Ensimmäiset viikot

Ensimmäiset viikot Bratislavassa kuluivat aika hölmistyneissä tunnelmissa. Täällä sitä nyt oltiin. Alkuun prioriteettina oli oman asunnon löytäminen ja sitä kautta kotiutuminen uuteen kaupunkiin. Majoituimme ensialkuun Bratislava City Apartmentsin pienenpienessä huoneessa viiden matkalaukun kanssa. Tilaa ei tosiaan ollut liiemmin. Ei silti haluttu hotelliin, sillä aamupala ja jatkuva ulkona syöminen olisi alkanut kyllästyttää, varsinkin kun ei ollut aavistustakaan kauanko jouduttaisiin tilapäismajoituksessa asumaan. Kun saavuimme kämpille ensimmäisenä päivänä meitä vastassa oli todella pahasti tupakalle haiseva vanhempi herrasmies, joka johdatti meidät sisäpihan läpi ovesta sisään ja portaisiin. Sisäpihan toisella puolella oli autio kaatumaisillaan oleva rötiskö, joten ajattelin mielessäni, että mihin kauhuelokuvaan olemme oikein joutuneet. Huone itsessään oli ihan siedettävä ja papparainenkin osoittautui ihan mukavaksi, kun myöhemmin tarvittiin fiksiä kaukosäätimeen ja wifiin.

Mieheni aloitti työt heti seuraavana päivänä saapumisestamme ja minä pyörin kaupungilla jalkani kipeäksi. Mies tuli komeasti ensimmäisen työpäivän jälkeen kotiin kädessään julkisen liikenteen sakot. (Aplodini.) Täällä ei ihan joka syrjäisemmällä pysäkillä olekaan niitä lippuautomaatteja, joten hän oli ollut liian laiska ensimmäisen päivän päätteeksi kävelemään vilakassa säässä kauas ostamaan lippua ja boom oli niinkin hyvä tuuri, että tarkastajat sattuivat kohdalle. (Sittemmin olemme joutuneet lipuntarkistukseen ehkä kolmisen kertaa ihan maksimissaan.) Tuli siis asiaksi hankkia julkisen liikenteen matkakortit, jotta sama ei enää toistuisi. Eikä tarvitsisi joka kerta ostaa kertalippua. Tämä vain vaati sönköttämisen lippuluukulla slovakkitädeille, jotka eivät todella puhu englantia. Saatiin käteen slovakinkieliset hakemukset. Onneksi miehen paikalliskollega auttoi meitä täyttämään ne slovakiksi, käytiin hakemassa passikuvat ja mentiin takaisin sönköttämään, että nyt tarttis saada nää kortit. Ulos asematunnelin lipunmyynnistä asteli kaksi aika onnellista matkakortin haltijaa. Huh, yksi asia oli hoidettu.

Pari päivää vietettiin loskakeleissä. Nää tunkee suolaa joka puolelle, joka tekee

teistä lähinnä kuolemanliukkaat loskaluisteluradat. Suomalaisarvosana: 1/5.

Yhtenä ensimmäisinä päivinä yritin mennä takaisin kämpille, mutta en yksinkertaisesti osannut avata ulkoportin ovea avaimella. Mitä ihmettä? Kääntelin joka suuntaan, mutta ovi ei auennut. Täytyi sitten soittaa apartmentsin ulkopuolella olevan esitteen numeroon ja selittää tilanne. Nainen puhelimesta laittoi jonkun poitsukan asialle ja hän tuli avaamaan minulle oven. (Vähäx noloo.) Suomalaisena on tottunut meille itsestäänselvään logiikkaan esimerkiksi ovien avaamisessa. Täällä se ei olekaan niin yksinkertaista. Kämpille oli yhteensä 4 avainta, jotka oli värikoodattu ulkoporttiin, ulko-oveen, käytävän oveen ja asunnon oveen. Ja kaikki kääntyivät vähän eri suuntiin. Simppeliä, eikö? Apartmentissa riippuen sähkökatkaisijasta, valot sai päälle yleensä painamalla katkaisinta alaspäin, mutta vierekkäiset saattoivat toimia mihin suuntaan vain. Siinä oli sitten opettelemista. Muutenkin esimerkiksi rullaportaat samassa asematunnelissa menevät oikealta ylös ja vasemmalta alas ja 50 metrin päässä toisinpäin. Mikäs siinä. Tähän on vissiin totuttava.

Saimme firman puolesta yhdeltä paikalliselta yritykseltä house hunting -palvelut. He etsivät meille toiveitamme vastaavia asuntoehdokkaita ja saimme joulun alla jo Suomeen kuvauksen kuudesta asunnosta. Päätettiin mennä katsomaan niistä kolmea. Loput taisi olla ihan kaameeta mummola/slaavityyliä. Ensimmäisen viikon lopulla päästiin vihdoin katsomaan asuntoja. Ensimmäinen asunto oli kuvien perusteella aika hylkäämispuolella, mutta paikan päällä yllätti valoisuudellaan ja hyvällä sijainnilla. Toinen asunto oli alunperin suosikkimme, mutta "tipula" nimen saanut täysin keltaisella maalattu asunto oli paikan päällä liian keltainen. Ehkä niin keltainen, ettei suomalainen silmä voisi siihen tottua. Kolmannessa asunnossa oli hieno näköala vuorille, mutta sijainti oli ison tien varressa kaukana kaikesta. En halunnut slaavivaimona jäädä loukkuun jonnekin syrjään.

Näkymä tulevan kämpän takapihahoodeilta.

Onneksi ehdimme napata ensimmäisen asunnon linnan liepeiltä ja olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä. Kyseinen firma hoiti puolestamme asunnon kunnon tarkistuksen ja kaikki kirjattiin vastaisuuden varalle ylös tai otettiin kuvia joistakin kohteista. He tekivät meille myös laajan vuokrasopimuksen slovakiksi ja englanniksi ja selittivät kaiken tarpeellisen asuntoon liittyen. Uskoisin, että tässäkin asiassa oltaisiin oltu aikalailla vaikeuksissa jos oltaisiin yritetty ilman slovakin kielen taitoa hoitaa itsellemme asuntoa. Enää meidän tuli siivota uusi asunto ja sitten rullata kaikki matkalaukut kämpille. Onneksi ratikalla pystyi muuttamaan yhden pysäkin välin. Tuli sekin muuttoväline sitten testattua.

Avaimet (ranskishullun naisen tyyliin) omaan kotiin!

Oman asunnon saaminen vei suuren stressipallon pois hartioilta. Vaikka asunnon etsintä hoitui ulkoistettuna helposti, törmäsimme kuitenkin ongelmiin mieheni firman kanssa. Kukaan ei näyttänyt tietävän miten asunto maksetaan tai miten vuokrasopimus kirjoitetaan kun kyseessä on komennussopimukseen liittyvä asuntoetu. Mieheni on ensimmäinen ulkomaille lähetetty henkilö, joten hänen firmansakin on joutunut uusien asioiden äärelle. Tosin tietyt asiat ovat olleet hoidettavina jo kauan ennen lähtöämme, joten meille oli aika uskomatonta törmätä siihen, että kun asiat alkoivat rullata nopeasti täällä päässä, emme saaneetkaan mitään vastauksia Suomesta. Tuskin kukaan jaksaisi tilapäismajoitusta matkalaukkujen kanssa paria viikkoa pidempään, joten meidän oli pakko ottaa asunto omiin nimiin ja pulittaa omasta pussista takuuvuokrat ja muut, jotta saisimme haluamamme asunnon (!#&*§!#*?!). Myöhemmin saimme sovittua maksuasiat kuntoon, mutta voin rehellisesti kertoa, että silloin ketutti suuresti. Uuteen kaupunkiin kotiutumisen kannalta oma kämppä on erittäin tärkeä. Voi hengähtää ja alkaa rauhassa asettua aloilleen ja alkaa tutkia lähiympäristöä.

Kun saatiin kämppä, saatiin myös autotallipaikka ja voitiin vihdoin hakea auto vuokraamosta. Saatiin Pösö. Suht pienenä autona se mahtuu todella lähelle seinää peruutettuna autotalliin. Slaavivaimo ei ole vielä toistaiseksi kokeillut autolla ajamista täällä saati autotalliin mahduttamista. Täytyy joku päivä rohkaistua. Käytiin kaupassa täydentämässä tyhjänä ammottavia kaappeja ja ostettiin meidän mielestä paljon tavaraa. Vedenkeitin, pesuaineita, shampoota, eväsrasioita, kilo jauhelihaa ym. ym. Täysi ostoskärryllinen ja selvittiin muistaakseni n. 80 eurolla. What? Ensimmäisiä kertoja ostosten teko kyllä melkein nauratti Suomen hintoihin verrattuna. Mutta on täällä sitten sellaisia tuotteita, mitkä maksavat enemmän. Esimerkiksi merkkikosmetiikka on Suomen hinnoissa ja Lorealin ym. shampoot ja hoitoaineet peräti kalliimpia. Golgaten hammasharjatkin olivat aika hinnoissaan. Ja sitten on tietysti näitä tuotteita, millä ei täällä ole niin kovaa menekkiä tai niille on vastaava paikallistuote. Esimerkiksi feta tai kaikki texmex kamat ovat kalliita. Kuudesta tortillalätystä saa pulittaa kolmisen euroa ja Santa Marian salsasta nelisen euroa. Löydettiin kaupasta ekoilla viikoilla myös maitorahkaa. (Woop woop!) Kermat, ruokakermat ja kermaviilit olivatkin sitten vaikeampi juttu hahmottaa alkuunsa. Kaikissa purkeissa lukee smotana. Siitä sitten päättelemään prosenteista ja kuvista ja purkkeja heiluttelemalla koostumusta. Maistamalla sitä selviää myös.

Perheostokset.

Ne kaikki smotanat..

Lennettiin Bratislavaan sunnuntaina 3.1. Huomattiin, että Jokerit oli tulossa pelaamaan KHL matsia ekalla viikolla Bratislavaan, mutta liput oli valitettavasti jo loppuunmyyty. Toisekseen nuorten U20 mm finaalipeli osui tiistaille ja tottakai oli löydettävä jokin baari, missä voitaisiin katsoa Suomen peliä. Jotenkin eksyttiin Jokereiden sivulta vielä kyselemään mahdollisia lippuja ja bongasin jostain sivulta yhdestä kommentista, että jokerifanien katsomo tulisi olemaan the Dubliner -baarissa. Sinne siis. Onnistuttiin siis aikamoisella sattumalla löytämään baarin, joka tuli illan aikana täyteen Jokereiden pelejä lähimaissa kiertäneitä suomalaisia faneja ja oli aika coolia kun muun muassa Jari Kurri asteli ovesta sisään. KHL -peliin ei päästy, mutta ei paljon haitannut sillä päästiin todistamaan baarillista jääkiekkofaneja laulamassa Maamme -laulua täysin rinnoin Suomen voittaessa maailmanmestaruuden. Oltiin tultu hölmistyneinä uuteen maahan, mutta nyt saatiin yhdeksi illaksi tulla suomalaiseen kaljanhuuruiseen, urheiluhulluun illanviettoon ja mitalijuhliin. Boy, it felt like home.

Minä, me, Jokerit!