Ken on heistä kaikkein kaunein?

Ne, jotka eivät ole kiinnostuneita kauneushömpästä, etukäteisvaroitus. Tosin voitte olla kiinnostuneita siitä, miten slovakit pukeutuvat? Joka tapauksessa voitte puhtaalla omalla tunnolla skipata tämän postauksen.

Ensimmäisellä viikolla oli päästävä ulos ahtaasta tilapäismajoituksesta ja huomasin useassa paikassa erittäin halpoja kynsistudioita. (Tiedän, halpa ei ole aina välttämättä hyvä saati kovin hygieeninen.) Ehkä pienestä hetken mielijohteesta sitten yksi päivä kävelin yhteen sisään. Puhuuko kukaan täällä englantia? Yksi työntekijöistä puhui hieman, mutta minut istutettiin alas istumaan. Tänne vaan. Mitä laitetaan? Yritin mielestäni kysyä geelikynsiä, mutta he tekivät kyllä akryylit. Ei se mitään, on minulla sellaiset ollut joskus ennemminkin. Ehkä he kysyivätkin vain koristelun osalta, sillä sen he tekivät geelilakalla. No kuitenkin, jouduin ensimmäistä kertaa aika hölmistyneenä tilanteeseen, jossa meillä ei ollut kynsien tekijän kanssa yhteistä kieltä. (Englantia puhuva teki toisen asiakkaan kynsiä sivummalla.) Noh, katsotaan mitä tulee, ajattelin. En ehkä osannut arvioida tippien pituutta ja osannut ilmaista itseäni tarpeeksi hyvin, sillä kynsistä tuli hieman liian pitkät omaan makuuni. Hei, slaavityylillä tietenkin.

Blingiä elämään! Ylimpänä mainitsemani ekat kynnet.

Vaaleanpunaiset kynnet ja ekaa kertaa hennatatuoituna.

Tämän jälkeen on sitten ollut muutamat kynnet... Ja huomaamatta on alkanut tottumaan tähän pituuteenkin, tosin ei sellaisilla kotkankynsillä tee yhtään mitään jos ei saa tölkkejä auki tai muuta aikaiseksi niiden takia. Joka kerta olen myös oppinut puhumaan paremmin slovakkia, joten ehkä pian uskaltaisi jo yrittää kysellä jotain spessumpia koristeluitakin. Viimeisimmät kynnet sattuivat tietenkin mätsäämään uuteen kultaiseen puhelimeeni. Ja edelliset laskettelutakkiin. Kyllähän sitä nyt slaavivaimolla täytyy kaikki mätsätä tyyliin! Rakennekynnet kustantavat tällaisissa paikoissa 18-20€. Opiskelijana ne saisi vielä halvemmalla. Tämä olikin ehkä yksi syy kynsien ottamiseen, sillä mielestäni hinta on hyvä (Suomen hintoihin verrattuna kolme kertaa halvempi) ja olen muutenkin aika laiska pitämään huolta kynsistäni, jolloin ne ehtivät aina katketa ja lohkeilla.

Miehellä kun tuo tukka kasvaa nopeasti ulos mallistaan, oli hänen aika pikaiseen löydettävä englantia puhuva parturi. Ensimmäisen majoituspaikkamme läheltä löytyi hänelle sopiva parturi, jolla hän on käynyt sittemminkin. Miehelle aina vitsailen, että koska hän tulee Jaromir Jagr tyylisella tukalla parturista kotiin. (Ainakin yhellä meillä käyneellä remppapenalla oli aika komea kasarityylinen kihara lyhyt otsatukka ja tietenkin pitkä takatukka!) Ei ole tullut, höh. Nytkin olisi ollut hyvä tilaisuus jääkiekon mm-kisojen takia laittaa joku tyylikäs sini-puna-valkoinen look. Nyt sitten käytiin yhdessä varaamassa ajat hänen löytämäänsä ja hyväksi havaitsemaansa paikkaan. En ollut löytänyt mistään kosmetiikkaosastoilta värjäysaineita kulmakarvoille, joten pyysin samaan syssyyn kulmien muotoilun ja värjäyksen. Miehellä maksaa hiustenleikkuu 9€. Eiiii todellakaan paha hinta! Minulla maksoi leikkaus ja kulmat yhteensä 27€. Ei sekään paha mielestäni, taisi olla 19€ hiustenleikkuu ja 8€ kulmien värjäys ja muotoilu, en ole ihan varma kun en tainnut ottaa edes kuittia matkaan.

Ihanaa keventää tukkaa leikkaamalla huonot latvat pois!

No mites sitten noin muuten paikallinen tyyli? Mummeleilla on järjestäen turkishatut ja -takit. Sitten on niitä monia hoikkia ja usein erittäin pitkiä naisia, jotka pukeutuvat (ainakin talvella) leggingseihin ja karvaliiviin ja törkeän korkeisiin korkkareihin. Meidän silmäämme siis hiukan Itä-Eurooppalaiseen tyyliin, vaikka täällä oikeasti takapajula Suomen länsipuolella sijaitsemmekin (juu, katsokaa karttaa ja yllättykää, me ollaan oikeasti siellä ihan kaukana perällä jossakin jos täältä päin katsoo). Paikallisethan eivät välttämättä ollenkaan ilahdu jos heitä menee vahingossa sanomaan itäeurooppalaisiksi. Kuitenkin, hattua nostan heille, jotka pystyvät vanhan kaupungin mukulakivissä ja talven suolatussa sohjossa kävelemään korkokengissään.

Tässä mummelit postissa tammikuussa.
On muuten aika hieno lähiposti meillä.
Taattua menneen ajan tyyliä.

Alkuun täkäläinen tyyli pisti enemmän silmään, mutta enää ei niinkään ylläty jos jossakin esimerkiksi työntekijöiden asut ovat omaan silmään hieman liian paljastavat. Elokuvateatterissa kaikilla on päällä sellainen makkarankuori trikoominihame, jota saa koko ajan olla kiskomassa alaspäin. Ja ihonväriset sukkahousut tietenkin ympäri vuoden, ei täällä varmaan paljoa pohdita keväisin, että saakohan jo nyt laittaa mustien sijaan ne ihonväriset? Tämän keskustelun kun olen useaan kertaan käynyt Suomessa. Eihän siinä, mutta kuvittelen joskus jos minun itseni tarvitsi tällä varrella pitää samaa asua töissä, näyttäisi se varmasti omasta mielestä liian paljastavalta ja tuntuisi varmasti epämukavalta. Uutistenlukijoilla ja säänaisilla on myös välillä silmään osuvat vaatetukset. Ei meillä Suomessa laiteta piikkikorkokenkiin ja tiukkaan lyhyeen pinkkiin mekkoon ketään keski-ikäistä naista sääkartan eteen, eihän? Voitaisiinpa laittaakin ja ilman, että siitäkin tulisi sanomista tai arvostelua.

Paikallistyyliä eri aikakausilta.

Menneellä viikolla bongasin vastapäisen ravintolan tarjoilijalla pinkit takamuksen paljastavat minishortsit päällä.  Kesää innolla odottaen?! Klubeilla ja näköjään brittien kaljoittelupaikoissa on parhaillaan jo kymmenen aikaan illalla kova meno ja baaritiskin päällä tanssimassa puolialastomia naisia sukkanauhoineen. Samanmoisiin puolialastomiin korokkeilla ketkutteleviin tanssijoihin törmää täällä kuulemma klubeillakin. Mautonta, ei ehkä voi muuta sanoa.

Nämä turkismuijat ja korkokenkäilijät (tanssitytöistä puhumattakaan) eivät tosiaan ole koko kuva kadulla vastaan tulevista! Ihan samalla tavalla täälläkin on ihmisiä joka lähtöön ja pukeutumistyyliin. Vastaan tulee paljonkin nuorisotyyliä skeittilautoineen tai selkeästi hipsterityylillä vetäviä tyyppejä. Tällaisia tapaa erityisesti nuorekkaista tapahtumista ja street food kojuilta. Eräs mies tanssahteli yksi päivä fiiliksissä kadulla mankka täysillä muista välittämättä. Eikä läpinäkyvissä silmälasien sangoissa ei ollut tietenkään linssejä. Sitten on niitä kasarityyliin jumahtaneita vanhempia henkilöitä kuten tämä meillä käynyt remppapena. Hänellä oli rehellisesti aito kasarituulitakki neontekseineen ja se kasaritukka. Mielestäni täällä ei myöskään paljoa katsota huonolla tai jäädä suu auki ihmettelemään jos on omalaatuinen tyyli (tai sitten vain ei ole osunut kohdalle kauhistelevia tilanteita). Kadulla saa kulkea mukavasti omana itsenään.

Kampaajalta mentiin suoraan turistikierrokselle linnalle.

(Ps. älkää pliis sitten ottako näitä slaaviyleistyksiä liian tosissaan.)

Keskiaikaiset kemut ja parhaat kamut

Nähtiin miehen kanssa tienvarsimainoksesta, että Hainburg an der Donaun kylässä järjestetään 15.-16.5. keskiaikafestivaalit. Uu, sinne on päästävä! Miehelle ajankohta ei valitettavasti ollutkaan hyvä, sillä hänen tuli lähteä kuudeksi päiväksi työmatkalle Iraniin. O-ou, mitäs minä sitten täällä yksikseni keksisin? Pyysin tietenkin ystävääni salille treenailemaan, mutta hän joutui kieltäytymään lauantaiurheilusta, sillä he olivat jo miehensä kanssa ostaneet bussiliput Wieniin. Parasta oli kuitenkin se, että he kutsuivat minut mukaan. Tämä järjestely oli kuulemma parempi, sillä mies pääsi nyt vapaasti viettämään aikaansa musiikkikaupoissa (hän on hevibändin rumpali) ja me pystyttiin keskittymään vaateshoppailuun. Oli ihana päästä niin sanotusti ihmisten ilmoille täältä meidän pikkukaupungista. Se ihmisten määrä kaduilla ja tunnelma on täysin erilainen.

Käppäiltiin Stephansplatzilta museokorttelin läpi Mariahilferstrasselle shoppailemaan. Tämä oli minulle uusi alue ja oikein ihana shoppailukatu, suosittelen käymään. Kesävaatteet olivat tulleet kauppoihin, mutta ei sattunut oikein mitään miellyttävää silmään. Miksi kaikki paidat ovat napapaitoja tai niissä on hirveä reikä selässä? Eksyttiin matkalla kulkemaan designkäsityömarkkinoiden läpi ja ajateltiin ostaa samiskorut jos löydettäisiin sopivat. Ei kuitenkaan löydetty molemmille mieleisiä, mutta sitten eksyttiin Pandoran liikkeeseen ihmettelemään ja löydettiin sieltä ystävyyshela. Se on jaettu puoliksi ja sisälle on kirjoitettu Friends forever. Aww, vaikka ei mitään muuta ostettavaa löytynytkään, se ei haittaa, sillä tämä jää meille ikuiseksi muistutukseksi maailmanlaajuisesta ystävyydestä. 

Sovittiin, että sunnuntaina lähdetään bussilla Hainburgiin keskiaikafestivaaleille. Hainburg an der Donau on itävaltalainen reilun kuuden tuhannen asukkaan kaupunki 12km päässä Bratislavasta. Ystäväni olivat jo käyneet siellä bussilla, joten oli kiva kun ei tarvinnut itse ihmetellä, miten pääsee paikalle. Most SNP:n alta lähtee bussi 901, joka kustansi 1,50€ suuntaansa. Vuonna 1050 hallitsija Henry kolmas määräsi rakennuttamaan paikalle linnan, joten alueella tosiaan on pitkää historiaa. Kaupungin yllä ison kukkulan päällä kohoaakin hieno linna (joka näkyy myös meidän linnalta asti), jonne saa kavuta jonkun matkaa, mutta on kuulemma sen arvoista. 

Tällä kertaa linna jäi vielä näkemättä, sillä festivaalialue oli pystytetty kaupungin katujen varteen. Sisäänpäästyämme sai vaeltaa ympäri aluetta ihan suu auki. Vau, miten upeita juttuja tulikin vastaan jatkuvalla syötöllä. Jopa osa kävijöistäkin oli pukeutunut keskiaikaisesti ja monilla lapsilla oli kunnon miekkailuvarusteet. Paikalla oli käsityöläisiä, ruokakojuja, muusikkoja ja akrobaatteja. Lapsille löytyi myös puuhaa keskiaikaisesta karusellista jopa turnajaispuuhevosrataan, jossa hevosta pystyttiin liikuttamaan. Tämä oli mielestäni huippuhieno. Muusikot olivat äärimmäisen taitavia säkkipilleineen ja keskiaikaisine soittimineen, joita en todella osaa edes nimetä. Tällaisiin markkinoihin ja festivaaleihin kuuluukin se, että jengi pukeutuu ja esittää roolejaan koko päivän tehden eri ammattien mukaisia töitä tai hengaillen esittelemässä jotakin. Nähtävissä oli myös kulkueet ja taistelushowt kanuunoineen. Hauskinta oli ehkä katsoa narrien pelleilyä ja nauraa heidän asuilleen. Tässä asussa saattoi olla joillekin vanhemmille hieman selittämistä lapsilleen...

Vasemmalla alhaalla sai veikata mihin kammioon hiiri menee.

Janon sattuessa olutta sai panttia vastaan hienoon savituoppiin. Mahtavaa ja samalla erittäin ekologista. Tällaista saisi olla kaikilla festareilla, joskin tuoppi oli aika painava. (Habatreeni kaupan päälle.) Me naisväki uskallettiin kokeilla eräästä kojusta juomiksi "lohikäärmeen verta" ja "noitalientä". Myös punaviini maistui saviastiassa erittäin hyvältä. Ruoaksi otettiin lohta ja perunoita sekä grillattu suolalla maustettu kala. Hirmuisen hyvää! Olisi tehnyt mieli maistaa kaikkea joka kojusta. 

Lämmiteltiin tuulisessa säässä kahvilakojun eteen levitetyllä matolla istuen ja katsellen ohikulkevia ihimisiä. Tuli taas sellainen absurdi fiilis, että täällä sitä ollaan keskellä Eurooppaa, lähellä kotikulmia, mutta ulkomailla, keskiaikafestareilla ja toiselta puolelta maailmaa kotoisin olevien ystävien kanssa. Tällaisina hetkinä saa olla niin kiitollinen mahdollisuudesta lähteä tähän seikkailuun.

Musiikkia ja käsitöitä.

Illalla oli aika lähteä johonkin ravintolaan syömään ja katsomaan Slovakia-Suomi jääkiekopeliä. Tämä oli brasilialaisille ensimmäinen kiekkopeli, jonka he ovat koskaan nähneet. Ja koska he ovat aivan mahtavia ystäviä, pukeutuivat hekin siniseen ja valkoiseen ja olivat mahtavasti mukana jännittämässä tietenkin Suomen puolesta! Peli päättyi lukemiin 0-5, joten saatiin aika keskenään hurrailla Suomen maaleille (ja saatiin kuulemani mukaan baarimikolta aika vihaista katsetta). Tällä kertaa ei saatu kokea sitä huutoa, mikä olisi lähtenyt slovakeista, mutta hyvä leijonille. Tämä oli aivan mahtava viikonloppu! Saa olla kiitollinen, että olen löytänyt näin ihania ystäviä, jotka halusivat pitää minulle koko viikonlopun seuraa. Tänään mentiinkin sitten takaisin arkeen eli pyykin pesuun ja kielikurssille.

Kieli vyön alla kielikylvyssä

Ensimmäisinä viikkoina yritin kuumeisesti etsiä kielikursseja, joille voisimme osallistua. Minulla olisi päivälläkin hyvin aikaa osallistua vaikka intensiivikurssille. Näiden kanssa oli tavallaan kiire, koska suurin osa kielikouluista toimii lukukausittain ja elettiin tammikuuta, jolloin oli alkamassa monia kursseja. Ongelmaksi osoittautui kuitenkin se, että informaatiota ulkomaisille suunnatuista kursseista oli todella hankala löytää. Kaikki info mitä oli löydettävissä oli melkein kaikilla sivuilla slovakiksi. Siis jos haluan ilmoittautua A1 kurssille eli sellaiseen, missä ei ole kielestä mitään aikaisempaa kokemusta, miten minun voidaan olettaa ymmärtävän kurssi-info juuri tällä kielellä? Lähetin useisiin kielikouluihin sähköpostia, joista vain muutama vastasi. Muutama kurssi ehti jo alkaa ennen kuin saatiin sovittua miehen firman kanssa maksupolitiikasta, sillä jonkinlainen kurssi oli meille luvattu osana komennussopimusta.

Sain foreigners Bratislavan pitämässä workshopissa suosituksia lähellä sijaitsevan kielikoulun kurssista ja kun sieltä ei kuulunut vastausta sähköpostiini, päätin soittaa. Ensimmäinen vastaaja ei osannut puhua englantia. Hän yhdisti minut toiselle, joka myöskään ei puhunut englantia. Kielikoulussa! Huoh. Tapasin kaverini, joka kertoi aloittavansa kyseisen kurssin. Hän oli avulias auttamaan minua kysymään, josko voisin pari viikkoa myöhässä vielä liittyä kurssille. Kävimme kerran pitkäksi venyneen lounaan jälkeen kyselyreissulla kansliassa, mutta se oli jo sulkeutunut. Kaverini lupasi kysyä itse opettajalta, että voisinko vielä aloittaa. Sain myöntävän luvan. Jes. Hankin kirjan ja pölähdin paikalle kurssille. Muut olivat siis ehtineet opiskella jo noin viitisen kertaa ennen tuloani, joten minulla riitti aika todella paljon kuromista. Tosin perusjuttuja olinkin jo itsekseni opetellut, mutta esimerkiksi aakkosten nimiä en taida kyllä vieläkään osata.

Siitä sitten alkoi urani slovakin opiskelijana. Slovakin, kielen joka näyttää ja kuulostaa älyttömän vaikealta. Kokeilkaapa itse: torstai = švrtok, jäätelö = zmrzlina, pylväs = stĺp. Kurssi on kaksi kertaa viikossa kahden tunnin ajan kerrallaan. Opettajamme puhuu suurimmaksi osaksi vain slovakkia ja vaatii meitä myös puhumaan vain slovakiksi (mahdollisuuksien rajoissa tietty). Hän osaa itse hyvin espanjaa, mutta ei englantia, joten muut sitten tulkkaavat usein minulle sanoja englanniksi. Kurssilla on pääosin ukrainalaisia ja venäläisiä, joille suurin osa so far on ollut ihan helppoa, joskin joillekin latinalaiset kirjaimet ja niiden ääntäminen tuottavat hankaluuksia. Sitten kurssilla on kaksi kiinalaista, kuubalainen ja minä, ketkä ollaan välillä aika pihalla. Kiinalaisten kanssa opettaja näyttää melkein jo luovuttaneen. No, voi vaan kuvitella heille millaista on opetella slovakkiaakkoset ja ääntäminen. Minullekin tuottaa hieman vaikeuksia č, ď, ľ, ĺ, ň, ô, ŕ, š, ť, ž. Ja tavallinen z. Sitä me suomalaiset ei näiden mielestä osata ollenkaan lausua. Z:lla alkavien sanojen takia olen ollut usein jossain ongelmissa kun paikalliset ei vaan ymmärrä. Täytyy harjoitella lisää.

Tämä on myös mun ilme kun joku alkaa puhumaan mulle slovakkia, enkä todellakaan ymmärrä.

Olen opiskellut alakoulusta lähtien A-saksaa ja kirjoittanutkin sen lukiossa, tosin lyhyenä. Lukiossa aloitin myös espanjan opiskelun, joskin saksan taso oli jo vaativa, joten en silloin voinut siihen panostaa kovin paljoa. Jonkinlaista kielipäätä minulla siis täytyy olla tai sitten vain jokin älytön tarve haastaa itseään todella ärsyttävällä tavalla. Tottakai uudessa maassa kiinnostaa osata lukea ruokalistaa ja tilata ravintolassa annoksia ja olla kohtelias ihmisille. Kurssilla vaan opitaan jonkin verran näitä asioita ja sitten opetellaan sitä kielioppia. Olen aika varma, että slovakki on melkein yhtä vaikeaa kuin suomen opetteleminen ummikkona. Sanojen suvut ja niistä vielä tietyt tyypit vaikuttavat kaikkien sanojen päätteisiin. Tähän asti ollaan opeteltu monikkoa, akkusatiivia ja instrumentaalimuotoja. Viime kerralla opeteltiin sanomaan kellonaikoja. Viisi yli viisi voidaan sanoa viisi ja viisi (iisii), mutta sitten varttia yli onkin neljännes seuraavaan tuntiin ja varttia vailla kolme neljännestä seuraavaan tuntiin. Muuten käytetään normaaleja lukuja, mutta puolen kanssa käytetään järjestyslukuja oman päätteen kanssa. Öää ja argh, miksi? Miksei ne vaan voisi joskus olla samoja päätteitä?

Ei lisättävää....

Tehdään  paljon keskusteluharjoituksia ja ihan hauskoja juttujakin, joista olen saanut opetusvinkkejä omaan varastoon. Kerran meidän piti piirtää parissa minuutissa maailmankartta ja mennä ryhmissä eteen näyttämään tuotokset ja sitten keskusteltiin kenen kartta on aidoimman näköinen jne. Oli kyllä mielenkiintoista nähdä jengin nopeat piirrokset, varsinkin kun porukkaa on eri puolilta maailmaa. Huomasin, että itsellä on toi Aasian osasto aika hukassa kartalla, mutta venäläisillä taas Venäjä oli isossa roolissa kartoissa. Jopa niin, että sieltä sitten unohtui hieman vaikkapa pohjoismaat. Yhdellä herrasmiehellä oli Pohjois- ja Etelä-Amerikat piirrettynä, mutta molempien päälle oli kirjoitettu USA. Hieman täytyi opettajan valistaa, että ei se kyllä samaa maata ihan siellä ole. (OMG, onkohan niille Venäjällä näytetty ollenkaan oikeita maailmankarttoja aikanaan koulussa?) Kerran muutama herrasmies oli hieman pihalla jostakin kielioppijutusta tai ehkä olivat olleet poissa kun tehtiin muistiinpanoja. Sisäinen visualisti ja ehkä opettaja tekivät hyvät muistiinpanot asiasta yhdelle isolle paperille. Sain sitten kurssin opelta kehuja selkeistä muistiinpanoistani ja niitä sitten kerran lainattiin puolikkaalle kurssille, joka oli vähän pihalla. Ensi kerralla suunnittelen ottavani rahaa muistiinpanoista, muahahha. Tässähän olisi bisnesmahdollisuus.

Tässä on menossa diktaattori -sanelu.

About joka kerta saan päänsäryn kurssilla. Asiaa tulee täydellä vauhdilla ja vielä kun pitäisi se yrittää saman tien sisäistää, sillä usein tehdään vielä loppuun tehtäviä juuri opittuun liittyen. Olin jo ehtinyt unohtaa ne epätoivoiset tunteet kun aivot vaan eivät pysty samaa vauhtia käsittelemään jotakin asiaa ja tulee ihan tenkkapoo. Se tunne kun tekee mieli itkeä kun vaan ärsyttää niin paljon. Tunne siitä, että tekisi mieli vetäistä nelivuotiaan itkupotkuraivarit keskellä luokkaa tai viimeistään kotimatkalla. Koskaan ennen en ole myöskään halunnut niin kovasti repiä omaa päätä irti ja heitellä sitä pitkin seiniä. Nyt olen kokenut aikalailla nämä kaikki fiilikset kielen opettelun yhteydessä. Hauskaa, eikö? Onneksi en ole kuitenkaan ottanut suuria paineita kielikurssilta, sillä se on vain omaksi ilokseni ja olenkin opiskellut sitä oman motivaationi mukaan suht rennolla otteella. Meille muille kuin venäläisille ja ukrainalaisille vain kaikki sanasto tulee aina uutena ja on paljon vaikeampi muistaa, joten harjoitteluahan se vaatisi läksyjen tekemisen lisäksi. Harjoittelen joskus vähän ekstraa ja loput toivon jäävän jotenkin mieleen ajan kuluessa. Tällä kombolla olen pystynyt pitämään opiskelun siedettävänä. Nyt tosin alkaa hieman jännittää A1 -tason loppukoe, joka tehdään kesäkuussa. 70 % pitäisi saada oikein, jotta voisi jatkaa seuraavalle kurssille. Katsotaan miten se tulee menemään. (Wish me luck!)

Kurssikirjan kansi näyttää täydellisen esimerkin siitä, miltä tuntuu

opiskella slovakkia. Kuin kävelisi korkokengillä nuoralla.

Slaavivaimon arki sisältää siis paljon kielikylpyä, kieli vyön alla kurssilla perässä pysymistä ja varsinkin kielikukkasia. En ole ihan varma, mihin lopulta tätä taitoa tulen tarvitsemaan pidemmällä tähtäimellä, mutta nyt on jo huomattavasti arki helpottanut kun osaa edes vähän kommunikoida. Pohdiskelinkin jo tässä, että suomessa taidan lähteä opiskelemaan venäjää, sillä sanavarasto olisi osin helposti siirrettävissä, kunhan opettelee ne aakkoset ensin. Kuitenkin saan olla aika ylpeä itsestäni. että olen pystynyt asioimaan ainakin kynsistudiossa ja ravintoloissa slovakiksi. TV- ja radio-ohjelmista sekä mainoksista saa jo jotakin tolkkua. Super! Slovakin kielestä kiinnostuneille suosittelen ehdottomasti kännykkään ladattavia appseja (näitä löytyi suht monia) ja sitten sivustoja kuten slovake.eu tai Slovak 101, joissa voi opiskella slovakkia englannin kautta. Tässä loppuun vielä pari harjoitusta teille rakkaat lukijat:

Strč prst skrz krk (työnnä sormi kurkun läpi).

Vo štvrtok štvertého štvrtý o štvrť na štyri (torstaina 4.4. varttia yli kolme).

Kela, kaktukset ja kaupunkifestarit

Kela muisti minua tällä viikolla viestillään. Olin joulukuussa asioinut silloisen asuinpaikkakuntani Kelassa ja pyytänyt meille E106 lomaketta, jolla voisimme rekisteröidä itsemme paikalliseen sairaanhoitosysteemiin. Eurooppalaisella sairaanhoitokortilla täältä hoitoa kyllä pitäisi saada, mutta rekisteröitymistä suositeltiin pidempiaikaisen asumisen yhteydessä. Virkailija soitteli jonnekin ja laittoi pyynnön ulkomaan asioita hoitavaan yksikköön. Ja lupasi meille lomakkeen postissa muutamien viikkojen sisään. Nyt sitten vastasivat KUUKAUSIEN päästä, että lomake myönnetään vain työhönlähtevälle ja en voi hakea ilman valtakirjaa sitä miehelleni jne. Okei tämä olisi ehkä pitänyt tajuta itsekin, mutta jos Kelan täti sanoo niin en ajatellut enempää. Enikeis, päätettiin, että ei kyllä tehdä sillä lomakkeella mitään, sillä ei todellakaan aiota mennä asioimaan enää mihinkään vaikeaan paikkaan jos ei ole pakko. Ja meillä on vakuutus, joten tulemme käyttämään tarpeen tullen mitä todennäköisimmin yksityisiä terveyspalveluita. Sellaisia terveisiä siis Suomen päästä tällä kertaa.

Näkymä linnalta Tonavalle.

Perjantaina aurinko ja lämpö hellivät Bratislavaa, joskin aamupäivällä oli aika piiloutua hetkeksi kuntosalin "pimeyteen". Telkkarinäytöissä pyörii salin omia kuvia ja mainoksia, joista ehkä paras on "Piatok je leg day" eli perjantai on jalkapäivä. Kuvan taustalla huutaa Spartan elokuvan ärjyvä mies. Okei, sattuikin tuo jalkapäivä kohdalle, ei kai siinä auttanut kun lähteä kyykkäämään. Kuntoilun jälkeen olin mielestäni (ja tyhjän jääkaapin mielestä) ansainnut lounaan ulkona auringossa. Muutama hassu askel ja löysin itseni keskeltä vanhaa kaupunkia, jossa oli paljon ihmisiä nauttimassa lounasta ulkosalla. On niin ihana huomata, miten kaupunki muuttuu koko ajan elävämmäksi kesää kohden.

Tällä kertaa testiin pääsi ravintola Kontakt ja heidän tarjoamansa kikhernepihvit kurpitsapyreellä ja punajuurilla. Täällä olen alkanut melkein huomaamatta syömään enemmän kasvisruokaa (malttakaa vielä odotaa postausta näiden lihahyllystä kaupassa) ja nyt oli hyvä tilaisuus maistaa myös ravintolan kasvisherkkuja. Annos oli mielestäni hyvä, joskin minua alkuunsa palvellut tarjoilija näytti lähinnä nyrpeää naamaa. Seuraava taasen olikin ihanan ystävällinen ja pirtsakka. Tilasin vielä slovakiksi, mutta sekään ei näyttänyt parantavan tilannetta. Täällä tosiaan saa usein varautua tylyyn palveluun, en tiedä miten nää ei täällä vaan osaa. Tämä ei onneksi koske kaikkia asiakaspalvelijoita, mutta harmittavan suurta osaa kuitenkin.

Hengailin puiston penkillä nauttien auringosta, kunnes mies pääsi töistä ja jäätiin vanhaan kaupunkiin after workille. Sain muuten ihanat junttirusketusrajat teepaidasta. Hviezdoslavovo námestien trattoria La Pala:sta löytyi vapaa pöytä pihalta ja istahdimme lasilliselle ja jaoimme pikkunälkään juusto- ja lihalautasen, joka oli hurjan iso jos sen olisi syönyt yksin alkuruoaksi. Ja oli hurjan hyvän makuinen. Hinnat näyttivät olevan tässä ravintolassa lähempänä Suomen tasoa, mikä ei tältä sijainnilta yllätä ollenkaan. Tyytyväisenä lähdettiin kotiin virittämään paikalliskanavan (ylläri, että näyttivät telkusta Tšekin peliä toisesta lohkosta) nettisivulta Suomen ekaa mm-jääkiekkopeliä näkyviin. Selostus vielä päälle nettiradiosta ja täydellinen hokeynight oli valmis.

Matkalla kotiin bongattiin keskustasta vappukuusi. Woot?
Kyseessä on ilmeisesti saksalaistyyppinen maibaum -perinne.

Lauantaina oli pakko päästä taas ulos aurinkoon ja lähdettiin linnan pihan kautta Tonavaa pitkin käppäilemään. Tonavan rannassa Eurovea -ostoskeskuksen kyljessä on ihana puistoalue terasseineen, johon levähdettiin kotitekoiselle limpparille ja kaljalle. Ihmisiä oli paljon liikenteessä ja puistoalue täyttyi aurinkoa ottavista ja frisbeetä heittelevistä porukoista. Ajateltiin lähteä katsastamaan seuraavaksi joku uusi paikka ja jostain mieleeni pompahti kasvitieteellinen puutarha. Sillä on Tonavan varressa Karlova Vesin suuntaan keskustasta oma ratikkapysäkki nimeltä Botanická záhrada.

Kun saavuttiin paikalle, mamma valvoi puisessa pitsiverhoin koristellussa kopperossa portin suussa ilmeisesti myymässä lippuja. Me palloiltiin aluksi siinä ympärillä ja vähän ihmeteltiin mikä meininki, mutta sitten rohkaistuin ja kävin kysäsemässä mammelilta slovakiksi pitääkö meidän ostaa lippu. Keskeytin samalla hänen juttelunsa luukulla hengaavan ystävänsä kanssa. Hän taisi hieman katsoa minua hölmösti takaisin, että áno, kyllä se lippu on ostettava. Noh, onneksi pökkelöslovakilla selvittiin tälläkin kertaa. Aikuisilta pääsylippu kustansi 3€. Jollakin rahalla sitä täytyy Komenius yliopiston pitämää puutarhaa tietenkin ylläpitää. Puutarhassa oli perheitä, ystäviä ja pariskuntia ihan vain ihmettelemässä, piknikillä tai romanttisella päiväkävelyllä. Esillä oli hirmuisesti erilaisia kasveja ympäri maailmaa. Meidän lempparit oli ehkä sisällä kasvihuoneessa 30 asteen kuumuudessa nököttävät kaktukset ja palmut. Terkut siskolle Australiaan, nähtiin teidän puita (lol)!

Torstaista lauantaihin oli Tonavan varrella käynnissä ilmaiset Majáles kaupunkifestarit. Myös kaupungissa oli musiikkitapahtumia tarjolla eri paikoissa. Kaupunkifestarit oli pystytetty Petržalkan puolelle Tonavan ja Sad Janka Kráľa puiston välimaastoon. Lähdettiin tsekkaamaan festarialue ja sen tunnelma. Ja tunnelmahan oli mahtava ja edelleen eurooppalaiseen tapaan rento kuin mikä. Paikalla oli paljon lapsiperheitä ja koiria ja muutenkin iloisia ja hyvin käyttäytyviä ihmisiä. Ruokakojut tarjosivat taas parastaan ja niitä oli huikea määrä. Teltassa oli käsityökojuja, joita ei tällä kertaa ehditty kierrellä tarkemmin. Ilmeisesti joku kauppasi Suomessa valmistettuja pihakalusteitakin. Olutta sai useista paikoista ja anniskelualuettahan ei tietenkään ollut, joten mekin kävimme hakemassa siiderin ja kaljan mukaan lähemmäs lavaa. Kuuntelimme paikallista popbändiä nimeltä Hex joskin ymmärtämättä sanoja. Paikalliset lauloivat innoissaan mukana, joten täytyy olla hyvää musaa. Omasta mielestä slovakin kieli ei ole kauneinta laulettuna, mutta kaikkeen tottuu.

Muutaman biisin jälkeen ajauduttiin Tonavan rantaan ihastelemaan auringonlaskua ja fiilistelemään festaritunnelmaa. Tulipahan paikallinen bajamajakin testattua, mikä on aina kiva laji, varsinkin pimeän tullen. Vaikka jonot olivat pitkät, nautin hieman tilanteesta, jossa miehetkin joutuivat jonottamaan samaan bajamajaan asioilleen. (Häähää, täälläpä ei ole asiaa puskaan tai pisuaariin, tervetuloa jonon perälle!) Illan viimeisenä esiintyjänä oli ska-musiikkia soittava kokoonpano nimeltä Polemic. Ihan hauskoja biisejä tuntui olevan. Parasta illassa oli sen päättyminen Tonavan ylle ammuttuihin ilotulituksiin. Ilotulitusteos oli suunniteltu Johann Straussin "Tonava kaunoinen" valssin mukaan ja se soikin taustalla. Kerrassaan upea ja pitkään kestänyt ilotulitus oli todella huikea!

Sunnuntaina aika kului salilla tiukkaa selkä- ja rintatreeniä vääntäessä. Kiitos jälleen treenikaverille (go team orange)! Iltapäivällä oli tietenkin pakko päästä katsomaan Suomi-Saksa jääkiekkopeliä ja samalla testattiin alakerran kuppilan flanksteak ja ribsit. Oikein maukas ja rentouttava viikonloppu takana, saa taas olla erittäin tyytyväinen elämään Slovakiassa. Hups, viimeaikaiset päivitykset ovat painottuneet aikalailla viikonloppujen tapahtumiin. Seuraavaksi voitaisiinkin syventyä slovakin (jos haluat: lue ironisesti) ihanaan kieleen ja sen opiskeluun eli slaavivaimon arjen tuskailuihin. Jos mennään vielä syvemmälle tämänhetkiseen arkeen, toivon vuoksenne, että en sentään ala kirjoittamaan likapyykistä tai astianpesukoneemme toiminnoista.

Myöhäiset äitienpäivätoivotukset kaikille äideille ja erityisterkut omalle rakkaalle äidille Suomeen!

Chuck Norris ja Wappu

Perjantaina lämpöinen auringonpaiste palasi sateisen päivän jälkeen. Aamusali venähti keskipäivälle ja sitten ongelmaksi muodostui iänikuinen "mitä tänään syötäisiin?". Vegeruoasta oltiin miehen kanssa puhuttu, joten päätin tehdä kuskussalaattia ja kyhätä kylkeen DM:stä (Drogerie Markt on maailman parhaita kauppoja, miksi näitä ei ole Suomessa?) ostetusta pakkauksesta falafelit. Lisää vain vesi -tyyppisellä taikinalla falafelit onnistuivat hienosti tällaiselta sähläävältä ruoanlaittajaltakin. Pakattiin ruoat ja viini reppuihin ja otettiin suunnaksi Medická záhrada -puisto. Muitakin porukoita oli tullut puistoon nautiskelemaan viikonlopun alkamisesta. Otettiin varaslähtö vappuun (viikkoja sitten vappunsa aloittaneet voitte vapaasti nauraa tälle) tällä piknikillä.

Lauantaina lähdettiin tutkimaan meille ihan uutta Devínska Nová Ves kaupunginosaa ja etsimään siellä sijaitsevaa Morava joen ja Itävallan rajan ylittävää pyöräilysiltaa. Silta on nimeltään Cyklomost slobody (Fahrradbrücke der Freiheit) eli vapauden pyöräilysilta. Tosin, silta on täällä tunnettu myös nimellä Most Chucka Norrisa eli Chuck Norrisin silta. Miksi? Vuonna 2012 Bratislava ilmoitti julkisen mielipidekyselyn sillan nimestä, sillä he halusivat antaa julkiselle sillalle ihmisten julkisesti hyväksymän nimen. Parin viikon jälkeen nimi Chuck Norris osoittautui voittajanimeksi. Itävaltalaisille nimi ei tosin kelvannut heidän ehdottaessaan nimeä Maria Theresa (tylsimykset!). Lopulta molemmille osapuolille sopiva vapauden silta valittiin viralliseksi nimeksi, mutta Chuck Norris on jäänyt elämään. Tämä kertonee hyvänä tarinana slovakkien huumorintajusta.

Pyöräilyreitit täällä ovat aivan huippuluokkaa. Me päädyimme kävelemään sillan yli toiselle puolelle ihastelemaan aavaa peltomaisemaa. Pienen matkan päässä olisi ollut Schloßhofin palatsi, jossa ehkä ensi kerralla voisi käväistä jos vaikka olisi pyörät alla. Palattiin takaisin Slovakian puolelle, jossa jengi grillasi pihalla ihanan iloisissa tunnelmissa. Ostettiin kioskista radler ja vinea (rypälelimppari) ja todettiin, että molemmat maistuu aikalailla simalta. Klara vappen! Iltapäivällä olikin sitten aika metsästää munkkeja kaupasta. Kaikenlaisia donitseja näillä on, mutta ei sellaista sokeroitua munkkia, mitä oltaisiin kaivattu. Ostettiin korvikkeiksi paikallismunkit, joiden sisältä paljastui aprikoosi/persikkatäyte. Mielenkiintoista. Miten olisi ollut vaikka ihan mansikka? Noh, ei ollut sentään luumutäytteisiä, mikä oli miehen ykkösveikkaus.

Aurinkoinen sää houkutteli meidät vielä linnan pihan kautta Tonavan rantaan ravintolalaivalle nautiskelemaan ilmasta ja hyvistä juomista. Samalla saatiin aikamoista seurattavaa kun brittiläinen polttariporukka pyyhälsi paikalle ja pisti menon eläimelliseksi. Luultavasi naimisiin menevä oli puettu metsästäjäksi. Jossakin kohtaa he poistuivat paikalta, mutta tulivat pian takaisin, jolloin päivänsankari oli selvästi kasteltu jossakin ja hänellä oli päällään vain alushousut. Lisäksi hän oli yltäpäältä kermavaahdossa ja strösseleissä. Tarjosi muun muassa ilmaisia haleja tarjoilijoille. Tämä seurue ei ollut ainoa, jolla oli hyvä meno päällä. Läheisessä pöydässä porukka tilasi tequilat ja tietenkin yhden ylimääräisen joka juotettiin tarjoilijalle (sääntösuomalaisen aivo-ohjelmisto alkaisi tässä kohtaa huutaa sääntörikkomusvaroitusta). Täällä on joka viikonloppu tavattavissa useita brittejä aikamoisessa humalatilassa ja polttariseurueet ovat aika yleisiä. Tänne pääsee halvoilla lennoilla ja täältä saa halpoja juomia eli täysosuma tällaisille seurueille.

Sunnuntaiksi sovittiin brasilialaisten ystävien kanssa vappupiknik metsäpuistoon. Jee, päästäisiin ekaa kertaa grillaamaan! Aamulla käytiin vetämässä Team Orange jalka- ja käsitreeni, jotta olisi varmasti nälkä. Tuli testattua taas uusia liikkeitäkin treenikaverin avustuksella. Ďakujem veľmi pekné! Kun saavuttiin piknikmestoille, parkkipaikan läheisellä puistoalueella oli käynnissä perhetapahtuma, josta bongattiin erilaisia haukkoja ja pöllöjä nököttämässä keskellä nurmikkoa. Aidatun alueen keskellä käveli mies, joka piteli kädessään kotkaa. Pakko oli mennä lähemmäs ihmettelemään. Ihan suunnittelematta ja aikamoisena yllätyksenä päivään päädyttiin sitten pitelemään kotkaa omalla kädellä. Hirmuisen iso lintu, jolla oli tosi ilkeä katse. Onneksi oli aurinkolasit päässä, sillä hieman pelotti, että se haluaa nokkia silmät irti päästä. Oli aika huikea kokemus, vaikkakin hieman kirpaisee katsella lintuja kytkettynä lyhyillä ketjuilla kiinni. Hieman sai taas ihmetellä, mitä oli juuri tapahtunut. Piti mennä piknikille, mutta yhtäkkiä olin keskellä lastentapahtumaa pitelemässä kolmen kilon kotkaa kädessä. Only in Slovakia.

Löydettiin oma pöytä ja grillausmestat puistosta, joskin kreikkalaiset olivat jo varanneet ison grillin itselleen. Meillä oli mukana vain yksi kertakäyttögrilli, jolla selkeästi hävittiin grillimaisterikisa. Grillaaminen kertakäyttögrillillä onnistui silti hyvin ja nautittiin ihan huikeasta vappupiknikistä. Tietenkin juoden skumppaa ja tehden siitä mitä herkullisemmat mimosat. Tarjolla oli perinteistä perunasalaattia ja erilaisia nakkeja, lihaa, grillattua juustoa, täytettyjä minisämpylöitä, itsetehtyä hummusta ja jälkkäriksi hedelmiä, marjoja ja grillattuja vaahtokarkkeja! MUMS. Hyvä yllätys oli vanhojen autojen kokoontumisajot, jotka sattuivat kulkemaan puiston läpi. Nähtiin tosi hienoja vanhoja autoja, joista parhaat olivat vanhat poliisiautot ja Tatra-auto. Kuorma-autot ovat täällä hyvin usein Tatra -merkkisiä, mutta henkilöauto oli aikamoinen ilmestys. Vuonna 1934 suunniteltu Tatran T77 selkäevällä oli julkaistuaan aiheuttanut kohun. Ei kyllä mikään ihme, sillä se oli aikamoinen ilmestys hain evää muistuttavalla katon takaosallaan.

Paikallisvappu oli erittäin onnistunut! Vappupallon korvasi maakotka, löydettiin munkit ja "simat", nautittiin juomat ravintolalaivalla sekä ennen kaikkea järjestettiin vappupiknik. Um grande obrigado empresa poderosa de amigos! Kiitos ystäville mahtavasta seurasta!