Ihastuttava Itä-Slovakia

Italian reissun jälkeen meille jäi vielä muutama päivä lomaa jäljelle elokuun lopussa. Haluttiin lomailla myös Slovakiassa. Ylä-Tatrat kiinnostivat suuresti. Samoin kuin Kosiče. Päätettiin heittää Pösöllä rinki molempien kautta. Olimme kuulleet paljon hyvää Kosičesta. Sanotaan, että siellä on ystävällisiä ihmisiä ja vähemmän kiireinen elämäntyyli kuin täällä pääkaupungissa. Kosiče on 240 000 asukkaalla Slovakian toiseksi suurin kaupunki. Se on nimetty 2013 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Kaupungissa on hyvin historiallisessa asussa säilynyt vanha kaupunki, jossa on monia suojeltuja niin gootti-, renesanssi-, barokki- kuin art nouveautyylisiä rakennuksia. Kosičessa on Slovakian suurin kirkko: St. Elisabeth katedraali. Kirkossa pääsee myös kiipeämään torniin.

Tunnelmallinen  vanha kaupunki.

Peruslounas: valkosipulikeitto juustolla ja krutongeilla
sekä kananugetit ranskalaisilla ja tatarska -kastikkeella.

Kosičen kävelykatualue on aivan ihastuttavaa. Sieltä löytää paljon putiikkeja, ravintoloita ja kahviloita. Hinnat ovat alhaisemmat Bratislavaan verrattuna. Kävimme lounaalla, jonka jälkeen tsekkasimme itsemme sisään hotelliin. Vaikka sää oli hieman sateinen, nautimme suuresti vanhan kaupungin tunnelmasta sitä ympäri kävellen. Puistossa tanssivat vesipatsaat musiikin tahtiin ja ihmiset olivat paljon terasseilla nautiskelemassa lomasta. Käytiin katsastamassa paikallinen Aupark -ostoskeskus, jollainen meillä on myös Bratislavassa. Lisäksi käppäiltiin ihanassa Mestský park -puistossa.

Legio vlak -näyttely.

Illalliselle päätimme mennä ehdottomasti ainutlaatuiseen Slávia -ravintolaan. Ravintola on Art Nouveau tyylisessä rakennuksessa ja remontoitu tyylisuuntaa kunnioittaen myös sisältä upeasti. Ravintolan lisäksi täällä voi käydä myös kahvilla tai drinkillä tai vaikkapa järjestää omia tapahtumia. Ravintolapuolella tosin saimme heti uskomattoman hyvää palvelua englanniksi ja kaikki viimeisen päälle valkoisin hansikkain. Tällaiseen ei olla totuttu todellakaan Slovakiassa. Kolmen ruokalajin illallinen herkullisilla ruoilla ja juomaksi pullollinen hyvää slovakialaista roseeviiniä. Uskomattoman hyvää ruokaa upeasti laitettuna ja todella hyvä palvelu laittoivat tämän illalliskokemuksen aivan Slovakian kärkipäähän. Parasta oli tietenkin laskun aika. Veikkailtiin molemmat, että menee varmaan kahdeksankympin tai satasen pintaan tämä keissi, mutta laskussa komeili 54€. Siis mitä? 54€ kolmen ruokalajin huikeasta illallisesta juomineen, joka tarjoiltiin valkoisin hansikkain? Vaikka olemme jo tottuneet paikalliseen hintatasoon, tämä oli meille silti suuri yllätys. Pitäisikö muuttaa sittenkin Kosičeen?

Slávian upea rakennus.

Seuraavana päivänä matka jatkui pohjoisen suuntaan kohti Ylä-Tatraa. Saavuimme iltapäivästä Tatranska Lomnican vuoristokylään. Majoituimme vuorilla vanhassa perinteikkäässä Grand Hotel Prahassa. Hotelli on rakennettu 1905 myöskin Art Nouveau tyylillä. Kylällä kaikki reippailivat vaellusvarusteissa ympäriinsä ja nauttivat raikkaasta ulkoilmasta. Mekin kävimme lounaalla terassilla ihastellen samalla maisemia ja tähyillen jatkuvasti pilvien peittoon piiloutuvaa Lomnický štít -huippua. Hotelliltamme oli hienot näkymät yhteen matalampaan huippuun ja alas laaksoon. Hotellin kulmilta lähti myös vaellusreitti ylös vuorelle, jonne aioimme lähteä heti seuraavana aamuna.

Olimme jo jonkin aikaa haaveilleet Ylä-Tatroille pääsystä. Monissa matkaoppaissa ja kuvissa näkyy tällä huipulla oleva näköalatasanne, jossa pääsee 2 634 metrin korkeudessa ritiläsillan päälle ottamaan huikeita kuvia. Täällä pääsisi vielä himpun verran korkeammalle kuin Ala-Tatroilla, jossa olemme käyneet aiemmin laskettelemassa. Lomnický štít on yksi korkeimmista vuorenhuipuista Tatravuorilla ja myös maan eniten käydyin. Ensimmäisenä huippu on valloitettu jo vuonna 1793 ja vuodesta 1940 asti sinne on päässyt köysirataa pitkin kulkevalla gondolihissillä. Tämä sattuu olemaan yksi Euroopan jyrkimmistä köysiradoista, eikä asemien välillä ole ollenkaan tukipylväitä. Uujee, tänne olisi päästävä. Paitsi, että kaikki unemamme murtuivat about heti kättelyssä kun marssimme ensimmäisenä hotellin aulapalveluun ostamaan hissilippua.



Hissiliput gondooliin huipulle ovat loppuunmyytyjä useita päiviä etukäteen. Tieto tästä oli tietenkin löydettävissä vain hiihtokeskuksen slovakiankieliseltä sivustolta kun taas samalta englanninkieliseltä sivulta sama kohta puuttui kokonaan. Pettyneenä sitten laitettiin ensinnäkin palautetta informaation puutteesta ja jouduttiin miettiä pelisuunnitelmaa aivan uusiksi. Ei ollut kiva tulla tänne asti hotelliin saadakseen tietää, että ei ole mitään mahdollisuuksia päästä aivan huipulle asti. Olisimme hyvin voineet varata liput aiemmin kotoa käsin. Noh, ketutuksissa oli hyvä lähteä rauhoittumaan hotellin wellness -osastolle. Infinity pool kuohujuoman kanssa sai olon tuntumaan paremmalta. Suomalainen sauna oli tuttuun tapaan liian kuuma ja kosteus puuttui kokonaan, vaikka löylyä sai heittää onneksi itse. Tämä tosin saattaa johtua siitä, että se on päällä koko päivän ja kuivahtaa saunojien puuttuessa. Tiedä sitten. Herbal höyrysaunat nämä osaavat tehdä täällä. Näistä on tullut ehdottomasti suosikkini. Tällaisessa ei tarvitse istua kauaakaan kun hikoilee itsensä läpimäräksi.

Grand Hotel Prahan infinity pool.

Seuraavan päivän suunnitelmaksi muotoutui lopulta lähteä kävellen vaeltamaan 2 h 45 min. Skalnaté pleson (1751 m) ylä-asemalle, josta pääsisi vielä tuolihissillä mahdollisesti Lomnické sedloon (2190 m). Ihan hieno suunnitelma, mutta pikkasen jännitti kyllä lähteä tarpomaan kolmisen tuntia jyrkkää ylämäkeä koko kesän löysäilyjen jälkeen. Minulla meinasi usko loppua jo ala-aseman kohdalla, josta olisi tosiaan päässyt ylös gondolihissillä. Ei. Suomalaiset kävelevät. Vaikka sitten sisulla. Vaeltamaanhan tänne ollaan tultu. Ei kuin ylöspäin. Reppuun pakattiin vettä, kokista, suolatikkuja ja pari suklaapatukkaa. Ihan pro meiningillä siis.

Lähdössä ylöspäin.

Teemaan sopivat eväät?

Hobittipolkuja pitkin ylöspäin.

Ns. "himohiihtäjät" vain kiitivät ohi hurjaa vauhtia. Kun oltiin ohitettu viimeinenkin hissiasema ennen yläasemaa, ei voinut muuttaa enää mieltään. Mutta jos vaahtosammuttimen kokoisetkin skidit vetää tällaista settiä perheen mukana niin kyllä meidänkin pitäisi pystyä? Piti vain pysähdellä usein tasaamaan hengitystä ja juomaan vettä. Reitti oli todella kivinen ja yhdessä kohdassa hobittilandian näköinen pätkä puunjuurien valloittavan metsikön läpi. Sai olla tarkkana, ettei nyrjäytä nilkkaansa. Eikä me tietenkään omisteta mitään vaelluskenkiä tai -sauvoja. Niken lenkkareilla oli pärjättävä. Täytyy myöntää, että matkalla koeteltiin fyysisen puolen lisäksi myös suomalaista sisua. Sisua nimittäin tarvittiin, että jaksettiin puskea ylös asti. Lopussa jokaisella askeleella ja kavutulla metrillä tuli mahtavampi fiilis ja maisema vain parani paranemistaan.

Vihdoinkin ylhäällä!

Skalnaté pleso.

Pääsimme voittajina ylös asti kahdessa ja puolessa tunnissa. Skalnaté pleson uskomattoman kirkas järvi kimmelsi upeasti auringossa ja ihmiset nautiskelivat juomista ja ruoasta ravintolassa. Ihasteltiin hetki ympärillemme ja lähdimme sitten vielä ylöspäin tuolihissillä Lomnické sedloon. Sielläkin sai edetä varovasti kivikkoja pitkin, mutta se oli kaiken tasapainoilun arvoista! Tällaiset maisemat vain yksinkertaisesti tiputtavat lättänämaasta kotoisin olevien suomalaisten leuat polviin asti. UPEAA! Ylhäällä tuntee itsensä myös hyvin pieneksi ja voi yrittää tihrustaa alas laaksoon, että tuolta jostain pikkupläntiltä näyttävältä hotelliltako muka lähdettiin tänään liikenteeseen? Lomnické štítin huippu katosi ajoittain pilviin ja komeili auringossa. Näiltäkin korkeuksilta saatiin tunne, että oltiin valloitettu tämä vuori, eikä enää haitannut, ettemme päässeet aivan huipulle asti.

Lomnické štít -huippu.

Lomnické sedlo.

Söimme lounasta ylhäällä, jonka jälkeen lähdimme hissillä alaspäin. Oikeastaan vaellusreitti olisi ollut todella rankka alaspäin mentäessä, joten olimme tyytyväisiä, että vaelsimme ylös ja tulimme hissillä alas. Oli aika pakata kimpsut ja kampsut sekä suunnata Pösö Bratislavaa kohti. Paluumatkalla teimme vielä lyhyen pysähdyksen Štrbské Plesossa, joka on yksi suosituista matkailukohteista Ylä-Tatroilla. Štrbské Plesosta löytää sen ikonisen järven, jonka rannalla on puinen hotelli ja taustalla komeilevat useat vuorenhuiput. Todella kaunis maisema. Harmi, ettei ollut aikaa jäädä soutelemaan järvelle. Ensi kerralla sitten. Oli aika palata kaupunkiin ja normaaliin arkeen takaisin töiden pariin. Jos ikinä haluatte matkustaa Slovakiassa, kannustan ehdottomasti käymään muuallakin kuin pääkaupungissa. Vaeltaminen vuorilla, ihanat pienet kylät tai vaikkapa Kosičen historiallinen kaupunki tutustuttavat aitoon Slovakialaiseen kulttuuriin ja sielunmaisemaan.

Štrbské Pleso ja takana kohoavat Ylä-Tatran huiput.