Elokuun viimeinen päivä

On elokuun viimeinen päivä. Aamu alkaa sillä, että harjoittelen aikaisemmin heräämistä (noot). Käytännössä siis käänsin selkää kun miehen herätyskello soi 6.30. Kuitenkin hänen tapoihinsa kuuluu tulla tökkimään ja kutittelemaan minua ja ilmoittamaan töihin lähdöstä. Tässä kohtaa täytyy siis herätä uudelleen. Tai useimmiten "herään" ja murahdan pari sanaa jostain tiedottomuuden rajoilta ja nukahdan uudelleen. Tänään kuitenkin heräsin ja näin kirkkaan kultaista kimmellystä suljettujen sälekaihtimien pienistä raoista. Hyvä päivä tulossa. Hieman olisi kiireitäkin, joten pitäisi varmaan yrittää nousta ylös ja ehtiä salille ennen tapaamista.

Aamupalaksi laitoin Lidlin ruispalaneliön puolikkaan juustolla. Ei hassumpaa. Tämä on oikeastaan ainoa oikea ruisleipä, mitä täältä on mahdollista saada. Kamppeet kasaan ja salille. Pukkarin rappusissa törmään yllättäen slovakin opettajaani, joka selittää slovakiksi jotakin siitä, että hänkin treenaa nyt täällä. Tai sitten jotain vastaavaa, sillä olin aika omissa ajatuksissani ja yhtäkkiä piti kaivaa slovakin kielinen suht järkevä vastaus hänelle aivosolujen perukoilta. Huh, teki mieli selittää hänelle anteeksipyyntö tai selitys siitä, etten ole menossa hänen kurssilleen enää, mutta hän jatkoi jo matkaa alakertaan enkä viitsinyt häiritä hänen treeniään. Ehkä hän huomaa ensi viikolla loistavan poissaoloni kurssin alkaessa.

Omalle kohdalle sattui jotenkin huono salipäivä. Ei vaan lähtenyt. Ensinnäkin näin aikaisin sali oli täynnä porukkaa, mikä jo vähän alkoi ahdistaa kun piti muuttaa treenisuunnitelmia jo alkuunsa. Hikoilin silti kuin pieni sika ja katsoessani kelloon tajusin, että tunnin päästä pitäisi vissiin olla jo seuraavassa paikassa ja olin vielä salilla. Uups. Äkkiä kotiin ja suihkuun. Bongaan kotimatkalla jo jonkin matkan päästä katumme alapäässä pariskunnan tutkimassa karttaa. Etsivät satavarmaan reittiä linnalle niinkuin tuhannet muutkin aikalailla samassa kohtaa. Joka kerta tekisi mieli auttaa kaikkia, mutta eihän nyt vaan voi mennä päsmäröimään jos kukaan ei kysy apua. Päätän kokeilla hymytekniikkaa eli kävellä ohi oikein ystävällisen näköisenä. Nainen pysäyttää minut heti ja kysyy tietä linnalle. Neuvon ja toivotan hyvää päivää. Oho, sehän toimi.

Kun juoksee (eli kävelee reippaasti) ylämäkeen koko matkan salilta kotiin ja käy liian kuumassa suihkussa, jälkihiki on välttämätön. Tässä kohtaa pitäisi kehittää jokin järkevä asukokonaisuus päälle ja laittaa naama kuntoon. Pyykistä tulleet farkut, joita et ole pitänyt koko kesänä olikin semisti hankalampi haaste pujotella kosteisiin jalkoihin, varmaan tiedätte tämän ongelman. Entäs sitten meikkaaminen jälkihikiseen naamaan? En tiedä oliko siinä nyt mitään pointtia, mutta jotakin oli laitettava, ettei näyttäisi ihan tomaatilta. Tai ainakin näyttäisi tomaatilta, jolla on ripset?

Onhan siellä repussa nyt tarvittavat paperit mukana? Voinko vaan lähteä märillä hiuksilla? Kyllä ne kuivuu nopeasti matkalla. Kännykkä. Lompakko. Avaimet. Paperit. Äh, mikäs bussi tulee seuraavaksi ja monelta? En ehkä ehdi ihan sovittuun aikaan. Onneksi tapaamisaika oli joustava. Taas ulos ja alamäkeen pysäkille. Piti vaihtaa bussia, joten ei voinut olla ihan kuplassa kyydissä. Vaihdoin lentokentälle menevään bussiin, joka oli ihan tupaten täynnä. Juuri ja juuri mahtui kyytiin. Note to self: koita mahdollisesti välttää tätä reittivaihtoehtoa tulevaisuudessa. Ulos hypätessä olen tosiaan hieman myöhässä, joten tyhmänä menen taas juoksentelemaan katujen yli määränpäähän. Hikoiluhan ei tällä lopu.

Saavun määränpäähän. The English School of Bratislava:n pihaan. Rakennus on silkkaa slaavityyliä ja pihalla odottaa koulun kyltti ja liput tangoissa sen molemmin puolin. Tiedän, että edessä odottaa vielä kipuaminen kolmanteen kerrokseen portaita pitkin, kävin täällä nimittäin viimeksi maanantaina.  Tapaamisessa, joka ilmeisesti olikin työhaastattelu. Tai oikeastaan menin kuulemaan työtarjousta. En oikein vieläkään käsitä, miten voi yhtäkkiä olla näin onnekas, että minusta on kysyntää. Tuntuu kivalta. Maanantaina oli kansallinen vapaapäivä, joten koulun käytävät ammottivat tyhjyyttään, toisin kuin tänään. Tänään joka suunnassa kuhisi opettajia ja työntekijöitä järjestelemässä paikkoja kuntoon ensi maanantaina alkavaa lukuvuotta varten. Voi *piip* tätä hien määrää. Piti kaivaa paperi ja pyyhkiä naamaa rehtoria odotellessa.

Minut toivotettiin ilolla vastaan ja onniteltiin uudesta työstä. Rehtori oli todella iloinen, että olin vastaanottanut työtarjouksen. Itsellänikin on tästä tosi hyvä ja innostunut fiilis. Sen jälkeen lähdimme kierrokselle ympäri koulua ja minut esiteltiin varmaankin vähintään kymmenelle ihmiselle. Jäiköhän yhdenkään nimi edes mieleen? Lupasin kaikille, että minua voi vapaasti sanoa Annieksi, sillä se on paljon helpompi lausua kuin suomalainen Anni. Kaikki vaikuttivat erittäin mukavilta. Toimiston puolella työskentelevä nainen oli erityisen mukava, sillä hän on naimisissa ruotsalaisen miehen kanssa ja tunsi paljon mukavia suomalaisia. Muutoinkin ihmiset tosiaan tuntuvat olevaan innoissaan suomalaisesta koulutusjärjestelmästä ja ovat kuulleet sen hienoudesta. Ei siis paineita minulle kun kollegani ensimmäiset sanat olivat luokkaa suomalaiset opettajat ovat maailman parhaita. Hän oli mukava ja myös iloinen siitä, että olen tulossa hänen luokkaansa avustajaksi.

Käytiin kopioimassa papereitani ja rehtori yllättyi iloisesti siitä, että minulla on jo slovakkialainen ID kortti, joten olen helppo tapaus. Säälittää kyllä paljon esimerkiksi töihin tulevia jenkkejä, jotka saavat varmasti käydä foreign police officella uuvuttavaa paperisotaa. Kiva olla helppo tapaus. Jossakin laitoksella tosin pääsen vielä käymään yhden slovakialaisen henkilökunnan jäsenen kanssa hoitamassa työasiat kuntoon. Ihanaa, että hän lähtee paikallisena mukaan hoitamaan asioitani. Perjantaina minua pitäisi odottaa koululla allekirjoitusta vailla oleva työsopimus. Rehtori kiittää hirmuisesti tapaamisesta ja heittää iloiset heipat. Pois kävellessä fiilis on mitä mahtavin. Aurinko paistaa ja tuntuu niin kesäiseltä. On lämmintä jotain 25 astetta. Niin se vaan elämä muuttuu ensi viikon maanantaina. On aika jättää vapauden päivät taakse ja aloittaa työt. Olen innoissani.

Jalat vievät lähellä sijaitsevaan ostoskeskukseen. Pitäisi löytää lounasta. Jos kuitenkin ensin pyörisi parissa kaupassa. Täytyisi olla jotain siistejä vaatteita, joita voisi pitää myös töissä. Ensimmäisen kaupan sovittamani paidat eivät olleet sopivia. Jostain kumman syystä seuraavassa kaupassa hairahduin sovittamaan housuja. Tämä on ehdottomasti yksi inhokkipuuhistani, mutta housuthan sujahtivat jalkaan ja olivat oikeastaan tosi kivat, joten kävelin suoraan kassan kautta ulos. Mitäköhän ihmettä juuri tapahtui? Seuraavaksi suuntasin ravintolamaailman puolelle, jossa oli hieman vaikeuksia päättää mitä sitä tekisi mieli syödä. Päädyin tilaamaan lohisalaatin Bageterie Boulevardista.

Odottaessani salaattia tiskin sivussa, paikalle pyyhälsi tuohtunut mies, joka kaivoi täytetystä patongistaan ison salaattipalan (okei siis iso pala tyyliin romaine salaattia, jossa on keskellä iso ruoti) ja alkoi huutaa kassaneidille, että mikä tämä oikein on? Hän heittää salaatinpalan dramaattisesti kassapöydälle ja heti sen perään koko pari palaa haukatun täytetyn patonkinsa ja lähtee tuohtuneena pois. Anteeksi, mutta mitä juuri todistinkaan? Kuka aikuinen mies käyttäytyy noin typerästi? Tuohtuu salaatinpalasesta ja vielä heitää ruoan työntekijän eteen huutaen? Olisi nyt vaikka ottanut sen pois ja syönyt loput? Tai käynyt asiallisesti valittamassa jos ei ollut saamaansa tuotteeseen tyytyväinen? Mikä meitä ihmisiä oikein vaivaa kun pitää käyttäytyä noin kiivaasti? Tämäkään ei ollut millään edes kassatädin vika. Hyvää päivää siis vain sinullekin. Yritän unohtaa välikohtauksen ja palata hyvään fiilikseen, joka minulla oli sitä ennen.

Alkoi väsyttää jotenkin vietävästi ja oli aika suunnistaa ratikalla kotiin. Jossain kohtaa matkalla viereeni istahti joku, mutta en liiemmin kiinnittänyt huomiota vaan keskityin tuijottamaan ulos ikkunasta. Yhtäkkiä vieressä istuva täti alkoi selittää minulle jotakin kirjakauppaan menemisestä. Tällä kertaa en jäätynyt, vaan selitin hänelle ystävällisesti, että olen pahoillani, puhun vain vähän slovakkia, joten en ymmärtänyt kaikkea. Jostain kumman syystä lisäsin perään vielä, että olen Suomesta. Tähän täti vastaa ilahtuen, että hänellä on suomalainen ystävä (myöhemmin mietin mitä sanaa hän mahtoi käyttää eli oliko kyseessä jopa miesystävä). Sen jälkeen hän kertoi suomalaisen miehen nimen, sanoi jotain ongelmista ja että hänellä on kolme poikaa ja selitti jotakin lomasta ja ehkä myös Venäjästä. Nyökkäilin ja hymyilin ja vastailin jotakin hölmöä kun en oikein tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa. Sitten nainen jäi pysäkillä pois ja sanoi näkemiin. Toivotin hänellekin hyvää päivää.

Harmittaa kyllä, ettei voi mummeleille täällä olla enempää juttuseuraksi. Ei muuten ollut ensimmäinen kerta kun joku tulee juttelemaan. Kiva kuitenkin, että tämänpäiväinen täti jatkoi juttuaan vaikka kerroinkin, että en osaa kovin hyvin paikalliskieltä. Hahah, ihan kiva se on kuunnella maksimissaan puolen minuutin pituinen selostus jonkun elämästä ja sitten yhtäkkiä toivotella näkemiin. Sen patonkitoopen jälkeen olin taas onnellinen kohtaamastani tädistä. On täällä onneksi tosi paljon ystävällisiä ihmisiä, jotka tuntemattomillekin ovat niin avuliaita ja kohteliaita. Samoin kuin ulkomaalaisten yhteisö, joka niin ihanasti toivottaa kaikissa tilaisuuksissa tervetulleeksi, niinkuin tänään tulevalla työpaikallani. Nämä ovat ehdottomasti niitä mahtavia hetkiä, joita haluan muistaa ja muistella myöhemminkin. Ehkä siksi luitkin juuri kuulumisiani puolikkaasta keskiviikostani, elokuun viimeisestä päivästä.

Tähän asti (15:45) päivä on ollut tosi hyvä. Elokuu on ollut aivan mahtava. Syyskuu, mitä ihanaa sinulla onkaan minua varten? Tarina jättänee aukkoja siitä kuinka tähän päivään ollaan tultu, joten seuraavaksi pitää kelata elämää hieman taaksepäin, jotta päästään taas elokuun loppuun. Ja siitä sitten taas syyskuuhun. Jännittävään uuteen slaavivaimon elämään.

Nää on niit päivii millon ei tarvii toppatakkii

Lomalla part 4

Slovenian rannikko

Kuten edellisessä lomapostauksessani kerroin, meillä oli vielä haaveena loman aikana lähteä jonnekin meren äärelle. Euroopassa kaikki kun on suhteellisen lähellä ja meillä kun olisi tuo Pösökin käytettävissä, joten sen kun hurauttaisi muutaman tunnin niin olisi jo merellä. Lähin kohde merelle taitaa olla Slovenia, joka on muutenkin houkutellut käymään jo jonkin aikaa. Ystäväni kehuivat Ljubljanaa aivan ihanaksi paikaksi, joten siellä olen myös halunnut aina päästä käymään. Valittiin siis kohteeksi "Slovenian riviera" ja hylättiin tällä kertaa Kroatian pohjoiset rantakohteet kun kaikkialle ei valitettavasti ole aikaa ja varallisuutta lähteä samalla kertaa käymään. Toki täältä olisi mahdollisuus piipahtaa nopeasti ehkä Italian Triesteenkin. Varattiin hotelli yhdeksi yöksi myös Ljubljanasta, jolloin ajomatkasta ei tulisi niin pitkä yhteen putkeen ainakaan menosuuntaan. Jee!

Ajettiin Itävallan rajalle, ostettiin vinjetti (eli moottoritiemaksu), joka maksoi 10 päivältä 8,80€. Itävallan puolella suunattiin kohti Grazia, jonka jälkeen ylittäisimme Slovenian rajan kohti Mariboria ja sieltä kohti Ljubljanaa. Slovenian rajalla piti taas pysähtyä ostamaan uusi vinjetti, täällä 7 päivää kustansi 15€ eli aika paljon enemmän kuin Itävallan puolella. Pääteltiin kyllä, että maasto voi olla vaativaa tunneleineen ja siltoineen sekä ehkä pienessä maassa sitten liikkujia on vähemmän?  Lähdettiin joskus aamulla puol ysin maissa liikenteeseen ja yhden jälkeen oltiin perillä Ljubljanan keskustassa. Matkalla kohosi aika uskomattomia vuoria ja mentiin usein niitä kiertäen tai tunneleita pitkin läpi. Korvat lukossa kurvailtiin aikamoisia mutkia pitkin rekkojen seassa 130 km/h, onneksi mies oli ratissa, en tiedä olisiko minusta ollut näille teille (muuta kuin pelokkaaksi) kuskiksi.

Vinjetin ostamisen lisäksi matkalla tuli kaikkea ihmeellistä vastaan.

Matkalla sattui vielä yhtäkkisiä rankkasadekuuroja vuorten välissä, jolloin oli pakko pudottaa nopeutta runsaasti. Ei mikään ihanne lomasää ja valitettavasti sade seurasi Ljubljanaan, joskin onneksi ei niin runsaana kuin matkalla. Ljubljana osoittautui pienen kävely- ja ihmettelykierroksen jälkeen aivan ihanaksi ja idylliseksi kaupungiksi. Ihan ensimmäisenä piti lähteä etsimään jotain syötävää ja läheltä hotellia löytyi kivan tunnelmallisen näköinen Pop's Place burger paikka. Sinne siis. Tarjolla oli aivan todella maukkaita freshejä burgereita ja muutamia lisukkeita. Olutvalikoima oli ainakin kattava listan mukaan. Minä päätin maistaa vegeversiota ja se oli ainakin ihan huippu. Mehevä pihvi oli tehty quinoasta ja sienistä. Parmesan- ja yrttiranskalaiset kruunasivat aterian.

Hyvällä huumorilla keskellä katua satoi vettä "tyypillinen Ljubljanalainen sää" -kylttien kera.

Ihanan kaupunkikuvan lisäksi huomattiin aika nopeasti, että kaikki Sloveniassa, myös vanhemmat ihmiset, puhuvat hyvin englantia. Ihana helpotus turistina liikkumiseen. Ei vain voi oikein ymmärtää, miten tämä ei täällä meilläkin ole itsestäänselvyys. (Tässä kohtaa muutosta odottelemmekin sitten pidempään kuin vain pari vuotta.) Burgereiden jälkeen päätettiin ystävien kehotuksesta etsiä kattoterassi, josta avautui hienot näkymät kaupungin ylle. Nebotičnik -rakennus on yksi kaupungin maamerkeistä ja sen 12. kerroksesta löytyy kattoterassi. Maisteltiin paikalliset viinit ja ihailtiin pienestä tihkusateesta huolimatta maisemista terassia kierrellen. Upeat vuoret taustalla ovat kyllä kieltämättä vaikuttavia. Osaa huipuista ei edes erottanut pilvipeitteestä. Ljubljana on muuten äänestetty vuoden 2016 Euroopan vihreämmäksi pääkaupungiksi. Super!

Ljubljanassa oli ihania pieniä putiikkeja ja designliikkeitä. Jopa tosi kivoja turistikauppojakin. Olen ihan kateellinen, sillä meillä ei täällä sellaisia ole! Olisikohan tässä taas bisnesmahdollisuuksia jos tekisi ihania (ja moderneja) slovakkikuoseja ja niistä kaikkia kivoja juttuja? Tulisitteko ostamaan? Hirmuisesti olisi tehnyt mieli hypistellä enemmänkin kaikkea, mutta aika oli rajallinen. Ihana löytö oli uusi vaaleansininen englanninkielinen kalenteri (don't get mad if I miss your namedays guys). Löysin myös niin ihanilla kuoseilla valmistettuja kasseja, kortteja ja magneetteja myyvän liikkeen, jonka olisi voinut ostaa tyhjäksi. Sieltä mukaan tarttui vain täydellinen lahja kaverille. Ehkä täytyy järjestää shoppailumatka jouluiseen Ljubljanaan. Haluaisin nähdä saman kaupungin tunnelman myös jouluna joulumarkkinoineen. Kuka tulee mukaan?

Ljubljana illalla.

Hyvää jätskiä!

Illalla nautittiin paikallisella twistillä suunnitellut tapakset TaBarissa. Oikein hyvät pienemmät iltapalat sopivat suunnitelmaan. Tosin pitihän se ähky mennä vielä vetämään kun Vigo jäätelöpuoti sattui matkalle. Täältä sai suklaalähteestä päällysteet ja valittavat maut olivat mielenkiintoisia ja monipuolisia. Ljubljanassa hintataso oli meidän mielestä selkeästi korkeampi kuin Bratislavassa, ei silti mikään sikakallis. Seuraavana päivänä oli vielä aikaa metsästää kaupungin symboleita eli lohikäärmeitä, kierrellä kaupunkia ja nautiskella limpparia joen varrella. Iltapäivällä startattiin auto kohti Koperia, jonne olimme sopineet saapuvamme kahden maissa. Soittelimme Apartments Medvedin Barbaralle, joka lähti meitä asunnolle vastaan toisesta paikasta skootterilla.

Krääk!

Barbara osoittautui erittäin mukavaksi ja avuliaaksi naiseksi, jolta saimme kaikki hyvät vinkit lähialueisiin tutustumiseen. Saimme jopa suomenkielisen kartan (woot) Koperista ja pyöräreittikartan, joka kattoi koko Koper, Izola, Strunjan, Portorož, Piran -alueen. Saimme ohjeet myös bussiyhteyksistä samaisiin paikkoihin. Oltiin erittäin tyytyväisiä saamaamme palveluun ja siistiin huoneistoon. Lähdettiin käppäilemään ja etsimään lounaspaikkaa. Meren rannalla oli pakko päästä syömään mereneläviä ja ehdottomia lemppareitani mustekalanrenkaita. Calamaresit löytyivät matkustussataman vieressä sijaitsevasta kalaravintolasta ja uskaltaisin sanoa, että ne olivat elämäni parhaat. (Vaikea tosin verrata lapsuusmuistoihin Espanjasta.)

Ruokailun jälkeen mentiin loikoilemaan ravintolan vieressä sijaitsevalle kaupunkibiitsille, joka tosiaan enemmänkin muistutti pientä aidattua puistoa, jossa oli betonikaistale ennen kivistä rantaa ja laituri portaineen. Ilman uimakenkiä oli aika hankala päästä uimaan kivillä kävellen. Meri oli aivan ihanan värinen ja vesi todella kirkasta. Itse täpötäysi "biitsi" ei meitä niin vakuuttanut, mutta auringonotto kelpaa kuitenkin aina ympäristöstä huolimatta. Päätettiin lähteä seuraavana päivänä Portorožiin, jossa pitäisi olla hiekkaranta.

Koper ja ihanat auringonlaskut.

Otettiin Portorožiin bussi ja ihasteltiin huikeita maisemia matkalla. Ostettiin rannalta aurinkotuolit ja varjo (17€/päivä). Vietettiin rannalla koko päivä ja vasta auringon laskiessa lähdettiin takaisin Koperiin. Ranta oli mielestämme mukava ja moniin muihin turistikohteisiin verrattuna aika rauhallinen. Vaikka porukkaa olikin paikalla aika lailla, ei kuitenkaan ollut älytöntä tungosta. Sydämeni suli kun viereemme tuli perhe, jolla oli mukanaan ranskanbulldoggi. IIH. Koira otettiin mukaan 30 asteen helteessä biitsille, mitä piti kyllä alkuunsa ihmetellä ja huolestuakin, mutta aurinkotuolin alla varjossa hän viihtyi pitkälti koko päivän perheen tosin välillä käydessä koiran kanssa jossakin. Perheenäiti jopa piti koiraa sylissä kahlaten vedessä ja vahtien samalla tyttärensä vesileikkejä. Aww. Myös rantabaarista bongasimme toisen ranskiksen hengailemasta omistajien kanssa. Suomessahan tämä olisi ollut täysi mahdottomuus, että koira ylipäätään oli ollut rannalla. Täällä tämä ei häirinnyt yhtään ketään ja hyvä niin. (Ää, tahtoo oman lepakkopossun!)

Portorožin lisäksi halusimme ehdottomasti käydä myös Piranissa. Koska Piraniin olisi kulkenut täsmälleen sama bussi, jolla menimme Portorožiin, päätimme lopulta vuokrata pyörät ja lähteä tutkimaan koko rannikkoa pyörien selästä Barbaran neuvojen (paitsi ei aivan) mukaisesti. Siispä aamupalaksi pyöräilyrahkaa ja sitten menoksi. Alkuun pääsi tasaista pyörätietä aivan meren rantaa pitkin, kunnes alkoi nousu Izolan yläpuolelle ja sieltä tunnelin kautta kohti seuraavaa mäkeä. Portorožin kautta olisi ilmeisesti päässyt helpommin vielä toisen tunnelin kautta, mutta päätettiin lähteä harcorereittiä rannan puolelta. Se osoittautuikin sitten erittäin jyrkäksi autotieksi. Eihän siinä. Jossain kohtaa täytyi kyllä taipua taluttamaan pyörää kun reidet alkoivat huutaa hoosiannaa. Ylhäällä näköalatasanteilta oli uskomattomat maisemat merelle eli kyllä kannatti kavuta ylös asti. Onneksi autoilijat olivat selkeästi tottuneet ajamaan mutkaisia vuoristoteitä ja ottivat myös pyöräilijät hyvin huomioon.

Alaspäin laskettiin sitten jo kohti Pirania ja sen kaupungin muureja. Itse muureilla emme käyneet, mutta pysähdyimme tässä kohtaa ihastelemaan maisemaa kaupungin yli. Piranin vanhakaupunki pakkautuu tiiviisti niemen kärkeen. Varsinaista rantaa ei Piranissa ole, mutta sitä useampia paikkoja pulahtaa mereen isommilta kiviltä tai kiviseltä rannalta. Kaupungin "ranta" oli siis pieni betonialue, jossa oli suihku ja portaat mereen. Täällä ihmiset ovat kyllä luovia tuon auringonoton kanssa. Ihmisiä näkyi pyöräreissun aikana mitä ihmeellisimmistä paikoista rantakivikoista nauttimasta auringosta ja merestä. Rantabulevardin molemmilla puolilla makoili ihmisiä asfaltilla pyyhkeineen tai tuoleineen. Nice.

Upea Piran.

Piranissa nautittiin lounas, jonka jälkeen jatkettiin matkaa takaisinpäin eri reittiä. Halusimme nähdä Strunjanin luonnonpuistoaluetta ja sitä kohti lähdimme Fiesan suuntaan kulkevaa rantatietä pitkin. Fiesassa on pieni lahti, jossa on muutama hotelli ja uimaranta. Ainiin ja pienenpieni järvi, missä ei ollut kyllä mitään nähtävää. Fiesan lahtea ympäröi aikamoiset jyrkänteet, joten tajusimme äkkiä, että emme voisi pyörillä jatkaa rantaa pitkin vaan oli kavuttava takaisin ylös sille kiemuraiselle tielle, jota pitkin olimme Piraniin tulleetkin. Damn, oli muuten aika TODELLA jyrkkä ja älyttömän kapea tie. Ihan ei edes ymmärretty miten ihmiset pääsee autoilla sinne alas hotellille. Matkalla oli parkissa autoja, joiden renkaiden eteen oli laitettu kivenmurikat tai tiilet. Päästiin ylös ja sieltä laskettelemaan alas Strunjania kohti. Oikaistiin siltoja pitkin suola-altaiden läpi rannalle, sillä oli aika vihdoin päästä pulahtamaan mereen kaiken hikoilun jälkeen.

Piranin antimet oli hyvät.

Strunjan beachiltä oli aika kivuta jälleen ylämäkeä (siis huhhuh näitä nousuja) näköalatasanteelle, josta pääsi kurkistamaan luonnonpuiston upeaan puolikuun muotoiseen lahdenpoukamaan, jota kutsutaankin moon bayksi. Tuonne jos olisi vain jaksanut etsiä reitin alas. Olisi ollut aika unelma pakopaikka rannalla. Paljon tuli vastaan porukkaa uimakamojen kanssa, joten alas kyllä pääsee jotakin polkua pitkin. Tästä jatkettiin Stunjanin näköalapuiston reittiä pitkin kohti Izolaa, jossa pidettiin taas tauko satamassa ja ostettiin drinkit rannalta. Izolasta oli takaisin Koperiin enää lyhyt tasainen pyrähdys, joka kaikkien mäkien jälkeen tuntui aika ihanalta pyöräillä. Päivä oli pitkä, mutta ehdittiin tosiaan nähdä todella paljon erilaisia paikkoja ja maastoa. Voimme siis suositella pyörän vuokraamista, näköalat ovat kaiken sen kipuamisen arvoisia!

Alueella tuotetaan paljon suolaa ja kasvatetaan mm. kaloja ja simpukoita.

Ylipäätään "Slovenian riviera" tai Slovenian Istria yllätti meidät suuresti italialaisuudellaan. Alue on ollut 1200-1700 -luvuilla Venetsian hallinnon alla. Alueelta löytyy siis hyvin vanhaa kulttuuriperintöä. Esimerkiksi Piranista on kotoisin säveltäjä ja viulisti Giuseppe Tartini ja Koperin katedraalista löytyy Slovenian hienoin venetsialaisen Vittore Carpaccion renesanssimaalaus. Carpaccion mukaan on Koperissa nimetty myös aukio ja talo, jossa maalari on ilmeisesti asunut. Nykypäivänä italialaisuus näkyy näissä kunnissa ainakin kaksikielisyytenä ja varmasti myös ruokalistoilla. Ilman sen suurempia tiedonetsintöjä Slovenian rannalle lähteneet suomislovakkituristit pääsivät siis mutustelemaan myöskin perin italialaista tunnelmaa. Ainakin pizza oli hyvää. Ja merenelävät. Eikä oikeastaan harmittanut niin paljoa enää, ettei ehdittykään oikean Italian puolelle Triesteen käymään.

Ihan huippu reissu takana ja paljon uutta ja ihmeellistä koettu ja nähty jälleen. Palattiin erittäin onnellisina kotiin. Maan slogan "I feel Slovenia" on mahtava, we definitely felt Slovenia! Kroatian ihanat rannat jäävät vielä seuraavaan reissuun odottelemaan. Samoin kuin Italian rannikko. Vielä loman jatkeena vietellään vapaapäiviä kotosalla katsoen Olympialaisia. Saadaan kahtena peräkkäisenä viikonloppuna vielä vieraita, joten puuhaa riittänee.

Vyölaukku roikkuu mukana ku peräpukamat

Lomalla part 3
Bratislava & Wien

Prahasta kotiuduttamme alettiin pohtia mitä kaikkea keksittäisikään omassa kotikaupungissa vieraiden kanssa. Tämän reissun teemana oli selkeästi rento meininki eikä ollut tarve juosta nähtävyyksiä läpi minuuttiaikataululla. Ensimmäinen missio oli löytää sapuskaa pitkän bussimatkan jälkeen. Suunnattiin suhteellisen tuttuun tapaan Mestiansky pivovar -panimoravintolaan, jossa hellesäällä testasimme ekaa kertaa puutarhan puolta. Ulkona oli erikseen tavallisen listan lisäksi myös grillimenu, josta otettiin burgerit testaukseen. Poitsuille valinta oli helppo: tämän paikan ribsit. Ne on kuulemma hyviä. Uskotaan. Juomana tietenkin paikalliskola Kofola.

Tehtiin vielä iltakävely vanhan kaupungin läpi ja katsastettiin samalla tärkeät nähtävyydet ja patsaat. Ehkä kaunein (noot) nähtävyys on unkarilaista Art Nouveau tyyliä edustava sininen kirkko. (Ja vieressä saman hemmon suunnittelema lukio.) Patsaista työmies Čumil on aina hommissa kurkistaen viemäristä ja Napoleonin sotamies ilman kenkää nojailee keskusaukion penkkiin.

Seuraavana päivänä hyökättiin ensimmäisenä kunnon aamupalan jälkeen tärkeimmän nähtävyyskohteen eli linnan kimppuun. Linnan sisällä oleva museo kattava, mutta suhteellisen raskas painottuen maan pitkään historiaan jne. Lisäksi tunnelmaa linnasta vie pois se, että se on täysin jälleenrakennettu. Parasta siellä on kuitenkin kiipeäminen näköalatorniin, mutta meillä oli tällä kertaa mielessä käväistä Ufon huipulla katsastamassa maisemat. Tällä kertaa ihasteleminen ulkoa päin oli riittävä. Linnaltakin avautuu jo hienot näkymät kaupungille ja Itävaltaan. Huomasimme linnan puutarhan vihdoin valmistuneen kaiken remontin keskeltä, joten pihalta löytyi meillekin uutta nähtävää.

Linnalta kuljettiin alaspäin vanhaan kaupunkiin ja päätettiin saman tien lähteä ylittämään siltaa Ufolle. Most SNP -sillan päässä kohoava Ufo toimii ravintolana ja näköalatornina. Pääsymaksu hissillä ylös maksoi 7,40€. Jos käy ravintolassa syömässä, hissilippu vähennetään laskusta. Ylhäältä näköalatasanteelta aukeaa huikeat näkymät joka suuntaan kaupunkia ja jälleen Itävaltaan ja aboutsiarallaa Unkariin asti. Olihan täällä edes kerran käytävä. Paikkaa tosin suositellaan myös auringonlaskun aikaan, mutta ehkä tuo mies voi sitten viedä silloin näköalaravintolaan syömään, vink vink. Patsaista muuten ennen Paparazzi ravintolan kulmalla kuvannut valokuvaaja löytyi tätä nykyä bongaamasta julkkiksia Ufon ravintolasta.

Välimojitojen, käpöttelyiden ja välishoppailuiden jälkeen iski nälkä ja vieraiden toiveista mentiin Flagship ravintolaan syömään kunnon slovakialaista ruokaa. Sen verran olin taas leivässä tarjoiltavaa valkosipulijuustokeittoa mainostanut, että sellainen oli saatava. Loppuilta taisi kulua kotona jazzya ja korttia pelaten ja juomia maistellen. Käytiin vielä illalla testaamassa kulmakuppilaa, uutta One more -viinibaaria. Huippua on kyllä, että tällaisista paikoista voi myös ostaa viinit ja samppanjat kotiin. Tässä onkin miehelle taas yksi vinkki, millä tehdä slaavivaimo onnelliseksi. Voihan sen samppanjan kylkeen eksyä vaikka joku kukkakimppukin. (Haha, kohta se ei enää lue mun blogia..)

Seuraavan päivän ohjelmanumeroksi valittiin kaikille uusi paikka, Bratislavan eläintarha. Tästä oli hieman ennakkoepäilyksiä, ja en ole täysin varma olenko muutenkaan kovin eläintarhojen kannattaja, mutta lähdettiin katsastamaan millainen paikka meillä täällä on. Sisäänpääsy kesäkaudella maksaa 5€ aikuiselta ja 3,5€ lapselta. Oikeastaan eläintarha oli positiivinen yllätys. Lisäksi meillä sattui äärimmäisen hyvä tuuri, sillä satuimme karhun luo juuri kun se oli leikkisällä tuulella pulahtamassa ja riehumassa auton renkaan kanssa kunnes katosi sisätiloihin. Kissatalolle saavuttaessa satuimme paikalle ruokinta-aikaan, joten olikin mielenkiintoista seurata kun leopardi ja jaguaari mutustelivat lihapalojaan. Saatiin päivään äksöniä.

Eläintarhan yhteyteen on tehty (ilmeisesti houkuttelemaan lisää turisteja) Dinopark, jonne on asennettu aidon kokoisia ja osittain liikkuvia ja äänteleviä dinosauruksia. Tämä olisi ehkä lapsille jännää, mutta me emme niin tekodinoista innostuneet. Käytiin kuitenkin dinoparkissa jädellä. Eläintarha oli osittain hyvin mäkisessä ympäristössä, joista yksi reitti oli ennemmänkin vaelluspolkua muistuttava. Lenkkarit olisivat olleet hyvät jalkineet. Vietimme eläintarhassa varmaan ainakin pari tuntia helposti aikaa, nähtäviä eläimiä oli paljon! Parhaimpiin lukeutuivat muun muassa harvinaiset valkoinen leijona ja valkoinen tiikeri, jaguaari, kenguru, sarvikuono, baby pigmy hippo (iih!) ja simpanssit. Simpansseilla ja orankeilla oli käytössään iso talo ja ulkoaitaus. Yksi huomionhaluinen simpanssi pisti kunnon shown pystyyn eläintenhoitajien ikkunnan edessä ja riehui minkä kerkesi heitellen tavaroita ympäriinsä ja hakaten muovipulloa lattiaan. Olisikohan lie ollut sitten juuri tämä simpanssi kyseessä (ks. kuva)?

Illalla poikettiin vielä vanhassa kaupungissa, jonne joku oli virittänyt hassun laserhässäkän, joka taittui muutaman kulman ympäri. Vikana päivänä suunnattiin kolmanteen maahan ja tehtiin nopea pikakatsaus Wieniin. Vieraat halusivat käydä Rathausilla, josta tällä kertaa löydettiin elokuvafestivaalit ruokakojuineen. Suunnattiin vielä ratikalla Praternin ulkoilualueelle ihmettelemään ja käppäiltiin taas huvipuiston puolelle, jossa päätettiin kalliin olympiarengas -vuoristoradan sijaan maksaa itsemme sisään Madame Tussauds vahakabinettiin. Tämä oli minulle ensimmäinen kerta vastaavanlaisessa paikassa ja oli kyllä melkein pelottavaa miten aidon näköisiä nuket olivat. Valikoima tosin painottui jonkin verran täällä enemmän historiallisiin henkilöihin, kuten Sissiin ja Maria Theresaan ja joihinkin paikallisstaroihin, mutta kierros oli oikein hauska ja kiva kokemus.

Vielä käytiin matkalla autolle ja lentokentälle piipahtamassa keskustassa ihmettelemässä Stephansdomia (Pyhän Tapanin tuomiokirkko). Vietettiin kiva päivä ja tsekattiin kaksi kaupungin tunnetuimmista rakennuksista. Sehän riittää. Oli aika hyvästellä ja kiittää matkaseuralaisia huipuista päivistä ja ajaa takaisin kotiin hengähtämään ennen seuraavaa reissua. KIITOS! Oli aika ottaa vielä lomalla suunta merelle. Slovenia tai Kroatia houkuttelisi lähellä sijaitsevilla rantakohteillaan...