Onnellista elämää

Viime aikoina on aika mennyt tosi haipakkaan. Kielikurssin koe lähenee ja tahti vaan tiivistyy, samoin kuin oma motivaatio laskee koko ajan mitä vaikeammaksi opeteltavat asiat siellä menee. Kaksi viikkoa sitten mieheni lähti viikoksi työmatkalle Iraniin, jolloin onneksi sain seuraa kavereilta viikonlopuksi. Kuitenkin hänen palatessaan kotiin, lähdin minä seuraavana päivänä lentäen Suomeen ex-vaiffin (eli oikeasti entisen kämppiksen) polttareihin. Oli ihan jännä lähteä käymään kotimaassa, vaikkakin visiitti oli tällä kertaa hyvin lyhyt, vain pe-su. Muutoin ei ollut vielä tullut ikävä Suomeen. Oli kuitenkin jossakin määrin ensin pieni shokki saapua Helsingin keskustaan, joka oli perjantai-iltapäivällä täynnä ihmisiä ja menoa ja meininkiä. Siis ihan vaan, että mihin suurkaupunkiin sitä onkaan tupsahtanut kun piti harjoitella vetolaukun kanssa pujottelua ihmismassoissa joka paikassa. Huh! Bratislavan pitäisi olla saman kokoinen kaupunki, mutta ei kyllä täällä ihan samanlaista keskustaa ole.

Piti ihan miettiä, että miten näiden julkisten lippujen kanssa oikeen täällä toimitaankaan (pitääkö leimata?! kauan tää on voimassa?!), ihan kuin olisi ulkomailla, eiku hetkonen olenhan mä tavallaan tullut ulkomaille... Hetken aikaa oikeasti oli jopa hassua istua junassa, jossa ymmärsi muiden ihmisten keskustelut. Menin kampin DNA -liikkeeseen vaihtamaan sim-korttiani suominumerosta pienemmäksi, jotta se mahtuu uuteen puhelimeeni ja ulos astuttuani huomasinkin olevani Uniikin keikalla keskellä kauppakeskusta. Haha, mahtavaa! Mahtavaa oli myös saada ihanan iloista ja pirteää asiakaspalvelua sekä DNA:sta että jostain mistä hainkaan vähän syötävää itselleni. Slovakit voisivat kyllä monissa paikoissa ottaa oppia suomalaisesta palvelukulttuurista. Oikeasti.

Lauttasaaren upeat puitteet!

Muutoin perjantai sujuikin polttareita valmistellessa askarrellen ja kuulumisia opiskelukavereiden kanssa vaihtaen. Niin ja kävin myös keskustassa entisellä työpaikalla vähän yllättämässä tuttuja. Jostain kummasta vain alkoi illalla tuntua kurkussa ja seuraavana aamuna se oli jo tosi kipeä. Ei voinut siis huonompi tuuri olla flunssan kanssa, mutta douppasin sen verran (eli paljon), että pystyin olemaan koko polttaripäivän meiningissä mukana. Parasta oli päästä viettämään aikaa ystävien kanssa, erityisesti tietenkin päivänsankarin, ja saada samalla uusia tuttavuuksia. Polttaripäivä meni hurjan kivasti ja nopeasti!

Edustavana liikenteessä!

Pieni raha-ahdistus kyllä iski pakostikin, sillä suomen hinnoilla joisi ja söisi ruhtinaallisesti täällä. Ainakin illan kohteessa flunssaan tilattu rommitoti kustansi kympin luokkaa. (Miten sinne sopeutuu takaisin? Tosin palkassakin sitten on kivemmin sitä nollaa perässä tai no ainakin isompaa lukua ekoissa numeroissa.) Sunnuntaina sain isältäni kyydin avoautolla lentokentälle. Olin ensimmäistä kertaa avoauton kyydissä, mutta flunssan takia kokemus ei valitettavasti ollut niin upea, millaiseksi olin sen ajatellut joku päivä olevan. Paluumatka oli siis aika kamala, kylmänhiki otsalla kiemurtelin ahdistuneena ihmisjoukoissa lentokentällä, mutta koneessa onneksi sain ikkunapaikan ja mahdollisuuden nojata seinään ja nukkua, ah. Ihana mieheni oli autolla vastassa Wienin lentokentällä ja lähdettiin ajamaan kotiin nopeasti, sillä piti päästä katsomaan Suomen finaalipeliä. Kanada ei kaatunut, voi harmi.

Tästä reissusta ehdin palautua normaaliin arkeen kolmeksi päiväksi ja yrittää samalla parannella flunssaa. Ystäväni olivat tulossa kylään! Torstaina siis otettiin taas pösön suunnaksi Wienin lentokenttä ja haettiin yksi ihanuus kyytiin ja tutustumaan Slovakian ihmeelliseen maailmanmenoon. Käytiin tietenkin ensimmäisenä syömässä Slovak pubissa slovakkiruokaa (valkosipulikeitto tarjottuna leivässä vaan on namia) ja päästiin naureskelemaan ravintolahinnoille. Suora lainaus: "siis täh, maksaako nää annokset vaan näin vähän?" Kyllä. Kolmen henkilön ruoat ja juomat kustansivat 34€ ja mies taisi ainakin kolme kaljaa ehtiä tässä ajassa juomaan ja me lasilliset viiniä ja kofolat (paikalliskokikset), ruoista puhumattakaan. Perjantaina suunnattiin ah niin kauniille (noot) päärautatieasemalle vastaan kahta ihanuutta ja jengi oli koossa! "Meil on hyvä jengi koossa taas, ei todellakaan olla synnytty oottamaan, tää on parasta just nyt, tää on parasta just nyt!" (Sori oli pakko ku alko soimaan päässä.)

Matkalla lentokentälle pysähdyttiin tien varteen
parsakojulle, josta ostettiin littanoita persikoita!

Huhhuh mitä läppää lähtikin heti lentämään kun ei oltu pitkään aikaan nähty. Kotiuduttiin meille, lähdettiin syömään, syömästä laivaravintolan kannelle drinksuille ja kelithän hellivät lähempänä 30 astetta. Käveltiin ekaa kertaa vihreä silta eli 17.5. jalankulkijoille avattu uusittu "vanha, uusi silta" (joo näil on nää nimet aika hyvin hallussa) johon tulee pian myös ratikkayhteys. Sieltä eksyttiin muutaman puutiikin kautta puistoilemaan Eurovean ja Tonavan väliin. Näissä hetkissä elämä on niin laiffii! Ja ihana päästä höpöttelemään kavereiden kanssa pitkästä aikaa. Lauantaina otettiin suunnaksi keskiaikafestivaalit (tällä kertaa Slovakian puolelta). Tapahtuma sijaitsi siis Červený kameň -linnalla eli erittäin upeissa puitteissa. Slovakia todella on tuhansien linnojen maa jos meillä on ne järvet. Festareissa pääsi jälleen nauttimaan keskiaikaisesta tunnelmasta, hyvästä ruoasta ja ritarishowsta, näin muutamia mainitakseni. Linnassa ei jaksettu kiertää sisällä, joskin nähtävää olisi varmasti riittänyt sielläkin.

Laivaravintolan kannella kelpaa köllötellä aurinkotuoleissa.

Välikuoleman jälkeen lähdettiin illaksi syömään ja päädyttiin Gatto Mattoon italialaiselle. Suosittelen, sillä palvelu oli todella hyvää ja ruoka oikein maittavaa! Jälkkäreille mentiin vielä Zeppelin kahvilaan, jossa tarjoilija aiemmalla visiitillä kehui minulle ja silloisille matkaseuralaisilleni, että heillä on kaupungin parhaat kakut. Pitihän ne lähteä testaamaan! Zeppelinistä olen saanut myös aina tosi hyvää palvelua englanniksi ja jopa ylimääräistä infoa vaikka sun mistä perinteisistä pääsiäismunien koristeluista aina kaupungin historiaan. Kakkuja löytyykin niin, että oli vaikea valita, mums! Eli tämä kahvila saa myös vahvan suosituksen!

Ah, onnellisuutta!

Sunnuntai vietettiin shoppaillessa ja tietysti ihastellen kaupunkimme maamerkkiä eli linnaa. Perinteiset hyppykuvat otettiin myös linnalla. Tästä olikin hyvä siirtyä linnan pihaan sillä käynnissä koko viikonlopun linnan pihassa oli Slovak food festival. Jee, lisää herkkuja! Ruokafestareille piti ostaa omia doxx -lipukkeita, jotka sitten toimivat koko alueella valuuttana. Tarjolla oli kaikkea hyvää ja missä puitteissa! Testattiin ainakin pulled veal -miniburgereita ja sellaisia pullarullia, joiden taikina kääritään puisen lieriön ympärille ja paistetaan hiilloksen päällä pyörien. Päällysteeksi saa mm. kanelia, pähkinää ja vaniljaa. Nämä ovat nimeltään trdelníky.

Käytiin tutkailemassa myös Tatra tean telttaa, jossa yllättäen saimme maistiaisia paikallisista teelikööreistä. Pulloja olen ihastellut jo pitkään kaupassa, mutta näin vahvan teeliiköörin ostaminen ei ole vielä houkuttanut niin paljoa, että olisi tullut ostettua ja maistettua. Nyt tuli sekin sitten testattua. Aika vahvaa kamaa, joskin maistoin kookosversiota, joka maistui todellakin kookokselta, eikä onnekseni niinkään teeltä, josta en liiemmin pidä. Prosentit tosiaan vaihtelevat makujen mukaan paristakymmenestä aina 72% asti. Tästä siis takuuvarma paikallistuliaisvinkki Slovakiasta.

Tää on pakko jakaa, koska only in Slovakia.

Kiitos vieraille ja tervetuloa taas! Ihana oli päästä Suomeen ystävien luo ja vastaanottaa heitä myös tänne kyläilemään. Elämä menee näissä tilanteissa aika lomailuksi, mutta siitä on taas hyvä palata entistä energisempänä ja onnellisempana arkielämään. Arkielämään, johon kuuluu nyt vahvasti kolmas ja tähän mennessä todellakin rankin saliohjelma, pilatekset, kurssit, pyykit ja nää perussetit. Ex-vaiffin näen seuraavan kerran parin viikon päästä kävelemässä alttarille. En malta odottaa! Elämä on ONNELLISUUTTA!