yllättäen saimme maistiaisia paikallisista teelikööreistä. Pulloja olen ihastellut jo pitkään kaupassa, mutta näin vahvan teeliiköörin ostaminen ei ole vielä houkuttanut niin paljoa, että olisi tullut ostettua ja maistettua. Nyt tuli sekin sitten testattua. Aika vahvaa kamaa, joskin maistoin kookosversiota, joka maistui todellakin kookokselta, eikä onnekseni niinkään teeltä, josta en liiemmin pidä. Prosentit tosiaan vaihtelevat makujen mukaan paristakymmenestä aina 72% asti. Tästä siis takuuvarma paikallistuliaisvinkki Slovakiasta.

Tää on pakko jakaa, koska only in Slovakia.

Kiitos vieraille ja tervetuloa taas! Ihana oli päästä Suomeen ystävien luo ja vastaanottaa heitä myös tänne kyläilemään. Elämä menee näissä tilanteissa aika lomailuksi, mutta siitä on taas hyvä palata entistä energisempänä ja onnellisempana arkielämään. Arkielämään, johon kuuluu nyt vahvasti kolmas ja tähän mennessä todellakin rankin saliohjelma, pilatekset, kurssit, pyykit ja nää perussetit. Ex-vaiffin näen seuraavan kerran parin viikon päästä kävelemässä alttarille. En malta odottaa! Elämä on ONNELLISUUTTA!

Ensimmäiset viikot

Ensimmäiset viikot Bratislavassa kuluivat aika hölmistyneissä tunnelmissa. Täällä sitä nyt oltiin. Alkuun prioriteettina oli oman asunnon löytäminen ja sitä kautta kotiutuminen uuteen kaupunkiin. Majoituimme ensialkuun Bratislava City Apartmentsin pienenpienessä huoneessa viiden matkalaukun kanssa. Tilaa ei tosiaan ollut liiemmin. Ei silti haluttu hotelliin, sillä aamupala ja jatkuva ulkona syöminen olisi alkanut kyllästyttää, varsinkin kun ei ollut aavistustakaan kauanko jouduttaisiin tilapäismajoituksessa asumaan. Kun saavuimme kämpille ensimmäisenä päivänä meitä vastassa oli todella pahasti tupakalle haiseva vanhempi herrasmies, joka johdatti meidät sisäpihan läpi ovesta sisään ja portaisiin. Sisäpihan toisella puolella oli autio kaatumaisillaan oleva rötiskö, joten ajattelin mielessäni, että mihin kauhuelokuvaan olemme oikein joutuneet. Huone itsessään oli ihan siedettävä ja papparainenkin osoittautui ihan mukavaksi, kun myöhemmin tarvittiin fiksiä kaukosäätimeen ja wifiin.

Mieheni aloitti työt heti seuraavana päivänä saapumisestamme ja minä pyörin kaupungilla jalkani kipeäksi. Mies tuli komeasti ensimmäisen työpäivän jälkeen kotiin kädessään julkisen liikenteen sakot. (Aplodini.) Täällä ei ihan joka syrjäisemmällä pysäkillä olekaan niitä lippuautomaatteja, joten hän oli ollut liian laiska ensimmäisen päivän päätteeksi kävelemään vilakassa säässä kauas ostamaan lippua ja boom oli niinkin hyvä tuuri, että tarkastajat sattuivat kohdalle. (Sittemmin olemme joutuneet lipuntarkistukseen ehkä kolmisen kertaa ihan maksimissaan.) Tuli siis asiaksi hankkia julkisen liikenteen matkakortit, jotta sama ei enää toistuisi. Eikä tarvitsisi joka kerta ostaa kertalippua. Tämä vain vaati sönköttämisen lippuluukulla slovakkitädeille, jotka eivät todella puhu englantia. Saatiin käteen slovakinkieliset hakemukset. Onneksi miehen paikalliskollega auttoi meitä täyttämään ne slovakiksi, käytiin hakemassa passikuvat ja mentiin takaisin sönköttämään, että nyt tarttis saada nää kortit. Ulos asematunnelin lipunmyynnistä asteli kaksi aika onnellista matkakortin haltijaa. Huh, yksi asia oli hoidettu.

Pari päivää vietettiin loskakeleissä. Nää tunkee suolaa joka puolelle, joka tekee

teistä lähinnä kuolemanliukkaat loskaluisteluradat. Suomalaisarvosana: 1/5.

Yhtenä ensimmäisinä päivinä yritin mennä takaisin kämpille, mutta en yksinkertaisesti osannut avata ulkoportin ovea avaimella. Mitä ihmettä? Kääntelin joka suuntaan, mutta ovi ei auennut. Täytyi sitten soittaa apartmentsin ulkopuolella olevan esitteen numeroon ja selittää tilanne. Nainen puhelimesta laittoi jonkun poitsukan asialle ja hän tuli avaamaan minulle oven. (Vähäx noloo.) Suomalaisena on tottunut meille itsestäänselvään logiikkaan esimerkiksi ovien avaamisessa. Täällä se ei olekaan niin yksinkertaista. Kämpille oli yhteensä 4 avainta, jotka oli värikoodattu ulkoporttiin, ulko-oveen, käytävän oveen ja asunnon oveen. Ja kaikki kääntyivät vähän eri suuntiin. Simppeliä, eikö? Apartmentissa riippuen sähkökatkaisijasta, valot sai päälle yleensä painamalla katkaisinta alaspäin, mutta vierekkäiset saattoivat toimia mihin suuntaan vain. Siinä oli sitten opettelemista. Muutenkin esimerkiksi rullaportaat samassa asematunnelissa menevät oikealta ylös ja vasemmalta alas ja 50 metrin päässä toisinpäin. Mikäs siinä. Tähän on vissiin totuttava.

Saimme firman puolesta yhdeltä paikalliselta yritykseltä house hunting -palvelut. He etsivät meille toiveitamme vastaavia asuntoehdokkaita ja saimme joulun alla jo Suomeen kuvauksen kuudesta asunnosta. Päätettiin mennä katsomaan niistä kolmea. Loput taisi olla ihan kaameeta mummola/slaavityyliä. Ensimmäisen viikon lopulla päästiin vihdoin katsomaan asuntoja. Ensimmäinen asunto oli kuvien perusteella aika hylkäämispuolella, mutta paikan päällä yllätti valoisuudellaan ja hyvällä sijainnilla. Toinen asunto oli alunperin suosikkimme, mutta "tipula" nimen saanut täysin keltaisella maalattu asunto oli paikan päällä liian keltainen. Ehkä niin keltainen, ettei suomalainen silmä voisi siihen tottua. Kolmannessa asunnossa oli hieno näköala vuorille, mutta sijainti oli ison tien varressa kaukana kaikesta. En halunnut slaavivaimona jäädä loukkuun jonnekin syrjään.

Näkymä tulevan kämpän takapihahoodeilta.

Onneksi ehdimme napata ensimmäisen asunnon linnan liepeiltä ja olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä. Kyseinen firma hoiti puolestamme asunnon kunnon tarkistuksen ja kaikki kirjattiin vastaisuuden varalle ylös tai otettiin kuvia joistakin kohteista. He tekivät meille myös laajan vuokrasopimuksen slovakiksi ja englanniksi ja selittivät kaiken tarpeellisen asuntoon liittyen. Uskoisin, että tässäkin asiassa oltaisiin oltu aikalailla vaikeuksissa jos oltaisiin yritetty ilman slovakin kielen taitoa hoitaa itsellemme asuntoa. Enää meidän tuli siivota uusi asunto ja sitten rullata kaikki matkalaukut kämpille. Onneksi ratikalla pystyi muuttamaan yhden pysäkin välin. Tuli sekin muuttoväline sitten testattua.

Avaimet (ranskishullun naisen tyyliin) omaan kotiin!

Oman asunnon saaminen vei suuren stressipallon pois hartioilta. Vaikka asunnon etsintä hoitui ulkoistettuna helposti, törmäsimme kuitenkin ongelmiin mieheni firman kanssa. Kukaan ei näyttänyt tietävän miten asunto maksetaan tai miten vuokrasopimus kirjoitetaan kun kyseessä on komennussopimukseen liittyvä asuntoetu. Mieheni on ensimmäinen ulkomaille lähetetty henkilö, joten hänen firmansakin on joutunut uusien asioiden äärelle. Tosin tietyt asiat ovat olleet hoidettavina jo kauan ennen lähtöämme, joten meille oli aika uskomatonta törmätä siihen, että kun asiat alkoivat rullata nopeasti täällä päässä, emme saaneetkaan mitään vastauksia Suomesta. Tuskin kukaan jaksaisi tilapäismajoitusta matkalaukkujen kanssa paria viikkoa pidempään, joten meidän oli pakko ottaa asunto omiin nimiin ja pulittaa omasta pussista takuuvuokrat ja muut, jotta saisimme haluamamme asunnon (!#&*§!#*?!). Myöhemmin saimme sovittua maksuasiat kuntoon, mutta voin rehellisesti kertoa, että silloin ketutti suuresti. Uuteen kaupunkiin kotiutumisen kannalta oma kämppä on erittäin tärkeä. Voi hengähtää ja alkaa rauhassa asettua aloilleen ja alkaa tutkia lähiympäristöä.

Kun saatiin kämppä, saatiin myös autotallipaikka ja voitiin vihdoin hakea auto vuokraamosta. Saatiin Pösö. Suht pienenä autona se mahtuu todella lähelle seinää peruutettuna autotalliin. Slaavivaimo ei ole vielä toistaiseksi kokeillut autolla ajamista täällä saati autotalliin mahduttamista. Täytyy joku päivä rohkaistua. Käytiin kaupassa täydentämässä tyhjänä ammottavia kaappeja ja ostettiin meidän mielestä paljon tavaraa. Vedenkeitin, pesuaineita, shampoota, eväsrasioita, kilo jauhelihaa ym. ym. Täysi ostoskärryllinen ja selvittiin muistaakseni n. 80 eurolla. What? Ensimmäisiä kertoja ostosten teko kyllä melkein nauratti Suomen hintoihin verrattuna. Mutta on täällä sitten sellaisia tuotteita, mitkä maksavat enemmän. Esimerkiksi merkkikosmetiikka on Suomen hinnoissa ja Lorealin ym. shampoot ja hoitoaineet peräti kalliimpia. Golgaten hammasharjatkin olivat aika hinnoissaan. Ja sitten on tietysti näitä tuotteita, millä ei täällä ole niin kovaa menekkiä tai niille on vastaava paikallistuote. Esimerkiksi feta tai kaikki texmex kamat ovat kalliita. Kuudesta tortillalätystä saa pulittaa kolmisen euroa ja Santa Marian salsasta nelisen euroa. Löydettiin kaupasta ekoilla viikoilla myös maitorahkaa. (Woop woop!) Kermat, ruokakermat ja kermaviilit olivatkin sitten vaikeampi juttu hahmottaa alkuunsa. Kaikissa purkeissa lukee smotana. Siitä sitten päättelemään prosenteista ja kuvista ja purkkeja heiluttelemalla koostumusta. Maistamalla sitä selviää myös.

Perheostokset.

Ne kaikki smotanat..

Lennettiin Bratislavaan sunnuntaina 3.1. Huomattiin, että Jokerit oli tulossa pelaamaan KHL matsia ekalla viikolla Bratislavaan, mutta liput oli valitettavasti jo loppuunmyyty. Toisekseen nuorten U20 mm finaalipeli osui tiistaille ja tottakai oli löydettävä jokin baari, missä voitaisiin katsoa Suomen peliä. Jotenkin eksyttiin Jokereiden sivulta vielä kyselemään mahdollisia lippuja ja bongasin jostain sivulta yhdestä kommentista, että jokerifanien katsomo tulisi olemaan the Dubliner -baarissa. Sinne siis. Onnistuttiin siis aikamoisella sattumalla löytämään baarin, joka tuli illan aikana täyteen Jokereiden pelejä lähimaissa kiertäneitä suomalaisia faneja ja oli aika coolia kun muun muassa Jari Kurri asteli ovesta sisään. KHL -peliin ei päästy, mutta ei paljon haitannut sillä päästiin todistamaan baarillista jääkiekkofaneja laulamassa Maamme -laulua täysin rinnoin Suomen voittaessa maailmanmestaruuden. Oltiin tultu hölmistyneinä uuteen maahan, mutta nyt saatiin yhdeksi illaksi tulla suomalaiseen kaljanhuuruiseen, urheiluhulluun illanviettoon ja mitalijuhliin. Boy, it felt like home.

Minä, me, Jokerit!

Varaston metsästäjät ja huutokauppakeisari

Varaston metsästäjät ja huutokauppakeisari eli muutto ja etukäteisjärjestelyt. Lokakuun alussa mieheni allekirjoitus löytyi sopimuksista, joten tiedettiin Slovakiaan lähdön olevan virallista. Meille jäi kaksi kuukautta aikaa järjestellä asioita ennen muuttoa. Jonkin verran oli vielä epäselviä asioita miehen firmankin kanssa, joten selviteltävää riitti. Ensimmäisenä oli luovuttava asunnosta. Meidän tapauksessa kyseessä oli onneksi vuokra-asunto ja saimme irtisanottua sen helposti. Ei tarvinnut alkaa ottaa kiinteistökuningattareen yhteyttä. Seuraavaksi katse kääntyi tavaroihin. Hitto miten paljon tavaraa voi ihmisellä muuten olla tungettuna asuntoon. Minä vielä karsin paljon tavaraa kun muutin pois opiskelukaupungistani, mutta kyllä sitä oli vielä tungettuna piiloon joka kaapin perälle, sängynaluslaatikoihin ja häkkivarastoon. Nyt oli hyvä hetki pohtia tosissaan, mitkä tavarat olivat sellaisia, että niillä olisi vielä käyttöä kahden vuoden poissaolon jälkeen.

Usein kysytyin kysymys meille oli, että mihin te sitten laitatte kaikki teidän tavarat?! Meillä kävi niinkin hyvä tuuri, että mieheni vanhemmat olivat luopuneet vuosi sitten omakotitalostaan ja muuttaneet pienempään asuntoon. Heillä sattui olemaan suuri varasto tavaroille, jotka eivät mahtuneet uuteen asuntoon. Varasto taisi lähennellä 50 neliötä, joten tilaa löytyi myös meidän tavaroille. Skvelý! Varasto oli nopeasti metsästetty. Sitten oli vielä ehkä tämä vaikein pohdinta edessä eli mitkä tavarat lähtisivät mukaamme Slovakiaan. Firman puolesta saimme lennot ja molemmille ekstralaukut. Ei ole nimittäin paljon tavaraa, mitä mahtuu neljään matkalaukkuun ja 128 kiloon. Finskin plussapojoilla saatiin onneksi ilmaiseksi mukaan vielä yksi lisämatkalaukku.

Lähtöpäivänä lentokentällä

Suurimmaksi osaksi mukanamme muutti vaatteita. Talvi- ja kesävaatteet. Kengät. Huh, tätä luetteloa tehdessä pohdin kyllä, että täytyyköhän vielä yksi laukku lisää, mutta ensinnäkin isot laukut alkoivat loppumaan taloudesta ja viiden matkalaukun plus isojen käsimatkatavaroiden kanssa liikkuminen lentokentillä on jo suhteellisen hankalaa. Täytyi karsia. Asioiden hoitamisruljanssin ja työstressin päälle otettiin vielä hoitaaksemme kirppispöytä, jotta pääsisi ylimääräisestä eroon. Kun vihdoin tuli aika pakata, se olikin aikamoinen palapeli saada tavaraa laukkuihin tasaisesti, mutta kuitenkin niin, ettei jokaista tarvitsisi avata tilapäismajoituksessa ensimmäisinä viikkoina. Käteväksi osoittautuivat matkatyhjiöpussit, joilla sai untuvatakkeja ja isoja neuleita sullottua pienempään tilaan. (Miten minusta tuntuu, että takaisin päin tullaan auto täynnä näitä pusseja...)

Ja näin me sitten lähdettiin.

Myös huonekaluista tehtiin arviot, että mitkä olisi niin kivoja, että ne pidettäisiin. Huutokauppakeisari (mieheni) laittoi ranttaliksi feissikirppareilla ja myi pois divaanisohvan, työpöydän ja telkkarin. Minä myin säälittävästi kynsiuunin, sillä en ollut jaksanut aikoihin enää räpeltää omia geelilakkauksia. Polkupyörä meni lahjoituksena pikkusiskolleni, jolla oli jo vähän huonossa hapessa oleva citypyörä. Muutoin kyllä huonekalut mahtuivat onneksi varastoon, joten kaikesta ei tarvinnut luopua eikä sitten tarvitse palata täysin tyhjän päälle takaisin Suomeen. (Ja kun kerran on kivoja kaluja.) Pyörän lisäksi miehelläni oli tuo moottoroitu ajoneuvo, auto. Autolle löydettiin parempi koti kaverin luota, joten senkin myyminen sujui loppujen lopuksi erittäin helposti. Ottaen huomioon alkustressin kun nämä kaikki hoidettavat asiat lankeavat päälle kahden kuukauden varoitusajalla. Oli aika selvää, että ei kannattanut alkaa rekisteröimään omaa autoa tänne ja meillä on firman puolesta Bratissa vuokra-auto käytössä myös vapaa-ajalla. Veľmi dobré. Ja kun kerran asutaan täällä kaksi vuotta niin en yllättynyt, että miestäni kiinnostaa veroetu uuden auton tuomisesta Suomeen. (Ja on se varmaan tilavampi kuin 5 matkalaukkua niin voi vähän shopata ja tuoda paikallisviinit autolla muutossa takaisinpäin?!)

Muuttoauto pihassa.

No, oli niitä vielä paljon muitakin asioita, joita piti hoitaa. Vakuutukset piti katsoa kuntoon. Firman puolesta saatiin laaja komennusmatkavakuutus, joten irtisanoin joitakin päällekkäisiä vakuutuksia. Kelasta kävin anomassa meille papereita, joissa oli slovakian vaatimat leimat (heh, nää on ihan tosissaan niiden pyöreiden leimojensa kanssa), jotta voisi rekisteröityä paikalliseen sairaanhoitojärjestelmään. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa kyllä hoitoa, mutta pidempiaikaisille asukkaille ne suosittelee rekisteröitymistä. Kävin myös maistraatissa häiriköimässä asiakaspalvelijaa osoitteiden kanssa, koska meillä ei ollut vielä ulkomaan osoitetta tiedossa muutettaessa. Sain ainakin tiskiltä ilmaiseksi soittaa jonnekin lankapuhelimella, sillä eihän ne peruspalvelupisteessä osanneet vastata mun kysymyksiin. Sama kävi Kelassa.

Pankkiasiat hoituu onneksi viesteillä ja puhelimessa nykyään, tosin eipä niiden kanssa ollutkaan mitään muuta ihmeellistä kuin että ulkomaan osoitetta ei voi itse vaihtaa Danske Bankissa, mutta viestillä hoitui tämäkin asia (kun vihdoin saatiin SK osoite). Sitten tsekattiin vielä esimerkiksi rokotukset. Minä taisin ottaa jommankumman höpötiitti (eli hepatiitti) -rokotuksen mikä vielä puuttui, varsinkin jos tässä enemmän lähtee matkustelemaan niin ei sitten tarvitse mennä sönköttämään slovakiksi paikallisterkkarille. Apteekista käytiin hakemassa kaikki tarvittavat lääkevarastot eli aikalailla reseptit tyhjiksi. Yllätyin, ettei esimerkiksi paperiresepti ilmeisesti kävisi täällä, vaikka minusta se tuntuu kovin kansainväliseltä. Suomessa nyt muutenkin ne on jo melkein kaikkialla sähköisiä enikeis.

Antiikkia, antiikkia.

Muuttopäivä sovittiin vuoden viimeiseksi päiväksi. Lähtö Slovakiaan oli 4.1., joten vietettiin pari yötä miehen vanhempien luona kodittomina ennen lähtöä. Kuten aiemmin mainitsin, kahden hengen talouteen mahtuu tavaraa, joten hommattiin samantien pihaan iso kuorma-auto. Parasta muutossa oli ehkä varaston sijainti toisessa kerroksessa, joten saatiin hyvä jumppa portaissa. Onnea on kuitenkin ystävät ja vanhemmat, jotka osallistuivat muuttoon, joten sekin sujui vikkelään. Pahin paikka päivässä oli tietty äidin hyvästeleminen. Alkoi itsekin tajuta lähtevänsä kauas kun joku toinen liikuttuu. Jäätiin muuton jälkeen uudenvuoden aattona sohvalle ihmettelemään rakettien jo paukkuessa taivaalla. Oltiin kodittomia ja aivan tietämättömiä mitä tuleman pitää. Meillä oli elämä pakattu viiteen matkalaukkuun ja käsimatkatavaroihin. Vuokra-auto kohti lentokenttää ja lentoliput. Tilapäismajoitus varattuna reiluksi viikoksi Bratislavasta. Mikä tärkeintä, meillä oli toisemme.