Bratislava for everyone

Viime viikonloppuna Bratislavan kaupunki avasi ovensa paikallisille ja turisteille. Tarjolla oli ilmaisia sisäänpääsyjä kaupungin museoihin ja nähtävyyksiin, ilmaisia kiertoajeluita, mahdollisuus ajaa historiallisella ratikalla sekä paljon ohjelmaa ja tapahtumia. Samaan aikaan oli käynnissä myös monikulttuurinen [fjúžn] -festivaali, jonka tarkoituksena on kiinnittää huomiota ihmisiin eri kulttuureista ja heidän tavoistaan ja tilanteestaan vähemmistönä Slovakiassa. Festivaali tarjosi muun muassa erilaisia työpajoja, julkisia keskusteluita, konsertteja ja näyttelyitä. Koko kaupunki oli siis täynnä nähtävää ja kaikenlaista tekemistä. Kaikkialle ei olisi millään ehtinyt.

Hellyyttävät mummelit ja pappelit.

Lauantaina kaupunginjohtajalla oli avoimet ovet ja vierailijoilla oli mahdollisuus käydä Primate's palacella (Primaciálne palác ja suomeksi näköjään Priimaksen palatsi) hänen toimistollaan ja käydä juttusilla hänen kanssaan. Me ei käyty pormestarin juttusilla, mutta käytiin tsekkaamassa palatsi ja sen hulppeat huoneet. Valokuvaus sisällä ei ollut sallittua. Sisäpihalla päästiin todistamaan slovakialaista kansanperinnettä kun mammat ja papat hoilasivat tanssahdellen kansallispuvuissa. Aika huikeita. Seuraavaksi kadulla törmättiin Red bull -autoon ja moderneihin nuoremman ikäluokan tanssityttöihin. Aikamoinen harppaus edellisestä esityksestä. Saatiin pikakatsaus kahden ikäpolven kulttuuriin.

Ensimmäisenä oli tarkoitus mennä St. Jamesin kappeliin.  Kävelimme aamulla ohi, mutta näytti sen verran tyhjältä, eikä kukaan ollut ovella, joten jatkettiin matkaa. Iltapäivällä ohitettiin sama kohta ja jono oli hurjan pitkä. Myöhemmin bongasin, että maanalaiseen kappeliin olisi päässyt kahdelta iltapäivällä, mutta veikkaan, että olisi saanut tulla jonottamaan jo aiemmin. Kappeli on 90-luvulla löytynyt Námestie SNP:n alta ja olisi ollut hurjan mielenkiintoinen kohde, sillä se on auki vain tänä tapahtumana eli kaksi päivää vuodessa. Kaverini kuvista selvisi, että sisältä löytyi ainakin hirmuinen kasa luita ja pääkalloja.

Seuraavaksi otettiin suunta kohti Jakubovo Namestieta, jossa oli käynnissä Good market eli Dobrý trh. Osana [fjúžn] -festivaalia Good marketilla oli käynnissä myös Asia Days. Pieni puistoalue ympäröivine katuineen oli muunnettu tunnelmallisiksi markkinoiksi ja ihmisiä (hipstereitä) oli liikenteessä todella paljon. Ihan mahtava tunnelma. Tarjolla oli ohjelmaa niin aikuisille kuin lapsillekin ja kojuista löytyi aasialaisia ruokia maisteltavaksi, paikallisia lähituotteita ja pikaruokaa joka makuun. Ensimmäisenä kierreltiin aluetta, kunnes miestä alkoi janottaa ja suunnattiin kaljakojulle, joka muuten sijaitsi aivan lasten leikkialueen vieressä. (Ei olisi suomessa voinut ostaa kadulta kaljaa mukaan, eikä ainakaan lastentapahtuman keskeltä, nope.) Päätin sitten minäkin nauttia eurooppalaisesta vapaudesta ja etsiydyin kojulle, josta sai paikallissiideriä. Olihan sitä nyt muutenkin maistettava. Suomalaisjuntteina otettiin tietenkin päälle vielä selfie. Täällä ollaan kaljan kanssa, lällällää!

Ruokakojuille oli älyttömät jonot. Alan joka päivä arvostaa slovakialaisia yhä enemmän sitkeästä jonottamisesta. Itseä ei niin huvittaisi roikkua jonossa, mutta nämä tietää, että saatavilla on jotain ekstraherkullista ja sitä sitten jonotetaan niin kauan kunnes sitä saa itselleenkin. Esimerkiksi Street food park -tapahtumassa jokunen aika sitten mieheni jonotti _hodaria_ varmaan 40 minuuttia. Woot. Onneksi olin päättäväisenä, että haluaisin maistaa jotakin uutta, vaikkakin japanilaiset kasvispiirakat houkuttelivat meitä jonoonsa. Ne muuten ovat aivan huippuja. Ollaan maistettu niitä kolmisen kertaa vanhan kauppahallin edessä ja niitä tekevä jäbä on maailman ystävällisin ja innostunein omasta tuotteestaan. Huomattiin kuitenkin erilaiset piirakat, mitä ihmisillä oli ja sairaan pitkä jono piirakkakojulle. Tämän täytyy olla hyvää. Ei muuta kuin jonon jatkeeksi.

Kyseessä olivat podpecník -leivät, joissa oli joko lampaanjuusto tai smetanapohjalla erilaisia täytteitä.   Nämä tosin olivat paksuja ja kuohkeita, muistuttaen ulkoisesti hieman pannupitsoja. Hattupäinen mies valmisti näitä kojun ulkopuolella olevassa saviuunissa, niinkuin perinteeseen kuuluukin. Minulle juustoversio ja miehelle punasipuli ja pekonitäytteinen, kiitos. Tätä "piirakkaa" kannatti todellakin jonottaa, sillä se osoittautui todella hyväksi.

Sunnuntaina herättiin kaameaan myräkkään. Ulkona tuuli ihan älyttömästi. Päätettiin uhmata säätä ja lähteä katsastamaan Bratislavan alueen ehkä mielenkiintoisinta nähtävyyttä, Devínin linnaa (tai lähinnä linnan raunioita). Devín castle sijaitsee erittäin strategisella paikalla Tonava ja Morava jokien yhtymäkohdassa. Linnan rauniot kohoavat kallion rinteellä 212 metrin korkeuteen. Ensimmäisiä asutusten merkkejä alueelta on jo esihistorialliselta ajalta. Devínistä on löydetty paljon esineistöä kelttien, germaanien ja roomalaisten kausilta, joita pääsee ihmettelemään museohuoneessa. Roomalaisten lisäksi linnoitus on ollut unkarilaisilla ja jopa Napoleonin armeijan valloittama. Tuoreimpana historian muistutuksena joen rannassa kohoaa muistomerkki niille slovakialaisille, jotka kylmän sodan aikana ammuttiin heidän yrittäessään ylittää rajaa Tonavan yli.

Linna sijaitsee Devínin kaupunginosassa noin 12 kilometrin päässä vanhasta kaupungista. Paikalle pääsee most SNP pysäkiltä bussilla nro 29 suoraan linnalle ja nro 28 Devínin kylään noin 6 min. kävelymatkan päähän linnasta. Opaskirjan ja omien näköhavaintojen perusteella suosittelisin hankkimaan matkaliput valmiiksi molempiin suuntiin. (Niitä voi ostaa etukäteen ja leimataan aina bussissa käytettäessä.) Devínin päässä ei omasta mielestäni näkynyt lippuautomaattia. Kesäisin Devíniin pääsee myös vesiteitse jokilaivoilla. Tätä reittiä pitää vielä kokeilla! Maisemat ylhäältä ovat upeat, linnoituksen ympäristö tarjoaa paljon tutkittavaa ja alhaalla jokien varrella riittää käveltävää.

Sunnuntaina ehdin vielä Internationalsin järjestämään ilmaiseen pilatekseen, joka järjestettiin osana  [fjúžn] festaria. Oli aika pitää pitkästä aikaa siivouspäivää kotona, joten enempään tapahtumista ei tällä kertaa valitettavasti ehditty mukaan. Siltikin oli mukava viettää viikonloppua leikkien turistia omassa kotikaupungissa.

Ps. Suosittelen käväisemään siskoni matkablogissa. Ainakin voi käydä kateellisena katsomassa uskomattomia maisemia ja haaveilla omasta Australian matkasta. Toinen siskoni todennäköisesti lähtee vaihtoon Jenkkeihin. Siinähän sitten mietitään missä kohtaa maapalloa olisi hyvä paikka esim. joulutapaamiselle. (Tähän asti ehdotuksena on ollut Fidji. Miksi? Vain koska siellä olisi siistiä päästä käymään.)

Klikkaa kuvaa!

Ensimmäiset viikot

Ensimmäiset viikot Bratislavassa kuluivat aika hölmistyneissä tunnelmissa. Täällä sitä nyt oltiin. Alkuun prioriteettina oli oman asunnon löytäminen ja sitä kautta kotiutuminen uuteen kaupunkiin. Majoituimme ensialkuun Bratislava City Apartmentsin pienenpienessä huoneessa viiden matkalaukun kanssa. Tilaa ei tosiaan ollut liiemmin. Ei silti haluttu hotelliin, sillä aamupala ja jatkuva ulkona syöminen olisi alkanut kyllästyttää, varsinkin kun ei ollut aavistustakaan kauanko jouduttaisiin tilapäismajoituksessa asumaan. Kun saavuimme kämpille ensimmäisenä päivänä meitä vastassa oli todella pahasti tupakalle haiseva vanhempi herrasmies, joka johdatti meidät sisäpihan läpi ovesta sisään ja portaisiin. Sisäpihan toisella puolella oli autio kaatumaisillaan oleva rötiskö, joten ajattelin mielessäni, että mihin kauhuelokuvaan olemme oikein joutuneet. Huone itsessään oli ihan siedettävä ja papparainenkin osoittautui ihan mukavaksi, kun myöhemmin tarvittiin fiksiä kaukosäätimeen ja wifiin.

Mieheni aloitti työt heti seuraavana päivänä saapumisestamme ja minä pyörin kaupungilla jalkani kipeäksi. Mies tuli komeasti ensimmäisen työpäivän jälkeen kotiin kädessään julkisen liikenteen sakot. (Aplodini.) Täällä ei ihan joka syrjäisemmällä pysäkillä olekaan niitä lippuautomaatteja, joten hän oli ollut liian laiska ensimmäisen päivän päätteeksi kävelemään vilakassa säässä kauas ostamaan lippua ja boom oli niinkin hyvä tuuri, että tarkastajat sattuivat kohdalle. (Sittemmin olemme joutuneet lipuntarkistukseen ehkä kolmisen kertaa ihan maksimissaan.) Tuli siis asiaksi hankkia julkisen liikenteen matkakortit, jotta sama ei enää toistuisi. Eikä tarvitsisi joka kerta ostaa kertalippua. Tämä vain vaati sönköttämisen lippuluukulla slovakkitädeille, jotka eivät todella puhu englantia. Saatiin käteen slovakinkieliset hakemukset. Onneksi miehen paikalliskollega auttoi meitä täyttämään ne slovakiksi, käytiin hakemassa passikuvat ja mentiin takaisin sönköttämään, että nyt tarttis saada nää kortit. Ulos asematunnelin lipunmyynnistä asteli kaksi aika onnellista matkakortin haltijaa. Huh, yksi asia oli hoidettu.

Pari päivää vietettiin loskakeleissä. Nää tunkee suolaa joka puolelle, joka tekee

teistä lähinnä kuolemanliukkaat loskaluisteluradat. Suomalaisarvosana: 1/5.

Yhtenä ensimmäisinä päivinä yritin mennä takaisin kämpille, mutta en yksinkertaisesti osannut avata ulkoportin ovea avaimella. Mitä ihmettä? Kääntelin joka suuntaan, mutta ovi ei auennut. Täytyi sitten soittaa apartmentsin ulkopuolella olevan esitteen numeroon ja selittää tilanne. Nainen puhelimesta laittoi jonkun poitsukan asialle ja hän tuli avaamaan minulle oven. (Vähäx noloo.) Suomalaisena on tottunut meille itsestäänselvään logiikkaan esimerkiksi ovien avaamisessa. Täällä se ei olekaan niin yksinkertaista. Kämpille oli yhteensä 4 avainta, jotka oli värikoodattu ulkoporttiin, ulko-oveen, käytävän oveen ja asunnon oveen. Ja kaikki kääntyivät vähän eri suuntiin. Simppeliä, eikö? Apartmentissa riippuen sähkökatkaisijasta, valot sai päälle yleensä painamalla katkaisinta alaspäin, mutta vierekkäiset saattoivat toimia mihin suuntaan vain. Siinä oli sitten opettelemista. Muutenkin esimerkiksi rullaportaat samassa asematunnelissa menevät oikealta ylös ja vasemmalta alas ja 50 metrin päässä toisinpäin. Mikäs siinä. Tähän on vissiin totuttava.

Saimme firman puolesta yhdeltä paikalliselta yritykseltä house hunting -palvelut. He etsivät meille toiveitamme vastaavia asuntoehdokkaita ja saimme joulun alla jo Suomeen kuvauksen kuudesta asunnosta. Päätettiin mennä katsomaan niistä kolmea. Loput taisi olla ihan kaameeta mummola/slaavityyliä. Ensimmäisen viikon lopulla päästiin vihdoin katsomaan asuntoja. Ensimmäinen asunto oli kuvien perusteella aika hylkäämispuolella, mutta paikan päällä yllätti valoisuudellaan ja hyvällä sijainnilla. Toinen asunto oli alunperin suosikkimme, mutta "tipula" nimen saanut täysin keltaisella maalattu asunto oli paikan päällä liian keltainen. Ehkä niin keltainen, ettei suomalainen silmä voisi siihen tottua. Kolmannessa asunnossa oli hieno näköala vuorille, mutta sijainti oli ison tien varressa kaukana kaikesta. En halunnut slaavivaimona jäädä loukkuun jonnekin syrjään.

Näkymä tulevan kämpän takapihahoodeilta.

Onneksi ehdimme napata ensimmäisen asunnon linnan liepeiltä ja olemme olleet siihen erittäin tyytyväisiä. Kyseinen firma hoiti puolestamme asunnon kunnon tarkistuksen ja kaikki kirjattiin vastaisuuden varalle ylös tai otettiin kuvia joistakin kohteista. He tekivät meille myös laajan vuokrasopimuksen slovakiksi ja englanniksi ja selittivät kaiken tarpeellisen asuntoon liittyen. Uskoisin, että tässäkin asiassa oltaisiin oltu aikalailla vaikeuksissa jos oltaisiin yritetty ilman slovakin kielen taitoa hoitaa itsellemme asuntoa. Enää meidän tuli siivota uusi asunto ja sitten rullata kaikki matkalaukut kämpille. Onneksi ratikalla pystyi muuttamaan yhden pysäkin välin. Tuli sekin muuttoväline sitten testattua.

Avaimet (ranskishullun naisen tyyliin) omaan kotiin!

Oman asunnon saaminen vei suuren stressipallon pois hartioilta. Vaikka asunnon etsintä hoitui ulkoistettuna helposti, törmäsimme kuitenkin ongelmiin mieheni firman kanssa. Kukaan ei näyttänyt tietävän miten asunto maksetaan tai miten vuokrasopimus kirjoitetaan kun kyseessä on komennussopimukseen liittyvä asuntoetu. Mieheni on ensimmäinen ulkomaille lähetetty henkilö, joten hänen firmansakin on joutunut uusien asioiden äärelle. Tosin tietyt asiat ovat olleet hoidettavina jo kauan ennen lähtöämme, joten meille oli aika uskomatonta törmätä siihen, että kun asiat alkoivat rullata nopeasti täällä päässä, emme saaneetkaan mitään vastauksia Suomesta. Tuskin kukaan jaksaisi tilapäismajoitusta matkalaukkujen kanssa paria viikkoa pidempään, joten meidän oli pakko ottaa asunto omiin nimiin ja pulittaa omasta pussista takuuvuokrat ja muut, jotta saisimme haluamamme asunnon (!#&*§!#*?!). Myöhemmin saimme sovittua maksuasiat kuntoon, mutta voin rehellisesti kertoa, että silloin ketutti suuresti. Uuteen kaupunkiin kotiutumisen kannalta oma kämppä on erittäin tärkeä. Voi hengähtää ja alkaa rauhassa asettua aloilleen ja alkaa tutkia lähiympäristöä.

Kun saatiin kämppä, saatiin myös autotallipaikka ja voitiin vihdoin hakea auto vuokraamosta. Saatiin Pösö. Suht pienenä autona se mahtuu todella lähelle seinää peruutettuna autotalliin. Slaavivaimo ei ole vielä toistaiseksi kokeillut autolla ajamista täällä saati autotalliin mahduttamista. Täytyy joku päivä rohkaistua. Käytiin kaupassa täydentämässä tyhjänä ammottavia kaappeja ja ostettiin meidän mielestä paljon tavaraa. Vedenkeitin, pesuaineita, shampoota, eväsrasioita, kilo jauhelihaa ym. ym. Täysi ostoskärryllinen ja selvittiin muistaakseni n. 80 eurolla. What? Ensimmäisiä kertoja ostosten teko kyllä melkein nauratti Suomen hintoihin verrattuna. Mutta on täällä sitten sellaisia tuotteita, mitkä maksavat enemmän. Esimerkiksi merkkikosmetiikka on Suomen hinnoissa ja Lorealin ym. shampoot ja hoitoaineet peräti kalliimpia. Golgaten hammasharjatkin olivat aika hinnoissaan. Ja sitten on tietysti näitä tuotteita, millä ei täällä ole niin kovaa menekkiä tai niille on vastaava paikallistuote. Esimerkiksi feta tai kaikki texmex kamat ovat kalliita. Kuudesta tortillalätystä saa pulittaa kolmisen euroa ja Santa Marian salsasta nelisen euroa. Löydettiin kaupasta ekoilla viikoilla myös maitorahkaa. (Woop woop!) Kermat, ruokakermat ja kermaviilit olivatkin sitten vaikeampi juttu hahmottaa alkuunsa. Kaikissa purkeissa lukee smotana. Siitä sitten päättelemään prosenteista ja kuvista ja purkkeja heiluttelemalla koostumusta. Maistamalla sitä selviää myös.

Perheostokset.

Ne kaikki smotanat..

Lennettiin Bratislavaan sunnuntaina 3.1. Huomattiin, että Jokerit oli tulossa pelaamaan KHL matsia ekalla viikolla Bratislavaan, mutta liput oli valitettavasti jo loppuunmyyty. Toisekseen nuorten U20 mm finaalipeli osui tiistaille ja tottakai oli löydettävä jokin baari, missä voitaisiin katsoa Suomen peliä. Jotenkin eksyttiin Jokereiden sivulta vielä kyselemään mahdollisia lippuja ja bongasin jostain sivulta yhdestä kommentista, että jokerifanien katsomo tulisi olemaan the Dubliner -baarissa. Sinne siis. Onnistuttiin siis aikamoisella sattumalla löytämään baarin, joka tuli illan aikana täyteen Jokereiden pelejä lähimaissa kiertäneitä suomalaisia faneja ja oli aika coolia kun muun muassa Jari Kurri asteli ovesta sisään. KHL -peliin ei päästy, mutta ei paljon haitannut sillä päästiin todistamaan baarillista jääkiekkofaneja laulamassa Maamme -laulua täysin rinnoin Suomen voittaessa maailmanmestaruuden. Oltiin tultu hölmistyneinä uuteen maahan, mutta nyt saatiin yhdeksi illaksi tulla suomalaiseen kaljanhuuruiseen, urheiluhulluun illanviettoon ja mitalijuhliin. Boy, it felt like home.

Minä, me, Jokerit!

Viiniä Wienissä

Kukaan suomalainen ei voi mennä Wieniin laulamatta kertaakaan Samuli Edelmannin Peggyn sanoja "Oon mä juonu viinii Wienissä". Tämähän on suorastaan tavoite kun Itävallan reissu tulee ajankohtaiseksi. Äidin kanssa vietettiin jo yksi yö Wienissä ennen hänen Bratin vierailuaan ja silloin toteutettiin tietty viinin juominen Wienissä. Viime viikolla saatiin vihdoin aikaiseksi mennä kylään tuttavan luokse. Mieheni opiskeluaikojen ystävä oli sattumoisin muuttanut vähän aikaa sitten Wieniin. Eli ihan naapuriin. Super! (Superia te tuutte lukee vielä monta kertaa, koska se on paikallisten hypetyshokema, sori.) Oli helpottavaa kuulla, että meillä olisi edes yksi suomituttu lähettyvillä. Täällä ei olla vielä tavattu ketään suomalaisia. (Ilmoittautukaa Bratin ulkosuomalaiset!) Tottakai sovittiin, että käydään puolin ja toisin kylässä kun lähekkäin ollaan ja on paikallisopastusta tarjolla. Ihana päästä tutustumaan kaupunkiin muutoin kuin (sukat sandaaleissa & vyölaukku päällä) turistin silmin. Odotettiin siis aika innolla viime viikonlopun tuloa.

Yhdensuuntaisen bussin saa halvimmillaan eurolla (joo siis oikeesti EUROLLA) 60 km matkalle Bratista Wieniin tai toisinpäin. Kallein lippu suuntaansa on sitten Regiojetillä tai Slovak Linesilla peräti neljä euroa. Päätettiin silti mennä autolla niin päästiin vähän nopeammin perille. Vaikkakin ajettiin vähän hitaampaa reittiä Heinburgin kautta välttäen maksut moottoritiellä ajamisesta. Wienissä pysäköinnin pitäisi olla viikonloppuisin tai ainakin la-su ilmaista, mutta hyödynnettiin metropysäkin vieressä sijaitsevaa parkkihallia, joka kustansi jotakin kuuden euron luokkaa kolmesta päivästä. Ei paha hinta ollenkaan ja auto pysyi siellä turvassa. Lähdettiin metukalla kohti neiti A:n kämppää. Me siis tapasimme perjantaina ensimmäistä kertaa.

Vanhoilla opiskelutovereilla olikin tietty kuulumisia vaihdettavanaan enemmänkin useiden vuosien ajoilta, joten päädyttiin turisemaan kämpillä useita tunteja. Juoden samalla sitä kuuluisaa viiniä Wienissä. Maisteltiin sekä itävaltalaista että slovakialaista viiniä, tietenkin. Tarjolla oli aivan mahtava juustovalikoima naposteltavaksi. Tarkoituksena oli mennä katsastamaan Rathausplatzille viinifestareita, mutta paneuduimme viinin juontiin ja jutusteluun niin pitkäksi aikaa, että saimme siellä olleilta kavereilta viestiä, ettei sinne kannata tapahtuman sulkeutuessa enää suunnata. Otettiin sitten suunnaksi kotibileet. Metropysäkin kioskilta piti käydä hakemassa matkajuotavaa ja jotain vietävää bileisiin. Unohtui tässäkin vaiheessa ihan kokonaan, että ei oltu syöty mitään koko iltana. Noh mikäs siinä kun kerran oli niin hauskaa ja hyvä meno päällä.

Bileissä pääsin juttelemaan slovakkia yhden bratislavalaisen tytön kanssa ja puhumaan tietysti paljon Suomesta. Matkailumarkkinointia, you know. Kun oli aika lähteä jatkamaan iltaa yöhön, muut suuntasivat baariin ja minulle syömättömyys teki tepposet ja pisti sellaiseen kuntoon, että mieheni ja tässä vaiheessa muutaman tunnin (thank god teekkaritaustainen) tuttavuuteni joutuivat kantopuuhiin saadakseni minut takaisin kämpille. Tässä yöllisessä seikkailussa katosi sitten puhelin jonnekin päin Wieniä. Huiviakaan ei aamulla löytynyt mistään. Kyllähän voi ihmistä hävettää tällainen tapaus, mutta minkäs sille enää voi. Oli muuten nykypäivän puhelinriippuvaisena aika vapauttavaa viettää loppuviikonloppua ilman puhelinta. Minä katsoin maisemia kun toiset somettivat ja postasivat kuvia. (Tän reissun kuvat onkin miehen ottamat. Note to self: hanki uusi sim-kortti ja puhelin.)

Kuva ennusti lankapuhelimiin siirymisen?

Lauantaina lähdettiin aamupalalle ulos syömään ja toteamaan, että on muuten tulossa lämmin päivä. Taidettiin käydä todella lähellä hellelukemia. Muutama brunssipaikka oli täpöten täynnä, eikä sellaisen varaaminen toisesta onnistunut seuravaksi päiväksikään, joten Wienissä brunssille menijöille suosittelen tsekkaamaan ja varaamaan paikan jo etukäteen. A:n tietämässä bagelipaikassa oli tilaa ja jäätiin ulos syömään. Pure living bakery (Downtown:  Burggasse 68 1070 Vienna & Village: Altgasse 12, 1130 Vienna) tarjoaa superfood smoothieita, hurjan hyviä bageleita, keittoja, pastaa ja kakkuja, suurin osa luomutuotteina. Työntekijät olivat maailman mukavimpia ja kiinnostuneita mistäpäin olimme. Toinen työntekijä oli slovakialainen ja pääsin hänelle osoittamaan kielitaitoani kertoakseni slovakiksi, että olemme suomesta, mutta asumme Bratissa. Hän oli vaikuttunut ja lupasi -10% alea jos tilaan slovakiksi. Valitettavasti se ei kuitenkaan ihan vielä onnistunut, mutta hyvää läppää kuitenkin heitettiin. Bagelit olivat huippuhyvät ja viereen sai tilata luomusipsit majoneesilla. Maistui muuten kyseisenä aamuna aika erityisen hyvältä. Suosittelen paikkaa (ja muistakaa ottaa käteistä mukaan, eurooppalaiseen tapaan paikka oli cash only)!

Yammy!

Aamupalan jälkeen otettiin suunnaksi Rathaus viinifestarit, jonne ei edellisenä iltana enää ehditty. Kadulla näkyi porukkaa pukeutuneina itävaltalaisiin kansallispukuihin. Naisilla oli mekot ja essut ja miehillä lyhyet tai polvipitkät nahkahousut tai -shortsit henkseleillä ja polvisukat. Hieno hattu oli tietty plussaa. Kun päästiin Rathausin hoodeille, ymmärrettiin että ihmiset olivat pukeutuneet nimenomaan viinifestareille. Tosi monella oli kansallispuvut tai vastaavat asut päällä. Minulle ei tuo viini vielä maistunut edellisillan jälkeen, joten jäin puistoon lepäilemään nurmikolle kun toiset lähtivät kiertämään kojuja. Sain tosin yhtäkkiä havahtua siihen, että ympärilleni oli linnoittautunut parisenkymmentä kansallispukuista tanssijaa ja hanuristi harjoittelemaan kansallistansseja, se siitä rauhassa makoilusta.

Bongaa Slaavivaimo.

Paikallisoppaamme tiesi upean kattoterassin kaupungin korkeimmasta rakennuksesta DC Towerista ja se valikoitui seuraavaksi kohteeksi. Osoittautui, että baari ei ollut ennen neljää vielä auki, joten päädyttiin Neue Donau -kanaalin rantaan lounaspiknikille odottamaan baarin aukeamista. Jengi jopa pulahti uimaan porottavassa auringossa. 57 Restaurant & Lounge (Donau-City-Straße 7, 1220 Wien) osoittautui erittäin vaikeasti löydettävissä olevaksi paikaksi keskellä bisnesrakennuksia. Ensin piti etsiytyä aulabaarin läpi hissinaisen luo, jotta pääsi hissillä 57 kerrokseen. Ravintolasta on vielä yhdet portaat ylös, josta pääsee ylimmän kerroksen kattoterassille. Sieltä saa tilattua kalliita, mutta hirmuisen hyviä drinkkejä. Terassilta on mahtavat näköalat joka puolelle kaupunkia.

Neue Donaun rannassa.

DC Tower Sky Terasse.

Iltaohjelmana oli tarkoitus tsekata Tel Aviv beachin kesän avajaiset. Tonavan kanaaliin on laitettu rantsumeiningillä baareja ja palmuja pystyyn. Porukkaa oli liikenteessä tosi paljon ja osa tyytyi juomaan omia juomiaan kanaalin reunalla kun toiset nautiskelivat baarin antimista parin metrin päässä terassilla. Sääntösuomalaiset sai taas ihmetellä rentoa meininkiä. Porukkaamme liittyi mukaan yksi suomalaispariskunta, yksi jenkki, yksi saksalainen ja yksi sveitsiläinen. Juttua riitti kaikkien kesken ja oli kiva päästä jutustelemaan myös suomeksi kokemuksista ulkomaille muutosta ja ennen kaikkea tavata uusia suomalaisia ulkomailla. Opittiin edellisestä illasta syömisen tärkeys ja suunnattiin snägärin kautta kotiin. Tosi mahtava päivä!

Tel Aviv Beach

Sunnuntaina käytiin eurooppalaiseen tapaan hakemassa lähileipomosta aamupalaksi croissantteja ja makeita leivonnaisia. (Note to self: ala harrastamaan tätä enemmän Bratislavassakin.) Aikaa jäi vielä hengailulle ennen kotiin lähtöä, joten suunnattiin taas aurinkoisessa säässä Praterin puistoon hengailemaan. Tsekattiin myös Wurstelprater huvipuistoalue, jossa käytiin ihmettelemässä tuulitunnelilentämistä ja kokeiltiin Prater Turm keinukarusellia, jonka masto kohoaa 117 metriin ja joka nostaa keinujat aina 95 metrin korkeuteen. Ylhäältä oli makeat näkymät, vaikkakin yllättäen ylhäällä iskevä tuuli teki ajelusta aika jännittävän. Iltapäivällä yhtä puhelinta köyhempänä, mutta monta kivaa paikkaa nähneenä ja kokemusta rikkaampana oli aika suunnata Pösö kohti Wienin jälkeen tuppukylältä tuntuvaa Bratia. Suuri kiitos paikallisoppaallemme ja tervetuloa vastavierailulle!

Varaston metsästäjät ja huutokauppakeisari

Varaston metsästäjät ja huutokauppakeisari eli muutto ja etukäteisjärjestelyt. Lokakuun alussa mieheni allekirjoitus löytyi sopimuksista, joten tiedettiin Slovakiaan lähdön olevan virallista. Meille jäi kaksi kuukautta aikaa järjestellä asioita ennen muuttoa. Jonkin verran oli vielä epäselviä asioita miehen firmankin kanssa, joten selviteltävää riitti. Ensimmäisenä oli luovuttava asunnosta. Meidän tapauksessa kyseessä oli onneksi vuokra-asunto ja saimme irtisanottua sen helposti. Ei tarvinnut alkaa ottaa kiinteistökuningattareen yhteyttä. Seuraavaksi katse kääntyi tavaroihin. Hitto miten paljon tavaraa voi ihmisellä muuten olla tungettuna asuntoon. Minä vielä karsin paljon tavaraa kun muutin pois opiskelukaupungistani, mutta kyllä sitä oli vielä tungettuna piiloon joka kaapin perälle, sängynaluslaatikoihin ja häkkivarastoon. Nyt oli hyvä hetki pohtia tosissaan, mitkä tavarat olivat sellaisia, että niillä olisi vielä käyttöä kahden vuoden poissaolon jälkeen.

Usein kysytyin kysymys meille oli, että mihin te sitten laitatte kaikki teidän tavarat?! Meillä kävi niinkin hyvä tuuri, että mieheni vanhemmat olivat luopuneet vuosi sitten omakotitalostaan ja muuttaneet pienempään asuntoon. Heillä sattui olemaan suuri varasto tavaroille, jotka eivät mahtuneet uuteen asuntoon. Varasto taisi lähennellä 50 neliötä, joten tilaa löytyi myös meidän tavaroille. Skvelý! Varasto oli nopeasti metsästetty. Sitten oli vielä ehkä tämä vaikein pohdinta edessä eli mitkä tavarat lähtisivät mukaamme Slovakiaan. Firman puolesta saimme lennot ja molemmille ekstralaukut. Ei ole nimittäin paljon tavaraa, mitä mahtuu neljään matkalaukkuun ja 128 kiloon. Finskin plussapojoilla saatiin onneksi ilmaiseksi mukaan vielä yksi lisämatkalaukku.

Lähtöpäivänä lentokentällä

Suurimmaksi osaksi mukanamme muutti vaatteita. Talvi- ja kesävaatteet. Kengät. Huh, tätä luetteloa tehdessä pohdin kyllä, että täytyyköhän vielä yksi laukku lisää, mutta ensinnäkin isot laukut alkoivat loppumaan taloudesta ja viiden matkalaukun plus isojen käsimatkatavaroiden kanssa liikkuminen lentokentillä on jo suhteellisen hankalaa. Täytyi karsia. Asioiden hoitamisruljanssin ja työstressin päälle otettiin vielä hoitaaksemme kirppispöytä, jotta pääsisi ylimääräisestä eroon. Kun vihdoin tuli aika pakata, se olikin aikamoinen palapeli saada tavaraa laukkuihin tasaisesti, mutta kuitenkin niin, ettei jokaista tarvitsisi avata tilapäismajoituksessa ensimmäisinä viikkoina. Käteväksi osoittautuivat matkatyhjiöpussit, joilla sai untuvatakkeja ja isoja neuleita sullottua pienempään tilaan. (Miten minusta tuntuu, että takaisin päin tullaan auto täynnä näitä pusseja...)

Ja näin me sitten lähdettiin.

Myös huonekaluista tehtiin arviot, että mitkä olisi niin kivoja, että ne pidettäisiin. Huutokauppakeisari (mieheni) laittoi ranttaliksi feissikirppareilla ja myi pois divaanisohvan, työpöydän ja telkkarin. Minä myin säälittävästi kynsiuunin, sillä en ollut jaksanut aikoihin enää räpeltää omia geelilakkauksia. Polkupyörä meni lahjoituksena pikkusiskolleni, jolla oli jo vähän huonossa hapessa oleva citypyörä. Muutoin kyllä huonekalut mahtuivat onneksi varastoon, joten kaikesta ei tarvinnut luopua eikä sitten tarvitse palata täysin tyhjän päälle takaisin Suomeen. (Ja kun kerran on kivoja kaluja.) Pyörän lisäksi miehelläni oli tuo moottoroitu ajoneuvo, auto. Autolle löydettiin parempi koti kaverin luota, joten senkin myyminen sujui loppujen lopuksi erittäin helposti. Ottaen huomioon alkustressin kun nämä kaikki hoidettavat asiat lankeavat päälle kahden kuukauden varoitusajalla. Oli aika selvää, että ei kannattanut alkaa rekisteröimään omaa autoa tänne ja meillä on firman puolesta Bratissa vuokra-auto käytössä myös vapaa-ajalla. Veľmi dobré. Ja kun kerran asutaan täällä kaksi vuotta niin en yllättynyt, että miestäni kiinnostaa veroetu uuden auton tuomisesta Suomeen. (Ja on se varmaan tilavampi kuin 5 matkalaukkua niin voi vähän shopata ja tuoda paikallisviinit autolla muutossa takaisinpäin?!)

Muuttoauto pihassa.

No, oli niitä vielä paljon muitakin asioita, joita piti hoitaa. Vakuutukset piti katsoa kuntoon. Firman puolesta saatiin laaja komennusmatkavakuutus, joten irtisanoin joitakin päällekkäisiä vakuutuksia. Kelasta kävin anomassa meille papereita, joissa oli slovakian vaatimat leimat (heh, nää on ihan tosissaan niiden pyöreiden leimojensa kanssa), jotta voisi rekisteröityä paikalliseen sairaanhoitojärjestelmään. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla saa kyllä hoitoa, mutta pidempiaikaisille asukkaille ne suosittelee rekisteröitymistä. Kävin myös maistraatissa häiriköimässä asiakaspalvelijaa osoitteiden kanssa, koska meillä ei ollut vielä ulkomaan osoitetta tiedossa muutettaessa. Sain ainakin tiskiltä ilmaiseksi soittaa jonnekin lankapuhelimella, sillä eihän ne peruspalvelupisteessä osanneet vastata mun kysymyksiin. Sama kävi Kelassa.

Pankkiasiat hoituu onneksi viesteillä ja puhelimessa nykyään, tosin eipä niiden kanssa ollutkaan mitään muuta ihmeellistä kuin että ulkomaan osoitetta ei voi itse vaihtaa Danske Bankissa, mutta viestillä hoitui tämäkin asia (kun vihdoin saatiin SK osoite). Sitten tsekattiin vielä esimerkiksi rokotukset. Minä taisin ottaa jommankumman höpötiitti (eli hepatiitti) -rokotuksen mikä vielä puuttui, varsinkin jos tässä enemmän lähtee matkustelemaan niin ei sitten tarvitse mennä sönköttämään slovakiksi paikallisterkkarille. Apteekista käytiin hakemassa kaikki tarvittavat lääkevarastot eli aikalailla reseptit tyhjiksi. Yllätyin, ettei esimerkiksi paperiresepti ilmeisesti kävisi täällä, vaikka minusta se tuntuu kovin kansainväliseltä. Suomessa nyt muutenkin ne on jo melkein kaikkialla sähköisiä enikeis.

Antiikkia, antiikkia.

Muuttopäivä sovittiin vuoden viimeiseksi päiväksi. Lähtö Slovakiaan oli 4.1., joten vietettiin pari yötä miehen vanhempien luona kodittomina ennen lähtöä. Kuten aiemmin mainitsin, kahden hengen talouteen mahtuu tavaraa, joten hommattiin samantien pihaan iso kuorma-auto. Parasta muutossa oli ehkä varaston sijainti toisessa kerroksessa, joten saatiin hyvä jumppa portaissa. Onnea on kuitenkin ystävät ja vanhemmat, jotka osallistuivat muuttoon, joten sekin sujui vikkelään. Pahin paikka päivässä oli tietty äidin hyvästeleminen. Alkoi itsekin tajuta lähtevänsä kauas kun joku toinen liikuttuu. Jäätiin muuton jälkeen uudenvuoden aattona sohvalle ihmettelemään rakettien jo paukkuessa taivaalla. Oltiin kodittomia ja aivan tietämättömiä mitä tuleman pitää. Meillä oli elämä pakattu viiteen matkalaukkuun ja käsimatkatavaroihin. Vuokra-auto kohti lentokenttää ja lentoliput. Tilapäismajoitus varattuna reiluksi viikoksi Bratislavasta. Mikä tärkeintä, meillä oli toisemme.

Fit Up!

Slaavivaimon päiviin piti kehittää tekemistä. Onnekseni löysin Internationals Bratislava-organisaation, joka järjestää erilaisia tapahtumia englanniksi. Bileiden lisäksi osallistua voi jumppiin, medidaatio workshopiin tai belly dancing tunnille. Bongasin heti Bratiin tultuamme tammikuussa alkavat pilatestunnit ja zumban. Siitä olikin taas hetki kun olin viimeksi osallistunut ryhmäliikuntatunneille. Ilmoittauduin oitis zumbaan ja samalla uskaltauduin kokeilemaan myös pilatesta. Ajattelin jälkimmäisen olevan kuolemanrankkaa, mutta päätin katsoa miltä pilates tuntuisi. Harrastuksissa olisi tietty myös hyvä mahdollisuus tavata muita ulkomaalaisia.

Zumbaa olen kokeillut aiemmin ja tanssitaustaisena oli kiva päästä vähän revittelemään. Lattarit ja perseenheilutushan sopivat minulle mainiosti (ja opena täytyy muutenkin osata heittäytyä hulluttelemaan). Ennen kuin huomaatkaan, olet pitänyt tunnin hauskaa ja hikoillut kuin pieni sika. Pilates olikin sitten haastavampi kokeilu alkuun. Itselläni sattuu olemaan polvieni kanssa melkoisen kirjava historia ja 2014 aikana leikatut "uudet jalat" eivät halunneet taipua kaikkiin asentoihin. Onneksi ohjaajamme Andrea on maailman ihanin ihminen, joka osasi ottaa kaikkien mahdolliset terveysongelmat huomioon. Satuin ilmoittautumaan keskiviikon ryhmään, joka pidetään erittäin intiimissä ja tunnelmallisessa yksityisstudiossa ja ohjaajalla on aikaa keskittyä ohjaamaan kymmentä henkeä.

Polvikivuista huolimatta nautin suunnattomasti tunneista ja erityisesti loppurentoutuksesta. Se on aikaa keskittyä vain kyseiseen hetkeen ja olla läsnä omassa kehossa. Juuri sellaista, mitä saattaa elämänmuutoksen keskellä ihminen tarvita. Näin eräällä naisella paksun pilatesmaton ja minun oli löydettävä itselleni samanlainen, jotta polvillaan olo helpottaisi. Taisi olla ensimmäinen urheilukauppa johon astuin mistä löytyi 1,5 cm paksu pehmeä matto. Pelastukseni. Sittemmin hurahdin pilatekseen yhä enemmän ja rakastuin euforiseen tunteeseen, joka jäi päälle joka kerran jälkeen. Oli pakko saada lisää! Maanantain ryhmässä oli vielä tilaa minulle. Happy, happy, šťastný. Vierailijoiden tulo ja lomailut ovat hieman verottaneet harrastuksissa käyntiä, mutta muutoin olen saanut paljon sisältöä päiviini harrastuksien kautta.

Edellä mainitut harrastukset ovat iltaisin, joten vielä kaipasin jotakin tekemistä päiväsaikaan. Kävin ensimmäisinä viikkoina kysymässä ilmaiskokeilua yhdelle kuntosalille. Lähdettiin miehen kanssa katsastamaan salia, jossa selvisi, että heillä sattui olemaan tarjous kahdesta ilmaisesta viikosta korttipanttia vastaan. No sehän sopi vallan mainosti. Aloitin kuntosalilla käymisen vasta keväällä 2015 kun sain ryhmäliikuntatunnista menevän (eli maksanut mtn ekstraa) kuntosaliohjauksen. Ei sinne olisi aikaisemmin uskaltanut mennä heilumaan jos ei olisi mitään hajua mitä pitäisi tehdä. Silloin kuntosalin omistajakörmy sitten näytti liikkeet, jotka kuuluivat salisopimukseni mukana tulleeseen perusohjelmaan. Kauhean pitkälle en siis kuntosaliurani kanssa ollut päässyt.

Koeajan jälkeen testasin vielä toista kuntosalia, joka tarjosi ulkomaalaisille puolen vuoden jäsenyyttä. Hintakaan ei ollut paha ydinkeskustan sijainnilla 19,90/kk. Heillä oli itselle tutummat technogymin laitteet ja tilavampi naistenpuoli (joo täällä on kaikkialla naisille oma huone). Lisäksi tiesin yhden tuttavani käyvän samalla salilla, joten valinta oli helppo: Fit Up! Stare mesto. Nimi alle ja hikoilemaan! Mutta jotakin puuttui vielä... Nimittäin haastetta. En jaksanut suorittaa tylsää samaa vanhaa koko kropan laitteissa heiluntaa useita kertoja viikossa, joten käännyin hyvän ystäväni puoleen. Saatoin häntä jo varoittaakin Suomessa, että "PT-palveluja" saatetaan tarvita. Meillä on pitkä yhteinen taitoluistelutausta (korostan: harraste sellainen) ja toimiva telepatia. Pidettiin jopa yhteistä blogiakin aikanaan. Hän ei ole kouluttautunut personal trainer, mutta hän on varmasti sisukkain nainen, kenet tunnen. Kun hän päättää jotakin tehdä tai saavuttaa, hän pistää kaikkensa peliin. Niin ja hän tietää valtavasti kuntosalitreeneistä.

Niinpä sitten kysyin olisiko mahdollista, että hän tekisi minulle ohjelman. Hän lähti innokkaana suunnittelemaan. Lupasin, että minulla on 3 krt viikossa aikaa käydä salilla. Ohjelma kilahti facebook messengeriin ja avasin tiedoston. Ööö, oumaigaad mitä hepreaa, apua, apua, apua! Jtn tällaista tais olla ensireaktio. O-ou, ajattelin. Mihin sitä olenkaan itseni laittanut... Nyt joutuu slaavivaimo todella poistumaan mukavuusalueeltaan. Mutta ei tässä vaiheessa enää voinut perääntyä. (Kirosana) tämähän ohjelma suoritetaan vaikka minä olisi! Ohjelma oli nimetty "miss good ass". Tässä kohtaa täytynee mainita, että kavereiden kesken ghettobootyni on tunnettu, joskin se on sitten eri tarina kuinka päädyin sheikkaamaan sitä leopardihousuissa Mustalle Barbaarille. (Anteeksi, nyt eksytään vähän aiheesta..) Enikeis pyllyä voi aina treenaamalla parantaa lisää! Ja nämä käsien alla lymyilevät lörpöttimet voisivat hieman kiinteytyä.

"Äijäpuoli" on tullut tutuksi.

Sain kahden A4 pituisen vastauksen kysymyslistaani heprealiikkeistä ja aika hyvän määrän videoita, joissa yleensä joku Hulkin näköinen körmy selitti ja ähisi liikkeidensä kanssa. OMG. Päätin ottaa päivän kerrallaan, ettei aivot ylikuormittuisi kaikista ohjeista. Näin oli hyvä. Joka viikko vaihtui siis vähintään osa liikkeistä kunakin salipäivänä. Tapasin kaveriani salilla usein, sillä hänkin on tällä hetkellä slaavivaimona. Sitten päätettiin treenata yhdessä ohjelmani mukaan pari kertaa. Aivan mahtavaa! Fantastický! Sain tsemppikaverin ja jonkun katsomaan tekniikkaa. Tätä olin kaivannut. Neljässä viikossa pääsin kokeilemaan paljon rajojani ja uusia hyviä liikkeitä. Lähdin aina innolla tekemään treeniä (paitsi ehkä silloin kun en melkein kyennyt kävelemään) ja siitä tuli huippuhyvä fiilis (ja ekoilla kerroilla todella, todella kipeät lihakset). Nyt vierailijoiden ja hiihtoloman takia on jäänyt kuntoilut pariksi viikoksi, mutta odotan jo innolla seuraavaa ohjelmaa. Minulla on tuntuma, että saan taas hetken ammottaa suuta auki sitä lukiessa.

Team orange after a hard workout

Slaavivaimo kiittää suuresti ystäväänsä ohjelmasta ja ennen kaikkea suuresta tuesta! Slaavivaimo suosittelee kaikille pilatesta, varsinkin jos sattuu kohdalle tosi hyvä ohjaaja. Myös zumbaa tietty. Slaavivaimo iloitsee mahdollisuudesta pyhittää aikaa itsensä kehittämiseen ja liikkumiseen. Aamen.

Ps. Täällä pieni pätkä kuntosaliohjelmastani toisesta näkökulmasta. Muutoinkin hyvä blogi suositeltavaksi!

Laskettelulomailua keväthangilla

Jo Suomessa oli selvää, että laskettelemaan oli päästävä kun kerran olimme muuttamassa maahan, jossa kohoavat Karpaatit. Slovakiassa on 125 laskettelukeskusta (tämän listauksen mukaan myös edellisen postauksen mukainen metsäpuiston 0,2 km mäki on laskettuna). Rinteitä Slovakia tarjoaa yhteensä n. 500 km verran. Tämähän kelpaa laskettelusta kiinnostuneille paremmin kuin mainiosti. Talviloman ajankohta jäi pääsiäisen jälkeen, joten laskukohteeksi valikoitui Jasná Nízke Tatry eli Jasná Tatra -vuorilta. Jasná on meiltä Bratista noin 3h 20 min pituisen ajomatkan päässä. Korkein huippu Chopok kohoaa 2 024 metriin. Ajattelimme, että tämä korkeus toivottavasti riittää vielä kevätkauden hangille. Hisseillä (26 kpl) pääsee 943 metristä 2004 metriin ja rinteitä 44 km verran. Virallisten rinteiden vierestä laskettavaa on vielä älyttömästi lisää.

Varasimme loman helppoudeksi rinteiden vierestä kilometrin korkeudesta wellness hotellin, johon kuului aamupala, illallinen ja 3 päivän laskettelulippu. Ei tarvitsisi odotella skibussia laaksossa tai miettiä iltaohjelmaa sen enempää. Hotelli sijaitsi aivan rinteiden vieressä ja sillä oli alakerrassa oma suksivuokraamo (joka kylläkin sulkeutui sunnuntaina kevätkaudeksi). Tripadvisorista lueskelin sen verran, että Hotel Grand**** oli uudistanut vain osan huoneistaan ja perushuoneet (joista oli mahdotonta löytää tarkempia kuvia) eivät vastanneet hotellin 4 tähden luokitusta. Taisi sattua niin, että lomamme ajankohtana vapaana olikin vain remontoituja premium huoneita, joten sellainen sitten kiitos. Parasta hotellissa oli sen Wellness Centrum, jossa pääsi laskun jälkeen hemmottelemaan itseään ulkoporealtaaseen, saunoihin, uima-altaaseen tai rentouttaviin hierontahoitoihin. Ahh.

Sunnuntaina starttasimme auton aikaisin aamulla tavoitteena ehtiä vielä samana päivänä rinteeseen. Matkanteko osoittautui jännittäväksi. Itäänpäin mentäessä vuoret alkoivat kohota yhä korkeammiksi ja ylitimme mitä jännempiä siltavirityksiä kaupunkien yli. Slovakia on tuhansien linnojen maa ja kukkuloiden päällä pönöttäviä hienoja raunioita tuli myös vastaan usempia. Žilinan kohdalla näkyi ensimmäiset lumihuiput. Ei voinut lättänästä Suomesta tulevana muuta kuin suu auki ihastella upeita maisemia. Yksi vaikuttava näky oli aivan moottoritien vieressä sijaitseva Liptovská Mara -järvi, joka peilasi upeasti taustalla näkyvät vuorenhuiput. Sama kirkkaansininen järvi näkyi myös 2 km korkeudesta huipultakin. 

Liptovská Mara -järvi

Perille päästyä haettiin GoPassit (hissiliput ja pointsien keruujärjestelmä) kouraan, vaihdettiin vaatteet ja kiidettiin vuokraamoon. Taidettiin saada kevätalea, sillä kolmen päivän vuokrakamat maksoivat 85e per naama. Paljon vähemmän kuin mitä etukäteen tutkittiin hintoja. Super! Kevätaurinko ja lämpimät kelit olivat sulattaneet jo isoa osaa rinteistä, joten hissejä oli auki kymmenestä seitsemään. Sunnuntaina oli vielä viimeinen mahdollisuus päästä muutamaan rinteeseen, joten lähdettiin etsimään tällaisia laskureittejä. Ensin vain piti hilata itsensä ylös rinteeseen, todella ylös. Apua.

Alhaalla rinteet oli jo paikoitellen loskaa ja lammikkoa kun saavuttiin paikalle.

Aluksi hirvitti katsoa taakse ja tajuta miten korkealla sitä nyt ollaankaan. Ensimmäinen lasku pitkästä aikaa on aina jännittävää, mutta nyt otsalla taisi olla pari ahdistuspisaraa kun piti kääntää sukset alaspäin. Koska jengi oli laskenut jo aamusta lähtien, alkoivat rinteet olla täynnä jäisiä/sulia kohtia ja lumimöykkyjä. Myönnän rehellisesti, että ensimmäiset laskut tulin alas naama norsun elimellä. Kyllä se siitä sitten lähti, mutta lumikasojen läpi oli silti vaikea laskea rennosti. Parasta oli valloittaa Chopokin huippu 2024 metrissä! (Ja laskun päätteeksi ulkoporeallas ofkoos.)

Kuvaajana toimi paikallinen nainen, joka oli vieraillut Suomessa entisessä kotikaupungissamme.
What are the odds, right?

Odotettiin innolla maanantaiaamua, jotta pääsisi hyökkäämään tasoitettuihin rinteisiin. Yksi meidän ylöspääsyn kannalta major tuolihissi oli suljettu ja jouduttiin odottamaan leppäkerttuhissiä kauan, jotta päästäisiin gondolihissillä huipulle. Lisäksi hotellin littanatyyny aiheutti minulle kipuilua hartiassa ja yläselässä. Taas siis pieni tatti otsassa oltiin jo ennen kuin päästiin edes laskemaan ekaa laskua. Finally päästiin huipulle ja lähdettiin valloittamaan etelärinteitä. Panorama -reitti osoittautui mahtavaksi. Ei voi muuta kuin hehkuttaa jälleen maisemia! Täydellistä.

Leppäkerttuhissi

Maanantaina laskettiin minkä kerettiin. Jäin kerran rinnekuppilaan odottamaan miekkosta, jotta hän saisi hetken paahtaa omaa vauhtiaan. Aurinko paistoi ja jengi otti aurinkoa kukin tyylillään. Parilla kaverilla oli wife beaterit, joku kokonaan paidatta ja samaiselta terassilta bongattiin myös nainen, jolla oli bikinit toppatakin alla. Nice. Jengillä oli muutenkin aika hulppeita laskuasuja. Suurinta huutoa oli kasarilasketteluhaalarit. Neonväreissä tietty. For real. Vyölaukkujakin näkyi kyseisten asujen kantajilla. (Siis onko näillä ollu nää vaatteet kaapissa ever since vai mistä ne näitä repii?) Pappafetissini sai myös silmänruokaa kun näitä vanhoja herrasmiehiä tuuppasi aika ajoin samaan hissiin.

Tässä minionit lähdössä laskemaan pinkkihaalarisen tytön kanssa.
Plussaa laskuasuista.

Laskujuomien kuningatar ja mukava yllätys rinneravintolan valikoimassa.

Hotellin harjoittelija respassa ei vakuuttanut palvelullaan, mutta muutoin hotellikokemus oli ihan hyvä. Tarjoilijoiden kanssa pärjättiin slovakkienkkusekoituksella. Välillä kyllä nauratti hieman valkoiset hanskat hienostelu illallisella varsinkin kun itse tultiin suunnilleen suoraan spa osastolta tukka vähän märkänä ja rennosti pukeutuneina illalliselle. Spa puoli oli kiva. Suomalainen sauna oli oikeasti suomalainen sauna, vaikkakin löylyveteen ne laittaa täällä aina jotain tuoksuja. Ulkona altaassa lillutellessa huomattiin sammakoiden lähteneen liikenteeseen (niitä olikin sitten älytön määrä). "Frogu" sanoi paikallinen pikkupoika innoissaan. Tästä saatiinkin viikon hokema. Yksi paritteleva sammakkopariskunta oli iltahämärällä ehtinyt jo hotellin etuoven eteen. Ehkä joku oli käskenyt hankkimaan huoneen.

Huone omalla parvekkeella oli oikein jees.

Kolmas laskupäivä päättyi osaltani lyhyeen kun monojen painamat sääret ja pohkeet sekä lumikasoissa jarrutelleet reidet antoivat totaalisesti periksi. Kipu oli sellainen, että ei voinut enää jatkaa. Onneksi hissit kulkivat myös alaspäin, aurinko paistoi ja lämmitti ja taukopaikalta löytyi sopiva aurinkotuoli viinin juomiseen. Alkoi harmitus laskupäivän pieleen menosta helpottaa kummasti. Sovittiin miehen kanssa lounastreffit alas, josta lähdin vielä kerran valloittamaan huippua ilman suksia. Jos siis lasketteluhammasta ei kolota niin voi ostaa hissilipun ylös vain maisemia ihaillakseen. Tai sitten voi alkaa harrastaa ylämäkeen hiihtoa (tietävät: sivistäkää minua lajin oikella nimellä), mitä myös tosi monet näyttivät harrastavan. (Hullut, hissilläkin pääsee.)

Onnistuu se laskeminen näinkin!

GoPass pointseilla miehelle paikallinen Tatrta timber hieronta ja minulle antistress hieronta argaaniöljyllä. Mies sai kepistä ja oli ollut oikein hyvä setti. Minun hierojasetä laittoi jo alkuunsa housut puoleen väliin takamusta ja alaselkä löytyi mielestäni hieman liian alhaalta... Noh perus suomalaisena ujopupuna en sitten enää jossain kohtaa kehdannut sanoa, ettei tämä tuntunut kovin mukavalta kun alkuun jo olin tokaissut että jees jees kaikki hyvin. Lopuksi sain jotain ihme hipsutteluhierontaa naamaan. Pitelin pokkaa hieronnan loppuun kunnes pääsin spa osastolle rentoutumaan oikeasti. Johan oli päivä.

Aurinkoinen ilma oli aivan mahtava, mutta rinteiden puolesta pluslämpötilat eivät olleet enää hyvät ja todistimmekin jo muutamassa päivässä lumien sulamista toden teolla. Molemmilla on hiihtolomasta muistona palanut naama ja suut iloisesti hymyllä. (Note to self: osta aurinkorasvaa.) Lomalla on kivaa! Nyt ollaan takaisin kaupungissa, joka on alkanut vihertämään sitten viimenäkymän. Terassit olivat myös tuplaantuneet viimeviikosta vanhan kaupungin kaduilla. Kesä on aivan pian täällä!

Ps. Suosittelemme ehdottomasti kaikille laskijoille ja maisemafanaatikoille Jasnaa lomakohteeksi. Keväthangilla laskettavaa riittää vielä, mutta parhaan kokemuksen varmasti saisi miinusasteilla, joilloin rinteitä olisi enemmän auki ja ne olisivat paremmassa kunnossa. 

Pps. Aukaiskaa kuvia klikkaamalla niitä. Ainakin omalla puhelimella näyttivät muutoin aika puuroisilta, höh. Yritän säädellä ulkoasua kunhan kerkiän.

Metsäpuisto ja kevään merkkejä

Muutto Slovakiaan sattui hyvään kohtaan, sillä onnistuimme välttämään talven aikalailla kokonaan. Pidän kyllä talvesta, mutta Suomen kuukauden kestänyt -30 astetta tuli onneksi vältyttyä. Samoin kaikki jäiset ja loskaiset kelit. Bratislavassa lunta näkyi vain muutamana päivänä tammikuun alussa. Parempi, ettei enempää sillä paikalliset ei kyllä näin suomalaisin silmin osaa ollenkaan hoitaa lumia kaduilta. Täällä levitetään aivan (tähän kuvittele voimasana) paljon suolaa kadulle, jonka jälkeen luistelurata on valmis. Luulisi, että minulla suomalaisena olisi sisäänrakennettu "näin kävelen liukkaalla" -ohjelma, mutta en kyennyt ollenkaan kävelemään rennosti. Suola teki lumesta kamalan sohjon, joka luistaa jalan alla vaarallisesti. Sitten pari kaveria kadun kulmilla pienillä lapioillaan yritti hinkuttaa lunta pois. Suola kulkeutuu joka paikkaan kengissä, joten kengät saavat harmaan pinnoitteen samoin kuin kaikki lattiat joka paikassa. Ei kiva.

Kevät on tullut kaupunkiin. Yksi lempipaikoistani kaupungissa on Bratislavan metsäpuisto Bratislavský lesný park, jossa riittää lääniä ja korkeuseroja. Puistossa on puolimaratonin pituinen reitti ja lisäksi älytön määrä erilaisia vaelluspolkuja ja pyöräreittejä. Tien varrella on pieniä lampia ja puroja. Ylöspäin mäkeä pääsee myös parista suunnasta (näyttää semipelottavalta). Puiston alkuun pääsee autolla ja ylemmäs rinteelle kulkee myös bussit. Puistoon kulkee bussi numero 43 Patronká -pysäkiltä. Ylin pysäkki on nimellä lesopark.  Železná studničkasta lähtee tuolihissi TV-tornille. Osa pyöräilijöistä ottaa pyörän mukaan ylös ja laskee sitten alas. Cool. Rinteen toisella puolella on Koliban alue, jossa kohoaa yksi kaupungin maamerkeistä TV-torni Kamzík. Puistoon pääsee toisesta suunnasta bussilla Koliba -pysäkille, joka jää hyvin alas rinteeseen ja vaatii kapuamista ylös. Tosin TV-tornille puolestaan pääsee ajamaan autolla. 

Kamzík 31.1.2016

Pari viikkoa sitten kävimme puistossa sunnuntaikävelyllä. Aurinkoisella säällä oli muutkin lähteneet liikenteeseen ja puistosta saattoi bongata porukkaa joka lähtöön. Ensimmäisten joukossa vastaan tuli länkkärityylillä ratsastava mies hevosensa kanssa. Oolrait, eihän siinä. Heppamiehen lisäksi liikenteessä oli paljon maastopyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä. Perheitä ja kaveriporukoita grillaamassa. Kaikki iloisella tuulella ja sulassa sovussa keskenään. Aivan ihana rauhallinen hyvänmielen tunnelma. Käveltiin polkuja pitkin ylöspäin ja käännyttiin tuolihissin kohdalta takaisinpäin. Metsäpuistossa on muutamia rakennuksia, joissa on bufet eli niistä saa jonkinlaista naposteltavaa ja juomia. Paras löytö oli polkujen keskelle perustettu konttiravintola. Tuli niin suuri onnellisuuskohtaus siitä, miten rentoa elämä Keski-Euroopassa voikaan olla. Keskelle metsää voidaan perustaa ravintola, josta saa nauttia halutessaan myös olutta, viiniä tai luumuviinaa. Eikä se ole ongelma. (Tällaiset asiat vaikeuttavat aikanaan paluumuuttoa, voin jo nyt tuntea sen.)

valkovuokot 20.3.2016

Grillauskelit kohdallaan! Täällä on muuten hienoja yleisiä grillimestoja.

Železná studnička 20.3.2016

Kahden viikon takaisen puistoilun jälkeen on todella alkanut tapahtua ja luonto on alkanut heräämään kevääseen. Kaupungilla kahviloiden ja ravintoloiden eteen on ilmestyneet terassipöydät ja kukat. Ihanaa! Linnalla bongattiin jo ekat voikukatkin.

Torstaina ulos astuessa odotti shokeeraava yllätys. Kevät oli todella saapunut kaupunkiin ja ihmiset kävelivät shorteissa ja t-paidoissa. Pakko oli tarkistaa kielikurssilta kotiin kävellessä lämpötila. Viideltä illalla oli Suomen kesä. Jihuu! Ensi viikoksi on luvattu 24 astetta, mutta koska talvi jäi lyhyeksi niin lähdetään huomenna Ala-Tatralle Jasnaan laskettelemaan. Pikkasen jännää, koska en ole vielä koskaan hilannut itseäni hiihtohissillä kahteen kilometriin!