Korruption kakkonen

Törmäsin taannoin (tähän) uutiseen The Slovak Spectator sivulla, joka viittasi The World Economic Forumin julkaisemaan vuosittaiseen korruptiomittaukseen. The World Economic Forumin sivuilta on muuten mielenkiintoista käydä klikkaamassa Global Competitiveness Indexin (GCI) eri osa-alueita ja siellähän se kotimaa Suomi loistaa usein kärkikahinoissa, hyvä me! Joka tapauksessa Slovakia oli kansainvälisessä kilpailukyvyssä noussut viime tutkimuksesta kaksi sijaa ylöspäin 65. sijalle (Suomi 8. sijalla). Tästä huolimatta Slovakia osoittautui toiseksi korruptoituneeksi maaksi Euroopassa yhdessä Ukrainan kanssa. (Ei hyvä, ei todellakaan hyvä.) Huonommin asiat menevät vain Moldovassa.

Tiedettiin kyllä kun tänne muutettiin, että mies lähti töihin bisnestarkoitusten perässä. Tiedettiin, että varsinkin paikallisten kanssa bisneksen tekeminen saattaa osoittautua erittäin hankalaksi. Ei vain siksi, että kieli ei ole yhteinen, mutta myös siksi että vastaan saattaa tulla hyvinkin äkkiä lahjussysteemit jos toisetkin. Mihinköhän kaikkeen siis saisi varautua? Olihan mieheni jo kuullut juttua jostakin paikallisesta kaverista, joka sai ovelleen viikoittain viinilaatikollisen (ja minä haaveillen jäin odottamaan tätä järjestelyä meillekin ASAP, vitsivitsi). Suomalainen firmahan ei suostu lähtemään tällaiseen mukaan niin siinähän sitten yrität. Noh, onneksi heiltä löytyy projekteja muihinkin maihin kuin Slovakiaan. Kuitenkin uutisen luettuani saatoin jopa hetkeksi mennä shokkiin. Onko täällä asiat oikeasti niin korruptoituneita?

Muutat maahan, josta yrität luoda itsellesi tietenkin rehellisen kuvan ja toki omaan kotimaahan usein verraten, mutta samalla yrität etsiä asioita, joista voi olla ylpeä ja asioita, joita voit jäädä kaipaamaan kun on aika lähteä pois. Positiivisia puolia. Niitä tarvitaan jos aiot viihtyä pidempään. Kaikki kysyvät sinulta aina ensimmäisenä, miten olet täällä viihtynyt ja mitä pidät maastamme? Olemme tosiaan viihtyneet hyvin ja nauttineet monista etuuksista (esim. halvat hinnat, välimatkat Euroopassa, elämä ilman sääntösuomen tolkuttomia rajoituksia kaikessa), mutta juuri tällaisten uutisten äärellä alkaa suututtaa ja saattaa jopa tulla kotimaata ikävä. En ole enempää perillä paikallisten politiikasta, mutta täälläkin on monilla asioilla, kuten julkisella terveydenhuollolla, koulutuksen tasolla vielä pitkä matka lähellekään Suomen tasoa.

Laitoin uutisen pohdinnan alle takaraivoon ja jatkoin elämääni normaalisti eteenpäin. Sitten kohtaan muutamia ongelmia (heh, nimeltä mainitsemattolmalta) työpaikallani. Ensinnäkin minulle luvattiin palkaksi tietty summa, jonka tulisin saamaan nettona. Kotona laskettiin miehen kanssa, että sopimuksen bruttosumman pitäisi olla ihan kohdallaan. Allekirjoitin työsopimukseni siinä uskossa, että toimiston täti osasi laskea tästä bruttosummasta tulevan luvatun nettopalkan verran vähennyksien jälkeen. (Note to everyone: kannattaa ehkä ottaa enemmän selvää uuden maan käytännöistä ennen kuin allekirjoittaa yhtään mitään!) Kuitenkin ensimmäinen palkkakuitti aiheutti vain suurta hämmennystä. Ensinnäkin se oli tietenkin slovakiksi ja vaikeampi ymmärtää. Olin aloittanut työt viides päivä syyskuuta, joten kuukausi ei ollut kokonainen. Kuukausipalkka oli siis laskettu jotenkin päivien mukaan ja vasta siitä oltiin alettu vähentää veroja ja etuuksia. Okei.

Sitten vielä toinen yllätys, jota kukaan ei tietenkään ole vaivautunut kertomaan etukäteen oli se, että nettopalkastasi vähennetään vielä tietty osuus lounaskupongeista. Saan 4€ arvoisia lounaskuponkeja työpäivieni verran, joista työnantaja maksaa 55% ja palkastani vähennetään 45%. Periaatteessani siis sain tilille n. 40€ vähemmän varsinaista nettopalkkaa, joskin saan lounareita sitten n. 80€ arvosta päälle. Ihan kiva etuus, mutta tämä ei kuitenkaan minun mielestäni ole sama asia kuin minulle luvattu nettopalkka, joka tarkoittaa puhdasta rahaa. Käsittääkseni Slovakiassa laki määrää työnantajan tarjoamaan työntekijöilleen lounarit. Tämä tekeekin sitten muutamasta lounaskuponkifirmasta mielettömän rikkaita, sillä he ovat tehneet tästä itselleen jäätävän bisneksen (mahtavatko olla myös jollakin tavalla olleet säätämässä tätä lakia?). Kupongit käyvät lähes kaikissa ravintoloissa ja myös ruokakaupoissa maksuvälineenä. Koko lounaskuponkibisnes on siis jo vähän hämärää.

Tiedän, että aussireksi ei ole varsinaisesti näistä asioista perillä ja ehkä hän ei edes ollut tietoinen näistä kaikista jutellessaan palkastani kanssani. Hän ei voi näihin asioihin oikeastaan edes vaikuttaa, joten hänelle on sinänsä turha mennä valittamaan. Kuulin myös hänen ja toisen ylemmän tahon henkilön keskustelun aiheesta, jossa he olivat myös pettyneitä maan systeemiin. Juttelin palkka-asioista yhden opettajakollegan kanssa ja selvisi, että firma (kyllä, yksityiskoulu on voitonhakuista bisnestä) maksaa hänelle maan työehtosopimusten mukaisen perus opettajan palkan (jotakin 560€/kk-850€/kk välillä --> kyllä: kysyn samaa, miten tuolla bruttopalkalla kukaan selviää?). Lisäksi opettaja saa "matkakuluja" Kyproslaiselta tililtä kattamaan "kansainvälisen koulun opepalkkaa". Sosiaali- ja terveysvakuutuksille toki maksetaan vain sen virallisen palkan mukaan. Huhhuh, tässähän siis ei ole taas yhtään mitään epäilyttävää, ei tietenkään! Kunnon veronkierrot siis käynnissä.

Kollegani edellisessä työpaikassakin (myös eräs paikallinen kansainvälinen koulu) oli kuulemma jätetty ihan haikailematta veroja maksamatta ja kaikkea muuta kivaa, joka sitten jossain kohtaa kosahti kun kakka osui tuulettimeen. Tässä kohtaa alkoi silmät viimeistään avautua todellisuudelle, joka näyttää olevan hyvinkin lukemani uutisen mukaista. Samoiten täällä on aivan p*skat työehdot muutenkin. Juttelin työkaverin kanssa hänen ollessaan kipeänä. Pakko oli kuulemma alkaa parin päivän päästä tulla töihin tai kuukausipalkka menisi aivan liian matalaksi. Hetkonen? Saamme ilmeisesti olla vuodessa 3 päivää kipeänä omalla ilmoituksella ja kokonaisella palkalla. Sitten se tippuu ainakin puoleen tai jopa vain 25%/päivä. Ei kannata siis liikaa olla töistä pois. Huhhuh. Tällaisiahan asioita ei tullut edes mieleenkään kysyä työsuhdetta aloittaessa.

Olen myös kuullut, että opettajat painostetaan käyttämään lomansa, mutta samalla työskentelemään tietty määrä viikkoja vuodessa. Nämä päivien määrät eivät kuulemma ihan täsmää ja sitten ollaankin taas hankalien asioiden äärellä kun kukaan ei korjaa tilannetta. Toisilla kollegoillani on käsittääkseni myös jonkinlainen peruspalkka ja sitten 20% lisä, jonka he saavat ilmeisesti jos noudattavat työnantajan antamia tehtäviä ja tekevät työnsä hyvin. En vielä ihan ymmärtänyt mitä piti tapahtua, että se toinen osa jäisi maksamatta? Tätä ei minun sopimuksessani ole ollenkaan. Omassa työsopparissa lukee vain perus aloituspäivä, palkka, työaika jne. Lisäksi siinä viitataan joihinkin pykäliin. Minulla varmaan olisi oikeus nähdä työehtosopimus, johon viitataan, mutta tuskin saisin sitä englanniksi. Olin iloinen työn saamisesta ulkomailla, mutten osannut edes ajatellakaan millaisia eroja työehdoissa voisi olla tuttuihin ja turvallisiin suomalaisiin itsestään selvinä pitämiini asioihin. Olkaa siis omistanne todella onnellisia!

Miten nostaa tällaisia kollegani saamia palkkajärjestelyitä puheeksi jos vaarana on joutua asian nostamisesta vaikeuksiin tai vaikkapa saada potkut? Onko vain helpompi olla hiljaa ja olla tyytyväinen siihen mitä saa, vaikka se saattaisi ollakin kyseenalaista? Kuulemani jälkeen taidan olla onnellinen, että minä selviän yhdellä virallisella palkkakuitilla, joka on summaltaan työtehtävään nähden huomattavasti korkeampi kuin maassa yleensä (abouttiarallaa saan avustajana paikallista reksin palkkaa, tää kaikki on kyllä ihan hurjaa). Verot on maksettu ja saan lounarit niin kuin asiaan kuuluukin. Onneksi ruokaostoksia tulee joka kuukausi pakostikin, joten näihin saa sitten lounarit kulutettua ja loput rahat voi käyttää säästöihin ja mihin ikinä haluaakaan.

Juuri kun olin saamassa mielenrauhaa palkka-asioistani, minut laitetaan töissä jälleen erikoiseen asemaan. Varsinainen opettaja on estynyt tulemaan töihin, joten minut passitetaan sijaiseksi. Kiva tapa aloittaa maanantai. Eihän siinä, tuttua hommaahan tämä onneksi on. Jotta saataisiin vielä lisämuuttujia päivään, tuodaan luokkaan 5 min. ennen ensimmäisen tunnin alkua uusi vieraileva oppilas. Heippa, pärjäilkää! Ehdin heittää rehtorille hulinan keskeltä kysymyksen, että kuinka paljon tästä minulle maksetaan. Vastaus: ei täällä sijaisuuksista mitään makseta, korkeintaan saatat saada kiitosta. HEHHEH. Lisäksi minulla on silti tehtävä avustajan velvollisuuksiani, kuten valvontatehtäviä ja koulun jälkeisen after schoolin pitämistä. Tässä kohtaa suomalainen arvonsa tunteva opettaja suuttuu uudelleen koulun *piip* käytännöille. Tiedän kollegoideni tehneen tätä mutisematta, mutta tässä kohtaa minä en enää voinut hiljetä ja ottaa noin vain ekstravastuuta hoidettavakseni. Varsinkin kun alkoi näyttää, että opettaja tulisi olemaan poissa useita päiviä.

Suomessa tästä saisi automaattisesti lisää rahaa, sillä teet täysin eri työnkuvan tehtäviä ja tosiaan vastuu on paljon suurempi. Minulle on erityisesti selitetty, että avustajana en saa ottaa vastaan opetustehtäviä tai olla yhteyksissä vanhempiin ja niin edelleen. Hmm, nyt minua sitten pyydetään tekemään juurikin tätä, mutta samalla palkalla. Tai oikeastaan pyydetään on aika kiltisti sanottu, sillä tavallaan pyydetään, mutta muuta vaihtoehtoa ei oikein anneta. Ja kuka nyt haluaisi kieltäytyä ja laittaa kollegat tosi huonoon tilanteeseen? Varsinkaan kun ei taas mitään hajua mitä seuraamuksia tällaisella valinnalla voisi omalle työpaikan säilyttämiselle olla. Lisäksi meillä on vahvoja syitä, miksi luokassa ylipäätään tarvitaan avustajaa, joten mielestäni ei ole oikein laittaa minua opettamaan heitä yksin. Toki me opet aina ajatellaan lasten parasta ja taivutaan ja joustetaan tilanteessa kuin tilanteessa yhteisen hyvä puolesta, mutta rajansa on kaikellakin.

Rehtori ei meidän koulussa voi taas sanoa muuta kuin, että tämä ei ole minun päätökseni alla (ah, tätä hierarkiaa) ja ohjaa juttelemaan suoraan CEO:n kanssa. Kaiken stressin ja hulinan keskeltä sitten laitan hänelle painavaa viestiä siitä, että mielestäni ei ole oikein, että teen käytännössä kahta työtä samanaikaisesti ilman mitään korvauksia. Huh, ainakin olen mielipiteeni ilmaissut ja heti tuntui paremmalta. Jos ei mitään kysy/pyydä, ei mitään kannata odottaa saavansakaan. Tämän seurauksena hän eräs aamu poikkeaa luokkaamme ja vastaa ymmärtävänsä pointtini ja lupaa järjestää minulle pientä korvausta. Jihuu, kannatti! Nyt sitten odottelen palkkalisää (kuka tietää miltä tileiltä ja missä muodossa), jonka otan iloiten vastaan. Näin täällä tällä kertaa, kiitos ja kuittaus!

Poliisiauton kyydissä

Mies lähti Saksaan maanantaista lauantaihin työreissulle. Minulla starttasi tavallinen työviikko. Alkuviikosta kyselin toimistolta iltapäivällä nimeä dokumentille, joka minun piti toimittaa töihin. Tarvitsin siis jonkinlaisen police checkin eli rikosrekisteriotteen, joka Suomessakin pitää toimittaa opetustöiden yhteydessä. Täällä he ilmeisesti tsekkaavat asumislupani takaa, ettei ole mitään hölmöyksiä tehtyä. Asiakirjan voi tietenkin hakea täältä postista. (Siis, täh?!) Käpöttelin siis töiden jälkeen läheisen kauppakeskuksen postitoimistoon, jossa onnekseni jonotusvuoroja jakava kone oli rikki, koska en olisi osannut valita oikeaa syytä asiointiin. Yhden yrittämän jälkeen postivirkailija osoitti minulle oikean tiskin, jossa näytin lapulta tarvitsemani asiakirjan nimeä.

Henkkareiden näyttämisen lisäksi piti sitten vastailla muutamiin kysymyksiin. Jaiks. Onneksi virkailija puhui muutamalla sanalla englantia ja minä slovakkia. Yllättävää oli, että minun tuli kertoa tätä varten myös vanhempieni nimet. Öö, miksi? Ehkä haastavinta oli selittää hänelle, että äitini ja isäni sukunimet eivät ole samat. Täällä ilmeisesti otetaan avioliitossa pääosin toisen nimi ja naiselle siihen tulee aina loppupääte -ova. Esimerkiksi mies olisi Horváth ja nainen Horváthova. Perheen tytöille taitaa tulla äidin sukunimi ja pojille sama kuin isän. Näin nimestä tunnistaa sukupuolen. Näitä omien vanhempien nimiä sitten toistelin parikin kertaa ja yritin selittää, ettei Suomessa ole samanlaista perhenimisysteemiä. Lopulta sain kuitin kouraan ja ohjeen tulla parin päivän päästä takaisin hakemaan dokumenttia. Huh, asian hoidosta selvitty yhteisymmärryksellä.

Vaikka olinkin ollut töissä helppo tapaus EU:n kansalaisena, koulun toimisto otti yhteyttä ja sopi kanssani seuraavan viikon maanantaille tapaamisen. Meidän tulisi vielä sittenkin mennä terveysvakuutuspaikkaan rekisteröimään minua, vaikka aluksi he luulivat senkin onnistuvan netissä. Toivottavasti vain saataisiin nämä paperiasiat pian kuntoon, jotta alkaisin myös saamaan palkkaa tilille. Olinkin unohtanut ilmoittaa Suomeen Kelalle, että olen aloittanut työskentelyn, jonka takia en enää kuuluisi suomen sosiaaliturvaan. Pitäisi muistaa hoitaa tämäkin asia.

Olin aika superväsynyt ja vielä hieman flunssainen, joten keskityin viikolla aikalailla relaamaan. Keskiviikkona jaksoin sentään mennä kauppaan ostamaan ruokaa lounaseväitä ja illallisia varten. Yleensä minulla on kokkimies kotona suunnittelemassa viikon ruokalistaa, joten jouduin hieman tsemppaamaan tämän asian kanssa ollessani yksin kotona. Torstaina päätin koittaa onneani ja kävellä jälleen töiden jälkeen postiin kyselemään josko dokumenttini olisi jo valmiina. Siellähän se odotteli ja toivottavasti sanoi slovakiksi, etten ole rötöstellyt. Suuntasin kauppakeskuksen postista penkille tunkemaan papereita reppuuni. Suuntasin siitä automaatille nostamaan 30€ käteistä, sillä ajattelin ehkä myöhemmin käväistä alakerran kampaamossa kysymässä pääsisikö hiustenleikkuuseen. Toisaalta alkoi olla jo vähän nälkä. Laitoin lompakkona toimivan marimekon pussukkani Fjällräven Kånkenin (repun) pikkutaskuun ja lähdin kiertelemään kauppakeskusta.

Eksyin kenkäkauppaan pyörimään kierroksen, jonka jälkeen kerroksen alemmas Camaieu -vaatekauppaan katselemaan vaatteita. Tarvitsisinhan uusia "bisnestyylisiä" kouluun sopivia vaatteita perusfarkkujen tilalle. Aloinkin siis latomaan vasemman käsivarren päälle sovitettavia vaatteita kierrellen kauppaa ympäri. Vihdoin päätin lähteä sovituskopin puolelle, jossa asettelin vaatteet koukkuun ja repun sovituskopin penkille. Samaisella sekunnilla minut valtaa suuri säikähdys ja paniikki, sillä huomasin välittömästi repun pikkutaskun ammottavan täysin auki ja lompakkoni oli kadonnut. Tiesin heti, että jotakin on tapahtunut. Olin koko matkan tähän kauppaan asti kantanut reppuani kahvasta kuten salkkua ja todennäköisesti laittanut repun olalle vasta alkaessani valikoimaan käsivarsille vaatteita. Tasku oli ollut varmasti suljettu. Paniikissa sitten kävin pukukopissa miljoona kertaa tavarani ja tunnistelin takin taskuni läpi, mutta lompakkoa ei ollut missään.

Jätin vaatteet pikaisesti niille sijoilleen ja lähdin pyörimään kauppaa ympäri katsellen, ettei se ole voinut pudota lattialle. Tässä kohtaa ja tässä mielentilassa en edes tajunnut sanoa kyseisen vaatekaupan myyjille mitään vaan lähdin pikaisesti kulkemaani reittiä takaisinpäin toivoen, että saattaisin löytää lompakkoni matkan varrelta. Kenkäkaupan myyjä (pirskatti kun ne ei puhu englantia) ei ollut nähnyt mitään. Päästessäni takaisin automaatille olen jo todella epätoivoinen ja mielessä on tietenkin se ällöttävin vaihtoehto, että joku on seurannut minua käteisen noston jälkeen ja varastanut lompakon. Epätoivoisena ei auttanut sitten muuta kuin lähteä aulan infopisteeseen sönköttämään keski-ikäiselle miehelle lompakkoni katoamisesta aka mitä suurimmalla todennäköisyydellä varastamisesta, sillä ei se vaan itsestään sieltä repusta pois putoa. Lopulta hän soittaa radiopuhelimella jonkun hakemaan minua ja mainitsee, että puhun vain englantia (tällainen ongelmatapaus täällä, kiva kiva).

Vartijasetä tulee hakemaan minut infopisteestä ja kuljettaa pienen reitin päähän sivuovista vartijakoppiin. Puuh. Ajatukset ovat todella sekavat ja olen vieläkin hieman shokissa, että tämä on nyt tapahtunut juuri minulle. Siellä olevista vartijoista toinen puhuu hieman englantia, joten alamme selvittämään tilannetta ja kerron kuinka olin kulkenut kauppakeskuksessa. Kameroihin he pääsivät vain käytävillä. Kuulemma poliisilla olisi vain pääsy liikkeiden sisäisiin kameroihin (pitäisikö epäillä, että onkohan niitä edes olemassa?). Nice. Aika kauan kesti, että etsittiin kameroista minut eri paikoissa ja sillä välillä ei heidän auttanut muuta kuin soittaa poliisi paikalla. No voihan *kirosana*, tästä tulisi pitkä ja tuskallinen ilta, sillä tiesin mitä poliisilaitoksella olisi luvassa. Tässä tilanteessa ei todella enää tietänyt mitä olisi pitänyt ajatella.

Poliisien saapuminen kesti jonkin aikaa ja siinä sitä sitten ehti ajatella kaikenlaisia seurauksia, joita tästä hässäkästä aiheutuisi. Ensinnäkin asumislupakorttini tulisi maksamaan muutaman satasen ja sen uusimiseksi olisi pakko palata foreign policelle asioimaan, mikä olisi todella vihoviimeinen toiveeni. Ajokorttia saisi varmaan hakea sitten Wienin tai Prahan lähetystöstä, mikäs siinä. Pankkikortit nyt saa uudet onneksi suhteellisen helposti (öö, melkein). Matkakorttiin oli ladattuna ainakin kaksi ja puoli kuukautta aikaa. Pahinta oli se, että olin sopinut maanantaille työpaikan sihteerin kanssa tapaamisen sairausvakuutusyhtiön kanssa, jonne minun tulisi nimenomaan tulla näyttämään asumislupaani/paikallishenkkariani. *#%&!?€%&#* Ei sitten varmaan kannata korttien puuttumisen lisäksi haaveilla palkastakaan..

Poliisit tulivat vartijakoppiin, selitin heille tapahtuneen ja vartijasetä tulkkasi. Sitten lähdettiin poliisiautolla laitokselle. Ei muuta kuin takapuoli poliisiauton kyytiin ja menoksi. Pienesti epätodellinen tilanne olla torstai-iltana poliisiauton kyydissä. Tässä kohtaa tuskainen tunne ei todellakaan hellitä, sillä tiesin että minun tulee odotella siellä ikuisuus tulkkia ja asian tutkintaa. En ollut edes tajunnut soittaa kenellekään tähän mennessä. Poliisiautosta ehtikin sitten laittaa perheelle ja miehelle viestiä missä sitä oltiinkaan. Auton kyydistä minut passitettiin jostain hämärästä takaovesta sisään ja odottamaan penkille kalterioven viereen. Kiva.

Poliisit soittivat tulkille ja pyysivät minua puhelimeen selittämään tapahtuneen ja varastetut tavarat. Hän sanoi tulevansa paikalle jonkin ajan päästä. Sitten odoteltiin. Hän kehotti sulkemaan pankkikortit, mitä en ollut tähän mennessä edes ajatellutkaan. Noh, saipahan puhua puhelimessa Danske Bankin poitsukan kanssa suomea. Tulkkia odotellessani tajusin, että minulla ei siis ole ollenkaan rahaa ja mies olisi tulossa vasta lauantaina kotiin. Onneksi kävin eilen kaupassa niin pärjäisin kyllä ruokien puolesta. Matkustaminen kotiin vain ei olisi mahdollista julkisilla, joten pitäisi vissiin sitten kävellä. Töihin saattaisin päästä ehkä jollakin eteisen pikkuhilupurkista löytyvillä kolikoilla. Tässä kohtaa suosittelenkin ihan kaikille teille, että kannattaa aina pitää edes jonkin verran rahaa sukanvarressa jossakin, sillä koskaan ei tiedä millaisia tilanteita tulee eteen. Varsinkin vieraassa maassa yksin tilanne on vielä superpaljon pahempi. Onneksi nyt on jonkin verran täällä tuttavia ja kavereita, joilta olisi varmasti tarvittaessa voinut pyytää rahaa lainaan. Silti.

Lopulta tulkki pääsee paikalle ja sitten käydään tarina läpi englanniksi ja listataan vielä kaikki lompakossa olleet kortit ja käteisen määrä. Ja odotellaan. Hän kertoo minulle, että laitoksella on kyseisenä iltana ollut todella kiireistä. Lisäksi tähän aikaan sattuu kello seitsemän vuoronvaihto, joten meidän piti odotella kun poliisit lähtivät ja uudet kirjasivat itsensä sisään. Nälkä kurnii mahassa kun on syönyt lounasta viimeksi puoli kahdentoista maissa. Lopulta mieheni saa minun viestini työmatkan keskeltä Saksasta ja soittaa minulle. Tässä kohtaa pääsee jo itku. Puhelumme aikana poliisi saa puhelun kauppakeskuksesta, että lompakkoni on kuin ihmeen kaupalla löytynyt. Waat?! Piti lopettaa puhelu ja antaa vielä tuntomerkit lomakosta, jonka he väittivät löytäneensä. Ihmeitä näköjään tapahtuu. Kortit näyttäisivät olevan kuulemma tallessa. Siinä sitten lähdettiin taas toisen kerran poliisiautolla takaisin kauppakeskukseen tulkki mukana. Vartiakopissa tosiaan odotti lompakkoni kaikkine kortteineen. Vain 40€ käteistä oli _yllättäen_ hävinnyt. Lompakko oli löytynyt samaisesta vaatekaupasta eli joku on todella taitavasti nyysinyt käteiset ja sitten heivannut sen jonnekin ja lähtenyt livettiin.

Huh, mitä tunteiden vuoristorataa koko ilta! Muutamassa tunnissa ehti käydä läpi ällötyksen, inhon, shokin, paniikin, pettymyksen, avuttomuuden, ahdistuksen, yksinäisyyden ja sitten vielä onnellisuuden ja huojennuksen. Lisäksi vielä suurensuuren nälänkin. Lähdettiin pois vartijakopista ja siinä kohtaa minun tuli sitten tehdä päätös, että lähtisinkö vielä takaisin laitokselle raportoimaan tapahtuneesta, jotta voisin hakea korvauksia käteisestä ja korttien uusimisesta vakuutusyhtiöltä, mutta olin niin väsynyt ja nälkäinen sekä onnellinen korttien saamisesta takaisin, että en jaksanut nähdä vaivaa. Poliisisetäkin sanoi, että tule vaan jos sinulla on aikaa. Viitaten heidän kiireellisyyteensä. Valitsin iltapalan. Olipahan taas reissu. Vaikka sainkin lompakon ja kortit takaisin, silti ristiriitaisten tunteiden mylläkkä jatkui pitkään vielä seuraavaan päiväänkin. Se inhottava tunne, että joku on huomaamattasi penkonut tavaroitasi ja pahimmassa tapauksessa seurannut sinua ostoskeskuksessa. Hyi.

Tähän mennessä olen kaikille sanonut täällä olevan todella turvallista ja niin asia onkin, mutta kyllä tietty tässäkin kohtaa olisi itse pitänyt pitää tavaroistaan vähän fiksummin huolta eikä pitää lompakkoa repun pikkutaskussa. Kiitos siis sinulle rosvonen, pilasit nyt minulta tämän kauppakeskuksen ihanuuden ja erityisesti kyseisen vaatekaupan. Toivottavasti käteinen tuli sinulle tarpeeseen. Tästä lähtien pidetäänkin tavaroita silmällä entistä tiukemmin ja ehkä vältetään ihmisiä tai tavaroita tupaten täynnä olevia paikkoja. Perjantaina olikin työkavereille tarinaa kerrottavana ja onneksi he lainasivat minulle rahaa kun lähdimme juhlimaan kahden kollegan synttäreitä ravintolaan. Lauantaina oli niin ihana saada mies kotiin viikon jälkeen.

Kännikin kalorimatka

Kahden ensimmäisen työviikon jälkeen perjantai-iltapäivällä vielä pienessä flunssassa oli aika ottaa suunnaksi Bratislavan päärautatieasema. Saimme vihdoin ystävämme Wienistä vastavierailulle. Jippii! Sopimamme viikonloppu sattui samalle viikonlopulle kun koko kaupunki olisi jonkinlaisessa pysäytystilassa EU:n huippukokouksen takia. Kollegat pelottelivat jo koko viikon aikana, että liikennetilanne tulee olemaan katastrofi kun teitä ja kaikki sillat tullaan sulkemaan 27 maan valtion- tai hallitusten päämiehien kuljettamisen takia. Onneksi ystävämme päätti valita kulkuneuvoksi junan, sillä autoilu olisi saattanut olla hankalaa, varsinkin meille kun myös koko linnan alue suljettu ja lähitiet myös ajoittain.

Torstaina oli kansallinen vapaapäivä ja ihmetystä herätti hieman ajatus, että meidän koulu olisi auki perjantaina, koska monet slovakit ottivat pitkän viikonlopun vapaaksi ja lähtivät pois kaupungista. Erittäin iisi päivä siis töissä, sillä koko kouluun tuli yhteensä vain 20 oppilasta. Koulupäivän aikana sai kuunnella poliisihelikopterin pörräystä useampaan otteeseen ja samaa iltapäivällä kotona linnalla. Kotimatkalla piti kiertää kiertoreittiä, sillä pieni silta matkan varrella oli myös suljettu. Neuvova poliisisetä ei puhunut englantia, mutta päästiin yhteisymmärrykseen kotiinpääsyreitistäni. Parasta oli huomata poliisivartiointi suoraan ikkunamme edessä. Ainakin saisi olla turvassa kotona.

Juotiin alkajaisiksi tervetuliaisskumpat (ja kyylättiin poliiseja ikkunasta). Vaihdettiin kuulumiset ja lähdettiin vanhaan kaupunkiin syömään. Yritettiin parantaa flunssaa myös hunajaliköörin ja sitruunafernetin avulla. Ruokailun jälkeen päätettiin jälleen koittaa onnea Sky Baariin perjantai-iltana ja jostain kumman syystä meille löytyi vapaa pöytä, jes. Oli upea päästä todistamaan tämä paikka illalla. Upeat kaupungin valot näkyvät ylhäältä joka suuntaan. Cool. Linnaan oli huippukokouksen takia heijastettu EU-maiden liput ja kuvia. Go Suomi! Drinkkilistalta kummittelemaan jäänyt Charles&Duck oli pakko tilata. Juoma tarjoillaan kylpyammeesta, joka on koristeltu kylpyankalla ja kukilla. Niiiiiin parasta! Pakko oli kysyä saadaanko ottaa ankat mukaan ja kyllä saatiin. Jos nyt kelpaisi vihdoin kokeilla omaa kylpyammetta?! Suosittelin vieraalle aiemmin maistamaani Pineapple Basil Tinia ja itse tilasin jonkin toisen, joka ei kyllä valitettavasti yltänyt samalle tasolle. Sky Barin vessa muuten yllättää ja viihdyttää kaventavalla peilillään.

Seuraavana päivänä käytiin aloitettiin päivä perinteisellä linnakierroksella (alkaako tää mun elämä/blogi jotenkin toistaa itseään?). Ja sitten kierroksella vanhassa kaupungissa ja Eurovealla Tonavan rantaa pitkin. Käveltiin vielä sinisen kirkon kautta takaisinpäin. Sen vastapäinen hylätty talo oli laitettu vihdoin purkuun ja oli aikan villin näköisesti revitty auki. Hyvä, että näitä ei kaikkia jätetä tyhjilleen varsinkaan näin hyvällä sijainnilla. 

Old town hood.

Piipahdettiin myös kaupungin muutamaan designputiikkiin, josta lähdettiin etsimään myöhäiseksi venynyttä "lounaspaikkaa". Ulkona tummat pilvet alkoivat uhkaavasti lähestyä, joten oli parempi päästä pian sisätiloihin. Matkalla kiinalaiseen ravintolaan tutustuttiin vanhoihin kaupungin muuteihin, joista löytyi yllätyksenä valokuvia ja infoa kaupungin juutalaiskorttelista, joka on ennen sijainnut juurikin niillä sijoilla ja nykyisen most SNP -sillan tilalla. Yllätyin suuresti, että jopa meidän katumme on ollut ennen osa juutalaiskorttelia ja aivan meidän asuntomme kohdalla on sijainnut joskus synagoga! Totisesti ei ollut ennen tullut vastaan tietoa Bratislavan juutalaiskorttelista muuta kuin se, että se on joskus ollut sillan tienoilla ja nykyään heille on muistomerkki kirkon vieressä. Muutoinkin historian havina valokuvina tuhotuista ja vielä olevista kaduista tekevät sen elävämmäksi. Erittäin kiinnostavia juttuja mielestäni.

Ravintola Jasmin on yksi kaupungin parhaista kiinalaisista ravintoloista, jonka hiljattain remontoitu moderni sisustus ja ystävälliset työntekijät toivottavat sinut tervetulleeksi hyvien makujen äärelle. Päätettiin ottaa neljälle jaettava menu, johon sisältyi alkukeitot, kuutta erilaista kastiketta/lihaa, salaattia ja riisiä sekä jälkiruoaksi tuoreita hedelmiä ja marjoja. Istuttiin ravintolassa varmaan parikin tuntia ja tunnelmaa lisäsi ulkona alkanut rankkasade. Ei ollut kiire minnekään. Siksi oli myös varmasti maailman paras idea tilata jälkiruoan jälkeen vielä toiset jälkiruoat. Mitä? Olisi tehnyt mieli friteerattua banaania, mutta tilasin sitten banana splitin, tuon klassikkoannoksen, jota viimeksi himoitsin kesälomareissuilla, mutta en koskaan tilannut. Vieraamme uskalsi kokeilla friteerattua jäätelöä. Woot. Saatiin yllätykseksi pöytään hieno friteeratun jäätelön liekitysshow. Voiko tästä pistää enää paremmaksi? Kaiken tämän mätön jälkeen tultiin yksimieliseen päätökseen siitä, että reissua voitiin kutsua inside juttujen jatkeena kännikin kalorimatkaksi. Kotona odotti vielä juustolautanen kolmanneksi jälkkäriksi tai iltapalaksi.

Seuraavana päivänä otettiin auto alle ja lähdettiin tutustumaan eri nähtävyyksiin ja kaupungin alueisiin. Käytiin myös Chuck Norris sillalla käväisemässä pari senttimetriä Itävallan puolella. On se vaan helppoa käydä ulkomailla. Ei kuitenkaan ollut vielä aika lähettää vierastamme takaisin Itävaltaan, joten jatkettiin Tonavan ja Moravan risteyskohtaan ihastelemaan Devinin linnan raunion ympäristöä ja tutkimaan kylmän sodan muistomerkkiä. Se on pystytetty niille, jotka ovat ammuttu jokeen yrittäessään ylittää kylmän sodan aikana rajaa uimalla. Pihapiirin kojusta löytyi tuliaisiksi paikallista lähiviiniä. Pitäisi varmaan itsekin joskus maistaa.  Ihasteltiin vielä kauppakeskuksessa vanhoja Jaguaareja ja napattiin jotakin syötävää. Central kauppakeskuksen katolle on tehty puistomainen ulkoilualue, jonne pääsee myös syömään ravintolamaailmasta. Se oli nimetty hyvin ja pikkasen naurettiin, että täällä sitä ollaan Bratislavan Central Parkissa syömässä.

Slovakia-Österreich

Suuri kiitos vieraallemme huipusta seurasta ja hauskasta viikonlopusta! Seuraavalla viikolla mies lähtisi viikon työreissulle Saksaan ja jäisin yksin kotiin chillailemaan. Viikot kyllä kuluvat nykyisin aika nopeasti kun on arkisin töissä kahdeksasta neljään. Paitsi kun joutuu odottamattomaan ja epämiellyttävään tilanteeseen ilman parempaa kielitaitoa, tuntee itsensä aika yksinäiseksi ja avuttomaksi. Tästä lisää seuraavaksi.

Kukitettuna kouluun

Kaikki ovat ottaneet minut ihanasti vastaan uuteen työpaikkaan. Ensimmäisenä päivänä aloitimme luokan kanssa kokoontumalla oppilaiden ja vanhempien (jaiks, paljon porukkaa) luokkaan. Minut yllätti täysin slovakialainen tapa tuoda opettajalle kukkia ensimmäisenä koulupäivänä. Niinpä myös minulle kiikutti muutama suloinen lapsonen kukkakimpun. Awwwwww. Aikamoisesti uusia naamoja tuppasi ovista sisään ja yritin käydä esittäytymässä kaikille. Meidän koulussa tosin vanhemmat tulevat äkkiä tutuksi, sillä he saattavat joka aamu lapsensa kouluun ja myös hakevat heidät. Yksin pienet alakoululaiset eivät saa täältä lähteä kotiin itsenäisesti.

Back to business.

Mikä minua on jo jonkin aikaa vaivannut on slovakkien tapa "huseeraata" lapsiaan kantamalla heidän reppujaan. Joka aamu luokkaan tulee vanhempia, jotka kantavat lastensa tavarat ja reput luokkaan asti. Kaduilla näkee myös aamuisin ja iltapäivisin paljon vanhempia, jotka kantavat lastensa reppuja. Jotenkin kaikki mitälie transformers, minions ja hello kitty -reput eivät jotenkin tunnu sopivan muutoin muotitietoisten ihmisten imagoon, haha. Tässä ei voi muuta kuin vertailla suomeen, jossa monilla paikkakunnilla ja monissa kouluissa ekaluokkalaiset opettelevat hyvinkin itsenäisiksi ja osaavat lähteä omatoimisesti kouluun, kulkea koulureitin ja huolehtia tavaroistaan. Tai ainakin tätä heiltä saatetaan odottaa, vaikei tavarat aina ihan mukana olisikaan.

Tervetuloa kouluun!

Tällaisessa pienessä yksityiskoulussa 20 oppilaan luokkaa pidetään hyvinkin suurena, joten opettaja lienee todella helpottunut, että on saanut minut täyspäiväiseksi avukseen. Kyllähän siellä muutamalla riittää vauhtia ja liikettä moneen suuntaan silloin kuin ei pitäisi. Myös kielimuuri on jollain tavalla osan kanssa vaikeuttava tekijä. Erityisen tuen tarpeen arviointi onkin heti hankalampaa jos yhteistä kieltä ei synny ja testejä voi olla hankala tehdä. Peruskoulupäivää lapset kuitenkin viettävät ilman ongelmia ja pysyvät yllättävän hyvin mukana. Nyt jo ensimmäisten viikkojen jälkeen voi havaita suurta edistystä monien slovakkilasten englannin kielen käytössä. Onneksi kollegat sitten auttavat jos ilmenee ongelmia, joita he eivät enkuksi osaa vielä selittää.

Koulu on kasvanut peruskoulun osalta vuodessa 30%, joten organisointi joidenkin asioiden kohdalta on vielä hieman hakusessa. Tämä on aiheuttanut jonkin verran stressaavia tilanteita kaikille työntekijöille. Toki tällaisilta tilanteilta ei aina voida välttyä. Aloittavana työntekijänä on myös hankala päästä aluksi kiinni koulun sääntöihin ja toimintatapoihin, joista osa saattaa olla kirjoittamattomia sääntöjä. Samoin yksityiskoulussa johtajia ja erilaisia sihteereitä riittää, joten vieläkään en ole ihan täysin varma kenen puoleen missäkin asiassa tulisi kääntyä. Hatunnosto suomen rehtoreille, jotka kykenevät hienosti hoitamaan koulun asioita, johtamaan alaisiaan ja jopa opettamaan samalla.

Luokanopettaja opettaa suurimman osan aineista, mutta musiikki, liikunta, slovakki, slovakki toisena kielenä ja saksa kuuluvat aineenopettajille. Sillä aikaa sitten pidetään taukoa tai suunnitellaan jotakin tai minun osaltani ainakin liikunnassa ja osin saksassa olen mukana avustamassa tunnilla. Muut aineet lukujärjestyksen mukaan ovat matikka, englanti, art topic, lukutunti, ict (information and communications technology) -tunti, kirjastotunti, science topic ja history/geography topic.  Eroavat siis jonkinlaisesti suomalaisen koululaisen oppiaineista. Läksyjäkään meidän luokan oppilaat eivät saa muuta kuin lukemisesta englanniksi esimerkiksi viikoittaisen kirjastokirjan muodossa ja slovakista.

Koulupäivät ovat siis pienimmillekin aika pitkiä ja osalle tosi pitkiä. Koululle saa tuoda oppilaat heti 8 jälkeen ja puuhaillaan jotakin hiljaista luokassa kunnes ensimmäinen oppitunti alkaa 8.30. Viimeinen tunti loppuu 15.15. Siitä monet jatkavat vielä iltapäiväklubeihin tunniksi tai afterschooliin leikkimään ja odottamaan vanhempia. Tästä osa lapsista vielä jää odottamaan neljästä aina jopa kuuteen asti vanhempia. Tästä lapsenvahtipalvelusta tosin vanhemmat jo maksavat. Mutta kuvitelkaa nyt neljävuotiasta tai kaksitoistavuotiasta tylsistyneenä roikkumassa koululla odottamassa, että vanhemmat tulevat hakemaan. Hurjaa! Minä vahdin porukkaa maanantaista torstaihin 45 minuutin verran koulun jälkeen ja silloin ollaan jo tosissaan aikamoisessa eläintarhassa, pienessä huoneessa kaikkien lelujen keskellä. Varsinkin vanhemmat oppilaat ehtivät keksiä tyhmyyksiä jos toisiakin tylsistyneinä.

Kukitettu avustaja ensimmäisenä päivänä.

Oppilaat pitävät school uniformeja eli koulupukuja, joihin kuuluu tummansininen pikeepaita koulun logolla tai tytöille mahdollisuutena on myös sinivalkoruudullinen mekko. Alaosana pitäisi pitää jotakin siistiä, mielellään tummia housuja, mutta ei sinisiä farkkuja tai muutenkin denimfarkkuja. Opettajillekin on suhteellisen tiukka pukukoodi, henkilökunnan ohjekirjasessa taidettiin mainita jopa ihan "smart, business-like" pukeutuminen. Miesten odotetaan pukeutuvan kauluksellisiin paitoihin ja käyttävän kravattia. (Huhhuh, aikamoista.) Pukukoodi alkoi tosissaan jopa hieman ahdistamaan ja pännimään alussa, sillä tiedän omistavani tasan yhdet mustat housut farkkujen lisäksi. Onneksi jotkut mekoistani soveltuvat töihin. Ensimmäistä palkkaa odotellessa, pakko lähteä shoppailemaan! Suomessa nautin suuresti kun varsinkin liikkapäivinä pystyi ihan rauhassa pukeutua juoksutrikoisiin, jotka ovat maailman mukavimmat päällä. Niken lenkkareistani en kyllä ole nytkään luopunut, eikä onneksi kukaan ole niistä mitään sanonut. Ja onneksi conssitkin kelpaavat. Huh, ei tarvitse sentään kokonaan luopua omasta olemuksestaan töiden takia.

Vaikka Niket ovatkin parhaat kengät jalassa, ensimmäisen viikon jälkeen jalat olivat aivan poikki. Kroppa ei ollut hetkeen aikaan tottunut kävelemään kahdeksaa tuntia putkeen. Lisätreenin antaa joka päivä muutaman kerran kolmanteen kerrokseen portaita pitkin kävelemisen. Kestää hetken ennen kuin tottuu aikaisiin herätyksiin ja pääsee yli megaväsymyksestä. Ensimmäisen viikon perjantaina päätettiin väsystä huolimatta lähteä InterNationsin tapahtumaan meksikolaiseen ravintolaan. Tapasimme uudet kaverit Romaniasta, jotka muuttaisivat seuraavana päivänä naapurustoon. Mukavaa saada uusia tuttuja.  Lauantaiaamulla heräsin kamalaan kurkkukipuun, joka ei viikonloppuna hellittänyt vaan selkeä flunssa pukkasi päälle. Damn, joko ensimmäisen työviikon stressi laukesi tai sitten vastustuskykyä todella koeteltiin lasten kanssa.

Lauantaina koluttiin läpi jälleen ihana lähiötapahtuma Good Market eli Dobry Trh, joka järjestettiin tällä kertaa muutamien satojen metrien päässä meiltä. Samanlaisia paikallistuotteita oli esillä kuin aiemminkin ja kojut tarjosivat ihania herkkuja. Mukaan tarttui kangaskassi, joka toivottaa slovakiksi hyvää päivää. Flunssan kourissa olikin hyvä katsoa miljoona jaksoa putkeen Orange is the new blackiä. Helppoa viikonloppuohjelmaa. Apua, mistä saadaan lisää katsottavaa? Onko teillä hyviä sarjoja vinkata? Mietin jo flunssan takia, että olisinko työkunnossa maanantaina. Kuumetta ei kuitenkaan tullut, joten menin takaisin töihin vaikka olo olikin aika puolikuntoinen. Maanantaina saatiin yllätyksenä luokalle kolme uutta oppilasta kokeiluun. Aikamoista hulinaa siis vielä toisen kouluviikon alkuun. En jaksanut vapaa-ajalla tehdä oikein mitään ja salitreenit sekä pilateksetkin piti jättää välistä, höh. Loppukevennykseksi kaupunkipoliisit slaavityyliin. Kulkee se pamppu mukana noinkin.