Viimeiset vapauden hetket

Kuten kaikki, jotka lukivat elokuun viimeisestä päivästä, tietävät että sain töitä! Jee, hyvä minä! Saanen esitellä siis teille: Teaching Assistant for year 2! Menin maanantaina tapaamaan rehtoria, joka osoittautui erittäin mukavaksi aussimieheksi.  Hänellä oli tarjota minulle oitis täyspäiväistä duunia avustajana. Vaikka olinkin jo lupaillut hommia toiselle koululle, oli aika selvä juttu, että täytyi ottaa vastaan työ täysillä tunneilla, joka kestäisi koko lukuvuoden. Otin kuitenkin aikaa päiväksi pohtia vaihtoehtojani. Yksi mahdollisuus olisi ollut tehdä mahdollisesti sijaisuuksia useissa kouluissa, jolloin olisi mahdollista viettää enemmän vapaata ja tehdä töitä silloin kun niitä olisi tarjolla ja lisäksi tehdä iltapäiväkerhojen aktiviteetteja. Kuitenkin opettajan sijaisuuksia tehneenä tiedän, että ne ovat yleensä aika stressaavia kun menet tuntemattomiin paikkoihin kohtaamaan tuntemattomia lapsia ja tässä tapauksessa vielä erilaiseen koulukulttuuriin. Lähetin jo samana iltapäivänä viestin ensimmäiselle rehtorille, että en tulekaan heille töihin ja vastaanotin paikan.

Olen työpaikasta niin onnellinen ja kiitollinen. Ihana päästä vihdoin osaksi jotakin! Osaksi koulumaailmaa, työyhteisöä, osaksi jotakin. En todellakaan odottanut että saisin kokoaikaisia opettajan töitä vieraasta maasta, mutta nyt päästiin jo todella lähelle! Täyspäiväistä avustajan hommaa. Ihan mahtavaa! Tällä tavoin pääsen sisälle koulun toimintaan aivan eri tavalla kuin tekemällä hajanaisia sijaisuuksia eripuolella kaupunkia. Ja voin imeä uusia näkemyksiä ja ideioita omaan käyttööni ja osaksi omaa opettajuuttani. Täydellistä. Päiväkotihommatkin olisivat kelvanneet kokemuksesta, mutta en edes ehtinyt hakea niihin, vau.

Saman viikon perjantaina olisi vain hoidettava paperihommat kuntoon ja allekirjoitettava työsopimus. Minua pyydettiin takaisin koululle kymmeneksi mutta odottelin toimistossa useita tunteja kiireistä opettajaa, jonka piti tulla minun ja business managerin kanssa sosiaali- ja terveysvirastoihin täyttelemään papereita. Toimiston tädit varoittelivat minua, että virastoissa voisi mennä aikaa useita tunteja jonottamassa. Lopulta lähdettiin ilman häntä taksilla suht lähellä sijaitsevaan Sociálna poisťovňaan eli sosiaalivakuutuslaitokseen. Härregudendå miten tädit tiskeillä heiluttelivat leimasimiaan. Yhdellä tiskillä nainen latoi 5cm paksuisesta A4 pinosta papereita leimattavaksi. Slovakit _todella_ rakastavat leimasimiaan. Tästä ei päästä yli eikä ympäri. 

Pääsimme pienen odottelun jälkeen tiskille, jossa osoittautui, että koska minulla oli jo paikallinen henkkari ja sen myötä syntymänumero, voisimme täyttää hakemuksen netissä. Suhteellisen turha reissu siis monen tunnin odottelun jälkeen, mutta onneksi osoittauduin taas helpoksi asiakkaaksi ja koulu pääsee helpommalla kun heidän ei tarvitse raahata minua enää ulkomaanpoliisille jne. Ilmeisesti jenkkiläiset kollegani ovat aiheuttaneet huomattavasti enemmän päänvaivaa ja paperisotaa, jotta he saavat luvan työskennellä. Ainakin sain allekirjoitettua työsopimuksen. Maanantaina alkaisi hommat. Palasin vielä koululle tapaamaan luokan opettajaa ja vaihdettiin hieman tietoja itsestämme ja tulevasta luokasta. Enkkukoulun mukaisesti year 2:lla tulee olemaan oikeastaan 6-7-vuotiaita lapsia eli suomen ekaluokkaa vastaavasti. Ennen tänne tuloa ekaluokkaa opettaneena tämä sopi minulle paremmin kuin hyvin.

Oli aika juhlistaa viimeistä viikonloppua vapaana lintuna. Täällä koulut alkaa aina syyskuun alusta. Tänä vuonna kansainvälisen vapaapäivän vuoksi vasta maanantaina 5. syyskuuta. Viikonloppuna ehdittiin käydä herkuttelemassa italailaisessa ravintolassa, kierrellä keskustassa käsityömarkkinoilla ja päiväskumpilla katsellen ohi kulkevia ihmisiä. Syyskuun alussa oli vielä hellettä. Ostettiin kaksi ihanaa puukippoa yhdestä kojusta. Kokattiin bataatista ja kurpitsasta salaattia ja katsottiin monta jaksoa Orange is the new black -sarjaa. Oli vaikea vielä uskoa, että arki tulisi muuttumaan aika lailla, joskin sitä jo kaipasi itselleen jotakin tarkoituksellista tekemistä.

Käsityömarkkinat.

Tyypillisiä slovakialaisia kankaita ja vaatteita.

Kippis!

Come fly with me

Pitkän reissaamisen ja turistioppailun jälkeen mies halusi tosiaan lähteä aikaisin lauantaina about keskelle Slovakiaa lentonäytökseen. Ilmeisesti luvassa oli jokaisen nöörimiehen unelmapaikka?!  Lentokoneita, hävittäjiä, helikoptereita, you name it. Hyvänä insinöörin kotivaimona lupasin tietenkin lähteä mukaan. Ensinnäkin oli siistiä päästä reissaamaan Slovakian sisällä ja toisekseen en ole koskaan osallistunut lentonäytökseen. SIAF eli Slovak International Air Fest järjestettiin Sliačin lentokentällä. Läheisin kaupunki siitä on Zvolen, joka taasen sijaitsee suht lähellä Slovakian kuudenneksi suurinta kaupunkia, Banska Bystricaa. Käytännössä siis aikalailla samoilla kohdilla kuin missä olimme laskettelemassa mutta vuorten eteläpuolella. Tänne kestää ajaa melkein tunnin vähemmän kuin Ala-Tatran toiselle puolelle.

Lauantaiaamuna herättiin aikaisin, että ehdittäisiin paikalle ennen tiettyjen koneiden lentovuoroja. Ajoaikaan varattiin tosiaan kolmisen tuntia. Sääennuste lupasi päivälle erittäin kuumaa hellettä. Jäi siis nähtäväksi oliko hyvä idea lähteä viettämään päivää kolmenkymmenen asteen helteillä aurinkoon vuoriston keskellä sijaitsevalle lentokentälle, jonne ei tuule ollenkaan. Ainakin yritin pukeutumisella välttää (juntti)rusketusrajoja parhaani mukaan. Otettiin aamupalat mukaan autoon ja napattiin kahvit huoltoasemalta matkan varrelta. Oli virkistävää vaihtaa maisemaa ja ajella myös uusia teitä pitkin kohti itää. Tapahtumaan oli järjestetty omat ilmaiset parkkialueet pelloille, joista kulki jatkuvalla syötöllä pitkiä haitaribusseja lentokentälle tapahtuman sisäänkäynnille. Tästä täytyy kyllä nostaa hattua tapahtumajärjestäjille. Paikalle päästessä alkoi hahmottumaan mikä yleisöryntäys tapahtuma tulisi olemaan. Ihmisiä oli tosi paljon liikenteessä.

Slaavivaimo pilottina.

Onneksi tapahtuma-alue oli erittäin suuri. Kiitoradan laidassa oli vapaata nurmialuetta, jonne ihmiset pystyttivät koko päiväksi piknikleirejään. Todellakin jengi oli tuonut mukanaan kaikenlaista taitettavista tuoleista aina lekottelutelttoihin asti. Damn, meillä ei ollut mitään varustusta. Nähtävää lentonäytösten lisäksi oli paljon. Erilaisia koneita pääsi ihmettelemään ja osaan jonotuksen jälkeen istumaan sisälle. Armeijan näytöksiä, aktiviteetteja, näytöksiä poliisikoirilta, tulli, ampumapisteitä ja niin edelleen. Kansainvälisessä tapahtumassa oli esillä monien maiden lennostoja. Pitihän se tilaisuuden tullen mennä yhteiskuvaan U.S. Air Forcen poikien kanssa. Kuvaterveiset menivät äidilleni. Tummempi oli kuulemma komeampi. Muutoin kylläkin oltaisiin kaivattu englannin kielisiä selostuksia joihinkin juontoihin. Ainoastaan Espanjan lennoston näytös selostettiin englanniksi ja sen kuultua ymmärrettiin miten paljon ollaan missattu infoa kaikista muista.

Parasta antia olikin Espanjan lennoston upea näytös, jossa peräti seitsemän pienkonetta lensivät (ja myös nousivat ja laskeutuivat) samaan aikaan tehden hienoja liikkeitä. Sydämen lisäksi taivaalle piirtyi lopuksi Espanjan lippu. Myös Redbullin The Flying Bulls -ryhmä osoitti hienoja taitoja. Muutoin jossain kohtaa minua ainakin alkoi kyllästyttää erilaiset hornetit lentelemässä alituisesti ohi ja niistä lähtevä ääni oli ajoittain erittäin kova. Muutoin tunnelma tapahtumassa oli erinomainen ja todella KUUMA. Vaikka välttelin rusketusrajoja, sain sellaiset laukusta. Hieman kateellisena katsoin ympärilleni ja han kaikilla oli jostain saatu promoheinähattu päässä. Olisi tullut kuumuudessa tarpeeseen. Kierrettiin koko alue, mutta ei huomattu mistä ihmiset olivat saaneet hattunsa, höh.

Illalla ajettiin kotiin pysähtyen Nitrassa syömään burgerit. Ravintola Burger Boutique löytyi hotellin aulasta muutama kerros ylöspäin ja suljetun suuren puuoven takaa. Taas sellainen paikka, että ei kyllä oltaisi sinne eksytty ilman, että jostain ensin bongattiin paikka netistä. Taattuun slovakkityyliin tyylikäs burgeribaari oli piilotettu vaikeaan paikkaan. Sunnuntaina käytiin tsekkaamassa pienet tekojärvet hieman kaupungin ulkopuolella, Dunajská Lužnássa. Täältä löytyy myös erittäin ihana Mango -ravintola & ranta. Käytiin maistamassa ravintolan itse tehdyt hedelmäsorbetit katsellen samalla kirkkaan turkoosissa vedessä uivia kaloja. Uskomaton paikka keskellä asuinlähiötä. Tänne kannatti eksyä. Maanantaina olikin aika mennä tapaamaan toista rehtoria ja jännittää mitä hänellä olisi mahdollisesti tarjota minulle.

Tuolihisseissä ja sienissä

Pikkusiskon kanssa seikkailtiin Budapestista kotiin ja seuraavana päivänä oli aika tutustua Bratislavaan. Aamulla tosin piti vielä lähteä bussiasemalle kaveria vastaan. Lisää vieraita, tervetuloa! Jossakin tässä reissatessa onnistuin sopimaan itselleni tapaamisen kansainvälisen koulun rehtorin kanssa samalle päivälle. Oli aika jännää saada kiinnostunut yhteydenotto jostakin koulusta. Varsinaisesti työhaastattelusta ei puhuttu, mutta kuitenkin ensimmäinen laatuaan, jossa saisi varmasti puhua omista taustoistaan ja vahvuuksistaan englanniksi. Viestissä mainittiin mahdollinen tuleva yhteistyö. Jännää! Pikkaisen meinasi siis aivot pyöriä jo ylikierroksilla kaikesta meneillään olevasta "hässäkästä". Onneksi sisko ja kaveri ovat maailman sosiaalisimpia ihmisiä ja heidät pystyi helposti jättämään keskenään oman onnensa nojaan. 

Ennen tapaamista ehdittiin kotouttaa kaveri vierashuoneeseen ja lähteä tutustumaan linnaan. Perinteiset linnaselfiet ovat aina must. Siskon irroitettavalla laajakuvalinssillä sai aika makeita kuvia aikaiseksi. Pitäisiköhän hankkia sellainen itsellekin? Yleensä linnan tornia ei saa nimittäin millään mahdutettua kuvaan vaikka kuinka yrittäisi. Laskeuduttiin vanhaan kaupunkiin ja oli aika dumpata vieraani omilleen ja lähteä etsimään koulua toisesta kaupunginosasta. Tietenkin ratikkareiteissä oli taas jotain muutoksia, joten hyppäsin ratikkaan, joka vei määränpäästäni yhden pysäkin kauemmas. Loppumatka piti taittaa suunnilleen joidenkin pusikoiden läpi ja autotien yli hyppien. Noh, ainakin pääsin perille ja ylämäessä sijaitsevalle koululle jälkihikisenä. 

Rehtori osoittautui mukavaksi ja hänellä oli tarjota minulle muutamia vaihtoehtoja töiksi. Jes, mahtavaa! Tosin varmoja töitä olisi tässä vaiheessa tulevat sijaisuudet ja iltapäiväaktiviteettien vetäminen muutama kerta viikossa. Käsityöhön erikoistuneelta opettajalta hän meni kyselemään millaisia juttuja olin opiskellut ja innostui suunnattomasti puutöistä. Hitto, sellaista kerhoa sitten vetämään vain (vaikka tämä ei, erityisesti englanniksi, suurin vahvuuteni olekaan)! Juttutuokio rehtorin kanssa kesti varmaan lähemmäs tunnin ja siitä jäi erittäin hyvä fiilis. Lähdin siis takaisin keskustaan syömään ja viihdyttämään vieraitani erittäin iloisin mielin. 

Töitä olisi edes jollain tasolla luvassa! Oikeastaan samaan aikaan sain myös toisen kansainvälisen koulun rehtorilta samanmoisen sähköpostin ja hänkin oli erittäin kiinnostunut tapaamaan minua ja keskustelemaan mahdollisesta tulevasta yhteistyöstä. Hän oli erittäin kiinnostunut CV:stäni. Mitä ihmettä? Sovin hänen kanssaan tapaamisen seuraavan viikon maanantaille. Pientä stressiä tässä tilanteessa aiheutti kuitenkin se, että ensimmäisen koulun rehtori haluaisi että tekisin iltapäivän aktiviteettiini kurssikuvauksen jo samaisen viikon perjantaihin mennessä. Eli käytännössä silloin kuin vieraat olisivat juuri lähteneet. Muutoin ei oikein ollut aikaa keskittyä suunnittelutöihin. Ja minulla ei vielä ollut harmainta aavistustakaan millaisia mahdollisuuksia toisen koulun rehtorilla olisi minulle mahdollisesti tarjota. Huh, hieman siis ahdisti työkuviot, vaikka samalla olin todella onnellinen siitä, että minulle on kysyntää.

Tytöt kävivät laitattamassa kynnet sillä aikaa kun olin poissa ja olivat jo löytäneet lounaspaikankin vanhasta kaupungista. Saavuin siis paikalle juuri kun tarjoilija avasi viinipulloa. All perfect! Vedettiin kasvishampparit ja skoolattiin aukeaville opehommilleni! Vaellus vanhassa kaupungissa sai jatkoa kun päätettiin lähteä katsastamaan ensimmäistä kertaa Lemontree & Skybar ravintolan kattoterassia. Paikka toimii eurooppalaista ja thai-ruokaa tarjoavana ravintolana ja vodkabaarina. Ylhäältä on erittäin makeat näkymät vanhan kaupungin ylle. Listalta löytyy erilaisissa astioissa ja laseissa tarjoiltavia hintavia, mutta erittäin hyviä cocktaileja. Listalta oli vaikea valita, mutta Pineapple Basil Tini oli onneksi nappivalinta. Paras drinkki, minkä olen pitkään aikaan juonut! Mies soitteli työpäivän päätteeksi ja liittyi seuraamme kattoterassille after workille. 

Juttelun ja drinksuttelun jälkeen alkoikin jo olla taas nälkä, joten päätettiin tällä kertaa lähteä maistelemaan slovakkisafkaa. Vallattiin pöytä Slovak restaurantin yhdestä vanhaan tyyliin sisustetusta huoneesta ja tilattiin tuttuun tyyliin valkosipulijuustokeittoa leivässä ja brynzové haluškyt pääruoaksi. Perussetti. Ruokaähkyssä olikin hyvä lähteä lepäilemään kämpille. Sisko oli lähdössä takaisin Prahan kautta Suomeen seuraavana aamuna, joten hänen oli aika pakata kimpsut ja kampsut. Saatettiin sisko aamulla bussille ja palattiin kaverin kanssa takaisin kotiin aamupalalle. Lähdettiin kaverin kanssa Tonavan toiselle puolelle kiertelemään Aupark -ostoskeskusta. Syötiin yhdessä ostarin ravintoloista lounaslistalta sienirisotot ja jälkkäriksi käytiin hakemassa isot kahvit Starbucksista. 

Käppäiltiin kahvien kanssa Tonavan varteen, jolloin minulle tupsahti jostakin kamalan kova mahakipu. Tiedä sitten laittoiko sienirisotto mahan sekaisin vai mitä ihmettä oikein tapahtui? Pienen keräilyn jälkeen jatkettiin (uutta) vanhaa siltaa pitkin Eurovealle jatkamaan shoppailua. Minä tosin suurimmaksi osaksi vain katselin, sillä kukkaro ei antanut periksi ostella juuri mitään. Shoppailun jälkeen oli hyvä nauttia Tonavan rannassa terassilla mojitoa ja viiniä. Tämä tosin ei mahaoireiden jälkeen ollut välttämättä paras veto. Kaveri löysi paljon ihania vaatteita. Pakko mennä perässä hakemaan jotain itsellekin.

Seuraavana päivänä lähdettiin reippailemaan metsäpuistoon. Käveltiin jokunen kilometri tuolihissille, jolla pääsi televisiotornille. Tuolihissiin istuminen oli hieman pelottava ajatus, sillä jotenkin koko paikka vaikuttaa ulospäin aika rötisköltä. Huoltaakohan ne näitä koskaan? Matka ylös on tosiaan jyrkkää mäkeä ja jossakin kohtaa tuntui aika hurjalta katsoa taakse. Päätettiin maksaa vain menomatkasta ja jatkaa matkaa takaisin bussiyhteyksille toiselta puolelta mäkeä. Ylös päästessä lähdettiin harhailemaan tietä pitkin ja törmättiin ensimmäiseen ravintolaan. Johan sitä alkoi olla nälkä. Heillä tosin sattui olemaan yksityistilaisuus, mutta vierestä löytyi onneksi toinen ravintola. Siis metsän keskellä ylhäällä mäen päällä löytää itsensä hirsimökkimäisen ravintolan terassilta, hetkonen? Ei muuta kuin siiderit ja lounassalaatit tilaukseen. Jossain kohtaa vain meni slovakian kielisiltä ruokalistoilta sanat sekaisin ja tilasin meille vahingossa salaatit, joissa oli sieniä. Juuri kun olin eilen kipuilevan mahan kanssa vannonut, etten syö "enää ikinä" eli pitkään aikaan sieniä. Epic fail. Salaatit olivat kyllä herkkua, onneksi. 

Metsäpuistossa viihdyttiin useita tunteja, joten kävellessä bussipysäkille päätettiin lähteä reippailuvaatteissa suoraan takaisin ostoskeskukseen. Eiliseltä oli jäänyt vielä muutama mahdollinen ostos kuumottelemaan. Illalla testasimme uutta sisäpiharavintolaa, jossa nautittiin lohet perunoilla. Ja viiniä tietty. Jäätiin vielä illallisen jälkeen kaupunkiin drinkeille kun mies lähti kotiin. Ei kuitenkaan voinut jäädä nautiskelemaan lämpimästä kesäillasta pidempään, sillä seuraavana aamuna olisi herättävä neljän aikaan saattamaan kaveria bussiin. En ollut tainnut aiemmin aamuneljän aikaan käppäillyt kaupungissa. Oli pelottavan hiljainen perjantaiaamu. Kävelin takaisin kotiin, jossa mies kuorsasi täyttä häkää niin että kesti hetken nukahtaa uudelleen.

Huhheijjaa, ihanat vierailijat olivat molemmat kotoutuneet tai kotimatkalla ja turistioppaalla oli pientä väsymystä havaittavissa. Perjantaina oli sitten pakko suunnitella kurssisisältöä "wood work" aktiviteettiin. Pientä väsymystä ei lieventänyt fakta, että mies halusi lähteä lauantaina aikaisin aamulla Keski-Slovakiaan lentonäytökseen. Noh, ehtiihän sitä nukkua myöhemminkin. Kaiken hulinan keskellä olen kiitollinen siitä, että minulla on sellaisia ystäviä, jotka vuosien tapaamistauon jälkeen haluavat tulla kylään! (Ja juttu luistaa!) Ja aivan ihana sisko, jonka kanssa voi heittäytyä seikkailuihin ilman kummempia suunnitelmia! Kiitos teille, minulla oli todella hauskaa. 

Raunioilla on hyvä olla

Palataan elokuun puoleenväliin. Elokuun pari viimeistä viikkoa olivat nimittäin vähän täynnä hulinaa. Aloitin vihdoin työnhaun kirjoittelemalla englanniksi CV:tä ja avoimia työhakemuksia. Pommittelin niitä ensin kansainvälisille kouluille (4 kpl) täällä. Päiväkotiversio jäi vielä kesken, sillä oli taas aika keskittyä vieraisiin. Ihana siskoni tuli kyläilemään meille. Tosin yhden yön jälkeen lähdettiin jo kahdestaan bussilla pariksi yöksi Budapestiin. Jee, lisää uusia kaupunkiseikkailuita! Varattiin Airbnb -palvelun kautta kiva kämppä ja bussit Regiojetillä kustansivat muistaakseni 10€ suuntaansa per naama. Olin kerran ollut tosi pikavisiitillä Budapestissä, joten nähtävää oli jäänyt vielä paljon. Ei kuitenkaan siskon kanssa suunniteltu kovin paljon etukäteen mitä haluttaisiin nähdä.

Kun päästiin perille, ihmeteltiin hieman miten keskustan alueella oli aikas hiljaista ja paljon kauppoja oli kiinni. Majoituttiin kämpille ja lähdettiin metsästämään ruokaa. Minä olin jo ainakin tosi hangry (=hungry&angry, paras termi hetkeen). Kasvishampparit naamaan ja suunnittelemaan päivän ohjelmaa. Tarjoilijamies onneksi oli niin mukava, että varmisti että kai tiedämme tänään olevan kansallinen vapaapäivä. 20. elokuuta juhlitaan Tapani Pyhän, Unkarin valtion perustajan ja ensimmäisen kuninkaan muistopäivää. Illalla Tonavan päällä tulisi olemaan ilotulitus, jota kannattaa mennä katsomaan. Jaa, no sehän selitti aiempaa fiilistä kaupungista. Eihän tosiaan tule yleensä mieleen tarkistaa kohdemaan juhlapäiviä.

Kaikista eniten meille oli suositeltu kylpylöitä sekä juutalaiskorttelin second hand kauppoja ja rauniobaareja. Löytyyhän sieltä Euroopan suurin synagogakin. Päätettiin lähteä tsekkaamaan eka sankarien aukiota ja katsoa sitten sieltä, mihin päädyttäisiin. Matkalla törttöiltiin tosin jo matkalippujen kanssa ja jouduttiin metrossa lipuntarkastajan puhutteluun. Uuuuups. Ostettiin kymmenen lipun (pienten lappusten) nippu koneesta ja leimattiin niistä kaksi ja eikun menoksi. Osoittautui, että toinen käyttämämme lippu olikin jokin transfer -lippu, joka oli tullut muiden kymmenen mukana ylimääräisenä eikä kelvannut sellaisena matkalippuna. Thank god, päästiin kuitenkin hetken kestäneen selityksen jälkeen menemään ilman sakkoja.

Sankareiden aukio.

Sankarien aukio eli Hősök tere on yksi kaupungin tunnetuimmista nähtävyyksistä ja totisesti näyttävä paikka. Keskellä aukiota kohoaa korkea pylväs. jonka päällä komeilee arkkienkeli Gabriel. Tämä näkyy jo pitkälle Andrássy bulevardin toiseen päähän. Lisäksi aukiolla on Millenium -muistomerkki, iso pylväsrivistö, jossa on patsaita Unkarin kuninkaista ja johtajista. Aukion takaa löytää tiensä Városliget puistoon, eläintarhaan, sirkukseen tai kuuluisaan Széchenyin kylpylään. Päädyttiin helteessä kävelemään puistoon ja huomattin, että siellä oli käynnissä kaupunkifestarit. Yksi major virhe oli se, ettei nostettu käteistä ennen liikkumista tänne. Olisi ollut jo jano, mutta ilman forintteja ei kojuihin ollut asiaa. Lopulta päädyttiin alueen perälle konserttiin. Kolmen aikaan iltapäivällä lavan oli valloittanut paikallinen rap-duo Animal Cannibals. Siis anteeksi, millä yhtyeellä on tuollainen nimi? Leveät hiphophousut ja täysin hullulta kuulostava unkarilainen räppi olivat kyllä viihdettä vimpan päälle. Tsekatkaa ihmeessä esim. tää (aika lastenlaululta) kuulostava biisi (tai ainakin sen tarttuva kertsi)! Näin jälkikäteen googlattiin kyseinen yhtye ja hehän ovat tehneet räppiä jo vuodesta 1989, _respect_ bros!

Tonava auringonlaskun aikaan.

Puistoseikkailun jälkeen oli aika etsiä juotavaa ja käteistä. Kaupungissa oli tosi kuuma ja helle pisti pakosti jaksamistason vähän pienemmälle. Otettiin metro Tonavan varteen (tällä kertaa oikeilla lipuilla) ja löydettiin ottomaatti. Kätevää oli jäädä automaatin viereiseen baariin mojitoille, eikö? Paitsi ensin siskon piti kiikuttaa tiskille molempien henkkarit, joista hän kuulemma oli omieni kohdalla laskenut sormin vuosia. Synttärit löytyvät kuitenkin kahdeksankymmentäluvun puolelta eli hieman enemmän kuin 18 vuotta sitten, eihän siinä. Sisko palaa juomien kanssa pihalle, jossa minä leveän peräni kanssa onnistuin sähläämään tuolia niin, että se nosti pöytää, josta tipahti maahan tuhkakupppi. Palasiksihan se meni. Sisko varoittaa etukäteen, että tulee olemaan sitten pahin mojito, jonka olet juonut. Ööö, miksi? Tarjoilija oli pudotellut jäitä pöydälle ja laittanut takaisin juomaan ja blandannut mojitot hanavedellä. Pikkasen naurettiin tähänastiselle päivälle ja kaikelle sähläykselle.

Koska oltiin jo aika lähellä ilotulitusmestoja, käppäiltiin tsekkaamaan upea raatihuone, jonka edessä oli kansallispäivän takia vähän sotilashäppeninkiä. Täältä käveltiin Margitinsaarelle hengailemaan ja lukemaan matkaopasta varjoon Tonavan varteen. Toilailujen ja eläinkannibalismiräpin jälkeen oli hyvä vähän sivistää itseään alueen historialla. Tämän jälkeen maistuikin pitsat ja rosé -viini. Oltiin valmiita illan ilotulitukseen ja pakkauduttiin väkijoukkoon raatihuoneen viereen odottamaan. Ilotulitus oli totisesti näyttävä, sillä raketteja lähetettiin monesta eri paikasta Tonavan rannasta. Ainakin kahdelta sillalta ja ylhäältä kukkulalta. Emme oikeastaan edes nähneet läheisen rakennuksen takia koko tulitusta, mutta se ei haitannut. Jaksettiin katsoa tulitusta vartin verran, jolloin ajateltiin lähteä viisaina jo etenemään metrolla ennen kuin sinne tulisi kaamea ruuhka. Otimme suunnaksi juutalaiskorttelin ja kuuluisimman rauniobaarin. Kun tulimme ulos metrosta, ilotulistus oli vieläkin käynnissä. Se kesti yhteensä puoli tuntia. Aika kreisiä. Kannattaa siis harkita Budapestia matkakohteeksi 20. elokuuta.

Rauniobaari osoittautui tosi cooliksi mestaksi. Seiniltä ja katosta löytää kaikenlaista ihmeellistä tavaraa ja kahdesta eri kerroksesta erilaisia huoneita tai isompaa tilaa taivaan alla. Yhdessä huoneessa oli konserttilava ja paikalta sai ostettua juomien lisäksi myös ruokaa. Viihdyttiin paikalla juttelemassa  eri maista tulleiden reissaajien kanssa, kunnes oli aika lähteä kämpille nukkumaan. Seuraavana päivänä hyvän aamupalan jälkeen päätettiin lähteä kylpylään. Itse olin jo käynyt aiemmin Széchenyissä, joten valittiin tällä kertaa kohteeksi Gellért, joka sijaitsee Szabadság-sillan vieressä Budan puolella. Paikka oli toki hieno ja koristeellinen, mutta ihan älytön sokkelo. Jo pukuhuoneille löytäminen vaati seikkailun portaita ylös alas käytävissä ja sisäaltaille oli hankala löytää ulkoa ja toisinpäin. Suosittelemme kartan käyttöä. Sokkelon takia meiltä taisi pari allasta jäädä kokonaan huomaamattakin, mutta eipä se oikeastaan haitannut, sillä nautiskelimme lähinnä thermal- ja aaltoaltaasta ulkona auringossa.

Sukkuloimme takaisin Pestin puolelle suljettua Vapaudensiltaa pitkin ja keskustan läpi takaisin juutalaiskorttelille, josta läheltä kotihoodeja löytyi lounasta HummusBarista. Falafelit ja hummus ovat kyllä nykyään suurta herkkua. Matkalla törmättiin myös Gozsdu Udvar food and weekend markettiin. Paikka on täynnä vierekkäisiä kivan näköisiä baareja ja ravintoloita ja päiväsaikaan sisäpihamaisilla kujilla oli myös paljon käsityökojuja. Päätettiin mennä kämpille ottamaan välikuolema ja juomaan tervetuliaiskuohujuomamme kämpän jääkaapista ja vielä palata tänne samoille mestoille.

Jos olisi ollut enemmän aikaa käytössä, olisimme ehdottomasti tutustuneet enemmän alueen second hand ostosmahdollisuuksiin. Ja varmasti menneet tutkimaan myös kukkuloilla kohoavaa linnaa ja kauppahallia, joka oli sunnuntaina valitettavasti suljettu. Palattiin illalla Gozdu Udvarin tunnelmalliselle ravintolakujalle drinksuille, josta lähdettiin vielä kerran Szimpla Kertin rauniobaariin ihmettelemään sen tunnelmaa. Iltapalaa löytää sopivasti baarin vieressä sijaitsevalta tunnelmalliselta Street food Karavan -sisäpihalta, josta löytää erilaisia katuruokakojuja.

Valitettavasti maanantaina heräsimme sateiseen Budapestiin, mikä rajoitti hieman viimeisten tuntien viettämistä kaupungissa. Lisäksi piti raahata matkalaukkua mukana ennen paluubussia. Kesäkeleillä olin tietysti ottanut mukaan vain yhden ohuen neuleen. Kiva. Täysin litimärkinä sademummo vol. 2 -lookilla eli neule sadeviittana juoksenneltiin pitkin katuja metroon. Metroliputkin meinasivat kosteina vain jäädä kiinni leimauskoneeseen ja taas piti käydä sönköttämässä lipuntarkistajalle, että voiko tällä nyt matkustaa vai ei. Otettiin parin tunnin ajanviettokohteeksi kattava West End ostoskeskus. Missio oli löytää ainakin kuivat sukat paluubussimatkaa varten. Budapest jätti vielä paljon nähtävää tuleville matkoille. Sinne on päästävä uudelleen. Oli kuitenkin kiva tulla kotiin nukkumaan omaan kotiin. Seuraavaksi olisi esiteltävä kotikaupunkia siskolle ja seuraavana päivänä saisimme vielä yhden vieraan lisää.